Näkeekö ihmisestä päällepäin että hän on yksinäinen?

Vierailija

Joskus tuntuu että ihmiset kyselevät juuri minulta kavereistani ja siitä onko niitä minulla ja kuinka monta. Viimeksi esimerkiksi neuvolassa. Kavereita ei juuri ole, mutta en nykyään enää jaksa edes välittää kun perhe ja mies kuitenkin. Kavereiden puute on johtunut ujoudestani, sosiaalisesta fobiasta ym. mutta nykyään nämä ongelmat eivät niin vaivaa. Nykyään en kuitenkaan ole edes enää kovin ujo tai esiinny mitenkään hartiat kyyryssä, päin vastoin, olen nauravainen ja nokkela.  Joten ihmettelen miten kaikki tuntuvat sen silti huomaavan.

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

Mulla kysyttiin tuota myös neuvolassa koska olin juuri muuttanut paikkakunnalle - luontevaa sinänsä. Kavereita jonkin verran oli ja hoitsu oikein hämmästeli nopeaa verkostoitumistani.

Yksinäisyys on häpeällinen asia ja näkisin että hoitajasi haluaa puhua siitä myös itsensä vuoksi. Minusta ainakin tuntuu että jos toisella vain on paikka puhua kipeästä asiasta "sinun kauttasi", niin sitä käsitellään sitten sinun kauttasi vaikka oikea kiinnostus aiheeseen olisi ihan henkilökohtainen.

Tämän vuoksi en oikein pidä ajatuksesta, että joku kyselee noin henkilökohtaisia asioita. Tulee tunne, että se on jonkunlaista emotionaalista väärinkäyttöä.

Vierailija

Jollain ihmisillä yksinäisyys on kokemus maailmasta. Voi olla niinkin, että istuu huoneessa keskellä suurta joukkoa tuttuja ja kokee silti valtavaa yksinäisyyttä. Se voi olla jotain sen tyylistä, ettei ole oikeastaan kenenkään kanssa samalla aaltopituudella tai kokee ettei kukaan ymmärrä itseä. Yksinäisyyttä on hyvin monenlaista. Omat elämänkokemukset voivat olla niin erilaisia muihin verrattuna, että niistä muodostuu Ikäänkuin seinä, joka alkaa erottaa muista. Taisi mennä aiheen sivusta.

Vierailija

Ihmiset näkevät joskus todella väärin. Koska päättelevät että esim. hauraan näköinen ihminen on hauras ja syrjäänvetäytyvä. Ei ihmisestä voi päällepäin oikeasti nähdä oikeastaan mitään. Kyllä tää on jo tullut selväksi niille jotka ovat todella tutustuneet erilaisiin ihmisiin. Mä lopettelin jatkuvan aktiivisuuden vastaikään, joten luulen että ihmiset luulee mun olevan yksinäinen. Tosiasiassa en vain jaksa tällä hetkellä tutustua keneenkään uuteen. Kattoo taas ens vuonna. Ne joskus oikein järkyttyy kun olenkin ihan höpsöhöpöttäjähöppänä- sekoilen siellä täällä

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ihmiset näkevät joskus todella väärin. Koska päättelevät että esim. hauraan näköinen ihminen on hauras ja syrjäänvetäytyvä. Ei ihmisestä voi päällepäin oikeasti nähdä oikeastaan mitään. Kyllä tää on jo tullut selväksi niille jotka ovat todella tutustuneet erilaisiin ihmisiin. Mä lopettelin jatkuvan aktiivisuuden vastaikään, joten luulen että ihmiset luulee mun olevan yksinäinen. Tosiasiassa en vain jaksa tällä hetkellä tutustua keneenkään uuteen. Kattoo taas ens vuonna. Ne joskus oikein järkyttyy kun olenkin ihan höpsöhöpöttäjähöppänä- sekoilen siellä täällä
Ristiriidat järkyttää sosiaalista kanssakäymistä, kun eivät pääse selvyyteen lintu vai kala.

Vierailija

Jaha, siinä taas yksi yksinäinen, jolla sattumalta kuitenkin on mies ja lapsia. Ja ihmiset kyselevät juuri sinulta kavereistasi ja montako heitä on. Jo on ongelma!

