Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Isovanhemmat, hoitoapu yms, miksi lasten näkökulma aiheeseen sivutetaan aina?

Vierailija

Mikä on lasten oikeus isovanhempiin?

Itse olen jo pienestä asti saanut tutustua molempiin isovanhempiini. Jouluna käytiin joka vuosi molempien luona syömässä joulupäivällistä tai juomassa joulukahvit. Äitienpäivää tai isänpäivää vietetiin joka toinen vuosi jompien kumpien isovanhempien luona. Toiset isovanhemmat asuivat hieman kauempana, mutta pari kertaa lapsuuteni aikana mummo kävi meillä sitten vaikkapa pitkän viikonlopun vahtimassa jos vanhemmat lähtivät käymään ulkomailla. Saatoimme myös itse käydä vaikkapa yökylässä mummolassa.

Toinen mummola oli lähempänä ja siellä kävimme melkein joka viikko, joko lauantaina tai sunnuntaina kyläilemässä. Joskus isovanhemmat kävivät lapsuudessani kotonamme siivoamassa tai muutoin auttamassa yhden päivän. Nämä isovanhemmat ovat edelleen elossa, nyt heidän lapsensa ja (aikuiset) lapsenlapsensa käyvät siellä auttamassa monta kertaa viikossa, alkavat molemmat olla jo hieman heikkokuntoisia.

Omat vanhempani ovat myös isovanhemmiksi tulleita, molemmat vielä työelämässä mutta ovat kiinteästi ensimmäisen lapsenlapsen kanssa tekemissä melkein joka viikko ja välillä vielä useamminkin. Vanhempani nauttivat selvästi suuresti isovanhemuudesta ja lapsi ajastaan isovanhempien kanssa.

Minusta olisi todella surullista jos en olisi saanut tuntea kaikkia isovanhempiani ollenkaan. Olen kuullut isovanhemmiltani vaikka minkämoisia tarinoita ja oppinut mm suvaitsevaisuutta. Nyt jo edesmennyt toinen mummoni on aina ollut minulle suorastaan idoli, koska hän oli niin humaani ja lämmin ihminen. Ymmärrän myös itseäni huomattavasti paremmin kun olen saanut tutustua muihinkin sukupolviin, koen enemmän kuuluvani siihen jatkumoon kuin ydinperheeseeni jossa kukaan ei ole kovin samankaltainen kuin minä, sen sijaan elossa olevalla mummollani taas on todella samanlainen temperamentti kuin minulla. Uskon myös että meistä lapsenlapsista on ollut paljon vilpitöntä iloa isovanhemmilleni. En usko että kukaan on tuntenut itseään tässä kuviossa mitenkään hyväksikäytetyksi. Jokainen on vuorollaan ollut auttaja tai autettava. Jos en olisi koskaan voinut tutustua isovanhempiini niin se olisi ollut minulle hyvin suuri menetys, minulla kuitenkin oli 4 elossa olevaa isovanhempaa siihen asti kun aloitin koulunkäynnin. Kaikista lämpimimmät lapsuudenmuistoni liittyvät isovanhempiini.

Sivut

Kommentit (37)

Vierailija

Lähinnä kai näkökulma on ollut hyväksikäyttö. 

Jotkut ovat sitä mieltä, että isovanhempia rasitetaan aivan liikaa. Se katsanto on minusta leimannut näitä keskusteluja. 

Itsellänikin on ihania muistoja juuri isovanhemmista. Nyt ovat kaikki vainajia, omat vanhemmat kyllä elossa ja aktiivisesti omien lapsieni elämässä. 

Ideaalitilanne toki, jos kaikki saavat hyvää. Näin on meidänkin suvussa aina ollut. 

Vierailija

On jotenkin huolestuttavaa, että kaikki katsotaan koko ajan noiden hyväksikäyttösilmälaisen läpi, ettei vahinossakaan kukaan saisi yhtään enempää kuin toinen tai ettei vahingossakaan kukaan auttaisi enempää kuin mitä itseään on joskus autettu. Emme me lapset varmasti muistelisi isovanhempia lämmöllä jos emme olisi koskaan saaneet edes tutustua.

Ja oikea hyväksikäyttö on sitten ihan asia erikseen ja siihen saa ja pitääkin puuttua. Mutta on surullista ettei jotkut isovanhemmat halua olla lastenlasten elämässä lainkaan.

Vierailija

En usko, että nykyajan isovanhempien enemmistöä rasitetaan  liikaa. Ihmiset ovat nykyään vain itsekkäämpiä ja haluavat käyttää aikansa itseensä, harrastuksiin, matkusteluun, kaikenkarvaisiin rientoihin jne. Se näkyy läpi koko yhteiskunnan. Perhe on vain välttämätön paha.  Lisäksi ET-lehti on tehnyt hartiavoimin työtä tukeakseen tätä kehitystä.

Normaalit perheet auttavat toisiaan puolin ja toisin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En usko, että nykyajan isovanhempien enemmistöä rasitetaan  liikaa. Ihmiset ovat nykyään vain itsekkäämpiä ja haluavat käyttää aikansa itseensä, harrastuksiin, matkusteluun, kaikenkarvaisiin rientoihin jne. Se näkyy läpi koko yhteiskunnan. Perhe on vain välttämätön paha.  Lisäksi ET-lehti on tehnyt hartiavoimin työtä tukeakseen tätä kehitystä.

Normaalit perheet auttavat toisiaan puolin ja toisin.

Olen niin samaa mieltä! Varsinkin tuo viimeinen lause.

Vierailija

Haluaisiko joku isovanhempi tulla itse kommentoimaan? Tai joku sellainen, joka ei ole ollenkaan saanut luotua suhteita isovanhempiinsa? Olisi mielenkiintoista kuulla muitakin näkemyksiä.

Vierailija

Isovanhempiin voi tutustua kyläilemällä koko perhe, ei aina tarvitse olla niin, että vanhemmat ovat poissa. Ja mitä tulee entisaikoihin, kyllä ennen oli enemmän niin, että miniä hoiti appivanhempiaan ja omia vanhempiaan ja isovanhemmat olivat muutenkin saamapuolella. Vanhuksilla oli perheessä määräävä asema. 

"Orjaa harvoin kiitetään, miniää ei milloinkaan", kuten sanottiin. Vanha emäntä jyräsi surutta nuoren. 

Nykyisin vanhukset tuupataan yhteiskunnan murheeksi, mutta aina pitäisi olla ilolla hoitamassa lastenlapsia kun käsky käy. Auttamisen pitäisi olla molemminpuolista. 

Vierailija

Mun mielestä tällä palstalla on entistä vaikeampi käydä mitään keskusteluita lapsiperheiden asioista, kun äänekkäin osa keskustelijoista on jotain fanaattisia vapaaehtoisesti lapsettomia tai sellaisina esiintyviä hassunhauskoja provoilijoita, jotka eivät tajua (tai esittävät, etteivät tajua) sitä pointtia, joka tuossa viestin nro 3 viimeisessä lauseessa on: normaalit perheet tosiaan auttavat toisiaan. Lisäksi isovanhemmat saavat myös paljon irti lastenlastensa kanssa olemisesta. Esimerkiksi omat vanhempani tykkäävät tosi paljon olla lastenlasten kanssa. Äitini aina sanoo, jos jostain syystä elämä tuntuu synkemmältä, että onneksi on nämä lapset, heidän kanssaan olemisesta saa toisenlaista virikettä elämään.

-

En sano, että huolenpito pitäisi jotenkin ansaita, mutta jos isovanhemmat eivät ole läsnä lastensa ja lastenlastensa elämässä, käy helposti niin, että etäännytään, ja sitten helposti isovanhemmat jäävät vanhetessaan oman onnensa nojaan. Ja lapsetonkin ihminen saa huolehtijoita, kun luo läheiset suhteet nuorempiin polviin: mulla on täti, joka on ollut meidän serkusten elämässä mukana lapsena ja nyt hän on mummoikäisenä läsnä meidän polvemme lasten elämässä. Koska hän on luonut läheiset suhteet meihin lapsesta asti, hänellä on paljon auttajia ja huolehtijoita nyt, kun hän on vanhempi. Kun ihminen vanhenee, hän tarvitsee toisia ihmisiä taas enemmän, kun omat voimat ja kyvyt heikkenevät. Ketkä sitten pitävät huolta, jos ei ole suhteita nuorempaan polveen?

Vierailija

Miksi vastakkainasetella? Isovanhemmat voivat luoda suhteita lapsenlapsiin muutenkin kuin vain hoitamalla heitä. Eikö teillä aikuiset halua ikinä tavata vanhempiaan yhdessä lasten kanssa? Vai onko suhteiden hoito sitä, että kipataan lapset vain hoitoon silloin kun tarvitaan omaa aikaa?

Todellisuus on varmasti monimuotoisempaa kuin ääripäät ja hyväksikäyttö. Minulla oli mielestäni lämpimät suhteet isoisääni, vaikka en ollut koskaan hänen luonaan hoidossa mutta tavattiin muuten usein ja mökkeiltiin yhdessä monen sukupolven voimin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Isovanhempiin voi tutustua kyläilemällä koko perhe, ei aina tarvitse olla niin, että vanhemmat ovat poissa. Ja mitä tulee entisaikoihin, kyllä ennen oli enemmän niin, että miniä hoiti appivanhempiaan ja omia vanhempiaan ja isovanhemmat olivat muutenkin saamapuolella. Vanhuksilla oli perheessä määräävä asema. 

"Orjaa harvoin kiitetään, miniää ei milloinkaan", kuten sanottiin. Vanha emäntä jyräsi surutta nuoren. 

Nykyisin vanhukset tuupataan yhteiskunnan murheeksi, mutta aina pitäisi olla ilolla hoitamassa lastenlapsia kun käsky käy. Auttamisen pitäisi olla molemminpuolista. 

Me nimenomaan kyläiltiin yleensä aina koko perhe. Yökyläily oli harva poikkeus, tai jos yökyläilimme niin useimmiten koko perhe (toiset isovanhemmat asuivat isolla maatilalla, jossa vierashuoneita riitti).

Tuo on totta että ennen miniän osa oli kamala. Näin on kertonut toinen mummoistani myös, häntä on käytetty ilmaisena piikana ja samalla pitänyt omatkin lapset hoitaa.

Olen iloinen siitä, että minun toinen mummoni sai myös sairaana ja raihnaisena asua aivan loppuun asti kotonaan, viimeisen yön oli sairaalassa. Lapsensa vuorottelivat kuka oli auttamassa. Myös toiset isovanhemmat voivat olla vielä kotonaan koska auttajia on paljon. Ja näin sen pitäisikin ideaalissa tilanteessa olla, toki tilanne on siinä mielessä perheeni kohdalla erilainen, että moni lapsi asuu isovanhempien lähellä, vain parinkymmenen kilometrin säteellä useampi.

T: Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi vastakkainasetella? Isovanhemmat voivat luoda suhteita lapsenlapsiin muutenkin kuin vain hoitamalla heitä. Eikö teillä aikuiset halua ikinä tavata vanhempiaan yhdessä lasten kanssa? Vai onko suhteiden hoito sitä, että kipataan lapset vain hoitoon silloin kun tarvitaan omaa aikaa?

Todellisuus on varmasti monimuotoisempaa kuin ääripäät ja hyväksikäyttö. Minulla oli mielestäni lämpimät suhteet isoisääni, vaikka en ollut koskaan hänen luonaan hoidossa mutta tavattiin muuten usein ja mökkeiltiin yhdessä monen sukupolven voimin.

Me nimenomaan kyläiltiin yleensä koko perhe kerrallaan tai osa perheestä, esim toinen vanhempi ja osa lapsista mukana. Kanssakäyminen on aina ollut luontevaa ja isovanhempia on aina kiinnostanut myös lastenlasten kuulumiset. Täällä on hyvin paljon ollut kirjoituksia, joissa on käynyt ilmi ettei isovanhemmat halua nähdä lastenlapsia ollenkaan. Minusta se on todella surullista ettei lapsi opi tuntemaan juuriaan.

T: Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi vastakkainasetella? Isovanhemmat voivat luoda suhteita lapsenlapsiin muutenkin kuin vain hoitamalla heitä. Eikö teillä aikuiset halua ikinä tavata vanhempiaan yhdessä lasten kanssa? Vai onko suhteiden hoito sitä, että kipataan lapset vain hoitoon silloin kun tarvitaan omaa aikaa?

Todellisuus on varmasti monimuotoisempaa kuin ääripäät ja hyväksikäyttö. Minulla oli mielestäni lämpimät suhteet isoisääni, vaikka en ollut koskaan hänen luonaan hoidossa mutta tavattiin muuten usein ja mökkeiltiin yhdessä monen sukupolven voimin.

No me kyläillään aika paljon, mutta ei se suhteiden luominen ja ylläpitäminen tule pelkästään siitä kyläilystä, vaan myös siitä, että on luottamus siihen, että ne vanhemmat (ja muutkin läheiset ihmiset) ovat tukena ja turvana silloin, kun semmoista tarvii. Pelkkä kyläily ei luo läheisiä suhteita. Tätä mieltä on myös äitini, joka kokee sen lasten hoitamisen erityisen tärkeäksi läheisen suhteen muodostumisen kannalta. Että konkreettisesti syötetään, pestään, puetaan, pannaan nukkumaan. Ja mä kyllä jaan tämän käsityksen myös. Myöhemmällä iällä se apu on sitten jotain muuta. 

7

Vierailija

Olet oikeassa. Lapsille pitäisi antaa mahdollisuus tehdä omat ihmissuhteensa isovanhempiinsa vaikka vanhemmat ei haluaisikkaan tavata heitä. Minulla oli myös onni elää omien isovanhempieni ja isoisovanhempieni kanssa. Heistä on todella rakaat muistot. Itse olemme tekemisissä omien lastenlasten kanssa lähes päivittäin. Ja kyllä se on ihanaa. Omat lapseni sai myös luoda ihan oma suhteen omiin isovanhempiinsa ilman että siihen me vanhemmat vaikutimme. Ja kyllä rakkaita ovat heille edelleenkin.

On sääli että kaikilla lapsilla ei ole kontaktia isovanhempiinsa tai yleesäkkään vanhempiin ihmisiin. Lapsi oppii siitä hurjan paljon kun saa elämäänsä eri-ikäisiä ihmisiä sekä eri sukupolvien kanssa elää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vastakkainasetella? Isovanhemmat voivat luoda suhteita lapsenlapsiin muutenkin kuin vain hoitamalla heitä. Eikö teillä aikuiset halua ikinä tavata vanhempiaan yhdessä lasten kanssa? Vai onko suhteiden hoito sitä, että kipataan lapset vain hoitoon silloin kun tarvitaan omaa aikaa?

Todellisuus on varmasti monimuotoisempaa kuin ääripäät ja hyväksikäyttö. Minulla oli mielestäni lämpimät suhteet isoisääni, vaikka en ollut koskaan hänen luonaan hoidossa mutta tavattiin muuten usein ja mökkeiltiin yhdessä monen sukupolven voimin.

No me kyläillään aika paljon, mutta ei se suhteiden luominen ja ylläpitäminen tule pelkästään siitä kyläilystä, vaan myös siitä, että on luottamus siihen, että ne vanhemmat (ja muutkin läheiset ihmiset) ovat tukena ja turvana silloin, kun semmoista tarvii. Pelkkä kyläily ei luo läheisiä suhteita. Tätä mieltä on myös äitini, joka kokee sen lasten hoitamisen erityisen tärkeäksi läheisen suhteen muodostumisen kannalta. Että konkreettisesti syötetään, pestään, puetaan, pannaan nukkumaan. Ja mä kyllä jaan tämän käsityksen myös. Myöhemmällä iällä se apu on sitten jotain muuta. 

