Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

onko joku katkaissut välit vanhempiin tai ei ainakaan pidä yhteyttä?

Vierailija

Itse harkitsen vakavasti, vaikka tiedän että sen jälkeen tunnen syyllisyyttä kun ovat jo vanhoja. Tilanne ei kuitenkaan muutu, enkä jaksa enää.

Kommentit (10)

Vierailija

Olen breikillä äitini kanssa. En vaan jaksa enää. Kaikki voimat menee kun sen kanssa on missään tekemisissä. Joko tapan itseni tai pidän hänet etäällä. Ehkä molemmat. Varsinkaan jälkimmäisessä tapauksessa en tahdo haaskata enää sekuntiakaan moiseen ääliöön.

Vierailija

Joo. Narsisti-isäni teki lapsuudestani kamalaa aikaa ja yritti jatkaa manipulointia ja kontrollointia vielä senkin jälkeen. Sain tarpeekseni ja pistin välit poikki. Muutaman vuoden ajan sain vielä uhkailukirjeitä ja kuulin, että isäpappa oli puhunut minusta ympäriinsä ties mitä. Nykyään hän antaa minun olla rauhassa, luultavasti ryhtyi sijastani kiusaamaan uutta nuorta vaimoaan.

En ole katunut hetkeäkään, kaikki vaikeudet vain vahvistivat päätöstäni.

Vierailija

Minullakin oli syyllisyyttä, kunnes törmäsin ajatukseen, joka auttoi minua. Muiden ihmisten alkulähde et ole sinä enkä minä. Vaan "jumala" (mitä ikinä kukaan haluaakaan sillä käsitää.) Emme voi korjata tai parantaa ketään. Sama koskee omia vanhempia. Jos he ovat viallisia, niin he ovat sellaisia kuin he ovat, ja ainoa, joka voi heidät korjata ovat he itse tai alkulähde.

Eli on ihan ok ajatella, että jokainen tulee toimeen omillaan, koska emme ole toistemme korjaajia, vaan jokaisen on itse korjattava asiansa. Yhteiskunta hoitaa ne, jotka eivät hyväksy läheistensä auttamistapaa.

Vierailija

Kohta 10 vuotta olen blokannut isäni pois elämästäni. Meillä on aina ollut kovin vaikea isä-tytär suhde, en ole kokenut olleeni hyväksytty, aina olisi pitänyt olla parempi. Vanhempani ovat eronneet ja isä on kohdistanut kaiken katkeruutensa minuun. Ennen välien katkaisua näimme todella harvoin ja lopputuloksena oli joka kerta iso riita. Aiheutti mulle todella pahaa mieltä ja huonon itsetunnon, joten pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin poistamaan isän elämästäni. Kipeää se teki, mutta niin teki vuodet ennen sitäkin. Totesin, että laastarikin on helpompi repäistä reilusti irti sen sijaan, että pikku hiljaa nyppisi pois. Myös ajatukset omista lapsista painoi vaakakupissa. Olen koko elämäni saanut kuulla isältä paskaa äidistäni, en halunnut tilannetta, jossa hän mustamaalaa lapsilleni mummia (lapsia mulla nyt 3, vielä eivät ole kyselleet isästäni). Sanoin joku kerta isälleni, että jatkossa hän on minulle yhtä kuin kuollut, että toivon hänen löytävän jotain hyvää elämäänsä, mutta minä en selvästi ole sitä. Ei olla oltu tämän jälkeen tekemisissä, enkä tiedä mitä on sanonut sukulaisilleen, mutta suurin osa heistä ei ole enää tekemisissä kanssani, esim oma mummoni (tosin en kyllä erityisen läheinen ollut isäni suvun kanssa koskaan). Päivääkään en ole tätä katunut, enää en tunne vihaa isää kohtaan, lähinnä sääliä. Oikeasti toivon, että hän olisi päästänyt irti katkeruuksista ja löytänyt itselleen onnen.

Vierailija

Äidin kanssa on hiljaista, hän asuu hieman kauempana, tekstiviestiä tulee toisinaan laiteltua, tulisiko kerran vuodessa soiteltua, pidempiäkin aikoja mennyt.

Vanhemmat erosivat kun olin pieni. Mitenkään huonot välit meillä ei kuitenkaan ole, ehkä kasvettu erilleen...