Vierailija

Voi se joskus näkyä. Silloin tällöin kaupassa, työn kautta tai esim. hississä tulee vastaan joku sellainen, joka jo kaukaa katselee muita toiveikkaan näköisenä ja lyöttäytyy juttusille aina kun voi, ja alkaa yleensä vielä avautua aika henkilökohtaisista asioista melkein heti. Pitkittävät vaisuakin keskustelua mahdollisimman kauan. Näistä ihmisistä ikään kuin paistaa sellainen epätoivo. Kyllä sen silloin huomaa. Jotkut puolestaan katkeroituvat ja unohtavat sen, miten ihmisten kanssa edes ollaan, silloinkin aika selvää.

Vierailija

Riippuu ihmisestä. Jos sosiaaliset taidot ovat ok - ei huomaa. Minut oletetaan aina parisuhteessa olevaksi ja muutoinkin "tavalliseksi" naiseksi, jolla on keskiverto määrä ystäviä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jaha, siinä taas yksi yksinäinen, jolla sattumalta kuitenkin on mies ja lapsia. Ja ihmiset kyselevät juuri sinulta kavereistasi ja montako heitä on. Jo on ongelma!

Mies ja lapset eivät ole kavereita. On toki niitä onnekkaista joille mies on se paras ystävä, mutta kyllä ihmiset kaipaavat usein myös perheen ulkopuolisia kavereita. Minä ainakin kaipaan. Mieheni tekee ja harrastaa paljon kavereidensa kanssa ja näen miten se antaa hänelle iloa elämään. Tietenkin toivon että voisin sellaista itsekin kokea.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaha, siinä taas yksi yksinäinen, jolla sattumalta kuitenkin on mies ja lapsia. Ja ihmiset kyselevät juuri sinulta kavereistasi ja montako heitä on. Jo on ongelma!

Mies ja lapset eivät ole kavereita. On toki niitä onnekkaista joille mies on se paras ystävä, mutta kyllä ihmiset kaipaavat usein myös perheen ulkopuolisia kavereita. Minä ainakin kaipaan. Mieheni tekee ja harrastaa paljon kavereidensa kanssa ja näen miten se antaa hänelle iloa elämään. Tietenkin toivon että voisin sellaista itsekin kokea.

Hanki omia harrastuksia. Tee jotain. Ihmissuhteet eivät tipahda taivaasta!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaha, siinä taas yksi yksinäinen, jolla sattumalta kuitenkin on mies ja lapsia. Ja ihmiset kyselevät juuri sinulta kavereistasi ja montako heitä on. Jo on ongelma!

Mies ja lapset eivät ole kavereita. On toki niitä onnekkaista joille mies on se paras ystävä, mutta kyllä ihmiset kaipaavat usein myös perheen ulkopuolisia kavereita. Minä ainakin kaipaan. Mieheni tekee ja harrastaa paljon kavereidensa kanssa ja näen miten se antaa hänelle iloa elämään. Tietenkin toivon että voisin sellaista itsekin kokea.

Jos kavereita oli ennen sen miehen löytymistä, luulisi, että niitä on jäjellä tai ainakin kyky hankkia uusia olisi vielä hallussa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaha, siinä taas yksi yksinäinen, jolla sattumalta kuitenkin on mies ja lapsia. Ja ihmiset kyselevät juuri sinulta kavereistasi ja montako heitä on. Jo on ongelma!

Mies ja lapset eivät ole kavereita. On toki niitä onnekkaista joille mies on se paras ystävä, mutta kyllä ihmiset kaipaavat usein myös perheen ulkopuolisia kavereita. Minä ainakin kaipaan. Mieheni tekee ja harrastaa paljon kavereidensa kanssa ja näen miten se antaa hänelle iloa elämään. Tietenkin toivon että voisin sellaista itsekin kokea.

Jos kavereita oli ennen sen miehen löytymistä, luulisi, että niitä on jäjellä tai ainakin kyky hankkia uusia olisi vielä hallussa.

Oletko itse ollut yksinäinen? Mitä vanhemmaksi tulee sitä vaikeampi on hankkia ystäviä, etenkin jos ponnistaa totaalisesta yksinäisyydestä.

Minulla oli koko lapsuus ja teini-ikä kavereita/varhaisaikuisuus kavereita, korkeakouluopinnot aloittessani masennuksen vuoksi en kyennyt hankkimaan laisinkaan ystäviä, välit menivät poikki vanhoihin ja nyt aikuisena ja valmistuneena niiden hankkiminen on hyvin vaikeaa kun ei ole mistään mistä aloittaa.

Enkä näkisi sosiaalisten taitojen heikentyneen masennukseni aikana, sillä opinnoissa olen aina pärjännyt kuten töissäkin. Se nyt vaan ei auta ystävien hankkimisessa näin liki 30-vuotiaana.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat