Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

En vaadi lapsilta mitään koulun käynnin suhteen

Vierailija

Lapset 12 ja 15 v, iloisia, tasapainoisia lapsia, joilla on paljon kavereita. Koulu sujuu ihan ok, aiheesta ja sen kiinnostavuudesta riippuen, kokeista tulee joskus kymppejä, joskus kutosia ja kaikkea siltä väliltä. Ei tulisi mieleenikään vaatia lapsilta enempää, mulle riittää että ovat onnellisia ja sosiaalisesti taitavia. Ahdistaa jo muutenkin nykyinen suorituskeskeisyys, en ainakaan halua lisätä itse sitä lapsilleni. Olen ylpeä ja tyytyväinen lapsistani koenumeroista riippumatta. Onko muita jotka ajattelee näin?

Sivut

Kommentit (25)

Vierailija

Jaa, riippuu kai siitä onko todistukset kymppi- vai kutospainotteisia. Jos arvosanat ovat enimmäkseen hyvät, niin mitäpä sitä kovin paljon puuttumaan.

Mutta oletko sitä mieltä, että sen lasten kanssa ei tarvitse vanhempien ollenkaan miettiä jatkokoulutusvaihtoehtoja? Että tuo 15-vuotias menee sitten ammattikouluun tai lukioon jonnekin minne sattuu pääsemään, tai jos ei hae/pääse minnekään, niin se on ihan ok että ei hanki mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta?

Vierailija

Ei kait kouluasioissa tukeminen ole väärin?! Tarkoitan, että on monta erilaista tapaa "puuttua" koulun käyntiin. Minusta on parempi se, että vanhempi näyttää välittävänsä ja aidosti välittää ja tarjoaa apuaan esim. kokeisiin kertaamisessa kuin se, että vanhempi tarkoituksella pysyy sivussa ettei lapsi ahdistuisi -siis silloinkin kun lapsi saisi kokeista kutosia.

Vierailija

Omat vanhempani eivät myöskään vaatineet ja tulkitsin sen niin että heitä ei kiinnosta, mikä oli vähän loukkaavaa. En myöskään ymmärtänyt koulun tärkeyttä, kun sitä ei koskaan tärkeänä pidetty, joten lukiossa kun olisi pitänyt vähän lukeakin, numerot laski kuin lehmän häntä. Lukion jälkeen en ymmärtänyt minkälaisia jatko-opintomahdollisuuksia papereillani olisi ollut. Kukaan aikuinen ei selvittänyt asiaa kanssani ja omassa alemmuuskompleksissani kuvittelin ettei yliopistoon ole mitään asiaa, joten se jäi. Myöhemmin ymmärsin että olisin todennäköisesti päässyt opiskelemaan niillä m:n papereilla jotain järkevääkin. Sanonpahan vaan että älä ala-arvioi sen merkitystä että olet kiinnostunut heidän koulunkäynnistään.

Vierailija

Ei kai sen, että vaatii lapsiltaan kunnollisuutta koulunkäynnissä, tarvitse tarkoittaa numeroiden kyttäämistä? Vaan sitä, että lapsi ponnistelee säännöllisesti oppimisen eteen.

Vierailija

Missään nimessä en tarkoittanut, että en olisi kiinnostunut lasten koulusta. Kyllä olen, ollaan aina autettu läksyissä jos tarvitsee, kyselty kokeisiin jne. Ja 15 v kohdalla ollaan yhdessä mietitty jatko-opintoja, toki päätöksen tekee nuori. On menossa lukioon. Kyse oli vaan siitä, että hyväksyn lapseni täysin, koulunumeroista piittaamatta. Toki on hienoa jos tulee hyvä numero, mutta ei niin vakavaa jos tulee myös se kutonen. ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei kai sen, että vaatii lapsiltaan kunnollisuutta koulunkäynnissä, tarvitse tarkoittaa numeroiden kyttäämistä? Vaan sitä, että lapsi ponnistelee säännöllisesti oppimisen eteen.

Juuri näin :)

Vierailija

Olen minäkin hyväksynyt lapseni, vaikka olen aina heille alleviivannut opiskelemisen tärkeyttä ja kysynyt vuodesta toiseen, päivästä toiseen "miten meni koulussa, millainen päivä oli". Se vanhemien kiinnostuksen tunne ja oman koulunkäynnin tärkeyden tunne oli suuri kannustin myös omassa lapsuusperheessäni.

Lasten koulu on mennyt aina ihan kaiken edelle. Ylimääräisiä lomapäiviä ei ole pidetty. Olen sulkenut telkkarin kesken oman ohjelmani, jos lapsi on tarvinnut apua läksyjen kanssa tai halunnut keskustella oppimastaan.

Nähdäkseni heistä on kasvanut myös onnellisia, tasapainoisia lapsia, joilla on ollut niin hyvät keskiarvot, että niillä on voinut pyrkiä jatkossa minne haluaa. Ihan kuten kotiperheenikin, myös omat lapseni ja sisarusteni lapset ovat ns. koulumenestyjiä.

