Miehen torjunta haavoitti minua

Vierailija

Mitä tehdä. Rakastuin erääseen mieheen, mutta en itsekseni, vaan vasta kun mies oli tehnyt kaikenlaista, millä naisen saa ihastumaan ja pudottamaan suojamuurinsa alas. (Seksiä ei ollut.)
Kun kerroin miehelle tunteistani, hän oli olevinaan aivan yllättynyt tunteistani ja torjui minut muka ihan nätisti, mutta sattuihan se, kun hän oli itse ensin rakentanut luottamusta, jolla vasta ihastuin. (Olen arka ihastumaan aidosti muuten, koska tiedän sen turhaksi kun en yleensäkään kiinnosta ketään. Siksikin olin niin onnellinen, kun tunsin kerrankin saavani vastakaikua!)
Tuosta on nyt jo aikaa, mutta en vain saa miestä mielestäni. Tai tapahtunutta. Olen mielestäni yhäkin oikeutettu saamaan sitä rakkautta, jota mies minulle näytti, mutta toisaalta en voi saada sitä häneltä, koska jokin estää häntä rakastamasta minua. En ole pystynyt edes kertomaan hänelle, että hänen torjuntansa haavoitti minua niin kovasti, minua hävettää se, että luulin että minusta pidettäisiin.
Onko kellään kokemusta omista tunteistaan puhumisesta toiselle, jos häpeää omaa itseään? No ei varmaankaan ole. En tajua miten päästä sen yli, etten saanutkaan rakkautta tai toisaalta sen yli, että ajattelin voivani olla rakastettu.

Sivut

Kommentit (34)

Vierailija

Tämä ei ole tarkoitettu ap:n kritiikiksi millään tavalla. Tuli vain mieleen, että jotenkin nykyisin kaikenlainen luonteva ystävällisyys tulkitaan aloitteen tekemiseksi ja hymy flirttailuksi.

Ihan kuin miehen ja naisen voisi olla vain kaksi tilaa: neutraali kylmäkiskoisuus tai seksi.

Mielestäni sellainen luonteva ystävällisyys, jota oli joskus ennen, on kadonnut, tai se tulkitaan heti aloitteeksi, eli jos suu ei pysy viivasuorana ja kommentit ole kylmähköjä, se on heti flirttiä tai aloitteen tekemistä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Olen muuten pannut saman merkille...

Vierailija

Koetko, että mies on huijannut sinua? Että rakastutti sinut itseensä tahallaan ja piloillaan?? MIllä tavoin hän sen teki?

Ystävällisesti puhuminen, hymyileminen, tervehtiminen, silmin katsominen ei ole lupaus avioliitosta eikä seksisuhteesta.

Vierailija

Ihmiset eivät taida enää osata tulkita ilmeitä, äänensävyjä ja sanoja oikein irl-kanssakäymisessä, kun koko elämä on mennyt ruudun äärellä.

Vierailija

Nuorille miehille tuollainen tilanne on arkipäivää. Joskus on joutunut miettimään kuinka monta kertaa pitää ottaa henkisesti turpiinsa enen kuin saa haluamansa. Nyt ollaan toki naimisissa, lapsia aika liuta ja yhteistä velkaa niin, että hirvittää.

Tsemppiä sinulle. Jos hyviä miehiä on vielä jäljellä, niin ovat silloin liian ujoja naisten suhteen. Parempi, että itse rohkaiset miehiä, niin siitä saattaa tullakkin jotakin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Koetko, että mies on huijannut sinua? Että rakastutti sinut itseensä tahallaan ja piloillaan?? MIllä tavoin hän sen teki?

Ystävällisesti puhuminen, hymyileminen, tervehtiminen, silmin katsominen ei ole lupaus avioliitosta eikä seksisuhteesta.

Olimme sellaisella työkykyä uhkaavan masennuksen tms. kuntoutuskurssilla, joka oli luonteeltaan hyvin syväluotaava. Mies kertoi siellä, että kaipaa parisuhdetta ja ettei ole seurustellut kuin kerran 2 kuukauden ajan ja että kontaktit naisiin kokee vaikeiksi.
Sitten vapaa-ajalla hän jutteli kuitenkin minulle (kontaktit vaikeita?) ja antoi huomionosoituksia yhteisessä illanvietossa, halasi myös minua ja hymyili kerran aivan rakastuneen näköisesti. Miksi tekee tällaista jos kertoo, että on vaikeuksia saada naista? Miksi tekee näin, jos parisuhde kiinnostaa, mutta en minä? Kyllä minä koin, että olin hänelle kiinnostava. Jos kukaan mies on ikinä muutoin tehnyt mitään vastaavaa minulle niin ovat halunneet sänkyyn (minä en ole halunnut). Joten koin kyllä, että hän rakastutti minut tahallaan, vain odotti, milloin se naks tapahtuu aivoissani ja sitten ei enää tarttekaan olle minusta niin kiinnostunut. Mutta hänen kokemiensa vaikeuksien takia (muita asioita kuin ne naiset) suhtauduin häneen (ja edelleen suhtaudun) hyvin myötämielisesti.
Ap

