Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelet ihmisestä joka antaa anteeksi pahatkin teot?
28.11.2015 |
Tarkoitan pahoilla teoilla todella pahoja loukkauksia ja kiusantekoja.
Kommentit (19)
Onnellinen ihminen kun ei jää murehtimaan ja marisemaan asioita, joihin ei voi enää vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että hän pitää anteeksiantoa tärkeänä osana omaa toipumistaan. Hän ajatellee, ettei voi parantua, jollei päästä irti vihasta.
Tämä oli niin hyvin sanottu! Kiitos näistä sanoista.
Kykenin itse siihen vasta pitkän ajan kuluttua ja syynä että oma olo koheni kun kykenin antamaan anteeksi ja jättämään asiat taakseni. Ajattelin myöskin etten ole vastuussa toisen käyttäytymisestä enkä voi häntä muuttaa.
Jos joku pahasti (ilman syytä) loukkaisi, en ihan tuosta noin vain anteeksi antaisi, ennen kuin saisin todella tyhjentävän ja ymmärrettävän selityksen. Ja todellisen katumuksen.
Jos taas joku veis vilpillä vaikka 50 000 rahaa, eikä koskaan maksaisi, olisi ihminen minulle kuollut. Rahat maksuun ja anteeksipyyntö. Tai raastupa.
Aika yleistä on tämä "naapurin eukko vei mun miehen"- käytäntö, missä ollaan parin vuoden päästä kuin parhaat ystävät, ja hoidellaan kuka kenenkin lapsia. Mä en pystyisi koskaan antamaan anteeksi. Ne vihan tunteet eivät ikinä unohdu.
En voi mitenkään ymmärtää näitä ikulaupiaita, joiden mielestä ihan kaikki on vain inhimillistä virhettä. En ikinä itse menisi muina miehenä haavoittamani ihmisen luo "Ai sori"-asenteella. Mutta ei tarvitsekaan. Ikinä elämässäni en ole toista ihmistä loukannut yms. vaikka muita virheitä olen silti tehnyt.
Tämä nykypäivän maailmaa syleilevä asenne on joillekin kuin taivaan mannaa. Autovaras vain vähän lainaa autoa, raiskaaja oli traumatisoitunut ja kännissäkin, alkoholistin hakatessa "tangoon tarvitaankin kaksi", ei järvi soutamalla kulu yms.
Mitään rangaistusta tai tuomiota ei saisi langettaa. Ei se mitään, tekevälle sattuu, ole marttyyri äläkä pienistä nipota.
Kaksi vaihtoehtoa. Jos hän todella kykenee anteeksiantoon. niin elää varmaan aika kevyellä mielellä, kun ei kanna mukanaan katkeruutta ja kaunaa. Anteeksianto auttaa eniten antajaa itseään.
Toinen on vaikutelma läheisriippuvaisesta ihmisestä, joka uhraa itsensä mennen tullen eikä arvosta itseään yhtään. Muut saavat tehdä hänelle ihan mitä vain, mutta uhri nielee ja pyytää jopa itse anteeksi, että oli vaivaksi. Kunhan kukaan ei vain suutu ja hylkää.
Paha mieli siitä tulee, ihmisparka. Tuosta on todella vaikeata korjaantua ehjäksi ihmiseksi terapiankaan avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antamalla anteeksi voi päästä irti huonosta kohtelusta. Voin antaa ilkeyden tai pettämisen anteeksi, mutta en jatkaisi enää elämää kaltoinkohtelijan kanssa. Itseään pitää kunnioittaa, ei alistua kuramatoksi.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku pahasti (ilman syytä) loukkaisi, en ihan tuosta noin vain anteeksi antaisi, ennen kuin saisin todella tyhjentävän ja ymmärrettävän selityksen. Ja todellisen katumuksen.
Jos taas joku veis vilpillä vaikka 50 000 rahaa, eikä koskaan maksaisi, olisi ihminen minulle kuollut. Rahat maksuun ja anteeksipyyntö. Tai raastupa.