Mielessä tosin pyörii välillä, että pitäisi sitä äityliä käydä katsomassa, ennenkuin on myöhäistä, toivottavasti saa niskasta kiinni.

Vierailija

Pakkohan se on, jos oma jaksaminen ja mielenterveys ovat uhattuina. Katson asiaa siltä kantilta, että vanhempani ovat aikuisia ihmisiä, joilla on oma elämä ja omat mahdollisuutensa tehdä elämänvalintoja. Sama tilanne on minullakin ja oman hyvinvointini lisäksi vastaan myös alaikäisten lasteni ja kumppanini hyvinvoinnista. Jos vanhempieni (tai kenen tahansa lähipiiriin kuuluvan) toiminta heikentää minua, heijastuu se suoraan myös oman perheeni jäseniin. Minä en halua omien lasteni kärsivän vanhempieni vuoksi, joten päihdeongelmainen isäni ja narsistisia piirteitä uhkuva äitini eivät tällä hetkellä kuulu minun eivätkä perheeni arkeen. Valitettavasti, mutta raja piti vetää johonkin ja kun mikään lievempi ratkaisu ei ole tilannetta auttanut, oli tässä viimeinen vaihtoehto. Ei ole helppoa ja mitä enemmän lapset kasvavat, sitä inhottavampaa on (taas) joutua selittämään asioita vanhempieni puolesta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kohta 10 vuotta olen blokannut isäni pois elämästäni. Meillä on aina ollut kovin vaikea isä-tytär suhde, en ole kokenut olleeni hyväksytty, aina olisi pitänyt olla parempi. Vanhempani ovat eronneet ja isä on kohdistanut kaiken katkeruutensa minuun. Ennen välien katkaisua näimme todella harvoin ja lopputuloksena oli joka kerta iso riita. Aiheutti mulle todella pahaa mieltä ja huonon itsetunnon, joten pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin poistamaan isän elämästäni. Kipeää se teki, mutta niin teki vuodet ennen sitäkin. Totesin, että laastarikin on helpompi repäistä reilusti irti sen sijaan, että pikku hiljaa nyppisi pois. Myös ajatukset omista lapsista painoi vaakakupissa. Olen koko elämäni saanut kuulla isältä paskaa äidistäni, en halunnut tilannetta, jossa hän mustamaalaa lapsilleni mummia (lapsia mulla nyt 3, vielä eivät ole kyselleet isästäni). Sanoin joku kerta isälleni, että jatkossa hän on minulle yhtä kuin kuollut, että toivon hänen löytävän jotain hyvää elämäänsä, mutta minä en selvästi ole sitä. Ei olla oltu tämän jälkeen tekemisissä, enkä tiedä mitä on sanonut sukulaisilleen, mutta suurin osa heistä ei ole enää tekemisissä kanssani, esim oma mummoni (tosin en kyllä erityisen läheinen ollut isäni suvun kanssa koskaan). Päivääkään en ole tätä katunut, enää en tunne vihaa isää kohtaan, lähinnä sääliä. Oikeasti toivon, että hän olisi päästänyt irti katkeruuksista ja löytänyt itselleen onnen.

Hiukan samankaltaisessa tilanteessa ja fiiliksissä täällä nelikymppinen mies.

Puhutaan paljon ikäihmisten asettamista lähestymiskielloista hankalille lapsilleen, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt (täysi-ikäisten) lasten tuomioistuimilta pyytämät lähestymiskiellot vanhemmalleen/-illeen. Aihe on kieltämättä vähän tabu. Mutta se että näitä(kin) lähestymiskieltoja on langetettu kertoo olemassa olevasta todellisesta ongelmasta - näitä kieltoja kun ei kovin heppoisin perustein langeteta.

Vierailija

Itse en ole varsinaisesti laittanut välejä poikki, mutta olen tekemisissä mahdollisimman vähän. Isäni on rasisti ja marttyyri ja oli nk. energiasyöppö. Pärjään hyvin tällä asettelulla nyt, mutta jos tarve vaatisi voisin laittaa välit myös kokonaan poikki. Välillä tunnen syyllisyyttä, mutta haluan ajatella asian niin että en ole hänelle mistään velkaa, eikä sukulaisuus tarkoita että jostakusta pitäisi pitää.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat