Voiko läheisyyttä/hellyyttä opetella? Mies ei

Noh. Anna mahdollisimman paljon hellyyttä itse ja toivo, että mies tottuu ja antaa vastakaikuuta. En tiedä voiko tuollaista puhumallakaan muuttaa, ehkä viikoksi ja sitten taas unohtuu...

Miksi tarvitsee opetella sellaista, joka ei tunnu itselleen tarpeelliselta? Ei kaikki halua samoja asioita.

Itse inhoan hellyyttä, esimerkiksi halailua ja käsikädessä kulkemista, molemmat saavat aikaan kiusallisen ja fyysisesti todella epämukavan olon.

Voit tietysti pyytää haalimaan, itsekin halailen pyydettäessä, mutta en kovin pitkään koska en todellakaan siitä pidä. Tai sitten voit etsiä sopivamman kumppanin.

Ei se osaamisesta ole kiinni. Sun mies ei vaan halua jakaa hellyyttä sun kanssa.

Itse kyllä välillä halaan mutta sekin on vähentynyt koska en aina jaksa itse olla se aloittaja.

Mies itse on sanonut ettei osaa/tajua helliä, ei vaan ole mitään hempeilytyyppiä.

Eli en oikein ymmärrä mitä tässä sitten pitäisi tehdä. Yrittää vaan kestää tämä hellyydenpuute?

Uutta miestä en todellakaan halua. Eikä miehenikään ole mihinkään lähdössä. Tiedän että hän rakastaa mua. Ei vaan osaa näyttää sitä niinkuin "minä haluaisin" ja se vaivaa mua. Hän ei myöskään koskaan sano "Rakastan sua" enkä minäkään enää sano koska takaisin tulee vaivaantunut "mäkin sua". Olisi ihanaa kuulla se edes kerran kuukaudessa/kahdessa/kolmessa, edes joskus.

AP

Sitä ihminen haluaa, mihin on itse lapsena tottunut. Eli ukkosi ei ole lapsena haleja ja hellyyttä saanut -> kun on lusikalla saanut ei pysty kauhalla antamaan.

Kurjaa. Mulla sama tilanne. Mies suhteen alussa näytteli halihaluista, mutta muutettuamme yhteen halit ja pusut loppuivat kuin seinään. Nyt ukko ihmettelee, miksi mua ei seksi kauheasti kiinnosta.... :/ mulle kun muu hellyys on tärkeämpää kuin seksi.

Vierailija kirjoitti:

Sitä ihminen haluaa, mihin on itse lapsena tottunut. Eli ukkosi ei ole lapsena haleja ja hellyyttä saanut -> kun on lusikalla saanut ei pysty kauhalla antamaan.

Kurjaa. Mulla sama tilanne. Mies suhteen alussa näytteli halihaluista, mutta muutettuamme yhteen halit ja pusut loppuivat kuin seinään. Nyt ukko ihmettelee, miksi mua ei seksi kauheasti kiinnosta.... :/ mulle kun muu hellyys on tärkeämpää kuin seksi.

Harmi että sulla sama tilanne :( AP

Osta itselles iso halinalle!

Samantyyppinen asetelma, mutta toisin päin: minä olen se, joka ei osaa hellyyttä ja huomiointia, enkä myöskään osaa kaivata sitä siinä määrin, kuin toinen haluaisi. Kaupungilla kulkiessa mieleeni ei vain tule ottaa kädestä, tai koen vaikeaksi nukahtaa, kun iho koskettaa toisen ihoa. Mies on erityisen hellyydenkipeä ja asiasta onkin riidelty monesti.

Olen kuitenkin nyt yrittänyt opetella spontaania koskettamista, kädestäottamista, silittämistä ja muistamista, koska tiedostan, että läheisyys, hellyys ja kosketus ovat ihmiselle hyväksi, ja koska se on miehelleni tärkeää. Kävin aiemmin masennukseni vuoksi terapiassa, ja keskustelut kääntyivät jossain vaiheessa kehoon ja koskettamiseen. Jotakin naksahti päässäni, kun terapeutti humoristisesti vertasi lemmikin ja toisen ihmisen koskettamista. Kun koemme tarvetta taputella ja rapsutella koiraa useasti päivässä täysin ohimennen, ihmiset eivät ole oikeasti sen kummempia. Yhtä lailla me tarvitsemme kosketusta ja taputtelua vahvistamaan itsetuntoamme ja sosiaalisia suhteita.

En tiedä kuinka hyvin aina olen onnistunut, mutta parempaan päin on menty hiljalleen. Tärkeintä on ollut keskustelu ja halu löytää yhteinen sävel kaikesta huolimatta. Lisäksi on tarvittu päättäväisyyttä ja heittäytymistä, joka on tuntunut vaivaannuttavalta. Olen joutunut erikseen opettelemaan esimerkiksi ystävien halaamista. Joskus olen jo mennyt ja halannut vieraampiakin ihmisiä, mistä olen ollut järkyttynyt jälkikäteen itse omasta toiminnastani. Yksi ajatukseni tässä itseni "koulimisessa" on ollut, että jos meille tulisi lapsia, en haluaisi siirtää heille samanlaista estoista ajattelua. En osaa arvioida, johtuuko toimintamallini lapsuudenkodistani vai jostakin muusta. Uskon kuitenkin, että jokin korrelaatio omien vanhempien mallilla on. Tätä jatkumoa asiassa voineekin sitten tiirailla yli sukupolvien, mutta sen perinnönjaon haluaisin katkaista.

Toivottavasti tämä avaa meidän kosketuksesta mortifioituvien kylmäkallejen näkökulmaa. Itse ainakin toivon, että tämä ongelma tiedostettaisiin paremmin ja että ihmiset voisivat avoimesti keskustella toiveistaan ja kokemuksistaan.

Vierailija kirjoitti:

Samantyyppinen asetelma, mutta toisin päin: minä olen se, joka ei osaa hellyyttä ja huomiointia, enkä myöskään osaa kaivata sitä siinä määrin, kuin toinen haluaisi. Kaupungilla kulkiessa mieleeni ei vain tule ottaa kädestä, tai koen vaikeaksi nukahtaa, kun iho koskettaa toisen ihoa. Mies on erityisen hellyydenkipeä ja asiasta onkin riidelty monesti.

Olen kuitenkin nyt yrittänyt opetella spontaania koskettamista, kädestäottamista, silittämistä ja muistamista, koska tiedostan, että läheisyys, hellyys ja kosketus ovat ihmiselle hyväksi, ja koska se on miehelleni tärkeää. Kävin aiemmin masennukseni vuoksi terapiassa, ja keskustelut kääntyivät jossain vaiheessa kehoon ja koskettamiseen. Jotakin naksahti päässäni, kun terapeutti humoristisesti vertasi lemmikin ja toisen ihmisen koskettamista. Kun koemme tarvetta taputella ja rapsutella koiraa useasti päivässä täysin ohimennen, ihmiset eivät ole oikeasti sen kummempia. Yhtä lailla me tarvitsemme kosketusta ja taputtelua vahvistamaan itsetuntoamme ja sosiaalisia suhteita.

 

En tiedä kuinka hyvin aina olen onnistunut, mutta parempaan päin on menty hiljalleen. Tärkeintä on ollut keskustelu ja halu löytää yhteinen sävel kaikesta huolimatta. Lisäksi on tarvittu päättäväisyyttä ja heittäytymistä, joka on tuntunut vaivaannuttavalta. Olen joutunut erikseen opettelemaan esimerkiksi ystävien halaamista. Joskus olen jo mennyt ja halannut vieraampiakin ihmisiä, mistä olen ollut järkyttynyt jälkikäteen itse omasta toiminnastani. Yksi ajatukseni tässä itseni "koulimisessa" on ollut, että jos meille tulisi lapsia, en haluaisi siirtää heille samanlaista estoista ajattelua. En osaa arvioida, johtuuko toimintamallini lapsuudenkodistani vai jostakin muusta. Uskon kuitenkin, että jokin korrelaatio omien vanhempien mallilla on. Tätä jatkumoa asiassa voineekin sitten tiirailla yli sukupolvien, mutta sen perinnönjaon haluaisin katkaista.

 

Toivottavasti tämä avaa meidän kosketuksesta mortifioituvien kylmäkallejen näkökulmaa. Itse ainakin toivon, että tämä ongelma tiedostettaisiin paremmin ja että ihmiset voisivat avoimesti keskustella toiveistaan ja kokemuksistaan.

Voi kiitos tästä! Olipa hienoa lukea aiheesta tavallaan mieheni näkökulmasta.

Vielä kun kehtaisin näyttää tämän ketjun miehelleni...

AP

miten mies voi antaa halauksia ja suukkoja jne jos naiseen ei saa koskea?

Vierailija kirjoitti:

miten mies voi antaa halauksia ja suukkoja jne jos naiseen ei saa koskea?

 

Mihin tämä liittyi?

mitä siinä on vaikea tajuta? jos ei saa koskea naiseen, miten voi sitten halata?  ainakin kun mä halailen niin on kosketusta.. vai teenkö sen väärin??

Meilläkin sama ongelma ja nimenomaan toisinpäin, se olen minä joka ei kaipaa niin hirveästi hellimistä, mies kaipaa selvästi enemmän. En mä tiedä voiko sit mitenkään opetella. Täytyy vaan yrittä muistuttaa itseään haleista ja suukoista

Vierailija kirjoitti:

mitä siinä on vaikea tajuta? jos ei saa koskea naiseen, miten voi sitten halata?  ainakin kun mä halailen niin on kosketusta.. vai teenkö sen väärin??

Minäkään en ymmärtänyt kommenttisi pointtia. AP:han juuri nimenomaan haluaisi, että hänen puolisonsa koskisi, halaisi ja hellisi häntä.

Mies joka rakastaa täysiä kyllä suukottelee ja halaa ja kävelee käsi kädessä.

Vierailija kirjoitti:

Mies joka rakastaa täysiä kyllä suukottelee ja halaa ja kävelee käsi kädessä.

No niinpä niin.

jotkut naiset ovat kyll outoja, haluaa haleja ja suukkoja, mutt ei saa koskea. sama ongelma meikäläisellä. ei saa silitellä tai koskea, seksin aikaan ei saa koske millään muulla kuin pippelillä, ja sitten syntyy riitaa jos mies kädellä työntää naisen hiukset sivuun ettei mee silmään. aina se sama asento, samassa paikassa, silti nainen kehuu että miten se exän kannss pani kapakan vessassa että pönttö hajos. onko olemassa semmonen sairaus kuin selektiivinen kosketuksen pelko??

Minulla on kyllä lähipiirissä ihmisiä, joista en voi pitää näppejäni erossa. Omat lapset esimerkiksi, niitä haluaisi koskettaa ja sylitellä paljon enemmän kuin ehtii. Ja yksi työkaveri on sellainen, että tekisi mieli koko ajan hiplata, mutta tietenkään se ei ole sopivaa, joten en sitä tee. Entisen työkaverin kanssa sama homma.

Mutta miestä ei tee mieli koskea. Sori vaan.

Että se on kyllä ihan kiinni ihmisestä. Ei siitä mihin on lapsuudessa tottunut tai mitä "osaa".

Lisää mielipiteitä/kokemuksia? AP