Mitä mieltä ihmisistä, jotka tykkäävät elää saman kaavan mukaan?
Mitä mieltä ihmisistä, jotka tykkäävät elää saman kaavan mukaan?
klo 22:20 | 7.12.2015
Siis sellaisista, jotka inhoavat muutoksia ja rakastavat sitä, että asiat toistuvat samanlaisina. Eivät ikinä hanki mitään uutta, ellei ole aivan pakko, vaikka varaa olisikin. Eivät juuri matkustele tai käy viihteellä, vaan viihtyvät enimmäkseen omien harrastustensa ja mielenkiinnonkohteidensa parissa.
Sivut
Itse ainakin pidän itsestäni hyvin paljon.
Minusta se on ihailtava elämänasenne. En ymmärrä, miksi ihmeessä koko ajan pitäisi haluta jotain muutosta. Se kuulostaa jotenkin levottomalta ja pitkäjänteisyyden puutteelta.
Mitäs vikaa siinä on? Eikö ole positiivista, että ihminen on tyytyväinen vähään eikä hamua jatkuvasti jotain uutta? Sama syövä ja paskova solumuodostelma ihminen on edelleen, vaikka ajat ovat muuttuneet. Konservatiivisessa elämänasenteessa on paljon hyvääkin.
Autismi/Asperger?
Työssä on perkeleen muutosta muutoksen perään ettei perässä meinaa pysyä. Ei ehdi kunnolla oppia yhtä asiaa, kun uutta jo tulee tilalle. Iltaisin on ihan poikki ja viikonloput menee levätessä ja rästihommia tehden. Hyvä, että edes muu elämä soljuu rauhallisesti.
Makunsa kullakin sanoi koira kun persettään nuoli.
Kylmiä ja laskelmoivia.
Tai tappavan tylsiä ja mielikuvituksettomia.
Mun mies. Uutiset katsotaan klo 20.30, lauantaisin käydään saunassa, farkut (aina se sama malli) uusittaan kun vanhat menevät rikki...
On ainakin turvallista.
Tämä sama täällä. IT-alalla erittäin vaativassa työssä, joka on jatkuvaa muutosta, jatkuvaa uusien tekniikoiden oppimista, uusia projekteja joissa usein ennestään tuntematon toimiala. Vastapainoksi kaipaan vapaa-ajaltani rauhaa, yksinäisyyttä, hiljaisuutta ja rutiinia. En halua mennä mihinkään, en tehdä mitään, en hitto vie ainakaan oppia mitään uutta tai ajatella mitään. Olla vaan.
Pitäisikö sitten väen vängällä tehdä jotain, mikä ei ollenkaan kiinnosta? Miksi ihmeessä, jos on elämäänsä tyytyväinen? Eri asia on tyypit, jotka ovat kyllästyneitä ja janoavat muutosta, mutta eivät kuitenkaan uskalla.
Itse pidän enemmän tuollaisista rauhallisista ihmisistä. Koko ajan menossa olevat ja shoppailevat tuntuvat jotenkin levottomilta ja nopeatempoisilta, eikä tällainen hitaanpuoleinen aina meinaa pysyä menossa mukana.
Se tässä nelikymppisenä elämässä on ihanaa ettei tarvi olla tällaisista ihmisistä yhtään mitään mieltä kunhan eivät tee kenellekään pahaa. Tästä syystä en vaihtaisi takaisin parikymppiseksi vaikka kaikki rypyt ja liikakilot katoaisivat.
Ihminen kaavoittuu.
Minusta tuollaiset ihmiset ovat älykkäämpiä kuin sellaiset jatkuvasti menossa olevat hötkyilijät.
Sanoithan sen itsekin: me viihdymme omien harrastusteme ja mielenkiinnonkohteidemme kanssa. Minä kyllä tiedän, mistä tykkään ja mistä en, ja olen hyvä ennakoimaan, onko jokin uusi asia mieluinen. Käytän mieluummin rajallisen aikani johonkin mielekkääseen. Ei siinä sen kummempaa ole.
Harvemmin nuoretkaan ihmiset mitään uutta oppivat. Kunhan puhuvat ja sähläävät kaikkea. Parempi keskittyä asioihin ja hakea muutosta vain tarvittaessa.
Kuulostavat järkeviltä ja onnellisilta ihmisiltä. Minuakin on mietityttänyt, että missä vika, kun koko ajan pitää olla jotain hurjempaa että saa jotain kiksejä. Esimerkiksi loma Kanarialla on tosi lame, nykyään pitää päästä jonnekin Aruballe että edes vähän jaksaisi innostua.
Ai että aina kun rahaa, pitää muuttaa kampausta tai matkustaa ulkomaille? Koko ajan keksiä tekemistä, kun oma pää on niin tyhjä tai sekaisin, ettei paikallaan voi olla?
Kai tämäkin on temperamenttikysymys. Itse pidän vaihtelusta ja suorastaan tylsistyn jos kaikki on aina vaan sitä samaa; harvoin menen samaan lomapaikkaan kahta kertaa vaan haluan nähdä uusia ja erilaisia paikkoja, kokeilen erilaisia ruokia, opettelen uusia taitoja, teen pieniä muutoksia sisustukseen. Toisaalta arjessa olen hyvinkin rauhallinen kotona viihtyvä kotihiiri kirjan tai kutimen kanssa. Läheisissä ihmissuhteissakaan en halua tapahtuvan muutoksia, vaan saman tutun ja turvallisen miehen toivoisin pysyvän aina vierelläni.
Todella monilla oman kaveripiirini ihmisistä työelämä tuo elämään isoja muutoksia. Ihmiset muuttavat nyt Suomen sisällä enemmän kuin ikinä Suomen historiassa, ja se näkyy. Pitää vaihtaa asuinpaikkaa, opiskella uusi ammatti, pitää vaihtaa työpaikkaa useita kertoja elämän aikana. Ilman että se on aina vapaaehtoinen valinta. Elämässä täytyy näiden isojen muutosten vastapainoksi olla myös jotain pysyvää, koska aika harvan ihmisen energia riittää pistämään tasaisin väliajoin uusiksi ihan kaikkia palikoita elämässä. Kun yrittää sopeuttaa lapset uuteen elämäntilanteeseen, tukea näiden uusien kaverisuhteiden muodostumista, selvitä uusista työtehtävistä ja näin päin pois, niin siihen hässäkkään ei moni enää halua kovin paljon uutta ja ekstoottista. Se on enemmän kuormittavaa kuin stimuloivaa.
Eniten minusta näistä etelänmatkoista ja kuluttamisesta ja uusista harrastuksista puhuvat ne, joilla on se peruselämä turvattua ja tasaista, samassa asunnossa ollaan asuttu vuosikausia, samalla paikkakunnalla ollaan oltu vuosia, samalla alalla ja kenties ihan samassa työpaikassakin. Aika harvassa on ne ihmiset, joille samaan vuoteen mahtuu kivuttomasti työttömäksi jääminen, muutto monen sadan kilometrin päähän työn perässä, lasten kiukun ja pettymyksen ja koti-ikävän vastaanottaminen, uusi työ ja uusi ympäristö JA sen lisäksi ihan mielen virkistykseksi liuta uusia harrastuksia ja omatoimimatka jonnekin hevon kuuseen toiselle puolen maapalloa. Toki näitäkin löytyy. Mut vähemmistössä he ovat.
Sivut