Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kysymyksiä teille, jotka ompelette vaatteita itse

Vierailija
26.11.2015 |

Olen opiskelija, ja olen nyt harkinnut joidenkin omien vaatteiden ompelemista itse. Erityisesti haluaisin ommella suunnilleen polvipituisia mekkoja, koska en ole löytänyt täysin mieleisiä vaatekaupoista.

Aiemmin olen ommellut monenlaisia pienempiä juttuja, ja tietysti joskus yläasteajoilla muutamia vaatteita myös (muistaakseni housut, mekon ja hupparin). Uuteen ompelukoneeseeni tutustuminen on vielä kesken, mutta kaikkien vaativuudeltaan helppojen ja keskitasoisten töiden kanssa luulen selviäväni.

Haluaisin kysyä teiltä, mistä ostatte kankaanne ja mitkä kankaat ovat kokemuksienne mukaan olleet hinta-laatu -suhteeltaan hyviä. Koska olen opiskelija, en kaikkein kalliimpia kankaita voi ostaa, mutten halua hankkia niitä huonoimpia ja halvimpiakaan. Haussa olisi siis jotain keskihintaista ja keskilaatuista.

Lisäksi toivoisin vinkkejä hyvistä "perusmekkojen" kaavoista. Hakusessa olisi etenkin a-linjaisen polvimittaisen mekon kaava aikuiselle. Googlaamalla olen löytänyt joitakin, mutta monet mallit ovat ehkä liian telttamaisia makuuni. Mekko saisi siis levetä alaspäin, mutta olisi kiva, jos siinä olisi jotain istuvuutta yläosassa. Toki voisin kokeilla piirtää kaavat itsekin nykyisiä vaatteitani kopioiden, mutta koska viimeisestä kosketuksesta kynään ja kaavapaperiin on vajaa kymmenen vuotta, olisi mukavampi aloitella valmiilla kaavoilla.

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nosto

Vierailija
2/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaavoja ei ole, mutta tein tämän ohjeen mukaan itselleni sopivan mallinuken ja teen kaavat sen päälle http://www.helmihytti.fi/2013/04/diy-sovitusnukke.html Hyvä opiskelijabudjetille. Kaavat ihan leivinpaperista ja kokeilen nuppuneuloilla päälle :) 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaavoja ei ole, mutta tein tämän ohjeen mukaan itselleni sopivan mallinuken ja teen kaavat sen päälle http://www.helmihytti.fi/2013/04/diy-sovitusnukke.html Hyvä opiskelijabudjetille. Kaavat ihan leivinpaperista ja kokeilen nuppuneuloilla päälle :) 

 

Kiitos vinkistä! Teippaaja vain puuttuu... Lähtisiköhän joku kaveri mukaan projektiin :D

-Ap

Vierailija
4/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä ompelua inhoava aloin ommella onnistuneesti "kahden sauman mekkoja" (googleta!), kun kyllästyin metsästämään tuollaisia pitkähihaisia arkimekkoja kaupoista. Olen tehnyt täyspitkähihaisen, 3/4-hihaisen, pyöreähelmaisen ja roikkohelmaisen sekä yhden sellaisen jossa on korkea kaksinkerroin taittuva kaulus. Käytän noita paksujen sukkahousujen, vyön ja saapikkaiden kanssa.

Kankaani ostan kaupungin ainoasta kangaskaupasta, jossa tarpeisiini sopiva valikoima on vähän suppea. Yritän löytää laadukkaan tuntuisia puuvilla-, villa- tai viskoosisekoitteita, kauniisti laskeutuvaa kangasta. Viimeksi S-koon trikoomekolleni tuli hintaa 36 euroa...

Vierailija
5/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaatteiden ompelu tulee kalliimmaksi kuin valmiin ostaminen. Helpoimmalla ja halvimmalla pääsisit, että muokkaat valmista vaatetta.

Vierailija
6/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vaatteiden ompelu tulee kalliimmaksi kuin valmiin ostaminen. Helpoimmalla ja halvimmalla pääsisit, että muokkaat valmista vaatetta.

