Pornoteollisuus pilaa hyvät miehet
Meillä seksielämä kuivahtanut ja olen ihan kypsä tilanteeseen. Olen nätti ja sopusuhtainen, mies kehuu usein seksikkääksi eikä pysty pitämään näppejään erossa minusta. Seksiä ei kuitenkaan nykyisin halua kovin paljon. Seksielämä on ennen ollut hyvin antoisaa ja monipuolista. Olen tehnyt sängyssä aika lailla kaikkeni. Siksi minua loukkaakin nyt, kun tajusin että mies katsoo pornoa niin usein, että se heijastuu seksielämän vähentymisenä. Kysyin eilen mieheltä että onko seksielämämme vähentynyt siksi, että hän runkkaa ja katsoo pornoa? Sanoi ettei katso usein, mutta joskus jos on runkannut esim 3 kertaa päivän aikana, ei riitä haluja enää illalla. Minusta tuo kuulostaa kyllä aika paljolta! Olen koittanut ymmärtää häntä. Olen hänen ensimmäinen tyttöystävänsä, joten oma käsi on varmasti ollut aina paljon käytössä. Osaksi tottumuksestakin tapa jatkuu, luulisin. Kyllä minäkin paljon harrastin omaa kivaa sinkkuaikoina, mutten koe tarvitsevani sitä enää läheskään niin paljon, kun on mahdollisuus oikeaankin seksiin oman rakkaan kanssa. Mies sitten kysyi haluanko hänen lopettavan pornon katselun kokonaan, johon vastasin että en vaadi semmoista. Sanoin että ongelma on siinä, jos se on minulta pois. Jos haluja ei riitä sen jälkeen enää minulle. Muuten ei olisi mitään ongelmaa asian kanssa. Mies alkoi huutaa että "Haluatko että tulen saatana hulluksi?!" tuossa kohtaa teki mieli sanoa että "Selvä, jos olet noin riippuvainen siitä, niin tiedät varmaat että löytyy miehiä jotka panis mua enemmän kuin mielellään! Sä voit sitten runkata pornolle niin paljon kuin huvittaa." No en sanonut tuota, yritin keskustella rauhallisesti. Sanoin "Ehkä miesten ja naisten välille tulee riitoja pornon takia siksi, että monien naisten on vaikea ymmärtää miksi miehillä on niin vahva tarve saada kiihotusta muiden naisten tisseistä ja pilluista. En itse ole koskaan kokenut pakottavaa tarvetta nähdä muiden miesten kulleja ja sikspäkkejä. Sinä riität minun kiihotuksekseni. Mutta ehkä minä koitan jatkossa ymmärtää sinua ja itsekin tutustua pornon maailmaan enemmän. Ehkä siitä tosiaan saa siitä lisäkiihoketta elämään! Ja kun ostin sen uuden vibraattorinkin äskettäin." No ei vastannut tähän kuin että "Mennään nukkumaan."
Tuntuu etten riitä vaikka mitä tekisin. Saatanan pornoteollisuus pilaa hyvät miehet! Sen pitäisi olla lisäkiihoke elämään, mutta tuntuu että se on huolestuttavan monelle jo riippuvuutta. Se on ihan tieteellisesti todistettu, että miesten itsetyydytys parisuhteessa on vuosi vuodelta lisääntynyt, samalla kun oikea seksi vähentynyt. Ehkä jos minunkin mies olisi päässyt oikean naisen makuun aiemmin, ei hänestä olisi tullut tuollaista runkkaria.
Kommentit (197)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän takia kannattaakin ottaa aviomies, joka ei katso ollenkaan pornoa. Niitäkin miehiä kun on myös, vaikke tietty palstan äänneekkät miehet sitä usko;) Kaikkia miehiä ei tosiaan kiinnosta maksullinen seksi.
