39-vuotias mies, jolla ei kokemusta seurustelusta. Kannattaako edes harkita tapailua? Itselläni kaksi pitkää suhdetta takana, joista olen op...

Vierailija

Olen kohtalaisen haastava kumppanina, mutta menneistä suhteistani olen ottanut kaiken irti itsetutkiskelun näkökulmasta, ja oppinutkin monia tärkeitä asioita toisen kanssa olemisesta. Ja erityisesti tietenkin itsestäni. Nyt arvelen olevani vihdoin valmis kypsään aikuisten ihmisten parisuhteeseen, jossa kumpikin ottaa vastuun itsestään ja seisoo omilla jaloillaan.

Tiedän kuitenkin tarvitsevani kumppaniltani hyvää itsensä tuntemisen tasoa. Jos ei todella tunne itseään, ei voi myöskään ottaa itsestään vastuuta. Tähän asiaan kariutui edellinen parisuhteeni. Kumppani ei ollut valmis menemään itseensä samassa laajuudessa kuin itse tein, ja vaikka olin todella kärsivällinen, lopulta etäisyys tässä asiassa kasvoi välillämme liian suureksi. Silti siihen nähden, millä tasolla ihmisten itsetuntemus on keskimäärin, sanoisin että kumppanini oli kuitenkin kohtalaisen valistunut ja etevä siinä.

Mitä palstaraati arvelee: onko missään määrin mahdollista että koko elämänsä sinkkuna ollut mies voisi tuntea itsensä niin hyvin, että kannattaisi yrittää tapailua? Itsestäni voin ainakin sanoa, että varjopuoleni ovat tulleet esille vasta parisuhteiden myötä. Yksin eläessäni olen luullut olevani itse täydellisyys ja tulevani toimeen kaikkien kanssa kaikissa tilanteissa. Parisuhde ja aito läheisyys on sitten paljastanut minusta kaikenlaista muutakin: kipeitä ja vaikeita puolia, jotka olen saanut tasapainoon ajan kanssa, itseni kanssa avoimesti ja rehellisesti työskentelemällä mutta myös parini tunteisiin ja mielipiteisiin itseäni peilaten.

Kertokaa kokemuksianne aiheesta!

Sivut

Kommentit (27)

Vierailija

Siis nimenomaan koko elämänsä sinkkuna ollut mies tuntee itsensä paremmin kuin kukaan. Siinä on ollut aikaa pohdiskella ja reflektoida.

Vierailija

Olen tutustunut mieheen, jolla ei takana kuin lyhyitä parisuhteita ja ikää yli 40v, uraohjus. En valitettavasti uskalla tutustua yhtään enempää, sillä itselläni lapsia aviolitosta ja lisäksi pitkä seurustelusuhde. Pitkässä suhteessa joutuu tekemään kompromisseja ja vielä lasten tarpeet mukana. Yksin vuosikymmeniä elänyt tuskin kykenee kohtaamaan ja jakamaan minun ja lasteni haasteita.

Vierailija

Kyllä minusta kannattaa. Kokemukseni mukaan ihmisen itsetuntemus ei liity mitenkään siihen, paljonko on ollut parisuhteissa. Se on enemmän ihmisen luontaisten taipumusten ja toisaalta elämänkokemusten tulosta. Toiset vaan ovat luonnostaan reflektoivampia, itseään tiedostavampia kuin toiset. 

Itselleni muuten juuri sinkkuus, jota on jatkunut nyt 8 vuotta, on ollut kyllä suurin itsetuntemuksen lähde ikinä. Parisuhteessa on niin kovin helppo uppoutua toiseen ja värikkäämpään arkeen, joskus jopa ulkoistaa omat pahat olot. mutta kun olet sinkku ja aina yksin kotona, on ihan pakko kohdata joka ainoa ahdistuksensa ja kireytensä ilman että voi sanoa että se johtuu tosta miehestä ja sen tavoista tms. Eikä voi paeta riitelyyn, seksiin, johonkin yhdessä lähtemiseen tms mitä parisuhteessa tein, vaan täytyy vaan kärsiä olonsa läpi, kohdata ne todella. Mutta tämäkin tosiaan on luonnekysymys, itse kun olen sen luontoinen tein noin ja kehitin sinkkuna itsetuntemusta paljon, mutta toisaalta on niitäkin jotka yhtä lailla sinkkuna pakenevat esim. alkoholiin, ylenmääräiseen harrastamiseen tai työntekoon tms.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen tutustunut mieheen, jolla ei takana kuin lyhyitä parisuhteita ja ikää yli 40v, uraohjus. En valitettavasti uskalla tutustua yhtään enempää, sillä itselläni lapsia aviolitosta ja lisäksi pitkä seurustelusuhde. Pitkässä suhteessa joutuu tekemään kompromisseja ja vielä lasten tarpeet mukana. Yksin vuosikymmeniä elänyt tuskin kykenee kohtaamaan ja jakamaan minun ja lasteni haasteita.