 

Olen tätäkin miettinyt nimenomaan tuon hinnan takia. Olen todella lyhyt ja muutenkin pienikokoinen, joten normaalisti pienennän ja kavennan joka tapauksessa ostamiani vaatteita. Noita hyviä arkimekkoja löytyy vaan hieman heikosti, ja silloin kun löydän niitä, en ole tyytyväinen esim. väriin tai kuosiin (tiedän, kuulostan nyt kamalalta mussuttajalta). Tuntuisi mukavammalta tehdä alusta asti itse oman maun mukaan, kun ostaa keskinkertainen ja muokata sitten. Mutta toki tiedostan sen, että 29 € mekko henkkamaukalta helposti tulee halvemmaksi kuin ompelu itse. 

- Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä ompelua inhoava aloin ommella onnistuneesti "kahden sauman mekkoja" (googleta!), kun kyllästyin metsästämään tuollaisia pitkähihaisia arkimekkoja kaupoista. Olen tehnyt täyspitkähihaisen, 3/4-hihaisen, pyöreähelmaisen ja roikkohelmaisen sekä yhden sellaisen jossa on korkea kaksinkerroin taittuva kaulus. Käytän noita paksujen sukkahousujen, vyön ja saapikkaiden kanssa.

Kankaani ostan kaupungin ainoasta kangaskaupasta, jossa tarpeisiini sopiva valikoima on vähän suppea. Yritän löytää laadukkaan tuntuisia puuvilla-, villa- tai viskoosisekoitteita, kauniisti laskeutuvaa kangasta. Viimeksi S-koon trikoomekolleni tuli hintaa 36 euroa...

Kiitos vinkistä, täytyy googlailla!

Minäkin vähän pelkään, että pienehkön opiskelupaikkakuntani kangasvalikoima voi olla suppea. Mietin myös netistä kankaiden tilaamista, mutta silloin ei pääse hypistelemään, eli tilaa sian säkissä. Lisäksi postikulut nousevat äkkiä suuriksi. 

Vierailija
8/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oon kokoa xs/xxs ja pääasiassa ompelen itselleni vaatteita kirppareilta ostetuista vanhoista vaatteista. Tänä syksynä ompelin miesten popliinitakista itselleni trenssin, takki maksoi Fidassa 8 euroa ja napit nappikaupasta 5 euroa. Työtunteja meni kyllä toistakymmentä... Muita syys/talvivaateompeluksia ovat korkeavyötäröinen kynähame miesten vanhasta collegepaidasta (2e), siitä tuli ihana! Sekä juhlatoppi sifonkikauluspaidasta.

 

Nyt työn alla odottaa vanhempieni vanhasta nahkasohvasta ''teruastamani'' selkä- ja kylkiosat, pitäisi riittää puolihameeseen ja rentoon olkakassiin nahka. Odottelen vain koneeseen sopivaa neulaa postista, joka tulee kun tulee... Nahkanojatuolin selkämyksestä ja kyljistä olen jo käsin ommellut pari meikkipussukkaa joululahjaksi :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä tein trikoosta arkimekon sillä, että otin t-paidan ja piirsin siitä kaavan jota pidensin ja levensin. Rintojen alapuolelle ompelin kuminauhakujan jolla sain istuvuutta. Lisäksi pidensin hihoja, tein niistä alaspäin levenevät ja ompelin hihansuihin kuminauhat. Olen ompelija eli olisin osannut kaavoittaakin mutta en jaksanut vaivautua sen suuremmin.

Vierailija
10/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu ei se juurikaan halvemmaksi tule itse tehden. Toisaalta, kun en vaan onnistu löytämään etsimääni niistä paikoista joiden tarjontaan mulla olisi varaa, niin eipä oikein ole vaihtoehtoja. Eikä mun auta yrittää muokata jotain muuta tai mukamas sijoittaa yhteen kalliimpaan, kun akuutti mekontarve on jo pitkittynyt. -4-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko kolunnut jo kirjaston Suuri Käsityö-lehdet? Niissä on hyvät kaavat ja selkeät ohjeet.