Sama täällä. Eipä ole porno vaikuttanut seksielämään negatiivisesti, koska se ei kuulu elämäämme ylipäätään. Eivät kaikki miehet ole mitään pornon suurkuluttajia, ja on jopa niitä, jotka eivät katsele sitä ollenkaan.
Mielestäni ap:n miehen kaltaiset miehet ovat oksettavia runkkareita. Ai että mies tulisi hulluksi, jos ei saa katsella pornoa ja tumputtaa kolme kertaa päivässä muille naisille, kun samaan aikaan tyttöystävä kiimaisena odottaa munaa? Ei ole todellista! Kuulostaa vähintäänkin sairaalta. Hanki nyt oikea mies, ei tuollaisella teini-ikään jämähtäneellä runkulla tee yhtään mitään. Millaista seksi muuten on silloin kun sitä on? Voin kuvitella, ettei kummoista. Mies tuskin edes osaa panna, ja siksikin tumputtelee mieluummin.
Itseasiassa seksi hänen kanssaan on erittäin hyvää. Hän osaa tuottaa minulle aivan mieletöntä, tajunnan räjäyttävää nautintoa. Ja niin minäkin hänelle, olen sen usein häneltä itseltään kuullut ja huomannut sen myös. Tyytyväisenä hymyilee, kehuu ja paijailee minua aina seksin jälkeen ja pian haluaakin jo uusintaa. Miksei enää ole näin? Siksi minua vituttaakin tilanne niin paljon, kun haluaisin rakastamaani miestäni edelleen ihan hulluna, mutten saa koska porno. Eikä oma kiva vie pois himoani häntä kohtaan. Haluan häntä, ihmistä, hänen kehoaan vasten omaani. Pikselit ja vibraattori ei vedä sille vertoja koskaan. Kunpa hänelläkin olisi näin. - Ap
Ja tähän on sitten ihan turha tulla rutisemaan että olisi kyse minun seksuaalisesta vetovoimastani. Emme ole olleet yhdessä vuottakaan, enkä ole ulkoisesti muuttunut yhtään. En ole lihonnut, vaan itseasiassa laihtunut. Ylimääräistä ei ole ollut, mutta mutta olen kyllä kiinteytynyt ja olen jopa paremman näköinen nykyään. Muutenkin pidän huolta itsestäni ihan kuin suhteen alussakin. Sheivaan, huolehdin ihostani, on nättejä vaatteita, kiva meikki ja kampaajalla säännöllisesti laitettu pitkä tumma tukka. Olen monen mielestä hyvän näköinen, mutta ei minua kiinnosta niiden muiden mielipiteet, tärkeämpää minulle on olla miellyttävä mieheni silmissä. - Ap
Vaikutat olevasi vähän täynnä itseäsi. Voisiko se olla miehelle turn-off? Muuten, entä jos miehesi ei edes tykännyt laihtumisestasi, vaan piti aiemmasta painostasi enemmän? Entä jos olit hänen mielestään alusta lähtien liian laiha? Entä jos hänestä vähän luonnollisempi karvoitus onkin hot?
Tarkoituksena ei ole puolustella miestä (säälittävä runkkari se on), vaan palautella prinsessaa väjön maan pinnalle. ;)
Koitan tässä nyt vaan pitää kiinni viimeisistä itsetunnon rippeistäni. Pakko yrittää ajatella olevansa hyvä, kun miehen pornorunkkailu ei ainakaan oman arvon tunnetta nosta. - Ap
Kukaan mies ei kuitenkaan ottaisi noin itseensä oman naisystävänsä harjoittamasta masturboinnista (mikä on tarkoitukseltaan aivan sama asia kuin, kuin se asiana miehelläkin) -päinvastoin saattaisi jopa suurestikin nauttia sen katsomisesta.