Aika yleistä on tämä "naapurin eukko vei mun miehen"- käytäntö, missä ollaan parin vuoden päästä kuin parhaat ystävät, ja hoidellaan kuka kenenkin lapsia. Mä en pystyisi koskaan antamaan anteeksi. Ne vihan tunteet eivät ikinä unohdu.
En voi mitenkään ymmärtää näitä ikulaupiaita, joiden mielestä ihan kaikki on vain inhimillistä virhettä. En ikinä itse menisi muina miehenä haavoittamani ihmisen luo "Ai sori"-asenteella. Mutta ei tarvitsekaan. Ikinä elämässäni en ole toista ihmistä loukannut yms. vaikka muita virheitä olen silti tehnyt.
Tämä nykypäivän maailmaa syleilevä asenne on joillekin kuin taivaan mannaa. Autovaras vain vähän lainaa autoa, raiskaaja oli traumatisoitunut ja kännissäkin, alkoholistin hakatessa "tangoon tarvitaankin kaksi", ei järvi soutamalla kulu yms.
Mitään rangaistusta tai tuomiota ei saisi langettaa. Ei se mitään, tekevälle sattuu, ole marttyyri äläkä pienistä nipota.
En tarkoittanut rikollista toimintaa. Viha kylläkin syö itseään ja vaikka kuinka muuta väittää pahin kärsijä on vihankantaja itse, pahat ihmiset eivät kanna huolta ovatko loukanneet vai ei ja sun vihasi on heille yhdentekevä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos joku pahasti (ilman syytä) loukkaisi, en ihan tuosta noin vain anteeksi antaisi, ennen kuin saisin todella tyhjentävän ja ymmärrettävän selityksen. Ja todellisen katumuksen.
Jos taas joku veis vilpillä vaikka 50 000 rahaa, eikä koskaan maksaisi, olisi ihminen minulle kuollut. Rahat maksuun ja anteeksipyyntö. Tai raastupa.
Aika yleistä on tämä "naapurin eukko vei mun miehen"- käytäntö, missä ollaan parin vuoden päästä kuin parhaat ystävät, ja hoidellaan kuka kenenkin lapsia. Mä en pystyisi koskaan antamaan anteeksi. Ne vihan tunteet eivät ikinä unohdu.
En voi mitenkään ymmärtää näitä ikulaupiaita, joiden mielestä ihan kaikki on vain inhimillistä virhettä. En ikinä itse menisi muina miehenä haavoittamani ihmisen luo "Ai sori"-asenteella. Mutta ei tarvitsekaan. Ikinä elämässäni en ole toista ihmistä loukannut yms. vaikka muita virheitä olen silti tehnyt.
Tämä nykypäivän maailmaa syleilevä asenne on joillekin kuin taivaan mannaa. Autovaras vain vähän lainaa autoa, raiskaaja oli traumatisoitunut ja kännissäkin, alkoholistin hakatessa "tangoon tarvitaankin kaksi", ei järvi soutamalla kulu yms.
Mitään rangaistusta tai tuomiota ei saisi langettaa. Ei se mitään, tekevälle sattuu, ole marttyyri äläkä pienistä nipota.
Tämä on niin totta! Tuntuu, että nykyään millään ei ole mitään väliä. Ihmisiä saa käyttää miten haluaa kunhan vähän katuu. Mulle on tosi vaikeaa käsittää edes sitä, että ollaan kroonisesti myöhässä tai perutaan asioita tekstarilla viimehetkillä. Olenkin muinaisjäänne , 70-luvun kakara jolle opetettiin, että mitä luvataan niin se pidetään. Mä olen jättänyt aika monta ihmissuhdetta taakseni just tuon nykyajan asenteen takia :( . En vaan ymmärrä enkä jaksa.
Mitä siis ajattelen itsestäni? Ihan hyvää, kiitos kysymästä! Olen kuutosen kirjoittaman molempien esimerkkien ruumiillistuma. Annan oikeasti anteeksi (pienen suruajan jälkeen), vaikka ei anteeksipyyntöä olisi edes esitetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä siis ajattelen itsestäni? Ihan hyvää, kiitos kysymästä! Olen kuutosen kirjoittaman molempien esimerkkien ruumiillistuma. Annan oikeasti anteeksi (pienen suruajan jälkeen), vaikka ei anteeksipyyntöä olisi edes esitetty.
