Pornoteollisuus pilaa hyvät miehet
Meillä seksielämä kuivahtanut ja olen ihan kypsä tilanteeseen. Olen nätti ja sopusuhtainen, mies kehuu usein seksikkääksi eikä pysty pitämään näppejään erossa minusta. Seksiä ei kuitenkaan nykyisin halua kovin paljon. Seksielämä on ennen ollut hyvin antoisaa ja monipuolista. Olen tehnyt sängyssä aika lailla kaikkeni. Siksi minua loukkaakin nyt, kun tajusin että mies katsoo pornoa niin usein, että se heijastuu seksielämän vähentymisenä. Kysyin eilen mieheltä että onko seksielämämme vähentynyt siksi, että hän runkkaa ja katsoo pornoa? Sanoi ettei katso usein, mutta joskus jos on runkannut esim 3 kertaa päivän aikana, ei riitä haluja enää illalla. Minusta tuo kuulostaa kyllä aika paljolta! Olen koittanut ymmärtää häntä. Olen hänen ensimmäinen tyttöystävänsä, joten oma käsi on varmasti ollut aina paljon käytössä. Osaksi tottumuksestakin tapa jatkuu, luulisin. Kyllä minäkin paljon harrastin omaa kivaa sinkkuaikoina, mutten koe tarvitsevani sitä enää läheskään niin paljon, kun on mahdollisuus oikeaankin seksiin oman rakkaan kanssa. Mies sitten kysyi haluanko hänen lopettavan pornon katselun kokonaan, johon vastasin että en vaadi semmoista. Sanoin että ongelma on siinä, jos se on minulta pois. Jos haluja ei riitä sen jälkeen enää minulle. Muuten ei olisi mitään ongelmaa asian kanssa. Mies alkoi huutaa että "Haluatko että tulen saatana hulluksi?!" tuossa kohtaa teki mieli sanoa että "Selvä, jos olet noin riippuvainen siitä, niin tiedät varmaat että löytyy miehiä jotka panis mua enemmän kuin mielellään! Sä voit sitten runkata pornolle niin paljon kuin huvittaa." No en sanonut tuota, yritin keskustella rauhallisesti. Sanoin "Ehkä miesten ja naisten välille tulee riitoja pornon takia siksi, että monien naisten on vaikea ymmärtää miksi miehillä on niin vahva tarve saada kiihotusta muiden naisten tisseistä ja pilluista. En itse ole koskaan kokenut pakottavaa tarvetta nähdä muiden miesten kulleja ja sikspäkkejä. Sinä riität minun kiihotuksekseni. Mutta ehkä minä koitan jatkossa ymmärtää sinua ja itsekin tutustua pornon maailmaan enemmän. Ehkä siitä tosiaan saa siitä lisäkiihoketta elämään! Ja kun ostin sen uuden vibraattorinkin äskettäin." No ei vastannut tähän kuin että "Mennään nukkumaan."
Tuntuu etten riitä vaikka mitä tekisin. Saatanan pornoteollisuus pilaa hyvät miehet! Sen pitäisi olla lisäkiihoke elämään, mutta tuntuu että se on huolestuttavan monelle jo riippuvuutta. Se on ihan tieteellisesti todistettu, että miesten itsetyydytys parisuhteessa on vuosi vuodelta lisääntynyt, samalla kun oikea seksi vähentynyt. Ehkä jos minunkin mies olisi päässyt oikean naisen makuun aiemmin, ei hänestä olisi tullut tuollaista runkkaria.
Kommentit (197)
Älä anna näiden syyttelevien kommenttien lannistaa ap. Voi hyvinkin olla että ei se vika ole sinussa, vaan miehessä. Sun pitää tehdä miehelle selväksi että olet LOUKKAANTUNUT siitä että runkkaa mielummin kun panee. Sun pitää olla nyt viileä ja etäinen, ei se mies tajua muuten miten paljon asia vaivaa sua. Älä kinua seksiä, laita mies haluamaan tehdä sulle hyvää.
Ja kyllä nyt saat sanoa vähän pahastikin sille miehelle jotta ymmärtää että tässä on ihan tosi kyseessä. Se joko valitsee pitää susta kiinni tai jatkaa runkkailuaan. Mut sun pitää tehdä selväksi se että et jaksa enää odotella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän takia kannattaakin ottaa aviomies, joka ei katso ollenkaan pornoa. Niitäkin miehiä kun on myös, vaikke tietty palstan äänneekkät miehet sitä usko;) Kaikkia miehiä ei tosiaan kiinnosta maksullinen seksi.
Sama täällä. Eipä ole porno vaikuttanut seksielämään negatiivisesti, koska se ei kuulu elämäämme ylipäätään. Eivät kaikki miehet ole mitään pornon suurkuluttajia, ja on jopa niitä, jotka eivät katsele sitä ollenkaan.
Mielestäni ap:n miehen kaltaiset miehet ovat oksettavia runkkareita. Ai että mies tulisi hulluksi, jos ei saa katsella pornoa ja tumputtaa kolme kertaa päivässä muille naisille, kun samaan aikaan tyttöystävä kiimaisena odottaa munaa? Ei ole todellista! Kuulostaa vähintäänkin sairaalta. Hanki nyt oikea mies, ei tuollaisella teini-ikään jämähtäneellä runkulla tee yhtään mitään. Millaista seksi muuten on silloin kun sitä on? Voin kuvitella, ettei kummoista. Mies tuskin edes osaa panna, ja siksikin tumputtelee mieluummin.
Itseasiassa seksi hänen kanssaan on erittäin hyvää. Hän osaa tuottaa minulle aivan mieletöntä, tajunnan räjäyttävää nautintoa. Ja niin minäkin hänelle, olen sen usein häneltä itseltään kuullut ja huomannut sen myös. Tyytyväisenä hymyilee, kehuu ja paijailee minua aina seksin jälkeen ja pian haluaakin jo uusintaa. Miksei enää ole näin? Siksi minua vituttaakin tilanne niin paljon, kun haluaisin rakastamaani miestäni edelleen ihan hulluna, mutten saa koska porno. Eikä oma kiva vie pois himoani häntä kohtaan. Haluan häntä, ihmistä, hänen kehoaan vasten omaani. Pikselit ja vibraattori ei vedä sille vertoja koskaan. Kunpa hänelläkin olisi näin. - Ap
Ja tähän on sitten ihan turha tulla rutisemaan että olisi kyse minun seksuaalisesta vetovoimastani. Emme ole olleet yhdessä vuottakaan, enkä ole ulkoisesti muuttunut yhtään. En ole lihonnut, vaan itseasiassa laihtunut. Ylimääräistä ei ole ollut, mutta mutta olen kyllä kiinteytynyt ja olen jopa paremman näköinen nykyään. Muutenkin pidän huolta itsestäni ihan kuin suhteen alussakin. Sheivaan, huolehdin ihostani, on nättejä vaatteita, kiva meikki ja kampaajalla säännöllisesti laitettu pitkä tumma tukka. Olen monen mielestä hyvän näköinen, mutta ei minua kiinnosta niiden muiden mielipiteet, tärkeämpää minulle on olla miellyttävä mieheni silmissä. - Ap
Vaikutat olevasi vähän täynnä itseäsi. Voisiko se olla miehelle turn-off? Muuten, entä jos miehesi ei edes tykännyt laihtumisestasi, vaan piti aiemmasta painostasi enemmän? Entä jos olit hänen mielestään alusta lähtien liian laiha? Entä jos hänestä vähän luonnollisempi karvoitus onkin hot?
Tarkoituksena ei ole puolustella miestä (säälittävä runkkari se on), vaan palautella prinsessaa väjön maan pinnalle. ;)
Koitan tässä nyt vaan pitää kiinni viimeisistä itsetunnon rippeistäni. Pakko yrittää ajatella olevansa hyvä, kun miehen pornorunkkailu ei ainakaan oman arvon tunnetta nosta. - Ap
Kukaan mies ei kuitenkaan ottaisi noin itseensä oman naisystävänsä harjoittamasta masturboinnista (mikä on tarkoitukseltaan aivan sama asia kuin, kuin se asiana miehelläkin) -päinvastoin saattaisi jopa suurestikin nauttia sen katsomisesta.
Joko AP sanoi, että miten harvoin sitä seksiä sitten on?
Parisuhteessakin on niin, että jokaisella on oikeus itseensä. Jos toinen haluaa runkata, vaikka sitten niin, että se vähentää seksin määriä, ei sitä kyllä toiselta voi estää.
Useimille masturbointi on keino olla itsensä kanssa tai esimerkiksi keino purkaa ahdistusta. Ja totta on, että se syö seksuaalista halua pois vaikka alunperin tarkoitus ei ole korvata runkkaamisella seksiä.
Mua lapsettaa nyt tän asian johdosta niin paljon, että tekisi mieli tänään illalla miehen kotona ollessa ottaa läppäri makkariin, pistää jonku "huge cocks" porno pyörimään (joo tykkään joskus katsella sellaista, varmaan miestä vituttaisi jos tietäisi. :DD:dD:dd) ja tyydyttää itseni oikein kunnolla ja äänekkäästi. Voi olla että kiihottuisi ja koittaisi saada pillua, mutta torjuisin vaan kylmästi. Mua oikein hymyilyttää ajatella että hänelle tulis paha mieli, ettei mua kiinnosta hän, vaan ne valtavat kullit joista aina fantasioin. Enpä nyt kuitenkaan taida tehdä niin. - Ap

Ehkä sun mies aavistaa, että olet vain säälittävä nymfomaani ja mies sinulle egosi jatke ja panokone. Siltä se vähän kuulostaa.
Miksi ihmeessä et runkkailisi itseäsi? Fantasioi nyt niistä kulleista ja dildota pillusi punaiseksi, eiköhän se vähän aikaa auta ja mies saa olla ilman valitustasi.
Olet sekaisin miehesi ei edes blaastaa täällä vaan sinä. Häpeä juntti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän takia kannattaakin ottaa aviomies, joka ei katso ollenkaan pornoa. Niitäkin miehiä kun on myös, vaikke tietty palstan äänneekkät miehet sitä usko;) Kaikkia miehiä ei tosiaan kiinnosta maksullinen seksi.
Sama täällä. Eipä ole porno vaikuttanut seksielämään negatiivisesti, koska se ei kuulu elämäämme ylipäätään. Eivät kaikki miehet ole mitään pornon suurkuluttajia, ja on jopa niitä, jotka eivät katsele sitä ollenkaan.
Mielestäni ap:n miehen kaltaiset miehet ovat oksettavia runkkareita. Ai että mies tulisi hulluksi, jos ei saa katsella pornoa ja tumputtaa kolme kertaa päivässä muille naisille, kun samaan aikaan tyttöystävä kiimaisena odottaa munaa? Ei ole todellista! Kuulostaa vähintäänkin sairaalta. Hanki nyt oikea mies, ei tuollaisella teini-ikään jämähtäneellä runkulla tee yhtään mitään. Millaista seksi muuten on silloin kun sitä on? Voin kuvitella, ettei kummoista. Mies tuskin edes osaa panna, ja siksikin tumputtelee mieluummin.
Itseasiassa seksi hänen kanssaan on erittäin hyvää. Hän osaa tuottaa minulle aivan mieletöntä, tajunnan räjäyttävää nautintoa. Ja niin minäkin hänelle, olen sen usein häneltä itseltään kuullut ja huomannut sen myös. Tyytyväisenä hymyilee, kehuu ja paijailee minua aina seksin jälkeen ja pian haluaakin jo uusintaa. Miksei enää ole näin? Siksi minua vituttaakin tilanne niin paljon, kun haluaisin rakastamaani miestäni edelleen ihan hulluna, mutten saa koska porno. Eikä oma kiva vie pois himoani häntä kohtaan. Haluan häntä, ihmistä, hänen kehoaan vasten omaani. Pikselit ja vibraattori ei vedä sille vertoja koskaan. Kunpa hänelläkin olisi näin. - Ap
Ja tähän on sitten ihan turha tulla rutisemaan että olisi kyse minun seksuaalisesta vetovoimastani. Emme ole olleet yhdessä vuottakaan, enkä ole ulkoisesti muuttunut yhtään. En ole lihonnut, vaan itseasiassa laihtunut. Ylimääräistä ei ole ollut, mutta mutta olen kyllä kiinteytynyt ja olen jopa paremman näköinen nykyään. Muutenkin pidän huolta itsestäni ihan kuin suhteen alussakin. Sheivaan, huolehdin ihostani, on nättejä vaatteita, kiva meikki ja kampaajalla säännöllisesti laitettu pitkä tumma tukka. Olen monen mielestä hyvän näköinen, mutta ei minua kiinnosta niiden muiden mielipiteet, tärkeämpää minulle on olla miellyttävä mieheni silmissä. - Ap
Vaikutat olevasi vähän täynnä itseäsi. Voisiko se olla miehelle turn-off? Muuten, entä jos miehesi ei edes tykännyt laihtumisestasi, vaan piti aiemmasta painostasi enemmän? Entä jos olit hänen mielestään alusta lähtien liian laiha? Entä jos hänestä vähän luonnollisempi karvoitus onkin hot?
Tarkoituksena ei ole puolustella miestä (säälittävä runkkari se on), vaan palautella prinsessaa väjön maan pinnalle. ;)
Koitan tässä nyt vaan pitää kiinni viimeisistä itsetunnon rippeistäni. Pakko yrittää ajatella olevansa hyvä, kun miehen pornorunkkailu ei ainakaan oman arvon tunnetta nosta. - Ap
Kukaan mies ei kuitenkaan ottaisi noin itseensä oman naisystävänsä harjoittamasta masturboinnista (mikä on tarkoitukseltaan aivan sama asia kuin, kuin se asiana miehelläkin) -päinvastoin saattaisi jopa suurestikin nauttia sen katsomisesta.
No kerran kyllä kun kerroin miehelle tyydyttäneeni itseäni suihkussa (juuri sillä ajatuksella, että se olisi voinut olla hänestä kiihottava ajatus), hän suuttui ja alkoi tivaamaan "enkö minä riitä sinulle?!" Vastasin että "Mikä ongelma, kun en kuitenkaan harrasta sitä niin usein, että se vaikuttaisi halukkuuteeni sinua kohtaan? Yhtälailla sinäkin runkkaat ja se on minulle ihan ok, kun seksi meillä kuitenkin toimii." Tämä oli siis silloin kun seksiä meillä vielä oli paljon. - Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän takia kannattaakin ottaa aviomies, joka ei katso ollenkaan pornoa. Niitäkin miehiä kun on myös, vaikke tietty palstan äänneekkät miehet sitä usko;) Kaikkia miehiä ei tosiaan kiinnosta maksullinen seksi.
Sama täällä. Eipä ole porno vaikuttanut seksielämään negatiivisesti, koska se ei kuulu elämäämme ylipäätään. Eivät kaikki miehet ole mitään pornon suurkuluttajia, ja on jopa niitä, jotka eivät katsele sitä ollenkaan.
Mielestäni ap:n miehen kaltaiset miehet ovat oksettavia runkkareita. Ai että mies tulisi hulluksi, jos ei saa katsella pornoa ja tumputtaa kolme kertaa päivässä muille naisille, kun samaan aikaan tyttöystävä kiimaisena odottaa munaa? Ei ole todellista! Kuulostaa vähintäänkin sairaalta. Hanki nyt oikea mies, ei tuollaisella teini-ikään jämähtäneellä runkulla tee yhtään mitään. Millaista seksi muuten on silloin kun sitä on? Voin kuvitella, ettei kummoista. Mies tuskin edes osaa panna, ja siksikin tumputtelee mieluummin.
Itseasiassa seksi hänen kanssaan on erittäin hyvää. Hän osaa tuottaa minulle aivan mieletöntä, tajunnan räjäyttävää nautintoa. Ja niin minäkin hänelle, olen sen usein häneltä itseltään kuullut ja huomannut sen myös. Tyytyväisenä hymyilee, kehuu ja paijailee minua aina seksin jälkeen ja pian haluaakin jo uusintaa. Miksei enää ole näin? Siksi minua vituttaakin tilanne niin paljon, kun haluaisin rakastamaani miestäni edelleen ihan hulluna, mutten saa koska porno. Eikä oma kiva vie pois himoani häntä kohtaan. Haluan häntä, ihmistä, hänen kehoaan vasten omaani. Pikselit ja vibraattori ei vedä sille vertoja koskaan. Kunpa hänelläkin olisi näin. - Ap
Ja tähän on sitten ihan turha tulla rutisemaan että olisi kyse minun seksuaalisesta vetovoimastani. Emme ole olleet yhdessä vuottakaan, enkä ole ulkoisesti muuttunut yhtään. En ole lihonnut, vaan itseasiassa laihtunut. Ylimääräistä ei ole ollut, mutta mutta olen kyllä kiinteytynyt ja olen jopa paremman näköinen nykyään. Muutenkin pidän huolta itsestäni ihan kuin suhteen alussakin. Sheivaan, huolehdin ihostani, on nättejä vaatteita, kiva meikki ja kampaajalla säännöllisesti laitettu pitkä tumma tukka. Olen monen mielestä hyvän näköinen, mutta ei minua kiinnosta niiden muiden mielipiteet, tärkeämpää minulle on olla miellyttävä mieheni silmissä. - Ap
Vaikutat olevasi vähän täynnä itseäsi. Voisiko se olla miehelle turn-off? Muuten, entä jos miehesi ei edes tykännyt laihtumisestasi, vaan piti aiemmasta painostasi enemmän? Entä jos olit hänen mielestään alusta lähtien liian laiha? Entä jos hänestä vähän luonnollisempi karvoitus onkin hot?
Tarkoituksena ei ole puolustella miestä (säälittävä runkkari se on), vaan palautella prinsessaa väjön maan pinnalle. ;)
Koitan tässä nyt vaan pitää kiinni viimeisistä itsetunnon rippeistäni. Pakko yrittää ajatella olevansa hyvä, kun miehen pornorunkkailu ei ainakaan oman arvon tunnetta nosta. - Ap
Kukaan mies ei kuitenkaan ottaisi noin itseensä oman naisystävänsä harjoittamasta masturboinnista (mikä on tarkoitukseltaan aivan sama asia kuin, kuin se asiana miehelläkin) -päinvastoin saattaisi jopa suurestikin nauttia sen katsomisesta.
Joo. Näytpä mulle se mies joka ei loukkaannu siitä että oma nainen ei halua seksiä miehen kanssa tai haluaa hyvin harvoin ja sitten kuitenkin masturboi katsellen muita miehiä. Ja oletan että apn mies runkkailee mieluiten yksinään joten oletetaan että nainen ei anna miehen katsella tätä toimitusta
Miten usein teillä on seksiä? Tekeekö mies aloitteita?
Vierailija kirjoitti:
Olet sekaisin miehesi ei edes blaastaa täällä vaan sinä. Häpeä juntti
No ei tällaisista asioista voi höyrytä suoraan miehelle, ainakaan näin suorasanaisesti. Eikä meidän seksiasiat kuulu kavereille, siksi en heillekkään rupea näistä paasaamaan. Onneksi on av ja anonyymiys. - Ap
Vierailija kirjoitti:
Harva nainen niitä romanttisia pokkareita lukee siihen tahtiin mitä miehet runkkkaa pornolle. Ihan eri kokoluokan ilmiöistä kyse. Mahtaako kaupoista edes löytyä enää harlekinkirjallisuutta.
On otettava huomioon, että eroottinen kirjallisuus on huomattavan paljon sukupuolittuneempi ilmiö kuin porno. Naisetkin katsovat pornoa, mutta miehet eivät juurikaan lue niitä harlekiinipokkareita. 50 Shades of Grey on ainakin myynyt "ihan hyvin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän takia kannattaakin ottaa aviomies, joka ei katso ollenkaan pornoa. Niitäkin miehiä kun on myös, vaikke tietty palstan äänneekkät miehet sitä usko;) Kaikkia miehiä ei tosiaan kiinnosta maksullinen seksi.
Sama täällä. Eipä ole porno vaikuttanut seksielämään negatiivisesti, koska se ei kuulu elämäämme ylipäätään. Eivät kaikki miehet ole mitään pornon suurkuluttajia, ja on jopa niitä, jotka eivät katsele sitä ollenkaan.
Mielestäni ap:n miehen kaltaiset miehet ovat oksettavia runkkareita. Ai että mies tulisi hulluksi, jos ei saa katsella pornoa ja tumputtaa kolme kertaa päivässä muille naisille, kun samaan aikaan tyttöystävä kiimaisena odottaa munaa? Ei ole todellista! Kuulostaa vähintäänkin sairaalta. Hanki nyt oikea mies, ei tuollaisella teini-ikään jämähtäneellä runkulla tee yhtään mitään. Millaista seksi muuten on silloin kun sitä on? Voin kuvitella, ettei kummoista. Mies tuskin edes osaa panna, ja siksikin tumputtelee mieluummin.