Joo. Näytpä mulle se mies joka ei loukkaannu siitä että oma nainen ei halua seksiä miehen kanssa tai haluaa hyvin harvoin ja sitten kuitenkin masturboi katsellen muita miehiä. Ja oletan että apn mies runkkailee mieluiten yksinään joten oletetaan että nainen ei anna miehen katsella tätä toimitusta
Leimataanko täällä kuitenkaan ketään naisia miksikään esim. 'säälittäviksi ongelmatapauksisi' vaikka kuinka masturboisivat ?
Valittavatko tai hakevatko parisuhteissa elävät miehet toisistaan millään palstalla vertaistukea tämän ongelman kestämiseen tai sen johdosta kärsimiseensä ?
En ole kyllä millään palstalla nähnyt ,mutta jos nyt kuitenkin jonkun sellaisen palstan satut tietämään ,niin kerro ihmeessä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän takia kannattaakin ottaa aviomies, joka ei katso ollenkaan pornoa. Niitäkin miehiä kun on myös, vaikke tietty palstan äänneekkät miehet sitä usko;) Kaikkia miehiä ei tosiaan kiinnosta maksullinen seksi.
Sama täällä. Eipä ole porno vaikuttanut seksielämään negatiivisesti, koska se ei kuulu elämäämme ylipäätään. Eivät kaikki miehet ole mitään pornon suurkuluttajia, ja on jopa niitä, jotka eivät katsele sitä ollenkaan.
Mielestäni ap:n miehen kaltaiset miehet ovat oksettavia runkkareita. Ai että mies tulisi hulluksi, jos ei saa katsella pornoa ja tumputtaa kolme kertaa päivässä muille naisille, kun samaan aikaan tyttöystävä kiimaisena odottaa munaa? Ei ole todellista! Kuulostaa vähintäänkin sairaalta. Hanki nyt oikea mies, ei tuollaisella teini-ikään jämähtäneellä runkulla tee yhtään mitään. Millaista seksi muuten on silloin kun sitä on? Voin kuvitella, ettei kummoista. Mies tuskin edes osaa panna, ja siksikin tumputtelee mieluummin.
Itseasiassa seksi hänen kanssaan on erittäin hyvää. Hän osaa tuottaa minulle aivan mieletöntä, tajunnan räjäyttävää nautintoa. Ja niin minäkin hänelle, olen sen usein häneltä itseltään kuullut ja huomannut sen myös. Tyytyväisenä hymyilee, kehuu ja paijailee minua aina seksin jälkeen ja pian haluaakin jo uusintaa. Miksei enää ole näin? Siksi minua vituttaakin tilanne niin paljon, kun haluaisin rakastamaani miestäni edelleen ihan hulluna, mutten saa koska porno. Eikä oma kiva vie pois himoani häntä kohtaan. Haluan häntä, ihmistä, hänen kehoaan vasten omaani. Pikselit ja vibraattori ei vedä sille vertoja koskaan. Kunpa hänelläkin olisi näin. - Ap
Ja tähän on sitten ihan turha tulla rutisemaan että olisi kyse minun seksuaalisesta vetovoimastani. Emme ole olleet yhdessä vuottakaan, enkä ole ulkoisesti muuttunut yhtään. En ole lihonnut, vaan itseasiassa laihtunut. Ylimääräistä ei ole ollut, mutta mutta olen kyllä kiinteytynyt ja olen jopa paremman näköinen nykyään. Muutenkin pidän huolta itsestäni ihan kuin suhteen alussakin. Sheivaan, huolehdin ihostani, on nättejä vaatteita, kiva meikki ja kampaajalla säännöllisesti laitettu pitkä tumma tukka. Olen monen mielestä hyvän näköinen, mutta ei minua kiinnosta niiden muiden mielipiteet, tärkeämpää minulle on olla miellyttävä mieheni silmissä. - Ap
Vaikutat olevasi vähän täynnä itseäsi. Voisiko se olla miehelle turn-off? Muuten, entä jos miehesi ei edes tykännyt laihtumisestasi, vaan piti aiemmasta painostasi enemmän? Entä jos olit hänen mielestään alusta lähtien liian laiha? Entä jos hänestä vähän luonnollisempi karvoitus onkin hot?
Tarkoituksena ei ole puolustella miestä (säälittävä runkkari se on), vaan palautella prinsessaa väjön maan pinnalle. ;)
Koitan tässä nyt vaan pitää kiinni viimeisistä itsetunnon rippeistäni. Pakko yrittää ajatella olevansa hyvä, kun miehen pornorunkkailu ei ainakaan oman arvon tunnetta nosta. - Ap
Älä nyt hyvä nainen itsetuntoasi menetä jonkun runkkarin takia. Itse olen ollut pahimmillani yli 90-kiloinen ihrapossu, nykyäänkin 67-kiloinen (haluan laihtua vielä 10 kg), ja AINA olen miehelleni kelvannut. It's not you, it's him! Miksi, voi miksi me naiset aina katsomme peiliin, kun mies tekee jotain järjetöntä omasta järjettömyydestään johtuen? Miehesi on säälittävä runkkari, eikä sinun ulkomuodollasi ole mitään tekemistä asian kanssa, ellei hän sitten oleta, että sinun pitäisi näyttää pornofilmin muijalta, ja mela nousee vain sellaisesta. Mutta hei, kenen vika? Kuka on kohtuuton? Sinuna nostaisin kissan pöydälle NYT. Porno saa luvan loppua, ja sinun on saatava munaa! Tehköön päätöksensä. Pikselimuija tai sinä. Kuinka pitkään olet valmis katselemaan tuota touhua?
Oletko siis kateellinen netin pikseleille ? Onko sinussa siis vähemmän ,mihin tarttua?
Multa menisi halut pirnorunkkarin kanssa ja menisin vieraisiin ilman muuta.
Mä olen alkanut vihaamaan pornoa, koska tuntuu että se saa miehen aggressiiviseksi ja etäiseksi. Mies on päivällä runkkaillut-> illalla ei halua edes koskea mua. Seksiä on kerran vkoon tai kahteen, koska miestä väsyttää. Kummasti se väsymys jatkuu myös loma-aikoina. En vaan jaksa pornoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai huonot miehet?
Miksi et jättäisi ja ottaisi sellaista, joka panee mielellään.Koska mies on kaikinpuolin muuten täysi kymppi. Ainoa selkeä "vika" hänessä on tämä pornon suurkulutus. Sitäpaitsi minunlaiselleni nymfomaanille tuskin löytyy vastakappaletta. Harvemmin se vaihtamalla paranee, varsinlkin kun mieson muuten oikein ihana ja hy
ä minulle. - ApMiksi nimität itseäsi nymfomaaniksi?
Koska nainen joka haluaa seksiä joka päivä, tai vähintään joka toinen päivä, on muiden mielestä nymfomaani. - Ap
No ei todellakaan ole. Kuulostat erittäin normaalilta. Mieskö sinut on saanut tuollaista ajattelemaan itsestäsi?
Mies sanoi mulle eilen ettei "normaalit pariskunnat" harrasta seksiä joka päivä. Mä sanoin että mun mielestä on ihan normaalia harrastaa seksiä joka päivä varsinkin jos suhteessa on oltu vasta alle vuosi. Sitten se huutaa "Irti mun munasta!" jos yritän vähän hieroa sieltä ja saada häntä lämpeämään. Tulee semmoinen olo että olen ihan hullu. :( - Ap

Eihän nainen miehestä kiihotu vaan itsestään. Jos nainen ei tunne itse olevansa seksikäs, niin hän ei halua seksiä. Kätevästi tuon voi tietenkin kääntää miehen syyksi, kun mies ei saa naista tuntemaan itseään seksikkääksi. Ottakaa naiset vastuu omasta seksuulisuudestanne.
Ja miestähän ei yhtään kiihota se, että tuntee naisen himoitsevan häntä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai huonot miehet?
Miksi et jättäisi ja ottaisi sellaista, joka panee mielellään.Koska mies on kaikinpuolin muuten täysi kymppi. Ainoa selkeä "vika" hänessä on tämä pornon suurkulutus. Sitäpaitsi minunlaiselleni nymfomaanille tuskin löytyy vastakappaletta. Harvemmin se vaihtamalla paranee, varsinlkin kun mieson muuten oikein ihana ja hy
ä minulle. - ApMiksi nimität itseäsi nymfomaaniksi?
Koska nainen joka haluaa seksiä joka päivä, tai vähintään joka toinen päivä, on muiden mielestä nymfomaani. - Ap
No ei todellakaan ole. Kuulostat erittäin normaalilta. Mieskö sinut on saanut tuollaista ajattelemaan itsestäsi?
Mies sanoi mulle eilen ettei "normaalit pariskunnat" harrasta seksiä joka päivä. Mä sanoin että mun mielestä on ihan normaalia harrastaa seksiä joka päivä varsinkin jos suhteessa on oltu vasta alle vuosi. Sitten se huutaa "Irti mun munasta!" jos yritän vähän hieroa sieltä ja saada häntä lämpeämään. Tulee semmoinen olo että olen ihan hullu. :( - Ap
No ei pidä olla päällekäyvä!
Mutta onko mahdollista toinen nainen?

No ethän sä nyt voi ilman lupaa toisen sukupuolielimeen kajota. APUA, RAISKAUS!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän takia kannattaakin ottaa aviomies, joka ei katso ollenkaan pornoa. Niitäkin miehiä kun on myös, vaikke tietty palstan äänneekkät miehet sitä usko;) Kaikkia miehiä ei tosiaan kiinnosta maksullinen seksi.
Sama täällä. Eipä ole porno vaikuttanut seksielämään negatiivisesti, koska se ei kuulu elämäämme ylipäätään. Eivät kaikki miehet ole mitään pornon suurkuluttajia, ja on jopa niitä, jotka eivät katsele sitä ollenkaan.
Mielestäni ap:n miehen kaltaiset miehet ovat oksettavia runkkareita. Ai että mies tulisi hulluksi, jos ei saa katsella pornoa ja tumputtaa kolme kertaa päivässä muille naisille, kun samaan aikaan tyttöystävä kiimaisena odottaa munaa? Ei ole todellista! Kuulostaa vähintäänkin sairaalta. Hanki nyt oikea mies, ei tuollaisella teini-ikään jämähtäneellä runkulla tee yhtään mitään. Millaista seksi muuten on silloin kun sitä on? Voin kuvitella, ettei kummoista. Mies tuskin edes osaa panna, ja siksikin tumputtelee mieluummin.
Itseasiassa seksi hänen kanssaan on erittäin hyvää. Hän osaa tuottaa minulle aivan mieletöntä, tajunnan räjäyttävää nautintoa. Ja niin minäkin hänelle, olen sen usein häneltä itseltään kuullut ja huomannut sen myös. Tyytyväisenä hymyilee, kehuu ja paijailee minua aina seksin jälkeen ja pian haluaakin jo uusintaa. Miksei enää ole näin? Siksi minua vituttaakin tilanne niin paljon, kun haluaisin rakastamaani miestäni edelleen ihan hulluna, mutten saa koska porno. Eikä oma kiva vie pois himoani häntä kohtaan. Haluan häntä, ihmistä, hänen kehoaan vasten omaani. Pikselit ja vibraattori ei vedä sille vertoja koskaan. Kunpa hänelläkin olisi näin. - Ap
Ja tähän on sitten ihan turha tulla rutisemaan että olisi kyse minun seksuaalisesta vetovoimastani. Emme ole olleet yhdessä vuottakaan, enkä ole ulkoisesti muuttunut yhtään. En ole lihonnut, vaan itseasiassa laihtunut. Ylimääräistä ei ole ollut, mutta mutta olen kyllä kiinteytynyt ja olen jopa paremman näköinen nykyään. Muutenkin pidän huolta itsestäni ihan kuin suhteen alussakin. Sheivaan, huolehdin ihostani, on nättejä vaatteita, kiva meikki ja kampaajalla säännöllisesti laitettu pitkä tumma tukka. Olen monen mielestä hyvän näköinen, mutta ei minua kiinnosta niiden muiden mielipiteet, tärkeämpää minulle on olla miellyttävä mieheni silmissä. - Ap
Vaikutat olevasi vähän täynnä itseäsi. Voisiko se olla miehelle turn-off? Muuten, entä jos miehesi ei edes tykännyt laihtumisestasi, vaan piti aiemmasta painostasi enemmän? Entä jos olit hänen mielestään alusta lähtien liian laiha? Entä jos hänestä vähän luonnollisempi karvoitus onkin hot?
Tarkoituksena ei ole puolustella miestä (säälittävä runkkari se on), vaan palautella prinsessaa väjön maan pinnalle. ;)
Koitan tässä nyt vaan pitää kiinni viimeisistä itsetunnon rippeistäni. Pakko yrittää ajatella olevansa hyvä, kun miehen pornorunkkailu ei ainakaan oman arvon tunnetta nosta. - Ap
Älä nyt hyvä nainen itsetuntoasi menetä jonkun runkkarin takia. Itse olen ollut pahimmillani yli 90-kiloinen ihrapossu, nykyäänkin 67-kiloinen (haluan laihtua vielä 10 kg), ja AINA olen miehelleni kelvannut. It's not you, it's him! Miksi, voi miksi me naiset aina katsomme peiliin, kun mies tekee jotain järjetöntä omasta järjettömyydestään johtuen? Miehesi on säälittävä runkkari, eikä sinun ulkomuodollasi ole mitään tekemistä asian kanssa, ellei hän sitten oleta, että sinun pitäisi näyttää pornofilmin muijalta, ja mela nousee vain sellaisesta. Mutta hei, kenen vika? Kuka on kohtuuton? Sinuna nostaisin kissan pöydälle NYT. Porno saa luvan loppua, ja sinun on saatava munaa! Tehköön päätöksensä. Pikselimuija tai sinä. Kuinka pitkään olet valmis katselemaan tuota touhua?
Oletko siis kateellinen netin pikseleille ? Onko sinussa siis vähemmän ,mihin tarttua?
Täh? En ole kateellinen pikseleille. Ei meillä ole mitään porno-ongelmaa, eikä ole ikinä ollutkaan. En olisi suhteessa pornon suurkuluttajan kanssa. En myöskään nettipelaajan tai muun. Ei todellakaan ole minkäänlaista halua katsella mitään virtuaalielämää elävää puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Olet sekaisin miehesi ei edes blaastaa täällä vaan sinä. Häpeä juntti
Mä vain blaastaan ja blaastaan enkä sen viisaammaksi tule ei näistä keskustella vaan blaastataan ja onneksi on anonymiteetti koska muuten joku saisi tietää ettei minulla edes ole miestä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai huonot miehet?
Miksi et jättäisi ja ottaisi sellaista, joka panee mielellään.Koska mies on kaikinpuolin muuten täysi kymppi. Ainoa selkeä "vika" hänessä on tämä pornon suurkulutus. Sitäpaitsi minunlaiselleni nymfomaanille tuskin löytyy vastakappaletta. Harvemmin se vaihtamalla paranee, varsinlkin kun mieson muuten oikein ihana ja hy
ä minulle. - ApMiksi nimität itseäsi nymfomaaniksi?
Koska nainen joka haluaa seksiä joka päivä, tai vähintään joka toinen päivä, on muiden mielestä nymfomaani. - Ap
No ei todellakaan ole. Kuulostat erittäin normaalilta. Mieskö sinut on saanut tuollaista ajattelemaan itsestäsi?