Vierailija

Ja se vielä, että en alkuun lämmennyt miehen kontaktiyrityksille, vaan ajattelin, että kohta sinäkin luovutat, kun tajuat, etten ole mikään hepsankeikka, jolta saat helposti. Yleensä miehet nimittäin eivät sen jälkeen enää halua jutella. Mutta kun mies ei tästä välittänyt kuvittelin välillämme olevan jotain syvällisempää. Ja tavallaan olikin, mutta en sitten vain tiedä mitä miehen näkövinkkelistä se oli.
Ap

Vierailija

Siis yhden kurssin aikana ehdit rakastumaan tuohon mieheen? Ja yhden halauksen ja hymyn perusteella oletit, että tuo mies on myöskin rakastunut sinuun? Anteeksi, mutta oletkohan nyt vähän mennyt asioiden edelle? Kyllähän ihastua voi nopeastikin, mutta kannattaa nyt vähän antaa ajan kulua ja tutustua paremmin toiseen ennen kuin kertoo omista tunteistaan, mikäli on jotain kerrottavaa.

Kurssi koostui jaksoista, joiden aikajänne oli 9kk.
Ap

Vierailija

Ja tottakai arvioin itse tilannetta kokonaisuutena. Älyllisesti epärehellistä tulla mollaamaan minua yhden hymyn ja halauksen perusteella ihastujaksi. Mies vaikutti kyllä sille, että on kiinnostunut.
Ap

Vierailija

Ja mies sanoi, että oli tiennyt minun olevan ihastunut. Ei silti tehnyt mitään, jotta olisin tajunnut, että hän ei ole. Siis toki hän ei koko ajan jatkanut flirttailuaan, mutta laitoin sen sen piikkiin, että "minulla on vaikeuksia tutustua naisiin". Mutta jos huomaa, että olen ihastunut, eikä itseä kiinnosta niin luulisi sitten vaikka totaalisesti vain välttelevän tai tekevän ihan mitä tahansa, ettei se toisen ihastus vain jatku!
Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Taidat olla jotenkin vammanen.

Millä perusteella? Että minulla on tunteet, vai? Perustelepa väitteesi, tai sanomisesi kertoo vain sinusta.
Ap

Vierailija

Ymmärrän sinua ap. Mies toimi epäreilusti. Valitettavasti näitä vastaavia tarinoita on tullut täällä luettua aikaisemminkin. Mies on reppana ja kertoo, että on vaikeuksia tutustua naisiin, ja se tilanteen nainen luulee, että hän voisi olla se, johon mies sitten uskaltaa tutustua. Ja kutakuinkin aina on tällainen lopetus tarinalla: miestä ei kiinnostanut kuitenkaan,

Tsemppiäa ja halauksia sinulle, ap.

Joo, näinpä juuri ja se missä mieheen ihastuin oli hänen sellainen itseään kuitenkin todella hyvin analysoiva kykynsä tai hänessä se kaikki haavoittuminen jotenkin näkyi ja samalla on kauhean vahva(kin) ihminen kestäessään kaikkea sitä paskaa, joksi hänen elämäänsä varmaan voisi luonnehtia. Oma haurauteni oli itselleni paljon enemmän piilossa ja oikein imin sen miehen "tietoutta" oman itsen haavaisuudesta, eli vasta hänen kauttaan olen päässyt omaa haavaisuuttani näkemään. Vaikea selittää, mutta jotenkin näin.
Tiesin siis, että minulla on masennusta ja vaikeuksia, se ei ollut mikään salaisuus, mutta kosketus itseeni puuttui tai oli hyvin ohut, toisaalta.
Ihastuin miehen kykyyn olla (minun mielestäni) syvästi kosketuksissa itseensä, mutta en sitten tiedä oliko se jotain mitä en silti nähnyt, feikkiä siis. Osin. Tuskin kokonaan, sen verran vaikuttavaa oli miehen puhe ja uskon edelleen sen vilpittömyyteen. Se, mitä tapahtui ns vapaa-ajalla on sitten eri lukunsa. Valitettavasti.
Ap

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat