Yhtäkkinen kielteinen tunne raskautta kohtaan

Vierailija

Viikkoja kasassa vasta sen verran että abortti on yhä mahdollinen - siksi varmaan välillä nämä ajatukset valtaa mielen.

Missään nimessä en aborttia tekisi, lapsi on haluttu ja toivottu esikoinen, jonka saapumista emme malta odottaa. Olen nyt kuitenkin kolme viikkoa kärsinyt todella pahasta kuvotuksesta ja voimattomuudesta. Joka paikkaa särkee ja jomottaa, energiaa ei ole mihinkään ja ruoka ei maistu. Mies minua "pakkosyöttää", onneksi vauva ilmeisesti kumminkin niin sanotusti ottaa omansa. En jaksa mennä minnekään, pariin viikkoon en ole käynyt muualla kun kertaalleen kaupassa ja muutamassa palaverissa (muuten pystyn tekemään työt kotoa käsin)

Tämä on niin uuvuttavaa että en tiedä mitä tehdä, isoksi osaksi tämä on fyysistä, mutta jollakin tapaa myös henkistä. Pelottaa ihan oikeasti että joku aamu herään ja olen niin maassa, että alan tosissani harkitsemaan aborttia. Ennen raskautta en ole ollut lainkaan tämmöiseen fiilistelyyn taipuvainen ihminen.

Kenelläkään vastaavia fiiliksiä? Missä vaiheessa meni ohi? Vai menikö?

Kommentit (14)

Vierailija

Juuri samoja fiiliksiä täälläkin. Yritettiin vauvaa miltein kaksi vuotta ja sitten kun raskauduin, fiilis olikin tosi huono raskautta kohtaan. Vähän helpotti kun näin vauvan ultrassa, mutta eipä se huono fiilis poistunut kokonaan ennen kun vasta vauvan synnyttyä.

Vierailija

Itse en ole ikinä tuntenut noin. Plussaamisesta asti sydän on ollut pelkkää rakkautta täynnä lasta kohtaan, minun pieni ihmeeni. Erikoinen ajatella että joku voisi edes kuvitella ajattelevansa aborttia VAIKKA LAPSI ON TOIVOTTU.

Kannattaisi ehkä hakea ammattiapua, ehdit vielä nauttia raskaudesta!

Vierailija

Mullakin oli niin kamala alkuraskaus että olin tehdä abortin. Olin koeajalla uudessa työpaikassa ja sain potkut koska nukuin työpaikalla ja juoksin vähän väliä vessaan oksentamaan. Kaiken lisäksi pitkäaikainen poikaystävä meinasi jättää kun ei ollut kuulemma valmis isäksi vaikka halusimme lapsen yhdessä. Eli luvassa oli työttömän yksinhuoltajan elämä. Mulla oli aborttiin jo varattuna aika, mutta peruin sen edellisenä iltana, kun itkien päätin kaikesta huolimatta pitää vauvan. En vaan mitenkään pystynyt tappamaan lastani.
Nyt onneksi asiat on hyvin ja 3-kuukautinen poikavauva tuhisee isänsä sylissä tuossa vieressä. Ollaan onnen kukkuloilla molemmat! Onneksi en tehnyt aborttia, rakkaus vauvaa kohtaan on jotain aivan käsittämätöntä. Mullakin oli koko raskausaika niin hankala että joka päivä itkin enkä meinannut jaksaa, mutta se oli sen arvoista.

Vierailija

Erittäin normaalia, hormonit hiukkasen sekaisin ja lisänä uusia raskausvaivoja joihin joutuu vielä totuttelemaan. Älä huoli, yrität vaan selvitä joka päivästä. Jossain vaiheessa huomaat että olo onkin helpompi, halaus sulle!

Vierailija

No anteeksi vaan, mutta eipä kyllä juuri nyt irtoa sympatiapisteitä. Vaihtaisin osia milloinka vaan, kun saisi vaan jo lopettaa hoidot ja jatkuvan paskan olon hirveitten hormonimäärien takia, nämäkin kuitenkin sietää koska vielä on toivoa raskautumisesta. Niin että nouses nyt nainen tuollaisesta naurettavasta naukumisesta, sä selviät kyllä yhdestä raskaudesta! Ihan hyvä oppia jo nyt kestämään (ei ihan niin pientäkään) epämukavuutta, koska sitä todellakin tulee pienen lapsen kanssa mahdollisesti riittämään. Kaikesta nykyään purnataankin, olet suunnilleen valmis tappamaan toivotun lapsesi, kun on vähän paska olo?!

Vierailija

Mulla oli jonnekin rv 15 asti ihan karmea alakulo, huonovointisuus ja väsymys. Sitten alkoi helpottaa. Toisilla voi kestää pitkääkin, toisilla ei tule ollenkaan. Kaikista kamalinta oli kuunnella niitä hehkutuksia, voi kuinka olet varmaan onnellinen ym. Itseä ahdisti, kun kohtasin ajatuksia jotka olivat aivan päinvastaisia. Puhu neuvolassa alakulosta, niin saat kuulla että se on ihan normaalia. Raskauden aikana on myös normaalia kohdata ajatuksia, että en haluakaan tätä yms. Meilläkin oli useamman vuoden toivottu lasta, ja silti vaan raskaushormonit tekivät minusta sellaisen. Tsemppiä! Kyllä se vielä loppuu. Puhu asiasta, mutta älä yltiöpositiivisille raskaushehkuttelijoille, jotka eivät ymmärrä että toisilla ne hormonit todellakin vaikuttavat mieltä alentavasti. Siihen päälle pahoinvointi, niin johan ollaan maassa. Se on vähän sama kuin joillakin e-pillerit aiheuttavat masennusoireita yms.

Vierailija

Raskaus käynnistää useimmissa naisissa melko nopeasti sen ajatusprosessin joka kasvattaa hänestä pikkuhiljaa äidin. Minuus muuttuu ja se on pelottavaa. Tietenkin. On luonnollista käydä tällaisia tunteita läpi eikä niitä pidä säikähtää suhteettoman paljon. Onkin hyvä että raskaus kestää 9kk, on aikaa sopeutua ajatukseen vanhemmuudesta. Se kun ei ole pieni asia. Se muuttaa kaiken. Jotkut eivät käy näitä ollenkaan läpi ja lapsen syntymä saattaa järkyttääkin enemmän. Joten ota kaikki tunteet vaan vastaan. : ) onnea lapsesta! Kaikki menee hyvin!

Vierailija

Minulla oli 3 kk niin paha pahoinvointi että olin sen vuoksi valmis aborttiin. Vietin monta viikkoa sairaalassa ja muunkin ajan olin täysin työkyvytön. Makasin vain sängyssä, ei ollut voimia edes lukea kirjoja, musiikin kuuntelukin pahensi oloa. Ei ollut hajuakaan kellonajoista saatika edes päivistä. Ilman miestä, ystäviä ja perhettä olisin tehnyt abortin, se on varma.

Tuon kokemuksen vuoksi en voi vielä edes harkita toista lasta, onneksi meillä on tuo ihana tirppana 2 vee nyt pitämässä meille seuraa. Hänen vuoksi tekisin kaiken uudestaan vaikka sata kertaa, mutta sen vielä olemattoman vauvan vuoksi ei olekaan niin helppo projektiin alkaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No anteeksi vaan, mutta eipä kyllä juuri nyt irtoa sympatiapisteitä. Vaihtaisin osia milloinka vaan, kun saisi vaan jo lopettaa hoidot ja jatkuvan paskan olon hirveitten hormonimäärien takia, nämäkin kuitenkin sietää koska vielä on toivoa raskautumisesta. Niin että nouses nyt nainen tuollaisesta naurettavasta naukumisesta, sä selviät kyllä yhdestä raskaudesta! Ihan hyvä oppia jo nyt kestämään (ei ihan niin pientäkään) epämukavuutta, koska sitä todellakin tulee pienen lapsen kanssa mahdollisesti riittämään. Kaikesta nykyään purnataankin, olet suunnilleen valmis tappamaan toivotun lapsesi, kun on vähän paska olo?!