Itseasiassa seksi hänen kanssaan on erittäin hyvää. Hän osaa tuottaa minulle aivan mieletöntä, tajunnan räjäyttävää nautintoa. Ja niin minäkin hänelle, olen sen usein häneltä itseltään kuullut ja huomannut sen myös. Tyytyväisenä hymyilee, kehuu ja paijailee minua aina seksin jälkeen ja pian haluaakin jo uusintaa. Miksei enää ole näin? Siksi minua vituttaakin tilanne niin paljon, kun haluaisin rakastamaani miestäni edelleen ihan hulluna, mutten saa koska porno. Eikä oma kiva vie pois himoani häntä kohtaan. Haluan häntä, ihmistä, hänen kehoaan vasten omaani. Pikselit ja vibraattori ei vedä sille vertoja koskaan. Kunpa hänelläkin olisi näin. - Ap
Ja tähän on sitten ihan turha tulla rutisemaan että olisi kyse minun seksuaalisesta vetovoimastani. Emme ole olleet yhdessä vuottakaan, enkä ole ulkoisesti muuttunut yhtään. En ole lihonnut, vaan itseasiassa laihtunut. Ylimääräistä ei ole ollut, mutta mutta olen kyllä kiinteytynyt ja olen jopa paremman näköinen nykyään. Muutenkin pidän huolta itsestäni ihan kuin suhteen alussakin. Sheivaan, huolehdin ihostani, on nättejä vaatteita, kiva meikki ja kampaajalla säännöllisesti laitettu pitkä tumma tukka. Olen monen mielestä hyvän näköinen, mutta ei minua kiinnosta niiden muiden mielipiteet, tärkeämpää minulle on olla miellyttävä mieheni silmissä. - Ap
Vaikutat olevasi vähän täynnä itseäsi. Voisiko se olla miehelle turn-off? Muuten, entä jos miehesi ei edes tykännyt laihtumisestasi, vaan piti aiemmasta painostasi enemmän? Entä jos olit hänen mielestään alusta lähtien liian laiha? Entä jos hänestä vähän luonnollisempi karvoitus onkin hot?
Tarkoituksena ei ole puolustella miestä (säälittävä runkkari se on), vaan palautella prinsessaa väjön maan pinnalle. ;)
Koitan tässä nyt vaan pitää kiinni viimeisistä itsetunnon rippeistäni. Pakko yrittää ajatella olevansa hyvä, kun miehen pornorunkkailu ei ainakaan oman arvon tunnetta nosta. - Ap
Kukaan mies ei kuitenkaan ottaisi noin itseensä oman naisystävänsä harjoittamasta masturboinnista (mikä on tarkoitukseltaan aivan sama asia kuin, kuin se asiana miehelläkin) -päinvastoin saattaisi jopa suurestikin nauttia sen katsomisesta.
Joo. Näytpä mulle se mies joka ei loukkaannu siitä että oma nainen ei halua seksiä miehen kanssa tai haluaa hyvin harvoin ja sitten kuitenkin masturboi katsellen muita miehiä. Ja oletan että apn mies runkkailee mieluiten yksinään joten oletetaan että nainen ei anna miehen katsella tätä toimitusta
o/
Se että nainen masturboisi, tai jopa se että kävisi vieraissa, antaisi toivoa siitä että häntä voisi seksi edes jossain muodossa vielä joskus kiinnostaa.
Nyt hän ei ole kiinnostunut seksistä lainkaan, just sen verran sietää seksiä minkä kuvittelee riittävän siihen että en jätä häntä. Pakko sanoa että on arvioinut sen määrään ihan väärin ja luulee että olen tyytyväinen kun en enää yritä lainkaan. Todellisuudessa kello käy ja odotan vain sitä että lapset ovat täysi-ikäisiä ja ero voidaan hoitaa ilman huoltajuus- tai elatuskiistoja. Toki jos tilanne jotenkin käsittämättömästi paranisi, niin ei minulla ole mitään lukkoon lyötyjä suunnitelmia.
En osaa neuvoa sua mikä tohon auttaisi. Itse olen miehelleni sanonut että porno/runkkaus mielestäni todella kiihoittavaa ja ok, kunhan ei vaikuta meidän seksielämään. Mä VAADIN seksiä 5-7 krt/vk ja olen sen miehelleni sanonut. Miehellä paljon mukavampaa olla kotona, kun en kiukuttele seksinpuutteessa :D
Olen todella avoin seksille ja lähinnä mua kiihoittaa se tietokin, että mies runkkaillut poken tahtiin. Olen pyytänyt myös video matskua aiheesta ja oooooh,nam nam :D
Mutta palatakseni tähän aiheeseen, olen huomannut parhaaksi keinoksi ottaa itse tilanne haltuun. Sanon miehelle että nyt mennään makkariin tai sitten vaan hyppään miehen syliin ja alan kiusoitteleen,suuteleen ja hellitteleen...joskus suoraan muna suuhun,riippuen fiiliksistä. Jos väsyttää ja huomaan että mies ei ihan messissä ole, niin hoidamme asian ns.helpolla. Tärkeintä on vaan itse olla se ohjaksissa oleva, ottaa se, mitä haluat. Aina voi toinen kieltäytyä, mutta siitä ei tartte ottaa nokkiinsa. Kaappasen miehen syliin ja alan tässä tapauksessa hellimään ja paijaamaan.
Varmaan mua pidetään nyt munahaukkana, mutta meidän suhteessa asiat toimii molemminpäin. Joskus kausia milloin toinen ei aina niin halukas ole, ja sitten taas toistepäin. Ei se ole niin vakavaa :)
Seksi ei ole tärkein asian parisuhteessa silloin kun sitä on tarpeeksi.
Silloin kun sitä ei ole riittävästi niin se muodostuu koko suhteen tärkeimmäksi ongelmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän takia kannattaakin ottaa aviomies, joka ei katso ollenkaan pornoa. Niitäkin miehiä kun on myös, vaikke tietty palstan äänneekkät miehet sitä usko;) Kaikkia miehiä ei tosiaan kiinnosta maksullinen seksi.
Sama täällä. Eipä ole porno vaikuttanut seksielämään negatiivisesti, koska se ei kuulu elämäämme ylipäätään. Eivät kaikki miehet ole mitään pornon suurkuluttajia, ja on jopa niitä, jotka eivät katsele sitä ollenkaan.
Mielestäni ap:n miehen kaltaiset miehet ovat oksettavia runkkareita. Ai että mies tulisi hulluksi, jos ei saa katsella pornoa ja tumputtaa kolme kertaa päivässä muille naisille, kun samaan aikaan tyttöystävä kiimaisena odottaa munaa? Ei ole todellista! Kuulostaa vähintäänkin sairaalta. Hanki nyt oikea mies, ei tuollaisella teini-ikään jämähtäneellä runkulla tee yhtään mitään. Millaista seksi muuten on silloin kun sitä on? Voin kuvitella, ettei kummoista. Mies tuskin edes osaa panna, ja siksikin tumputtelee mieluummin.
Itseasiassa seksi hänen kanssaan on erittäin hyvää. Hän osaa tuottaa minulle aivan mieletöntä, tajunnan räjäyttävää nautintoa. Ja niin minäkin hänelle, olen sen usein häneltä itseltään kuullut ja huomannut sen myös. Tyytyväisenä hymyilee, kehuu ja paijailee minua aina seksin jälkeen ja pian haluaakin jo uusintaa. Miksei enää ole näin? Siksi minua vituttaakin tilanne niin paljon, kun haluaisin rakastamaani miestäni edelleen ihan hulluna, mutten saa koska porno. Eikä oma kiva vie pois himoani häntä kohtaan. Haluan häntä, ihmistä, hänen kehoaan vasten omaani. Pikselit ja vibraattori ei vedä sille vertoja koskaan. Kunpa hänelläkin olisi näin. - Ap
Ja tähän on sitten ihan turha tulla rutisemaan että olisi kyse minun seksuaalisesta vetovoimastani. Emme ole olleet yhdessä vuottakaan, enkä ole ulkoisesti muuttunut yhtään. En ole lihonnut, vaan itseasiassa laihtunut. Ylimääräistä ei ole ollut, mutta mutta olen kyllä kiinteytynyt ja olen jopa paremman näköinen nykyään. Muutenkin pidän huolta itsestäni ihan kuin suhteen alussakin. Sheivaan, huolehdin ihostani, on nättejä vaatteita, kiva meikki ja kampaajalla säännöllisesti laitettu pitkä tumma tukka. Olen monen mielestä hyvän näköinen, mutta ei minua kiinnosta niiden muiden mielipiteet, tärkeämpää minulle on olla miellyttävä mieheni silmissä. - Ap
Vaikutat olevasi vähän täynnä itseäsi. Voisiko se olla miehelle turn-off? Muuten, entä jos miehesi ei edes tykännyt laihtumisestasi, vaan piti aiemmasta painostasi enemmän? Entä jos olit hänen mielestään alusta lähtien liian laiha? Entä jos hänestä vähän luonnollisempi karvoitus onkin hot?
Tarkoituksena ei ole puolustella miestä (säälittävä runkkari se on), vaan palautella prinsessaa väjön maan pinnalle. ;)
Koitan tässä nyt vaan pitää kiinni viimeisistä itsetunnon rippeistäni. Pakko yrittää ajatella olevansa hyvä, kun miehen pornorunkkailu ei ainakaan oman arvon tunnetta nosta. - Ap
Älä nyt hyvä nainen itsetuntoasi menetä jonkun runkkarin takia. Itse olen ollut pahimmillani yli 90-kiloinen ihrapossu, nykyäänkin 67-kiloinen (haluan laihtua vielä 10 kg), ja AINA olen miehelleni kelvannut. It's not you, it's him! Miksi, voi miksi me naiset aina katsomme peiliin, kun mies tekee jotain järjetöntä omasta järjettömyydestään johtuen? Miehesi on säälittävä runkkari, eikä sinun ulkomuodollasi ole mitään tekemistä asian kanssa, ellei hän sitten oleta, että sinun pitäisi näyttää pornofilmin muijalta, ja mela nousee vain sellaisesta. Mutta hei, kenen vika? Kuka on kohtuuton? Sinuna nostaisin kissan pöydälle NYT. Porno saa luvan loppua, ja sinun on saatava munaa! Tehköön päätöksensä. Pikselimuija tai sinä. Kuinka pitkään olet valmis katselemaan tuota touhua?
Vierailija kirjoitti:
Mua lapsettaa nyt tän asian johdosta niin paljon, että tekisi mieli tänään illalla miehen kotona ollessa ottaa läppäri makkariin, pistää jonku "huge cocks" porno pyörimään (joo tykkään joskus katsella sellaista, varmaan miestä vituttaisi jos tietäisi. :DD:dD:dd) ja tyydyttää itseni oikein kunnolla ja äänekkäästi. Voi olla että kiihottuisi ja koittaisi saada pillua, mutta torjuisin vaan kylmästi. Mua oikein hymyilyttää ajatella että hänelle tulis paha mieli, ettei mua kiinnosta hän, vaan ne valtavat kullit joista aina fantasioin. Enpä nyt kuitenkaan taida tehdä niin. - Ap
Jaha. Sitä ollaan ilmeisesti koston kierteessä. Toinen torjuu siksi kun tuli viimeksi itse torjutuksi.
Antakaa, niin saatte samalla itsekkin.

Eihän nainen miehestä kiihotu vaan itsestään. Jos nainen ei tunne itse olevansa seksikäs, niin hän ei halua seksiä. Kätevästi tuon voi tietenkin kääntää miehen syyksi, kun mies ei saa naista tuntemaan itseään seksikkääksi. Ottakaa naiset vastuu omasta seksuulisuudestanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua lapsettaa nyt tän asian johdosta niin paljon, että tekisi mieli tänään illalla miehen kotona ollessa ottaa läppäri makkariin, pistää jonku "huge cocks" porno pyörimään (joo tykkään joskus katsella sellaista, varmaan miestä vituttaisi jos tietäisi. :DD:dD:dd) ja tyydyttää itseni oikein kunnolla ja äänekkäästi. Voi olla että kiihottuisi ja koittaisi saada pillua, mutta torjuisin vaan kylmästi. Mua oikein hymyilyttää ajatella että hänelle tulis paha mieli, ettei mua kiinnosta hän, vaan ne valtavat kullit joista aina fantasioin. Enpä nyt kuitenkaan taida tehdä niin. - Ap
Jaha. Sitä ollaan ilmeisesti koston kierteessä. Toinen torjuu siksi kun tuli viimeksi itse torjutuksi.
Antakaa, niin saatte samalla itsekkin.
Aion jatkossakin olla miestäni kohtaan mukava, koska silloin on aina paremmat tsäänssit saada seksiä! Enhän mä tuollaisella käyttäytymisellä saavuttaisi mitään. En halua loukata miestäni, nuo oli vain katkeran naisen kostofantasioita. En kai mä tuota nyt oikeasti aio toteuttaa, haloo! - Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porno on miesten luomaa ja siten kuvastaa sitä mitä mies haluaa seksiltä. Naisillakin on romanttiset seksipokkarinsa niin moralisointi on ihan turhaa. Ette te naiset myöskään kovin hyvin vastaa miesten odotuksia.
Itseään voi myös kehittää jos välittää kumppanistaan.
Se tunne kun naisena on tehnyt kaikkensa: treenannut hyvän vartalon, sheivaa, hoitaa muutoinkin kehoaan, on kokeilunhaluinen sängyssä, ottaa suihin ja rakastaa sitä, rakastaa seksiä ja silti miehelle ei vaan kelpaa.
Että kerro hyvä herra vinkkisi miten minä en sitten vastaa miehen odotuksia?
Sinussa ei ole haastetta. Olet liian helppo.
Vittu, että älytön selitys. Niin kuin koko parisuhteen seksielämä olisi vain ja ainoastaan naisen vastuulla.