Vierailija
12/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja kankaita kannattaa metsästää kirpputoreilta; Kierrätyskeskus, SPRn Kontti, Pelastusarmeija, Fida. Toki taviskirpuillakin saattaa olla....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Burda-ja ottobre-lehdissä on hyviä kaavoja. Burdan kaavat ovat kuin minulle tehtyjä.

Vierailija
14/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ompeleminen on hyvä harrastus. Siinä voi kehittyä huiman pitkälle, saa sellaisia vaatteita kuin haluaa, saa onnistumisen kokemuksia ja paljon muuta hyvää. 

 

Perhepiirissäni on monta loistavaa ompelijaa ja on ilo seurata heidän työtään. Oma taitonsa on myös tehdä kaavoja itse. Itsekin olen ajatellut opetella. 

 

Tsemppiä aloittajalle! Taito kehittyy pikkuhiljaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä etsisin kirpputoreilta vaatteita muokattavaksi! Varsinkin jos on pienikokoinen, valikoimaa on, koska suuresta vaatteesta riittää jo yksinään pienempikokoiseen uuteen vaatteeseen materiaalia. Voi toki myös yhdistää kahdesta eri vaatteesta, esim. yksivärisestä ja kuviollisesta, joiden värit sopivat yhteen. Myös kahden erilaisen kuvion yhdistämällä voi saada todella kivan lopputuloksen.

Kirppisvaatteiden joukosta voi löytää hyvinkin laadukkaista materiaaleista tehtyjä tuotteita, joissa vain malli on vanhanaikainen, edulliseen hintaan. Näin itse tekemällä saa todella laadukkaan ja juuri itselle sopivan vaatteen pilkkahinnalla! Lisäksi valmistusvaihe on usein hieman nopeampi, kun kaikkia reunoja ei välttämättä tarvitse itse päärmätä vaan valmiita huolitteluja voi käyttää hyödyksi.

Vierailija
16/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opiskelen itse pukuompelijaksi ja ihan laadukkaita kankaita olen eurokankaasta löytänyt. Helpoimpia käsitellä puuvilla- ja villasekoitekankaat, farkkukankaat yms ryhdikkäät kankaat. Palalaarista voi tehdä hyviä löytöjä. Tallinnassa sellainen paikka kun Karnaluks Tarto maantien varrella on tee-se-itse ihmisen unelmakauppa, nappeja yms koristesälää haen Helsingistä Nappitalosta.

Yleensä olen itse kaavoittanut vaatteet, mutta laiskuuden iskiessä turvautunut Burdan kaavoihin, niissä mielestäni nuorekkaimmat ja tyylikkäimmät mallit omaan makuun. Ohjeetkin mielestäni selkeät myös sellaiselle, joka ei kovin usein itse ole ommellut vaatteita. Kaavoista saa istuvampia myös muokkaamalla valmista kaavaa levrämmäksi tai kapeammaksi oman maun mukaan, lisäämällä leikkaus-saumoja yms.

Suosittelen myös tekemään jonkin verran harjoituksia tilkuille erilaisista saumarakenteista, halkioista yms. Tsemppiä! Itse tekeminen on kivaa!

Vierailija
17/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oletko kolunnut jo kirjaston Suuri Käsityö-lehdet? Niissä on hyvät kaavat ja selkeät ohjeet.

En ole vielä, tarkoituksena oli joku vapaapäivä tehdä ekskursio kirjastoon. Meidän kunnassa on sellainen systeemi, että n. Vuotta vanhemmat numerot ovat asiakkailta jemmassa, ja niitä pitää erikseen pyytää. Otan siis varmaan useamman vuoden lehdet selailuun, ja lainaan sitten ne numerot, joissa on jotain mielenkiintoista. Tämän vuoden käsityölehtiä olen jo selaillut aiemmilla kirjastoreissuillani.

Vierailija
18/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

17 siis Ap.

Vierailija
19/19 |
26.11.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vuoden 2012 nro 6 Burdassa helppotekoinen pusero tai mekko, kun yksinkertaistaa olkasauman.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme kuusi