Miten sua on loukattu?
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vaihtoehtoa. Jos hän todella kykenee anteeksiantoon. niin elää varmaan aika kevyellä mielellä, kun ei kanna mukanaan katkeruutta ja kaunaa. Anteeksianto auttaa eniten antajaa itseään.
Toinen on vaikutelma läheisriippuvaisesta ihmisestä, joka uhraa itsensä mennen tullen eikä arvosta itseään yhtään. Muut saavat tehdä hänelle ihan mitä vain, mutta uhri nielee ja pyytää jopa itse anteeksi, että oli vaivaksi. Kunhan kukaan ei vain suutu ja hylkää.
Paha mieli siitä tulee, ihmisparka. Tuosta on todella vaikeata korjaantua ehjäksi ihmiseksi terapiankaan avulla.
Ehkä vain antaa vaikutelman läheisriippuvaisesta mutta todellisuudessa on vain hyväsydäminen ihminen, joka ei jää vellomaan katkeruudessa koska tietää ettei se aiheuta kuin tuhoa itsessään. Tämä edellämainittu jos pystyy suhtautumaan loukkaajaan kuin kehen tahansa antamatta vaikuttaa itseensä koska tietää että on hyvä sellaisenaan eikä loukkaajan sanoilla ole merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku pahasti (ilman syytä) loukkaisi, en ihan tuosta noin vain anteeksi antaisi, ennen kuin saisin todella tyhjentävän ja ymmärrettävän selityksen. Ja todellisen katumuksen.
Jos taas joku veis vilpillä vaikka 50 000 rahaa, eikä koskaan maksaisi, olisi ihminen minulle kuollut. Rahat maksuun ja anteeksipyyntö. Tai raastupa.
Aika yleistä on tämä "naapurin eukko vei mun miehen"- käytäntö, missä ollaan parin vuoden päästä kuin parhaat ystävät, ja hoidellaan kuka kenenkin lapsia. Mä en pystyisi koskaan antamaan anteeksi. Ne vihan tunteet eivät ikinä unohdu.
En voi mitenkään ymmärtää näitä ikulaupiaita, joiden mielestä ihan kaikki on vain inhimillistä virhettä. En ikinä itse menisi muina miehenä haavoittamani ihmisen luo "Ai sori"-asenteella. Mutta ei tarvitsekaan. Ikinä elämässäni en ole toista ihmistä loukannut yms. vaikka muita virheitä olen silti tehnyt.
Tämä nykypäivän maailmaa syleilevä asenne on joillekin kuin taivaan mannaa. Autovaras vain vähän lainaa autoa, raiskaaja oli traumatisoitunut ja kännissäkin, alkoholistin hakatessa "tangoon tarvitaankin kaksi", ei järvi soutamalla kulu yms.
Mitään rangaistusta tai tuomiota ei saisi langettaa. Ei se mitään, tekevälle sattuu, ole marttyyri äläkä pienistä nipota.
En tarkoittanut rikollista toimintaa. Viha kylläkin syö itseään ja vaikka kuinka muuta väittää pahin kärsijä on vihankantaja itse, pahat ihmiset eivät kanna huolta ovatko loukanneet vai ei ja sun vihasi on heille yhdentekevä. Ap
Ymmärrän. Niputin vain saman katon alle. Pahoja tekoja kaikki. Mulla on onneksi taito jättää kaikki taakseni ja jatkaa elämääni.
Olen kai paholaisen sukua, kun en vaan voi antaa anteeksi, jos pahantekijä ei haluakaan tosissaan sovittaa asiaa. Jos itse olisin jollekin pahaa tehnyt, ja asianomainen haluaisi antaa anteeksi, katsoisin asian niin, etten ole kenties edes oikeutettu siihen. Pitäisi miettiä hartaasti ja katua kaarella, sekä ansaita anteeksiannon armo. Toiselle aiheutettu mielipaha ei häviä niin kuin palstan "hups".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku pahasti (ilman syytä) loukkaisi, en ihan tuosta noin vain anteeksi antaisi, ennen kuin saisin todella tyhjentävän ja ymmärrettävän selityksen. Ja todellisen katumuksen.