Mies sanoi mulle eilen ettei "normaalit pariskunnat" harrasta seksiä joka päivä. Mä sanoin että mun mielestä on ihan normaalia harrastaa seksiä joka päivä varsinkin jos suhteessa on oltu vasta alle vuosi. Sitten se huutaa "Irti mun munasta!" jos yritän vähän hieroa sieltä ja saada häntä lämpeämään. Tulee semmoinen olo että olen ihan hullu. :( - Ap
No ei pidä olla päällekäyvä!
Mutta onko mahdollista toinen nainen?
En usko siihen, hän vaikuttaa hyvin rakastuneelta minuun ja minun onnellisuuteni on hänelle selvästikin tärkeää. Saan häneltä paljon hellyyttä, pusuja ja haleja päivittäin. Kertoo tunteistaan minua kohtaan monin eri tavoin. Kehuu minua perheelleen ja ystävilleen, että kuinka onnellinen hän on kanssani. Käydään treffeillä ja tehdään kaikkea kivaa yhdessä. Suhde toimii oikein hyvin muuten, seksipuoli vaan ei. - Ap
22 vuotta saman miehen kanssa ja välillä naurattaa ja välillä melkein itkettää.
Mies katsoo pornoa ja ihan luvan kanssa. ;) Vetää toisinaan käteen ja eikä siinä mitään. Ei se meidän seksielämää ole vähentänyt.
MUTTA kyllähän sen toisinaan vaan huomaa, kun se on taas jotain uutta keksinnyt niistä pätkistään. Voi hyvänen aika, sitä lanteen vetkutusta ja "syvääntyöntöjä". Nuoleminenkin on toisinaan vähintäänkin mielenkiintoista.. ja ne asennot!
Meillä on hyvää seksi ja olen tyytyväinen seksielämääni. Kuten hänkin omien sanojensa mukaan. Uutta maustetta voidaan hakea ei siinäkään mitään. Nuo miehen pornoleffa ideat vaan toisinaan on niin yksipuolisia ja jopa idioottimaisia. "voi toista kun se tuossa nyt niin kovasti yrittää.."
Menee omat halut äkkiä, kun huomaan hänen testaavan muhun taas jotain uutta näkemäänsä. Siinä vaiheessa otan ohjat omiin käsiin ja imen ja seuraavana päivänä keskustellaan, että piristystä vaille?
En tiedä jatsooko oma mieheni pornoa ihan sama, kun hän jaksaa seksiä minun kanssani joka päivä. Jos alkaisi olemaan minulta pois pornolle runkkaus, niin ottaisin eron. Seksi on keskeinen osa parisuhdetta ja muutrn ollaan ystäviä, jos on muuten kiva mies, joka vain ei viitsi panna mua.
Ap kannattaa ehdottaa miehelle kokeeksi pornolakkoa ja mennä vaikka seksuaaliterapeutille juttelemaan. Eihän tuosta muuten mitään tule. Tai sitten jättää mies ja jos takaisin anelee, asettaa ehto tuosta, että sinun pitää saada seksiä x krt vkossa.
N45
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai huonot miehet?
Miksi et jättäisi ja ottaisi sellaista, joka panee mielellään.Koska mies on kaikinpuolin muuten täysi kymppi. Ainoa selkeä "vika" hänessä on tämä pornon suurkulutus. Sitäpaitsi minunlaiselleni nymfomaanille tuskin löytyy vastakappaletta. Harvemmin se vaihtamalla paranee, varsinlkin kun mieson muuten oikein ihana ja hy
ä minulle. - ApMiksi nimität itseäsi nymfomaaniksi?
Koska nainen joka haluaa seksiä joka päivä, tai vähintään joka toinen päivä, on muiden mielestä nymfomaani. - Ap
No ei todellakaan ole. Kuulostat erittäin normaalilta. Mieskö sinut on saanut tuollaista ajattelemaan itsestäsi?
Mies sanoi mulle eilen ettei "normaalit pariskunnat" harrasta seksiä joka päivä. Mä sanoin että mun mielestä on ihan normaalia harrastaa seksiä joka päivä varsinkin jos suhteessa on oltu vasta alle vuosi. Sitten se huutaa "Irti mun munasta!" jos yritän vähän hieroa sieltä ja saada häntä lämpeämään. Tulee semmoinen olo että olen ihan hullu. :( - Ap
.Kyllä harrastaa! Meilläkin mies on jo viisikymppinen ja on avioseksiä joka päivä, eilen kaksi kertaa.

Olen kateellinen. :( Kerro salaisuutesi, miten pidätte himon yllä? - Ap
Koitahan piristyä, AP. Asiat voisivat olla huonomminkin -ainakaan miehesi ei runkkaile kaiket päivät hentaipornolle niin kuin minun mieheni. Jos tuntuu inhotavalta hävitä suosiossa pornoteollisuuden leikellyille naisille, kuvitelkaapa kuinka ahdistavaa on jos mies oikean naisen sijaan fantasioi mieluummin 2d-naisista. Sairainta tässä on se, että mieheni käyttäytyy joskus siten kuin olisi oikeasti ihastunut näihin animetyttöihin.

Voi apua. :D Toi on kyllä oikeesti aika.. Hyi. En tajua noita anime- ja hentaiäijiä (vai sanoisinko poikia). Huh huh. - Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai huonot miehet?
Miksi et jättäisi ja ottaisi sellaista, joka panee mielellään.Koska mies on kaikinpuolin muuten täysi kymppi. Ainoa selkeä "vika" hänessä on tämä pornon suurkulutus. Sitäpaitsi minunlaiselleni nymfomaanille tuskin löytyy vastakappaletta. Harvemmin se vaihtamalla paranee, varsinlkin kun mieson muuten oikein ihana ja hy
ä minulle. - ApMiksi nimität itseäsi nymfomaaniksi?
Koska nainen joka haluaa seksiä joka päivä, tai vähintään joka toinen päivä, on muiden mielestä nymfomaani. - Ap
No ei todellakaan ole. Kuulostat erittäin normaalilta. Mieskö sinut on saanut tuollaista ajattelemaan itsestäsi?
Mies sanoi mulle eilen ettei "normaalit pariskunnat" harrasta seksiä joka päivä. Mä sanoin että mun mielestä on ihan normaalia harrastaa seksiä joka päivä varsinkin jos suhteessa on oltu vasta alle vuosi. Sitten se huutaa "Irti mun munasta!" jos yritän vähän hieroa sieltä ja saada häntä lämpeämään. Tulee semmoinen olo että olen ihan hullu. :( - Ap
.Kyllä harrastaa! Meilläkin mies on jo viisikymppinen ja on avioseksiä joka päivä, eilen kaksi kertaa.
N45Olen kateellinen. :( Kerro salaisuutesi, miten pidätte himon yllä? - Ap
Hän ei katso pornoa tai runkkaa, vaan keskittyy meidän väliseen seksiin. On myös erittäin hyväkuntoinen ja terveet elintavat, niillähän on iso merkitys vanhemmiten. Kun tapadimme (aikuisina jo) niin jo ensitreffeillä puhuttiin läpi seksiasiat, ja todettiin, että ollaan yhteisillä linjoilla siinä ja että se on molemmile ensiarvoisen tärkeää. Ei olla mitään ns parhaira ystäviä tai kumppaneita vaan rakastajia toisillemme, sekin on asennoitumiskysymys.
Seksi kuvastaa parisuhdetta, jos on ja toimii niin myös suhde. Muuten ei. Pitää tehdä valintoja...
Ennen tunnettiin käsite "vitun valta" joka kuvaa naisen hallintaa parisuhteessa.
Porno vähentää vitun valtaa samalla tavoin kuin raha naisen työntämistä nyrkin ja hellan väliin.
Mieti näitä. Syyllisiä ei ole.