Jos oikeasti tuo mies muuten kiinnostaa, niiin miksi ei voisi kokeilla? Ei siinä mitään menetä jos sitten kokeilee seurustelua ja käykin niin että ennakkoluulo osoittautuu todeksi. Mutta voi käydä niinkin, että onnistuu oikein hyvin. 

Itse kohtasin mieheni kun hän oli 38-vuotias, yliopiston tutkija, ei ollut koskaan seurustellut tai edes harrastanut seksiä naisen kanssa. Äärimmäisen ujo, introvertti ihminen. Ja tuo on kyllä maailman ihanin ja helpoin mies, ja nauttii aidosti siitä kun on lapset ja elämää ympärillä. Aina sanoo että tarpeeksi hän olikin jo ehtinyt yksinäisiä seiniä tuijotella.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Siis nimenomaan koko elämänsä sinkkuna ollut mies tuntee itsensä paremmin kuin kukaan. Siinä on ollut aikaa pohdiskella ja reflektoida.

Pohdiskelu ei kuitenkaan vie minnekään, jos ei ole materiaalia sen pohdiskelun pohjaksi.

Kuten kerroin aloituksessani, minäkin luulin olevani tietynlainen ihminen ennen kuin olin seurustellut, ja olin totta tosiaan ehtinyt jo siihen mennessä pohtia ja tutkiskella itseäni ja ominaisuuksiani paljonkin. Mutta yksin ollessaan on hyvin helppo kuvitella esimerkiksi olevansa lämmin ja empaattinen, kun taas suhteessa ollessaan joutuu huomaamaan, ettei näin suinkaan kaikissa koetuissa tilanteissa ole ollut (siis jos on itselleen rehellinen ja tarkastelee toimintaansa objektiivisesti). Tai voi kuvitella sietävänsä hyvin kritiikkiä, kunnes päätyy suhteeseen jossa toinen on ahkera kritisoimaan. Näin minäkuva muuttuu realistisemmaksi, ja siltä pohjalta ominaisuuksiaan voi halutessaan myös kehittää.

Vertaisin tilannetta vaikkapa urheilusuorituksiin. Jos ei ole koskaan harrastanut mitään liikuntaa, ei välttämättä ymmärrä lainkaan kuinka haastavia tietyt urheilusuoritukset todellisuudessa ovat. Mielessään voi kuvitella itsensä tekemässä vaikka minkälaisia akrobatialiikkeitä ja nostamassa kahdensadan kilon painoja, mutta käytännön toteutus on aivan eri asia. Vasta kun käytännön toteutusta yrittää, voi oikeasti tietää millä tasolla oma suorituskyky on.

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Paneminen = itsetuntemus?

Ai sulle seurustelu on pelkkää panemista? Voin kertoa, että pitkä suhde on kovin usein melkeinpä kaikkea muuta kuin sitä panemista.

Vierailija

Ymmärrän mitä tarkoitat ap. Myös minä olen yksinäni aina hyväntuulinen, tyytyväinen ja saan hommaat rullaamaan. Parisuhteissa taas aina on jotain ongelmia ja joutuu sopeuttamaan omat loistavat tapansa sen toisen loistaviin tapoihin. Ei sitä voi ymmärtää ilman kokemusta. Pelkäisin myös, että tuollainen parisuhteissa hiomaton mies voisi vaatia minulta paljon suurempia uhrauksia kuin kokeneempi mies, joka saattaisi jo pystyä näkemään itsessäänkin jotain parantamisen varaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta kannattaa. Kokemukseni mukaan ihmisen itsetuntemus ei liity mitenkään siihen, paljonko on ollut parisuhteissa. Se on enemmän ihmisen luontaisten taipumusten ja toisaalta elämänkokemusten tulosta. Toiset vaan ovat luonnostaan reflektoivampia, itseään tiedostavampia kuin toiset. 