Jos taas joku veis vilpillä vaikka 50 000 rahaa, eikä koskaan maksaisi, olisi ihminen minulle kuollut. Rahat maksuun ja anteeksipyyntö. Tai raastupa.
Aika yleistä on tämä "naapurin eukko vei mun miehen"- käytäntö, missä ollaan parin vuoden päästä kuin parhaat ystävät, ja hoidellaan kuka kenenkin lapsia. Mä en pystyisi koskaan antamaan anteeksi. Ne vihan tunteet eivät ikinä unohdu.
En voi mitenkään ymmärtää näitä ikulaupiaita, joiden mielestä ihan kaikki on vain inhimillistä virhettä. En ikinä itse menisi muina miehenä haavoittamani ihmisen luo "Ai sori"-asenteella. Mutta ei tarvitsekaan. Ikinä elämässäni en ole toista ihmistä loukannut yms. vaikka muita virheitä olen silti tehnyt.
Tämä nykypäivän maailmaa syleilevä asenne on joillekin kuin taivaan mannaa. Autovaras vain vähän lainaa autoa, raiskaaja oli traumatisoitunut ja kännissäkin, alkoholistin hakatessa "tangoon tarvitaankin kaksi", ei järvi soutamalla kulu yms.
Mitään rangaistusta tai tuomiota ei saisi langettaa. Ei se mitään, tekevälle sattuu, ole marttyyri äläkä pienistä nipota.
Tämä on niin totta! Tuntuu, että nykyään millään ei ole mitään väliä. Ihmisiä saa käyttää miten haluaa kunhan vähän katuu. Mulle on tosi vaikeaa käsittää edes sitä, että ollaan kroonisesti myöhässä tai perutaan asioita tekstarilla viimehetkillä. Olenkin muinaisjäänne , 70-luvun kakara jolle opetettiin, että mitä luvataan niin se pidetään. Mä olen jättänyt aika monta ihmissuhdetta taakseni just tuon nykyajan asenteen takia :( . En vaan ymmärrä enkä jaksa.
Ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen :) Löytyi sentään yksi! Juuri näin ajattelen! Kaltaistemme on kaiketi aika hankalaa elää tässä päivässä.
Toisaalta olen myös erittäin antelias ja auttavainen ihminen, jota sitten myös pyritään hyväksikäyttämään! Itse taas vastaan hyvään hyvällä. Näköjään eivät kaikki :(
Onneksi virheistään oppii...tai ainakin olisi syytä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tein hiljan jonkun persoonallisuustestin ja siinä oli yksi havainto, että mun tyyppiset ihmiset sietävät toisten virheitä enemmän kuin jotkut muut. Siinä on kai jotain sellaista, että mä en ota kovin monia asioita henkilökohtaisesti.
Mä tajuan kyllä jos joku on ilkeä tai törttöilee, mutta koska olen hyvin ratkaisukeskeinen, olen nopeasti jo siinä ratkaisuvaiheessa.
Mulle ei yleensä ole mitenkään vaikeaa antaa anteeksi, en ole pitkävihainen. n
Minä olen sellainen.
En voi olla väkisin vihainen. Olen empaattinen ja lisäksi jonkinasteisena defenssinä järkeistän tunteitani. Siksi annan aika helposti anteeksi, kun ymmärrän toisen tekoon johtaneet syyt niin tunteella kuin järjelläkin.
Joskus oikein törkeiden juttujen kohdalla pitkitän tilannetta, eli en ainakaan itse anna mitään sovintosignaaleja, ihan periaatteesta.
Siis hyvät teotko pitäisi antaa anteeksi?
Pahat teothan ne ovat anteeksiannettavissa.
Yleensä mitä anteeksiantavaisempi ihminen on, sitä vahvempi hän on. Ja todellakin, on eri asia toimia kynnysmattona kuin olla anteeksiantavainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä siis ajattelen itsestäni? Ihan hyvää, kiitos kysymästä! Olen kuutosen kirjoittaman molempien esimerkkien ruumiillistuma. Annan oikeasti anteeksi (pienen suruajan jälkeen), vaikka ei anteeksipyyntöä olisi edes esitetty.