He suhtautuvat myös työntekoon yhtä tunnollisesti ja omistautuvasti, ja sen olen tahtonut myös opettaa vastuullisella suhtautumisella koulunkäyntiin.

Vierailija

Kiitos, en kyllä mitään mitaleja tässä kaipaile. Ehkä koko pointtini meni ohi. En vaan kestä sitä, että valitettavan monet vanhemmat pitää korkeaa rimaa lasten koulumenestyksen suhteen ja tulee tunne, että lapsi on hyvä vasta kun numerotkin on hyviä.

Vierailija

Mahtava asenne! Itsekin yritän toteuttaa tuota. Yhdessä kertaamme kokeisiin 11-vuotiaan kanssa. 13-vuotias jo huolehtii itse koulunkännistään mutta saa valittaa läksyistä ja pyytää tsemppiä lukemiseen. Olen niin ylpeä heistä. En koskaan suutu koenumeroista vaan enemmänkin lohdutan jos ei aina onnistu. Huomaahan sen lapsestakin miten huono koenumero harmittaa. Just tärkeintä tuo että voivat henkisesti hyvin ja on kavereita tai edes yksi kaveri. Lisäksi olen hyvilläni jos lasten elämässä on muita vanhempia aikuisia jakamassa kasvatusvastuuta kun isovanhemmat ovat niin etäisiä. Ei pakkoharrastuksia, vaan saavat harrastaa haluamaansa jos vain rahat riittävät. Rakastan lapsiamme yli kaiken.

Vierailija

Ihan tiedoksi, hyvät numerot ja sosiaaliset taidot useammin kulkevat käsi kädessä kuin toisilleen vastakkaisena. Meidän koulussamme tunneälykkäät, liikunnalliset ja ystävälliset lapset on niitä samoja, joiden todistuksista ei paljoa kutosia löydy. 

Tulevaisuuden kannalta tärkeintä on asenne oppimiseen. Se tarkoittaa sitä, että ei pidä uusia asioita vastustettavana pakkopullana ja sitä että oppii ja ymmärtää mitä tarkoittaa yrittäminen ja vaivannäkö. Ja myös sitä, kulkee sen oman uteliaisuutensa perässä. Ei kaikkia lapsia tarvitse tukea koulunkäynnissä, varsinkaan jos heillä ei ole mitenkään kunnianhimoisia suunnitelmia, joiden saavuttaminen voisi tyssätä keskiarvoon.

Vierailija

Esikoisen keskiarvo 9,6 (ysiluokkalainen) ja omassa harrastuksessaan ikäkautensa Suomen mestari. Mun täytyy olla hirviöäiti, joka ruoska viuhuen pakottaa lapsensa raatamaan ja suorittamaan, eikö niin? Elän elämäni lapseni kautta ja hänen täytyy toteuttaa se kaikki, mihin itse en pystynyt? Keskimmäinen on huono lapsi, koska keskiarvo jää kasiin ja harrastuksessakin on ihan keskiverto? Kuopuksesta tehdään verenmaku suussa NHL -tähteä, koska harrastaa jääkiekkoa?

Eihän voi olla sellaista vaihtoehtoa, että lapsilla on oma intohimo ja palo tehdä asioita. Että heitä tuetaan kotona pyrkimyksissään. Iloitaan onnistumisista ja kannustetaan haasteen paikkojen edellä. Kyllä, oletan, että esikoinen tuo kokeista kiitettävän, koska hän saa sen helposti. Kakkosen kaseista iloitaan ja kiitettävistä riemuitaan. Alle kasin kokeista mietitään, mikä meni pieleen. Lapsillemme annetaan paljon rakkautta ja yritämme tukea heitä heidän omaan parhaaseensa. Joka päivä.

Vierailija

Toivotaan että lapsilla on tulevaisuudessa työnantajat, jotka eivät vaadi työntekijöiltään mitään. Pääasia että ovat onnellisia.

Vierailija

En minäkään aio vaatia. Vanhin on nyt toisella. Minultakaan ei koskaan vaadittu ja keskiarvo oli siinä 8,7-9 ja kirjoitin 4 ällää. Inhoan sellaista suorituskeskeisyyttä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kiitos, en kyllä mitään mitaleja tässä kaipaile. Ehkä koko pointtini meni ohi. En vaan kestä sitä, että valitettavan monet vanhemmat pitää korkeaa rimaa lasten koulumenestyksen suhteen ja tulee tunne, että lapsi on hyvä vasta kun numerotkin on hyviä.

Olet tulkinnut väärin. Minä en ainakaan ole nähnyt ikinä yhtään perhekohtausta, jossa lapselta olisi evätty rakkaus, huolehtiminen ja huomio, kun kourassa on ollut huono numero. Ja tämä huono numero on tullut siki, että koulunkäynnistä on välitetty ja sitä arvostettu.

Kerropa jokin esimerkki valitettaan monista tunetmistasi vanhemmista.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat