Näkeekö ihmisestä päällepäin että hän on yksinäinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaha, siinä taas yksi yksinäinen, jolla sattumalta kuitenkin on mies ja lapsia. Ja ihmiset kyselevät juuri sinulta kavereistasi ja montako heitä on. Jo on ongelma!

Mies ja lapset eivät ole kavereita. On toki niitä onnekkaista joille mies on se paras ystävä, mutta kyllä ihmiset kaipaavat usein myös perheen ulkopuolisia kavereita. Minä ainakin kaipaan. Mieheni tekee ja harrastaa paljon kavereidensa kanssa ja näen miten se antaa hänelle iloa elämään. Tietenkin toivon että voisin sellaista itsekin kokea.

Jos kavereita oli ennen sen miehen löytymistä, luulisi, että niitä on jäjellä tai ainakin kyky hankkia uusia olisi vielä hallussa.

Oletko itse ollut yksinäinen? Mitä vanhemmaksi tulee sitä vaikeampi on hankkia ystäviä, etenkin jos ponnistaa totaalisesta yksinäisyydestä.

Minulla oli koko lapsuus ja teini-ikä kavereita/varhaisaikuisuus kavereita, korkeakouluopinnot aloittessani masennuksen vuoksi en kyennyt hankkimaan laisinkaan ystäviä, välit menivät poikki vanhoihin ja nyt aikuisena ja valmistuneena niiden hankkiminen on hyvin vaikeaa kun ei ole mistään mistä aloittaa.

Enkä näkisi sosiaalisten taitojen heikentyneen masennukseni aikana, sillä opinnoissa olen aina pärjännyt kuten töissäkin. Se nyt vaan ei auta ystävien hankkimisessa näin liki 30-vuotiaana.

Totaalisesta yksinäisyydestä, jossa elää aviopuolisonsa ja lastensa kanssa?

No, minä olen sinkku ja eipä se aviopuoliso ja lapset muille aikuisille, joilla on kavereita tarkoita useinkaan sosiaalisia suhteita vaan pelkkää perhetilannetta.

Useimmiten ystäviä hankittaessa aika iso osa pitää sitä omituisena jos ihmisellä ei ole ennestään parisuhteen/perheen ulkopuolisia ihmissuhteita. Asia korostuu vielä enemmän toki sinkkujen kohdalla. En jaksa enää edes deittailla kun vaihtoehtoina on joko rehellisenä ollessani miehen negatiivinen suhtautuminen tilanteeseeni tai sitten suoranainen valehtelu tilanteestani.

Minä olen tässä ilmaissut mielipidettäni siitä, että aloittaja valittaa olevansa yksinäinen, vaikka hänellä on puoliso ja perhe. Sinkkujen yksinäisyydellä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Miksi sinä haluat siis siitä keskustella juuri minun kanssani?

Luepa viestiketju uudelleen niin käsität :)

Perhe ja lapset eivät ole ihmissuhteita, vaan tavallisille perheellisille kavereita omaaville vain elämän perusyksikkö. Perheellinen kaveriton on aikalailla yhtä huonossa jamassa mitä yksinäinen sinkku.

Väännänkö vielä kerran sinulle rautalangasta, jotta ymmärtäisit näin helvetin yksinkertaisen asian? :)

Perhe ja lapset eivät ole ihmisuhteita? Okei, pidä sinä tuo mielipiteesi ja minä olen edelleen sitä mieltä, että puoliso ja perhe ovat ihmissuhteiden ydintä ja samalla oikotie perheen ulkopuolisten ihmisten seuraan.

Ei minulta ainakaan kukaan tuommoisia kysele. Ja elän omasta tahdostani erittäin erakkomaisesti, ei puolisoa tai lapsia tai kaveria tai sukulaissuhteita. Ei mulle puhu yleensä kukaan yhtään mitään muutenkaan, mikä on hyvä :D

Kyllä sen vaan näkee, usko pois. Tilanteesi on iso riski lapsesi kehitykselle joten on hyvä että siihen puututaan. Sosiaalisten tilanteiden pelko ja ujous heijastuvat ihmisen olemukseen. Itse et ehkä sitä usko koska olet tottunut tilanteeseesi, mutta näin on, t. ammattilainen.