Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ystävä tilasi minulle syntymäpäivälahjaksi lahjakortin hierontaan vaikka tietää että häpeän selkäni arpea
24.11.2015 |
Mitä tästä pitäisi ajatella? Selästä leikattu (hyvänlaatuinen) kasvain ja siitä jäänyt arpi on suuri (n. 30cm *20cm) kuhmurainen ja punainen, tiedän itsekin että hirveän ruma.
Leikattu siis jo seitsemän vuotta sitten ettei se siitä enää muutu/parane/siloitu.
Tämä ystävä on ainoa jonka kanssa olen kehdannut käydä saunassa äitini ja mieheni lisäksi, paitsi nyt lapsena tietty perheen kanssa mutta viimeiseen 20 vuoteen en ole antanut kenenkään muun nähdä selkääni kuin äidin, mieheni ja tämän ystäväni.
Olemme monet kerrat jutelleet aiheesta ja tietää todellakin että häpeän selkääni enkä näytä sitä muille.
Miksi hän tilasi minulle juuri hieronta-lahjakortin kun siellä maataan mahallaan selkä paljaana ilman paitaa vieraan ihmisen edessä?
En haluaisi loukata ystävääni kysymällä, mutta miten muuten voisin saada tietää mitä hän on ajatellut?
Aina ennen ottanut tämän huomioon ja esim. kun yhteinen ystävämme (joka ei tiedä arvestani) ehdotti jokavuotista tyttöjen reissua kylpylään, niin hän oli ehdottanut ettei kylpylään vaan lähdimmekin laskettelemaan. Tunnusti myöhemmin että teki sen ehdotuksen minun takiani, ettei minun olisi tarvinnut keksiä tekosyitä kieltäytyä kylpyläreissusta.
Kommentit (43)
Mulle tulee lähinnä mieleen erittäin ajateltu, henkilökohtainen lahja ystävältäsi. Hän tietää, että asia on arka sinulle, ja olette siitä jutelleet. Hän selvästikin on ajatellut, että hieroja (koska on kuin verrattavissa lääkäriin) ei ajattele arvestasi mitään, vaan ehkä auttaisi sinua totuttelemaan itse sen koskemiseen/näkemiseen paremmin. Hieronta voisi lievittää mahdollisia kipuja, ja auttaa sinua koko asian käsittelyssä, joka taas parantaisi elämänlaatuasi.
Hierojat ovat nähnet kaikenlaisia kroppia ja arpia, paljon pahempiakin kuin sinun. He eivät tuomitse sinua, he eivät lavertele tai kiusaa. Yritä ajatella sitä lääkkenä itsellesi. Hierojalle voit kertoa, mistä kohtaa et halua hierottavan, ei hän väkisin tee oloasi epämukavaksi. Suosittelen sinulle, että käytät lahjan. Itsesi takia. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut terapiassa mutta siitä ei tullut mitään kun aloin heti itkeä kun olisi pitänyt puhua. Lopetin ne käynnit siihen. Sillä terapeutilla on varmaan tärkeämpiäkin potilaita kuten jos vaikka joltakulta on kuollut läheinen. Hävettäisi olla siellä tiellä kun en saa edes järkeviä lauseita suustani sellaisessa tilanteessa.
Päällisin puolin (vaatteet päällä) näytän ja vaikutan ihan normaalilta ja iloiselta, juttelen sujuvasti vieraidenkin ihmisten kanssa. Mutta jos asia käännetään arpeeni/ens.kasvaimeeni niin poistun paikalta, alan itkeä (en voi sille mitään) tai suutun ja vaadin vaihtamaan puheenaihetta.
Haluaisin elää elämäni niin ettei minun olisi pakko esitellä selkääni kenellekään. Onko se liikaa vaadittu?
ap
Voi pyhä jeesus...pahin marttyyri sitten jeesuksen?!
Pakkoko sinun on sitä lahjakorttia käyttää?! Olet jo iso tyttö ja voit elää ihan niin kuin haluat. Että pistää vihaksi tälläisen jotka kirjoittavat itsestään sen sankarin ja muista syypäitä kaikkiin ongelmiinsa. On ystäväsi paha paha ihminen kun kiusaa sinun kilttiä aikuista ihmistä! Grow up!
No mites se aikaisempi ehdotus että vaihtaisit sen vaikka jalkahierontaan?
Höpö höpö nyt hyvä ihminen. Ei muiden elämä pyöri sinun arpesi ympärillä.
Oli kyllä ystävältä ajattelematon lahja. Jos tuo jotenkin höntisti ajatteli, että jos ei ole ollut asiasta vähään aikaan puhetta, että olisit päässyt asiasta yli jo... Tai siellä on vaan ammattitaitoinen hieroja, joka varmasti on hullumpaakin nähnyt, eikä olisi moksiskaan arvestasi.