Miten sua on loukattu?
Esimerkkejäkö kaipaat?
Ymmärräthän, että olen antanut anteeksi kaikille. Tajuat varmasti, että muistan kaiken vain omista kokemuksistani (toisten mielipide voi olla eriävä, silti yhtä tosi heidän mielestään.)
Siksi tuntuu turhalle nostaa esiin jo anteeksiannettuja asioita.
Joskus mietin noita juttuja, mutta neutraalisti. Ikäänkuin ulkopuolisena.
En murehdi, en ole surullinen. Välillä kaipaan ja kovin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku pahasti (ilman syytä) loukkaisi, en ihan tuosta noin vain anteeksi antaisi, ennen kuin saisin todella tyhjentävän ja ymmärrettävän selityksen. Ja todellisen katumuksen.
Jos taas joku veis vilpillä vaikka 50 000 rahaa, eikä koskaan maksaisi, olisi ihminen minulle kuollut. Rahat maksuun ja anteeksipyyntö. Tai raastupa.
Aika yleistä on tämä "naapurin eukko vei mun miehen"- käytäntö, missä ollaan parin vuoden päästä kuin parhaat ystävät, ja hoidellaan kuka kenenkin lapsia. Mä en pystyisi koskaan antamaan anteeksi. Ne vihan tunteet eivät ikinä unohdu.
En voi mitenkään ymmärtää näitä ikulaupiaita, joiden mielestä ihan kaikki on vain inhimillistä virhettä. En ikinä itse menisi muina miehenä haavoittamani ihmisen luo "Ai sori"-asenteella. Mutta ei tarvitsekaan. Ikinä elämässäni en ole toista ihmistä loukannut yms. vaikka muita virheitä olen silti tehnyt.
Tämä nykypäivän maailmaa syleilevä asenne on joillekin kuin taivaan mannaa. Autovaras vain vähän lainaa autoa, raiskaaja oli traumatisoitunut ja kännissäkin, alkoholistin hakatessa "tangoon tarvitaankin kaksi", ei järvi soutamalla kulu yms.
Mitään rangaistusta tai tuomiota ei saisi langettaa. Ei se mitään, tekevälle sattuu, ole marttyyri äläkä pienistä nipota.
Tämä on niin totta! Tuntuu, että nykyään millään ei ole mitään väliä. Ihmisiä saa käyttää miten haluaa kunhan vähän katuu. Mulle on tosi vaikeaa käsittää edes sitä, että ollaan kroonisesti myöhässä tai perutaan asioita tekstarilla viimehetkillä. Olenkin muinaisjäänne , 70-luvun kakara jolle opetettiin, että mitä luvataan niin se pidetään. Mä olen jättänyt aika monta ihmissuhdetta taakseni just tuon nykyajan asenteen takia :( . En vaan ymmärrä enkä jaksa.
Ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen :) Löytyi sentään yksi! Juuri näin ajattelen! Kaltaistemme on kaiketi aika hankalaa elää tässä päivässä.
Toisaalta olen myös erittäin antelias ja auttavainen ihminen, jota sitten myös pyritään hyväksikäyttämään! Itse taas vastaan hyvään hyvällä. Näköjään eivät kaikki :(
Onneksi virheistään oppii...tai ainakin olisi syytä :)
Täällä kolmas samanlainen! Tosin olen kyllä 90- luvulla syntynyt, siinäkö siis vihdoin syy miksen tule ikäisteni kanssa toimeen?! Erilainen kasvatus.
Monet välit mullakin mennyt poikki em. asioiden takia ja hyvä niin. Ei kaksi liian erilaista vaan tule toimeen.. toinen oottaa ja toinen odotatuttaa hyvällä omalla tunnolla eikä ole edes pahoillaan, koska pari min sinne tänne. Ja kohta ei todellakaan ole 2 h!
Olipa ihanaa löytää muita kaltaisiani, eikä kuulla vain että olen nipottaja ja outo käytöstapoineni.
Ajattelen, että hän pitää anteeksiantoa tärkeänä osana omaa toipumistaan. Hän ajatellee, ettei voi parantua, jollei päästä irti vihasta.