Itselleni muuten juuri sinkkuus, jota on jatkunut nyt 8 vuotta, on ollut kyllä suurin itsetuntemuksen lähde ikinä. Parisuhteessa on niin kovin helppo uppoutua toiseen ja värikkäämpään arkeen, joskus jopa ulkoistaa omat pahat olot. mutta kun olet sinkku ja aina yksin kotona, on ihan pakko kohdata joka ainoa ahdistuksensa ja kireytensä ilman että voi sanoa että se johtuu tosta miehestä ja sen tavoista tms. Eikä voi paeta riitelyyn, seksiin, johonkin yhdessä lähtemiseen tms mitä parisuhteessa tein, vaan täytyy vaan kärsiä olonsa läpi, kohdata ne todella. Mutta tämäkin tosiaan on luonnekysymys, itse kun olen sen luontoinen tein noin ja kehitin sinkkuna itsetuntemusta paljon, mutta toisaalta on niitäkin jotka yhtä lailla sinkkuna pakenevat esim. alkoholiin, ylenmääräiseen harrastamiseen tai työntekoon tms.

Totta on tämäkin, että suhde tarjoaa tilaisuuksia välttyä itsetutkiskelulta, jos sattuu olemaan itsetutkiskelua välttelevä ihminen. Olisinkin yhtä skeptinen myös sellaisen miehen kohdalla, joka ei olisi koko elämänsä aikana ollut lainkaan sinkkuna tai elänyt yksin. Ihan yhtä lailla se saisi minut epäilemään, että itsetuntemuksessa voi olla puutteita.

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tutustunut mieheen, jolla ei takana kuin lyhyitä parisuhteita ja ikää yli 40v, uraohjus. En valitettavasti uskalla tutustua yhtään enempää, sillä itselläni lapsia aviolitosta ja lisäksi pitkä seurustelusuhde. Pitkässä suhteessa joutuu tekemään kompromisseja ja vielä lasten tarpeet mukana. Yksin vuosikymmeniä elänyt tuskin kykenee kohtaamaan ja jakamaan minun ja lasteni haasteita.

Jos oikeasti tuo mies muuten kiinnostaa, niiin miksi ei voisi kokeilla? Ei siinä mitään menetä jos sitten kokeilee seurustelua ja käykin niin että ennakkoluulo osoittautuu todeksi. Mutta voi käydä niinkin, että onnistuu oikein hyvin. 

Itse kohtasin mieheni kun hän oli 38-vuotias, yliopiston tutkija, ei ollut koskaan seurustellut tai edes harrastanut seksiä naisen kanssa. Äärimmäisen ujo, introvertti ihminen. Ja tuo on kyllä maailman ihanin ja helpoin mies, ja nauttii aidosti siitä kun on lapset ja elämää ympärillä. Aina sanoo että tarpeeksi hän olikin jo ehtinyt yksinäisiä seiniä tuijotella.

Kyllä siinä menettää, aikaa. Viimeisimpään suhteeseeni menetin yli 10 vuotta, koska katsoin sormien läpi heti alussa näkemiäni asioita, jotka herättivät epäilykseni. Miehessä oli niin paljon muuta hyvää, että halusin antaa suhteelle mahdollisuuden. Silloin kun minä annan mahdollisuuden, se tarkoittaa että ihan todella teen absoluuttisen kaikkeni. Niin tein, eikä se riittänyt. Tällä miehellä oli (on) mielestäni epärealistisen korkeat vaatimukset parisuhteelle. Hän ei ollut koskaan aiemmin asunut kenenkään kanssa, eikä siksi taida ymmärtää, kuinka hyvää meidän yhteinen arkemme oli. Itse olisin sen säilyttääkseni ollut valmis luopumaan paljosta. Mies taas tuntui odottavan, että minä luovun niin paljosta että hänen ei tarvitse luopua mistään.

En halua enää uudelleen hukata kymmentä vuotta suhteeseen, josta olisi jo alussa voinut sanoa ettei se todenäköisesti tule toimimaan.

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän mitä tarkoitat ap. Myös minä olen yksinäni aina hyväntuulinen, tyytyväinen ja saan hommaat rullaamaan. Parisuhteissa taas aina on jotain ongelmia ja joutuu sopeuttamaan omat loistavat tapansa sen toisen loistaviin tapoihin. Ei sitä voi ymmärtää ilman kokemusta. Pelkäisin myös, että tuollainen parisuhteissa hiomaton mies voisi vaatia minulta paljon suurempia uhrauksia kuin kokeneempi mies, joka saattaisi jo pystyä näkemään itsessäänkin jotain parantamisen varaa.

Tosiaan, ymmärsit täydellisesti mitä tarkoitan. :)

ap

Vierailija

Vähemmän painolastia ja tuoreempi pää sillä on verrattuna vaikka parissa avioliitossa marinoituneeseen exiään vihaavaan viikonloppuisään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vähemmän painolastia ja tuoreempi pää sillä on verrattuna vaikka parissa avioliitossa marinoituneeseen exiään vihaavaan viikonloppuisään.

Eksän vihaaminen onkin asia, joka saa minut perääntymään välittömästi. Merkki vakavista puutteista itsetuntemuksessa.

ap

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat