Olenko aivan kamala ihminen ystävääni kohtaan?

Pyöritään harrastusten vuoksi aika pienissä piireissä, missä kaikki tuntee toisensa.

Olen erään jätkän tiennyt yli viiden vuoden ajan ja säännöllisen epäsäännöllisesti aina törmätty baareissa vuosien varrella. Nyt emme olleet nähneet yli vuoteen ja hän tuli ystäviensä kanssa luokseni juhliin ja samantie kun näimme tunsin kuinka tällä kertaa välillämme oli jonkun asteista kemiaa (ennen näin ei ole ollut). Illan mittaan juttelimme enemmän ja enemmän ja hän päätyi tulemaan luokseni yöksi. Tajusin jossain vaiheessa olevani aivan korvia myöten ihastunut ja tunne oli molemmin puoleinen. Sen jälkeen olemme viettäneet kaikki illat,yöt ja aamut yhdessä ja kaikki tuntuu todella normaalilta.

Ongelma vain on se että tämä mies on todella hyvän ystäväni entinen suuri ihastus. Heillä on ollut jotain säätöä lähemmäs pari vuotta sitten, mutta se ei ole jatkunut pidemmälle, koska tunteet eivät olleet molemmin puoleiset. Silti ystäväni edelleen on roikkunut miehessä ja puhuu miehestä jatkuvasti.

Ystäväni on nyt pettynyt ja vihainen että olen nyt kyseistä miestä nähnyt... En ole saanut sanottua että olen todella ihastunut, koska en tiedä tekisikö se asiasta paremman vai pahemman. Vaikka ystäväni ystävyys merkitsee minulle paljon, ei hänen vihoittelunsa ole estänyt minua näkemästä miestä. Unohdan kaiken muun hänen kanssaan ja minulla on satoja perhosia vatsassa. En ihastu herkästi ja nyt on vain sellainen tunne että tämän miehen kanssa synkkaa älyttömän hyvin...

Silti kuitenkin minua harmittaa että ystäväni ja pari meidän yhteistä ystäväämme ovat tuominneet minut. Olenko aivan kamala ihminen jos jatkan miehen tapailua ja kun aika on sopiva kerron että olen oikeasti kiinnostunut miehestä, enkä vain kiusallani tapaile häntä tyyliin "nyt kun en muutakaan keksinyt".

Miten toimisitte tilanteessani? olemme kaikki lähemmäs 25-vuotiaita (vaikka ei siltä kuulosta tämä varailu kulttuuri)