Oliko lahjakortti suoraan jollekin hierojalle vai johonkin laitokseen? Jos kaverisi olisi hankkinut sen paikasta, jossa voi keskustella hierojan kanssa etukäteen? Kertoa pelosta ja häpeästä. Lisäksi moni hieroja on sokea. Pyydät ystävääsi mukaan pitämään kädestä kiinni?
Voimia sulle, kyllä sä olet kohtuuttomasti saanut paskaa niskaasi. Parempaa tulevaisuutta. Toivottavasti rohkistut hierontaan, se on taivaallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut terapiassa mutta siitä ei tullut mitään kun aloin heti itkeä kun olisi pitänyt puhua. Lopetin ne käynnit siihen. Sillä terapeutilla on varmaan tärkeämpiäkin potilaita kuten jos vaikka joltakulta on kuollut läheinen. Hävettäisi olla siellä tiellä kun en saa edes järkeviä lauseita suustani sellaisessa tilanteessa.
Päällisin puolin (vaatteet päällä) näytän ja vaikutan ihan normaalilta ja iloiselta, juttelen sujuvasti vieraidenkin ihmisten kanssa. Mutta jos asia käännetään arpeeni/ens.kasvaimeeni niin poistun paikalta, alan itkeä (en voi sille mitään) tai suutun ja vaadin vaihtamaan puheenaihetta.
Haluaisin elää elämäni niin ettei minun olisi pakko esitellä selkääni kenellekään. Onko se liikaa vaadittu?
ap
Voi pyhä jeesus...pahin marttyyri sitten jeesuksen?!
Pakkoko sinun on sitä lahjakorttia käyttää?! Olet jo iso tyttö ja voit elää ihan niin kuin haluat. Että pistää vihaksi tälläisen jotka kirjoittavat itsestään sen sankarin ja muista syypäitä kaikkiin ongelmiinsa. On ystäväsi paha paha ihminen kun kiusaa sinun kilttiä aikuista ihmistä! Grow up!
Ei se aikuistuminen sullekaan pahaa tekis. Miksi tarvii olla ilkeä? Lyödä lyötyä?
Jos toisella on todelliset tuskat ja traumat arvestaan, niin ei siihen tarvita kaltaisiasi ilkkumaan viereen.
Ei ystävä varmaan ollenkaan tajunnut kuinka arka asia sulle onkaan.... Mä olen itse vielä nössömpi: mun ongelma on ihan vaan tavallinen läski, mutta en tod. kehtaa mennä hierojalle, vaikka ihan tasan tarkkaan tiedän että hierojilla käy paljonkin ylipainoisia asiakkaita eikä he mitenkään järkyty läskimakkaroista. Mutta minä itse en kestä sitä häpeääni, että joku näkisi minut tällaisena vähissä vaatteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis sinunhan ei ole loppupeleissä pakko käyttää lainkaan koko lahjakorttia, jos et pysty hierojalle menemään. Voithan lahjoittaa sen jollekulle toiselle, jos et tohdi suoraan lahjan antajalle palauttaa. :)
Olet kyllä käynyt läpi todella huonoja kokemuksia. Voi vain kuvitella, kuinka traumaattista on tulla tuolla tavoin joukolla kiusatuksi noin nöyryyttävällä tavalla. Sitä paremmalla syyllä voisi olla hyvä, että yrität vielä kerran terapiaa. Ei todellakaan ole mitään "arvojärjestystä", millä asioilla olisi oikeutettu hakemaan apua! Koulukiusatuille on ihan samalla tavalla apua ja myös erilaisia ryhmiä tarjolla, kuin vaikkapa läheistensä menettäneille.
Lukeeko siinä lahjakortissa, että se on niska-hartiahierontaan tai selkähierontaan. Kun mä sain joskus hierontalahjakortin, niin hieroja kysyi multa ensimmäisenä, että hierotaanko jalat? Oli kai niin kyllästynyt hieromaan vaan hartioita. Pyydä vaikka hieromaan kädet ja jalat, jos selkää et halua hierottavan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1) yritä päästä yli tosta arpifobiasta, hierojat on varmasti nähnyt vaikka minkälaisia selkiä
2) kaikki hieronnat ei tarkoita sitä, että maataan selkä paljaana. Itse käyn välillä yli tunnin hieronnassa, jossa hierotaan vaan mun jalat
Moi,
Minulla on suuri arpi päässä (lapsena leikattu kallonluuleikkaus), joka ikinen kampaaja näkee sen aina ja kerran eräs älyn jättiläinen jopa huusi "Voi kauhea mikä arpi! Tulkaapa kaikki katsomaan". (ei se mitään, sain alennusta sitten..).
Lisäksi vasemmassa polvessani on 6 arpea, oikeassa on 1. Minua eivät nuo arvet haittaa mitenkään, lisäksi on sektioarpi. Eli ap, aivan, aivan turhaan häpeät arpeasi, hierojat näkevät työssään ties minkälaisia arpia sun muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Leikattu siis jo seitsemän vuotta sitten ettei se siitä enää muutu/parane/siloitu."
"...viimeiseen 20 vuoteen en ole antanut kenenkään muun nähdä selkääni kuin äidin, mieheni ja tämän ystäväni."
Olenko ainoa, jolla jää tämä nyt hieman epäselväksi? Siis sinulla on ollut arpi vain viimeiset 7 vuotta, mutta olet silti häpeillyt selkääsi jo 20 vuotta? En ymmärrä. Onko sinulla aina ollut joku selkäkompleksi vai liittyykö häpeily oikeasti leikkausarpeen? Vai tuliko väärä numero, kenties nolla perään vahingossa? Ehkä tästä on tullut jo kommentteja, mutta en jaksa lukea. Jään vain pohtimaan.
33, kasvain on ollut olemassa aina, syntymästäni saakka, eli sitä kasvainta häpesin ja siitä minua kiusattiin ala- ja yläasteaikana. Sitten kun se leikattiin, olen häpeillyt arpea (ja sen punoittavaa ympärystää)
Pahoittelen jos selitin vaikeasti
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut terapiassa mutta siitä ei tullut mitään kun aloin heti itkeä kun olisi pitänyt puhua. Lopetin ne käynnit siihen. Sillä terapeutilla on varmaan tärkeämpiäkin potilaita kuten jos vaikka joltakulta on kuollut läheinen. Hävettäisi olla siellä tiellä kun en saa edes järkeviä lauseita suustani sellaisessa tilanteessa.
Päällisin puolin (vaatteet päällä) näytän ja vaikutan ihan normaalilta ja iloiselta, juttelen sujuvasti vieraidenkin ihmisten kanssa. Mutta jos asia käännetään arpeeni/ens.kasvaimeeni niin poistun paikalta, alan itkeä (en voi sille mitään) tai suutun ja vaadin vaihtamaan puheenaihetta.
Haluaisin elää elämäni niin ettei minun olisi pakko esitellä selkääni kenellekään. Onko se liikaa vaadittu?
ap
Kuule ap, ihan ensimmäiseksi sinun pitää oppia arvostamaan ja rakastamaan itseäsi.
Sinä olet aivan yhtä tärkeä ihminen kuin kaikki muutkin!
Vaikka terapiakäynnit ovatkin (mielestäsi) menneet myttyyn, niin suosittelin kovasti aloittamaan ne uudelleen ja jatkamaan vaikka miten pahalta ja hankalalta se aluksi tuntuisi.
Toki voit elää koko elämäsi noin kuin nyt, mutta oletko varma, että ystäväsi jaksavat kulkea rinnallasi ja ymmärtää sinua loputtomiin?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut terapiassa mutta siitä ei tullut mitään kun aloin heti itkeä kun olisi pitänyt puhua. Lopetin ne käynnit siihen. Sillä terapeutilla on varmaan tärkeämpiäkin potilaita kuten jos vaikka joltakulta on kuollut läheinen. Hävettäisi olla siellä tiellä kun en saa edes järkeviä lauseita suustani sellaisessa tilanteessa.
ap
Ap, kannattaa kokeilla vielä terapiaa/psykologia. Muutkin itkevät terapiassa. Itsekin itken siellä, en ihan joka kerta mutta usein. Eikä minua ole esim. edes kiusattu yhtä pahasti kuin sinua. Ei sinun tarvitse olla tärkeämpi potilas kuin joku muu. Ei mikään ongelma ole liian pieni jos se haittaa omaa elämää. Itsekin käyn siellä "vain" siksi, koska minulla on ollut ahdistus/paniikkihäiriö ja pelkään turhaan asioita.
Vierailija kirjoitti:
Helppo se on sieltä sanoa että lopeta turhasta häpeäminen, pelkään että se hieroja suunnilleen pyörtyy kun näkee selkäni tai varsinkin kun tajuaa että joutuu koskemaan siihen.
Ensin kiusattiin ala-ja yläasteaika siitä kasvaimesta ennen kun se leikattiin (liikuntatunneilla tuli väkisin ilmi) ja ne jotka tiesivät niin juorusivat muille. Lopulta tiesi koko koulu ja varsinkin poikia kiinnosti millainen kasvain on kyseessä. Liikuntatunnit oli helvettiä (vaatteiden vaihto) poikien ja tyttöjen pukukoppien alla n. 30cm rako eli selkäni oli vapaasti nähtävissä kun muut pitivät paikallaan, yksi nosti paitaani ja loppu luokka nauroi, pojat kurkkien sieltä alta. Sain tökeröitä lempinimiä "Syöpä-Stiina" "Kasvain-Kaisa" Minulta kyseltiin jopa yläasteella koulun käytävillä "Hyi vittu, tarttuuks toi" Kukaan ei halunnut istua vieressäni, olla pari missään tehtävässä. Minusta kirjoiteltiin pilkkaviestejä, tunteja odotellessa kaikki istuivat käytävällä mahdollisimman kaukana minusta. Lisätkää tuollaisia esimerkkejä 300 listaan.
Että nytkö vain lopetan "turhasta" häpeämisen?
eikun menet terapiaan, jos asia vaivaa edelleen noin paljon.
Ap-hyvä, minä olen toiminut koulutettuja hierojana liki 20 vuotta ja tunnen tämän alan paremmin kuin omat taskuni. Olen hieronut neliraajahalvaantuneita, yli satavuotiaita, anorektikkoja, sairaalloisen lihavia, itsensä viiltelijöitä, pahasti suolisto-ongelmaisia, amputoituja ja asiakkaita, joilla on paljon isompi(a), paksumpi(a) ja tuoreempi(a) arpi(a) kuin sinulla. Minua ei hetkauta _mikään_ enkä asiakkaan tavatessani ajattele hänen ulkonäköönsä tai terveyteensä liittyviä asioita millään muulla tavalla kuin ammatillisesti, minua ei voisi vähempää kiinnostaa jokin ulkoinen ominaisuus, jota minun ei tarvitse hieronnan rakenteen ja sisällön kohdalla huomioida.
Vierailija kirjoitti:
Helppo se on sieltä sanoa että lopeta turhasta häpeäminen, pelkään että se hieroja suunnilleen pyörtyy kun näkee selkäni tai varsinkin kun tajuaa että joutuu koskemaan siihen.
Ensin kiusattiin ala-ja yläasteaika siitä kasvaimesta ennen kun se leikattiin (liikuntatunneilla tuli väkisin ilmi) ja ne jotka tiesivät niin juorusivat muille. Lopulta tiesi koko koulu ja varsinkin poikia kiinnosti millainen kasvain on kyseessä. Liikuntatunnit oli helvettiä (vaatteiden vaihto) poikien ja tyttöjen pukukoppien alla n. 30cm rako eli selkäni oli vapaasti nähtävissä kun muut pitivät paikallaan, yksi nosti paitaani ja loppu luokka nauroi, pojat kurkkien sieltä alta. Sain tökeröitä lempinimiä "Syöpä-Stiina" "Kasvain-Kaisa" Minulta kyseltiin jopa yläasteella koulun käytävillä "Hyi vittu, tarttuuks toi" Kukaan ei halunnut istua vieressäni, olla pari missään tehtävässä. Minusta kirjoiteltiin pilkkaviestejä, tunteja odotellessa kaikki istuivat käytävällä mahdollisimman kaukana minusta. Lisätkää tuollaisia esimerkkejä 300 listaan.
Että nytkö vain lopetan "turhasta" häpeämisen?
Mitä jos ottaisit kuitenkin tän ekan askeleen? Otat etukäteen yhteyttä hierojaan, kerrot arvesta ja sinun tuntemuksistasi sen suhteen ja pyydät suoraan miten haluat hierojan reagoivan siihen (haluatko, että hieroo siitä, vai kiertää sen. puhuu arvesta vai ei puhu...)
Oletko käynyt juttelemassa ammattilaisen kanssa tuntemuksistasi? Tollasista kokemuksista ei ole helppo toipua, ainakaan yksikseen.
Alue: Aihe vapaa
Olen ollut terapiassa mutta siitä ei tullut mitään kun aloin heti itkeä kun olisi pitänyt puhua. Lopetin ne käynnit siihen. Sillä terapeutilla on varmaan tärkeämpiäkin potilaita kuten jos vaikka joltakulta on kuollut läheinen. Hävettäisi olla siellä tiellä kun en saa edes järkeviä lauseita suustani sellaisessa tilanteessa.
Päällisin puolin (vaatteet päällä) näytän ja vaikutan ihan normaalilta ja iloiselta, juttelen sujuvasti vieraidenkin ihmisten kanssa. Mutta jos asia käännetään arpeeni/ens.kasvaimeeni niin poistun paikalta, alan itkeä (en voi sille mitään) tai suutun ja vaadin vaihtamaan puheenaihetta.
Haluaisin elää elämäni niin ettei minun olisi pakko esitellä selkääni kenellekään. Onko se liikaa vaadittu?
ap