Harva 20-vuotias pystyy tai edes haluaa elää omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jaa, samoilla linjoilla. Muutin kotoa kun olin 19 ja kyllä olisin vielä pari vuotta helpostikin asunut kotikotona. Olin tosi yksin opiskelupaikkakunnan yksiössä, kotona asui vielä sisarukset ja vanhemmat. Muut sisarukset muuttivat kotoa vasta 20-25 vuotiaina, jokainen alkoi jossain vaiheessa kaipaamaan omaa tilaa. Ihan fiksuakin se kotona asuminen on, säästyy rahaa vaikka omaan ensiasuntoon. En tiedä miksi monella on kiire pois kotoa, kyllä omaan kotiin ehtii muuttaa myöhemminkin.

Eikö tuon ikäisellä jo ole ihan vakava parisuhde? Omituista ettei yli kaksikymppisenä aikuisena kun opiskelutkin on jo pitkällä tule mieleen että seksin harrastaminen vanhempien nurkissa on noloa. Sehän on kuin monen perheen kommuuni.

No kuule, ei ole kaikilla vakavaa parisuhdetta tuossa iässä. Moni vasta aloittaa opinnot 19-20 vuotiaana, miehet jopa myöhemmin kun pitää ensin käydä armeija. No, amikset tietty erikseen, he valmistuvat 18-vuitiaana ja 19-vuotiaana alkavat odottaa esikoistaan.

No mikä ihme estää opiskelemasta jos on parisuhde??? Ei tietenkään kaikilla mikäänikäisillä ole vakavaa parisuhdetta, mutta varmasti suurimmalla osalla on, jos on ihan normaali ihminen, ettei ole järkyttävän ruma tai erakko.

Mun mielestä on normaalimpaa muuttaa omilleen 19-20v kuin sitoa itseään parisuhteeseen tuon ikäisenä! Parempi (varsinkin tyttöjen) nauttia elämästä ja vapaudesta niin kauan kuin haluavat ja katsoa tarkkaan kenen kanssa pariutuvat. Sellaiset vuoden parin kimppa-asumissuhteet on ihan turhia.

Itse tein sen virheen että muutin poikaystävän (sittemmin aviomiehen) kanssa yhteen 19v ja erohan siitä tuli 14 vuotta ja 3 lasta myöhemmin. Liian nuoria, liian kokemattomia tasa-arvoiseen suhteeseen

Jaa. Pari vuotta vanhempana elin jo mieheni kanssa omassa velattomassa omakotitalossa. Ja teimme lopullisen päätöksen lapsettomuudestakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuossa on vinha perä. Voidaan ajatella että nuori on siinä 27-vuotiaana suurinpiirtein kypsä itsenäiseen asumiseen, ei aiemmin. Suomessa ei tajuta sitä, että monet vanhemmat riistävät nuorisoltaan oikeuden olla nuoria, kirmata kedolla vailla huomisen murheita. Lasta ei saisi koskaan jättää yksin, aina pitäisi mahdollistaa lapsen asuminen kodissa siihen asti kunnes hän täyttää n. 27-vuotta.

Kuule, tieteellinen fakta on, että ihminen saavuttaa korkeimman piikkinsä 25-vuotiaana, ja siitä eteenpäin alkaa rapistuminen, esim. naisten hedelmällisyys alkaa laskea, 35-vuotiaana on jo vanhuuden takia riskisynnyttäjä. Missä ihemeen välissä sitä ehtii nainen isän lapsilleen löytämään jos asuu vanhanapiikana kotona kolmekymppiseksi? Siinähän kasvaa jalkoväli jo horsmaa.

Itseasiassa viimeisimpien tutkimusten mukaan nainen raskautuu helpoimmin hieman yli kolmekymppisenä.

Olen jo kaksi vuotta omillaan asunut ja taloudellisesti pärjännyt ihan itsekseni. Myöskään ystäväpiirissäni harva 20v asuu enää kotona tai on mitenkään riippuvainen vanhemmistaan. 

t. N20

Ovat sosiaalisesti riippuvia sossusta, jos eivät ole valmistuneet ammattiin ja ole töissä.

Itse olen 20 ja muutin kotoa kuukausi ennen kuin täytin 18. En kyllä enää haluaisi siellä vanhempien nurkissa olla, nautin siitä, että saa mennä ja tulla miten haluaa, sisustaa asuntonsa niin kuin tahtoo ja ennen kaikkea olla yksin kun huvittaa. Myös välit etenkin äitiin on parantuneet, kun ei enää olla in each other faces 24/7. Varmasti on mun ikäisiä nuoria, joiden on helpompi asua kotona ja jotka eivät välttämättä ole valmiita yksinasumiseen, mutta itse olen tyytyväinen asumistilanteeseeni ja siihen, että läksin kotoa 2 vuotta sitten.

Itse muutin 16 lukioon kaupunkiin. Rahallista tukea pääasiassa vanhemmilta tarvitsin kun heidän tulonsa vaikuttivat että en saanut tukia. Muuten ei asumisessa ollut ongelmia eikä ole tullutkaan

Onko miehesi lähtenyt parikymppisen muidun matkaan? Haaveiletko näyttäväsi vielä parikymppiseltä? Vai mikä ihme sulla on parikymppisiä vastaan? :D Se on ihan normaalia muuttaa pois kotoa siinä iässä: joillakin on silloin jo ammatti ja osalla saattaa olla vaikka perhe! Enemmän mä ihmettelen sellaisia aikuisia, jotka vielä 23-30v asuu vanhempiensa kanssa.. Sellanen on mun korvaan paljon enemmän epänormaalia.

Vierailija kirjoitti:

Me, edellinenkin sukupolvi muutettiin soluihin ja kimppakämppiin, keskustan ulkopuolelle. Silloinkin yksiöt oli ainakin Helsingissä nuorten aikuisten ulottumattomissa.

Minä olen syntynyt 60-luvun alussa, ostin oman asunnon (yksiön )70-luvun lopussa helsingin keskustasta , maksoi 120 000 markkaa. Nopeasti oli maksettu pois. Nykyhinnoilla ja lainansaantiehdoilla, sekä vuokra-asuntojonoilla , ei nuorilla ole ainakaan helsingissä ole helppoa omilleen muuttaminen.Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Me, edellinenkin sukupolvi muutettiin soluihin ja kimppakämppiin, keskustan ulkopuolelle. Silloinkin yksiöt oli ainakin Helsingissä nuorten aikuisten ulottumattomissa.

Yliopisto helsingissä, asun kimppakämpässä Espoon puolella, osuuteni vuokrasta on 455e plus 15e vesimaksu.

Höpö höpö. Itse muutin 15-vuotiaana lukion alettua pois vanhempien kodista. Lukioaikana sai vanhemmilta rahallista tukea, sen mihin opintotuki ja kesätyövarat eivät riittäneet. Täysi-ikäistyttyä nyt yliopistoaikana olen pärjännyt ihan töistä saamilla palkoillani ja opintotuella.

Muutin omilleni 19-vuotiaana. Vanhemmat kyllä auttoivat asunnon löytämisessä ja asunnon kalustamisessa, mutta sen jälkeen huolehdin itse omista asioistani. Saatoin kyllä kysyä joskus neuvoa vanhemmiltani, mutta he eivät enää puuttuneet elämääni.

Hyvin pärjäsin. Kävin töissä, maksoin vuokran ja laskut, tein itse päätökset.

Muutin 16-vuotiaana omilleni ja säästin saamani palkat. 20-vuotiaana pyöritin omaa yritystä yli sadantuhannen euron liikevaihdolla.