7

En ihan allekirjoita tuota. Oma isoäitini ei meitä hoitanu, ei syöttäny, eikä laittanu nukkumaan. Kävimme siellä usein ja kyllä meillä silti on rakastavat ja lämpimät välit. Ei se hoitaminen sitä lämmintä suhdetta luo vaan se tunne että toinen raksataa ja välittää.  Äiti ja isä hoiti meidät mummolassa ollessa mutta se tunne, se syli ja halaus. Se tuoksu mikä mummolassa oli kun mentiin. Ruoka ja pulla tuoksu tuvassa. Mummo halasi lämpimästi ym. ym.

Vierailija

Lapsi tarvitsee tietoisuuden isovanhemmistaan ja juuristaan. Tämä tietoisuus ei auttamatta tarkoita, hoitamista, kalliita lahjoja, jne. Se, tietoisuus voi olla ihan neutraaliakin, esim. että lapselle kertotaan  lapsella olevan isovanhemman silmät, jne...

Nyt kritiikki on syntynyt siitä, että isovanhemmat eivät hoida lapsenlapsiaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tällä palstalla on entistä vaikeampi käydä mitään keskusteluita lapsiperheiden asioista, kun äänekkäin osa keskustelijoista on jotain fanaattisia vapaaehtoisesti lapsettomia tai sellaisina esiintyviä hassunhauskoja provoilijoita, jotka eivät tajua (tai esittävät, etteivät tajua) sitä pointtia, joka tuossa viestin nro 3 viimeisessä lauseessa on: normaalit perheet tosiaan auttavat toisiaan. Lisäksi isovanhemmat saavat myös paljon irti lastenlastensa kanssa olemisesta. Esimerkiksi omat vanhempani tykkäävät tosi paljon olla lastenlasten kanssa. Äitini aina sanoo, jos jostain syystä elämä tuntuu synkemmältä, että onneksi on nämä lapset, heidän kanssaan olemisesta saa toisenlaista virikettä elämään.

-

En sano, että huolenpito pitäisi jotenkin ansaita, mutta jos isovanhemmat eivät ole läsnä lastensa ja lastenlastensa elämässä, käy helposti niin, että etäännytään, ja sitten helposti isovanhemmat jäävät vanhetessaan oman onnensa nojaan. Ja lapsetonkin ihminen saa huolehtijoita, kun luo läheiset suhteet nuorempiin polviin: mulla on täti, joka on ollut meidän serkusten elämässä mukana lapsena ja nyt hän on mummoikäisenä läsnä meidän polvemme lasten elämässä. Koska hän on luonut läheiset suhteet meihin lapsesta asti, hänellä on paljon auttajia ja huolehtijoita nyt, kun hän on vanhempi. Kun ihminen vanhenee, hän tarvitsee toisia ihmisiä taas enemmän, kun omat voimat ja kyvyt heikkenevät. Ketkä sitten pitävät huolta, jos ei ole suhteita nuorempaan polveen?

Tuossa sinun puheessa on perääkin. Mutta on myös ihmisiä jotka eivät välitä kuin itsestään. Vaikka he saavat kaiken avun muilta niin he eivät anna apua toisille ellei siitä ole taloudellista hyötyä. Eikä siihen vaikuta sekään että aiemmat sukupolvet on heitä auttaneet kaikin tavoin. Jotkut ihmiset nyt vain ovat niin itseriittoisia että haluavat kaiken antamatta itse mitään.

Mutta onneksi me kaikki ihmiset emme ole sellaisia.

En myöskään allekirjoita sitä ettei täällä voi keskustella lapsiperheiden ongelmista ym. Minusta on hienoa että täällä keskusteluun osallistuu laaja kaari ihmisiä. Näin ongelmaa on helpompi pyörittää ja saada siihen muutakin näkökantaa kuin se oma. Kun näkee ongelmat muidenkin tavalla on helpompi suhtautua siihen ongelmaan ja ratkaista se. Vaatii tietysti rehellisyyttä itseään kohtaan välillä myöntää ettei se minun suuri ongelmani ollutkaan niin suuri ja ehkä olin itsekkin syyllinen siihen.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat