Pornoteollisuus pilaa hyvät miehet
Meillä seksielämä kuivahtanut ja olen ihan kypsä tilanteeseen. Olen nätti ja sopusuhtainen, mies kehuu usein seksikkääksi eikä pysty pitämään näppejään erossa minusta. Seksiä ei kuitenkaan nykyisin halua kovin paljon. Seksielämä on ennen ollut hyvin antoisaa ja monipuolista. Olen tehnyt sängyssä aika lailla kaikkeni. Siksi minua loukkaakin nyt, kun tajusin että mies katsoo pornoa niin usein, että se heijastuu seksielämän vähentymisenä. Kysyin eilen mieheltä että onko seksielämämme vähentynyt siksi, että hän runkkaa ja katsoo pornoa? Sanoi ettei katso usein, mutta joskus jos on runkannut esim 3 kertaa päivän aikana, ei riitä haluja enää illalla. Minusta tuo kuulostaa kyllä aika paljolta! Olen koittanut ymmärtää häntä. Olen hänen ensimmäinen tyttöystävänsä, joten oma käsi on varmasti ollut aina paljon käytössä. Osaksi tottumuksestakin tapa jatkuu, luulisin. Kyllä minäkin paljon harrastin omaa kivaa sinkkuaikoina, mutten koe tarvitsevani sitä enää läheskään niin paljon, kun on mahdollisuus oikeaankin seksiin oman rakkaan kanssa. Mies sitten kysyi haluanko hänen lopettavan pornon katselun kokonaan, johon vastasin että en vaadi semmoista. Sanoin että ongelma on siinä, jos se on minulta pois. Jos haluja ei riitä sen jälkeen enää minulle. Muuten ei olisi mitään ongelmaa asian kanssa. Mies alkoi huutaa että "Haluatko että tulen saatana hulluksi?!" tuossa kohtaa teki mieli sanoa että "Selvä, jos olet noin riippuvainen siitä, niin tiedät varmaat että löytyy miehiä jotka panis mua enemmän kuin mielellään! Sä voit sitten runkata pornolle niin paljon kuin huvittaa." No en sanonut tuota, yritin keskustella rauhallisesti. Sanoin "Ehkä miesten ja naisten välille tulee riitoja pornon takia siksi, että monien naisten on vaikea ymmärtää miksi miehillä on niin vahva tarve saada kiihotusta muiden naisten tisseistä ja pilluista. En itse ole koskaan kokenut pakottavaa tarvetta nähdä muiden miesten kulleja ja sikspäkkejä. Sinä riität minun kiihotuksekseni. Mutta ehkä minä koitan jatkossa ymmärtää sinua ja itsekin tutustua pornon maailmaan enemmän. Ehkä siitä tosiaan saa siitä lisäkiihoketta elämään! Ja kun ostin sen uuden vibraattorinkin äskettäin." No ei vastannut tähän kuin että "Mennään nukkumaan."
Tuntuu etten riitä vaikka mitä tekisin. Saatanan pornoteollisuus pilaa hyvät miehet! Sen pitäisi olla lisäkiihoke elämään, mutta tuntuu että se on huolestuttavan monelle jo riippuvuutta. Se on ihan tieteellisesti todistettu, että miesten itsetyydytys parisuhteessa on vuosi vuodelta lisääntynyt, samalla kun oikea seksi vähentynyt. Ehkä jos minunkin mies olisi päässyt oikean naisen makuun aiemmin, ei hänestä olisi tullut tuollaista runkkaria.
Kommentit (197)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porno on miesten luomaa ja siten kuvastaa sitä mitä mies haluaa seksiltä. Naisillakin on romanttiset seksipokkarinsa niin moralisointi on ihan turhaa. Ette te naiset myöskään kovin hyvin vastaa miesten odotuksia.
Itseään voi myös kehittää jos välittää kumppanistaan.
Se tunne kun naisena on tehnyt kaikkensa: treenannut hyvän vartalon, sheivaa, hoitaa muutoinkin kehoaan, on kokeilunhaluinen sängyssä, ottaa suihin ja rakastaa sitä, rakastaa seksiä ja silti miehelle ei vaan kelpaa.
Että kerro hyvä herra vinkkisi miten minä en sitten vastaa miehen odotuksia?
Sinussa ei ole haastetta. Olet liian helppo.
Ai ei haastetta kun kuvailin millainen olen ja odotan miehen aloitteita? Just.
Haastetta etsivät ja arvostavat miehet saavat sitten puolestani naida niitä "haasteellisia" laittautumattomia ryhävalaita kullinsa kyllyydestä jos se siitä on kiinni.
Naisena jos ei anna seksiä on pihtari, halukas nainen helppo. Miehet voisitte nyt päättää mitä oikeasti haluatte.
Vierailija kirjoitti:
Ainiin ja sittenkin jos olet kuin suoraan pornofilmistä niin olet liian helppo. Et siis voi naisena voittaa..
Miehiltä kuulee paljon vaatimuksia ja ulinaa. Miehethän tätä peliä pelaavat vaikka naiset saisi koska tahansa uuden miehen tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porno on miesten luomaa ja siten kuvastaa sitä mitä mies haluaa seksiltä. Naisillakin on romanttiset seksipokkarinsa niin moralisointi on ihan turhaa. Ette te naiset myöskään kovin hyvin vastaa miesten odotuksia.
Itseään voi myös kehittää jos välittää kumppanistaan.
Se tunne kun naisena on tehnyt kaikkensa: treenannut hyvän vartalon, sheivaa, hoitaa muutoinkin kehoaan, on kokeilunhaluinen sängyssä, ottaa suihin ja rakastaa sitä, rakastaa seksiä ja silti miehelle ei vaan kelpaa.
Että kerro hyvä herra vinkkisi miten minä en sitten vastaa miehen odotuksia?
Ehkä miehesi ei vain kiihotu marttyyreista?
Ei ole marttyyrinä oloa, että tietää olevansa seksikäs ja haluttava ja silti ihmettelee etteikö sekään riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan tieteellisesti todistettu, että miesten itsetyydytys parisuhteessa on vuosi vuodelta lisääntynyt, samalla kun oikea seksi vähentynyt.
Lähde tähän tietoon kiinnostaisi.
"Tutkimukset osoittavat, että suomalaisissa parisuhteissa harrastetaan vähemmän seksiä kuin vuosikymmeniin." http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/seksi/aina_vain_vahemman_seksi…
Lisäksi:
"Suomalaisten seksielämää tutkinut Osmo Kontula kuitenkin väittää, että seksi sinänsä on ihmisille edelleen tärkeää. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että vaikka parisuhdeseksiä koskevissa tutkimuksissa yhdyntäaktiivisuus on vähentynyt, itsetyydytys ja seksifantasiat ovat samaan aikaan lisääntyneet"
Eli ihmisten itsetyydytys on lisääntynyt, ei vain miesten!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainiin ja sittenkin jos olet kuin suoraan pornofilmistä niin olet liian helppo. Et siis voi naisena voittaa..
Miehiltä kuulee paljon vaatimuksia ja ulinaa. Miehethän tätä peliä pelaavat vaikka naiset saisi koska tahansa uuden miehen tilalle.
Ja heti äijät alapeukuttamassa...
Myöntäkää nyt tekin suoraan, että nainen saa koska tahansa halutessaan suhteen tai seksiseuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai huonot miehet?
Miksi et jättäisi ja ottaisi sellaista, joka panee mielellään.Koska mies on kaikinpuolin muuten täysi kymppi. Ainoa selkeä "vika" hänessä on tämä pornon suurkulutus. Sitäpaitsi minunlaiselleni nymfomaanille tuskin löytyy vastakappaletta. Harvemmin se vaihtamalla paranee, varsinkin kun mies on muuten oikein ihana ja hyvä minulle. - Ap
Moni ihminen masturboi ahdistukseen. Uskoisin, että sinun nymfofania ei ainakaan auta miestä vaikka te naiset luulettekin, että nymfo on niin haluttu nainen. Kyllä siihen pilluun kyllästää ihan normi terve mies jos seksihommat menee nymfomaanin tyydyttämiseksi.
No ei muuta ku pistät yhteiskunnan kieltämään pornon sitte. Ei kai siinä muu auta, jos kerran pornoteollisuus pilaa hyvät miehet.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jos minunkin mies olisi päässyt oikean naisen makuun aiemmin, ei hänestä olisi tullut tuollaista runkkaria.
Ehkä hyvinkin. Mutta minkäs teet, kun ei päässyt, harmi sulle kai nyt sitte. Yhteiskunta ja naiset on, mitä on, ei sitä (kiinnostavaa) oikeaa naista ole perusmiehelle tarjolla ovista ja ikkunoista, varsinkaan "aiemmin" eli nuorena.
T. Mies joka sai oikeaa naista ekan kerran 31-veenä (joo suuri enemmistö saa toki tätä aiemmin sentään). Tuli katottua pornoa paljonkin johonkin 25-vuotiaaksi, sitten sairastuin masennukseen, ja sen jälkeen on tullut katottua vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porno on miesten luomaa ja siten kuvastaa sitä mitä mies haluaa seksiltä. Naisillakin on romanttiset seksipokkarinsa niin moralisointi on ihan turhaa. Ette te naiset myöskään kovin hyvin vastaa miesten odotuksia.
Itseään voi myös kehittää jos välittää kumppanistaan.
Se tunne kun naisena on tehnyt kaikkensa: treenannut hyvän vartalon, sheivaa, hoitaa muutoinkin kehoaan, on kokeilunhaluinen sängyssä, ottaa suihin ja rakastaa sitä, rakastaa seksiä ja silti miehelle ei vaan kelpaa.
Että kerro hyvä herra vinkkisi miten minä en sitten vastaa miehen odotuksia?
Ehkä miehesi ei vain kiihotu marttyyreista?
Ei ole marttyyrinä oloa, että tietää olevansa seksikäs ja haluttava ja silti ihmettelee etteikö sekään riitä.
Tuollainen neuroottinen marttyyrius ei ole yhtään seksikästä. Se, että luulet pillukarvojen poiston tekevän sinusta seksikkään, on harhaluulosi.

Kysy tuota mieheltäsi.
Kokeilkaa puhelinseksiä. Se ei ole helppoa ja on ehkä miehelle uusi juttu ja joutuu keskittymään sinuun täysin, että saa sinut syttymään.
Lieneekö myös suominaisissa enemmän heitä, joita ei niin paljon kiinnosta miehen palvelu, miellytys ja tyydytys vällyissä. Naiset kun ovat aika vapaita täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porno on miesten luomaa ja siten kuvastaa sitä mitä mies haluaa seksiltä. Naisillakin on romanttiset seksipokkarinsa niin moralisointi on ihan turhaa. Ette te naiset myöskään kovin hyvin vastaa miesten odotuksia.
Itseään voi myös kehittää jos välittää kumppanistaan.
Se tunne kun naisena on tehnyt kaikkensa: treenannut hyvän vartalon, sheivaa, hoitaa muutoinkin kehoaan, on kokeilunhaluinen sängyssä, ottaa suihin ja rakastaa sitä, rakastaa seksiä ja silti miehelle ei vaan kelpaa.
Että kerro hyvä herra vinkkisi miten minä en sitten vastaa miehen odotuksia?
Ehkä miehesi ei vain kiihotu marttyyreista?
Ei ole marttyyrinä oloa, että tietää olevansa seksikäs ja haluttava ja silti ihmettelee etteikö sekään riitä.
Tuollainen neuroottinen marttyyrius ei ole yhtään seksikästä. Se, että luulet pillukarvojen poiston tekevän sinusta seksikkään, on harhaluulosi.
Missä puhuin pillukarvojen sheivauksesta? En yhtikäs missään, vain oma mielleyhtymäsi :D
Hienosti ignooraat kaikki nuo muut vielä tärkeämmät kohdat, että pidän seksistä ja harrastaisin sitä paljon enemmän mielelläni. Tosin tuo alkuperäinen kommentti oli vain heitto, koska tietäähän sen ettei av:lta saa oikeasti toimivia neuvoja ainakaan tämän ketjun perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainiin ja sittenkin jos olet kuin suoraan pornofilmistä niin olet liian helppo. Et siis voi naisena voittaa..
Miehiltä kuulee paljon vaatimuksia ja ulinaa. Miehethän tätä peliä pelaavat vaikka naiset saisi koska tahansa uuden miehen tilalle.
Ja heti äijät alapeukuttamassa...
Myöntäkää nyt tekin suoraan, että nainen saa koska tahansa halutessaan suhteen tai seksiseuraa.
Tuo on kyllä totta, mutta alapeukut tulivat varmaan siitä ensimmäisestä lauseestasi. Ulinaa ja vaatimuksia kun kuulee lähinnä naisilta eikä miehiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai huonot miehet?
Miksi et jättäisi ja ottaisi sellaista, joka panee mielellään.Koska mies on kaikinpuolin muuten täysi kymppi. Ainoa selkeä "vika" hänessä on tämä pornon suurkulutus. Sitäpaitsi minunlaiselleni nymfomaanille tuskin löytyy vastakappaletta. Harvemmin se vaihtamalla paranee, varsinkin kun mies on muuten oikein ihana ja hyvä minulle. - Ap
Jaa, no ole sitten sen muuten-täyden-kymppimiehes kanssa ja sopeudu tilanteeseen. Tai muuta sen toiminta jotenkin. Tai petä sitä, LOL.
Siinä sun muut vaihtoehtos sen perus "jätä se sika!" -neuvon lisäksi taas taitaa olla, kuten niin monella muullakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainiin ja sittenkin jos olet kuin suoraan pornofilmistä niin olet liian helppo. Et siis voi naisena voittaa..
Miehiltä kuulee paljon vaatimuksia ja ulinaa. Miehethän tätä peliä pelaavat vaikka naiset saisi koska tahansa uuden miehen tilalle.
Ja heti äijät alapeukuttamassa...
Myöntäkää nyt tekin suoraan, että nainen saa koska tahansa halutessaan suhteen tai seksiseuraa.
Tuo on kyllä totta, mutta alapeukut tulivat varmaan siitä ensimmäisestä lauseestasi. Ulinaa ja vaatimuksia kun kuulee lähinnä naisilta eikä miehiltä.
Huono läppä. Miesten itkua on netti täynnä (av palsta hyvä esimerkki), nenä nyrsyssä haukutaan naisia irl ja loppuaika pidetään itseä jumalan lahjana naisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai huonot miehet?
Miksi et jättäisi ja ottaisi sellaista, joka panee mielellään.Koska mies on kaikinpuolin muuten täysi kymppi. Ainoa selkeä "vika" hänessä on tämä pornon suurkulutus. Sitäpaitsi minunlaiselleni nymfomaanille tuskin löytyy vastakappaletta. Harvemmin se vaihtamalla paranee, varsinlkin kun mieson muuten oikein ihana ja hy
ä minulle. - Ap
Miksi nimität itseäsi nymfomaaniksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai huonot miehet?
Miksi et jättäisi ja ottaisi sellaista, joka panee mielellään.Koska mies on kaikinpuolin muuten täysi kymppi. Ainoa selkeä "vika" hänessä on tämä pornon suurkulutus. Sitäpaitsi minunlaiselleni nymfomaanille tuskin löytyy vastakappaletta. Harvemmin se vaihtamalla paranee, varsinlkin kun mieson muuten oikein ihana ja hy
ä minulle. - ApMiksi nimität itseäsi nymfomaaniksi?
Koska nainen joka haluaa seksiä joka päivä, tai vähintään joka toinen päivä, on muiden mielestä nymfomaani. - Ap
Vierailija kirjoitti:
Lieneekö myös suominaisissa enemmän heitä, joita ei niin paljon kiinnosta miehen palvelu, miellytys ja tyydytys vällyissä. Naiset kun ovat aika vapaita täällä.
Niinpä. Itse olen myös törmännyt näihin pornoteollisuuden ehdollistamiin, joita ei enää oikein kiihota lainkaan tavallinen nainen, ja siksi pitäisi kelvatakseen miehelle nähdä valtavasti vaivaa ties minkä pakaratreenien, sheivausten jne kanssa. Viimeisin anaaliseksiin pakkomielteisesti suhtautuva kumppanini vaati minua jopa menemään peräreiän valkaisuun, koska peräaukkoni oli ruman tumma.
Minäpä päätin että pitäkääpä miehet perkele tunkkinne, minä en teitä mihinkään tarvitse. Tilasin vähän seksileluja nettikaupasta ja nykyisin hoidan seksipuolen itse. Se on oikeastaan paljon tyydyttävämpääkin kuin olla jonkun arvostelevaisen ja minusta epämiellyttäviä asioita (kuten se anaali tai varsinkin ass to mouth) haluavan miehen panopuuna oleminen. En aio enää ikinä tehdä yhtään mitään miellyttääkseni ketään miestä, enkä aio koko sukupuoleen enää seksuaalisesti sekaantua. Oma käsi paras apu. Osataan sitä siis molemmissa sukupuolissa ;)
Vierailija kirjoitti:
Ehtoni seksin suhteen... ja se siitä
Kolmella sanalla vastaus provoosi nymfomaani.
Ainiin ja sittenkin jos olet kuin suoraan pornofilmistä niin olet liian helppo. Et siis voi naisena voittaa..