Raskaua ei kiinnosta enää

Alkuraskaudesta (ensimmäinen kolamnnes) olin että oi ihanaa meille tulee vauva sun muuta hevonhumppaa ja höpöhöpö juttuja. Viikonloppuna tunsin ekat potkut, potkut joita olin odottanut into pinkeenä viikkoja. Nyt yhtäkkiä ei kiinnosta enää. Ei kiinnosta olla raskaana, ei kiinnosta elää terveellisesti, ei kiinnosta vauvan hyvinvointi, ei omakaan. Tuntuu et ei siellä mun sisällä oo mitään. Ja vaikka oiskin niin siinäpähän on, ei mua kiinnosta. Aloitin tupakoinninkin, eikä tee edes pahaa, ei tuu huono omatunto eikä kaduta, vaan mikspä pitäis edes kun ei kiinnosta tippaakaan. Sen tiesin että ristiriitaiset tunteet ja epäilykset on raskaudessa normaaleja, onko minusta äidiksi, oliko oikea päätös pitää vauva, miten me pärjäämme, entä jos emme pärjääkkään, tuleeko minusta hyvä äiti jne. Mutta onko tämä normaalia enää? Missä menee raja? Mietin kyllä eilenkin paljonko tupakointi vahingoittaa vauvaa, miten se mahtaa vahingoittaa, mitä voi seurata, mutta silti tupakoin, sillä ei vaan kinnostanut. Tämä vauvahan on erittäin toivottu, haluttu ja suunniteltu, minkä takia erityisesti säikähdän tätä "olotilaa". Onko muut kokeneet tälläistä, mikä avuksi, ja onko tämä edes ohimenevää? Vauvaa rakastan kyllä ylikaiken, plussasta asti olen rakastanut, mutta viimeiset 3 päivää olen miettinyt että rakastanko edes enää kun on vaan semmonen olo, että vitut koko vauvasta. Ja tämä saa mut todella surulliseksi ja pelokkaaksi.. :(