Pidähän sinä hormonihirviö suu nyt supussa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No anteeksi vaan, mutta eipä kyllä juuri nyt irtoa sympatiapisteitä. Vaihtaisin osia milloinka vaan, kun saisi vaan jo lopettaa hoidot ja jatkuvan paskan olon hirveitten hormonimäärien takia, nämäkin kuitenkin sietää koska vielä on toivoa raskautumisesta. Niin että nouses nyt nainen tuollaisesta naurettavasta naukumisesta, sä selviät kyllä yhdestä raskaudesta! Ihan hyvä oppia jo nyt kestämään (ei ihan niin pientäkään) epämukavuutta, koska sitä todellakin tulee pienen lapsen kanssa mahdollisesti riittämään. Kaikesta nykyään purnataankin, olet suunnilleen valmis tappamaan toivotun lapsesi, kun on vähän paska olo?!

Muistan nuo samanlaiset ajatukset hoitoajoilta, karisivat kun viimein vuosien jälkeen tärppäsi. Mutta sinunkin kannattaa muistaa tulevaisuudessa, että lapsettomuushoidoilla raskautuneet kokevat yleensä raskausajan raskaammin henkisesti kuin normaalisti raskautuneet. Ollaan tilastollisesti suuremmassa riskissä sairastua raskausajan ja synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Ei kannattaisi ajatella asioita noin mustavalkoisesti. Jos sinua noin ärsyttää ap:n henkinen pahoinvointi, niin googlettele esim. raskausajan masennuksesta, jos se tekisi asiasta sinulle ymmärrettävämpää. Ei ne masentuneet aborttiajatukset ole mikään tietoinen valinta kenellekään joka sitä lasta on aidosti toivonut. Kyllä siellä taustalla on ihan muut seikat mitkä vaikuttaa. Raskaus on henkisesti monille hyvin raskas prosessi, vaikka sitä olisi 10 vuotta toivonut.

8

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No anteeksi vaan, mutta eipä kyllä juuri nyt irtoa sympatiapisteitä. Vaihtaisin osia milloinka vaan, kun saisi vaan jo lopettaa hoidot ja jatkuvan paskan olon hirveitten hormonimäärien takia, nämäkin kuitenkin sietää koska vielä on toivoa raskautumisesta. Niin että nouses nyt nainen tuollaisesta naurettavasta naukumisesta, sä selviät kyllä yhdestä raskaudesta! Ihan hyvä oppia jo nyt kestämään (ei ihan niin pientäkään) epämukavuutta, koska sitä todellakin tulee pienen lapsen kanssa mahdollisesti riittämään. Kaikesta nykyään purnataankin, olet suunnilleen valmis tappamaan toivotun lapsesi, kun on vähän paska olo?!

Älä viitti. Oikeasti tuollaista naukumista ei taas jaksa kukaan. Minä-minä-minä. Kun mulla on niin paha mieli!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No anteeksi vaan, mutta eipä kyllä juuri nyt irtoa sympatiapisteitä. Vaihtaisin osia milloinka vaan, kun saisi vaan jo lopettaa hoidot ja jatkuvan paskan olon hirveitten hormonimäärien takia, nämäkin kuitenkin sietää koska vielä on toivoa raskautumisesta. Niin että nouses nyt nainen tuollaisesta naurettavasta naukumisesta, sä selviät kyllä yhdestä raskaudesta! Ihan hyvä oppia jo nyt kestämään (ei ihan niin pientäkään) epämukavuutta, koska sitä todellakin tulee pienen lapsen kanssa mahdollisesti riittämään. Kaikesta nykyään purnataankin, olet suunnilleen valmis tappamaan toivotun lapsesi, kun on vähän paska olo?!

Tekisi mieli nyt vähän ärähtää sulle mutta en raaski - sinulla kun ei selkeästi ole kaikki hyvin. Sanotko noin masentuneellekin ihmiselle?

Ps. Se olo ei tosiaankaan ole "vähän paska" Se on jotakin niin järkyttävää että mielummin synnyttäisin kymmenen kertaa putkeen kun sietäisin tunninkaan enää sitä alkuraskauden oloa. Siitäki huolimatta että repesin perseeseen asti.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat