Ahtaajat TAAS lakko kiimassa!
Muistatteko kun 2014 kesällä ahtaajat lakkoilivat ja syvensivät jo ennestään Suomen huonoa taloustilannetta? Nyt ovat taas lähdössä tukilakkoon riemusta kiljuen. Kyseinen rosvojoukko on kiristänyt itselleen palkat jotka lähentelevät jonkun öljysheikin tuloja. Silti mikään ei riitä, ahneus on loputon ja sikailu jatkuu. Kenenkään muun taloudesta ei välitetä, vaan lakkoillaan jos siltä tuntuu.
Tuonkin porukan kohtalo on lopulta sama kuin paperimiesten.
Kommentit (24)
Ne ei paljoa päätänsä vaivaa maailman ja talouden muutoksilla: http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ek-tukilakot-ylimitoitettuja/NhSSfRms
Ymmärtääköhän nuo raukat sahaavansa omaa oksaa altansa? Näin päästään lopuistakin Suomen työpaikoista eroon. Ulkomailta katsottuna Suomi on todella epävarma maa sijoittaa, kun ei tiedä laitetetaanko maa seis jonkin typerän pikku syyn vuoksi.
Hyväthän niillä on palkat mutta tässä kiimassa ei taida olla palkoista kyse vaan lomautetuista työkavereista. Mun isä joutui lomautetuksi :( Kyllä harmittaa isän puolesta kun hän on ollut 22v samassa paikassa töissä eikä koskaan ole saanut muuta kuin kiitosta pomoilta. Nyt eivät enää uskaltaneet lomauttaa vain patalaistkoja maanantaisairastelijoita kun viimeksi siitä tuli sanomista. Ihanaa uskollisuutta musta sielä kun kuulemma isän työkaveri oli soittanut isälleni että pomo oli käskenyt tehdä isäni töitä omien ohessa, että onko se isälleni ok :D Kuulemma tapana on ollut että lomautettujen töitä ei tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Ei siellä ole kiimassa kuin korkeintaan liiton pomot. Juuri kuuntelin ahtaajien jutusteluja ja kirosivat, että taasko on pakko mennä lakkoon. Eivät hekään siitä liiemmin pidä.
-ahtaajan tytär-
Ja sopivasti ahtaajan tytär kommentoimassa...
Minusta ei tarvitse olla mikään rakettitieteilijä tajutakseen, että jos firma tms. tekee tappiota vuodesta toiseen, niin silloin on vaan PAKKO panna osa duunareista pois muiden säästötoimien lisäksi. Mikä tässä on niin vaikeata ymmärtää? Markkina- ja rakennemuutoksille nämä toimijat ei vaan yleensä mahda yhtikäs mitään!

Veikkaisin, että täältä löytyy kyllä ihan ahtaajiakin. Kuten myös postilla töissä olevia ja heidän perheenjäseniään. Vähemmän foliota.
Vierailija kirjoitti:
Ne ei paljoa päätänsä vaivaa maailman ja talouden muutoksilla: http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ek-tukilakot-ylimitoitettuja/NhSSfRms
EK:n kommentit. Mitä muuta niiltä voisi odottaa...ainoa tarkoitus saada Suomesta halpatyövoiman maa.
Kyllä ne on ne vanhat pierut ay-pomot lakkokiimassa taas! Ne ei edes välitä duunareista ja työpaikoista vaan omasta vallasta.
Tukilakot pitäisi kieltää! Ei voi koko Suomea aina pysäyttää...
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei tarvitse olla mikään rakettitieteilijä tajutakseen, että jos firma tms. tekee tappiota vuodesta toiseen, niin silloin on vaan PAKKO panna osa duunareista pois muiden säästötoimien lisäksi. Mikä tässä on niin vaikeata ymmärtää? Markkina- ja rakennemuutoksille nämä toimijat ei vaan yleensä mahda yhtikäs mitään!
Sinä et taida tajuta tai tietää juuri mitään?
Postilla on ollut jo useiden vuosien ajan toistuvia yt-neuvotteluja ja sen myötä irtisanomisia.
Nyt on kyse siitä, että työnantaja haluaa uusilla työehtopimuksilla tehdä väestä ihan oikeaa orjatyövoimaa. Voit käydä itse PAU:n sivuilta lukemassa ehdotettuja työehtojen heikennyksiä, ovat todella karua luettavaa. Olen aivan varma, että sinäkään et suostuisi niihin. Jos väität vastaan, ole hyvä ja perustele kunnolla.
Kyse on myös siitä, että mikäli nämä heikennykset nyt menevät läpi, on ensi syksynä sinunkin alasi vaarassa, mikäli olet palkansaaja.
IMF on juuri kehottanut Suomen hallitusta muuttamaan talouspolitiikkaansa, eli ehdottivat, että leikkauksia ja säästöjä ei tehtäisi, vaan panostettaisiin talouskasvuun. Talouskasvua ei saada aikaiseksi heikentämällä suomalaisten jo ennestään heikkoa ostovoimaa. Sillä vain tapetaan kotimarkkinat.
Japani muuten toimii toisin, siellä hallitus nostaa minimipalkkatasoa, jotta saadaan ostovoimaa lisää kannattamaan kotimarkkinoita...
Suomen valtionvelka on suhteessa muihin kehittyneisiin Euroopan valtioihin huomattavasti pienempi. Meitä pelotellaan Euroopan Komission ohjauksella, mutta Ranska on ollut ohjauksessa jo vuodesta 2009 lähtien. Mikään ei ole siellä muuttunut ja aina kahden vuoden välein komissio toteaa, että Ranska ei ole syistä jos toisistakin kyennyt toteuttamaan sovittuja asioita. Ja taas pamahti lisäaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei siellä ole kiimassa kuin korkeintaan liiton pomot. Juuri kuuntelin ahtaajien jutusteluja ja kirosivat, että taasko on pakko mennä lakkoon. Eivät hekään siitä liiemmin pidä.
-ahtaajan tytär-
Voisivatko nämä ahtaajat erota liitosta ja kuulua pelkkään työttömyyskassaan?
Miettikää lennonjohtoa. Tosi pieni porukka joka saa aina palkankorotuksen kun vain uhkaa lakolla. Varmaan suomen parhaiten palkattu porukka työn vaativuuteen ja raskauteen suhteutettuna.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää lennonjohtoa. Tosi pieni porukka joka saa aina palkankorotuksen kun vain uhkaa lakolla. Varmaan suomen parhaiten palkattu porukka työn vaativuuteen ja raskauteen suhteutettuna.
Näille aloille pitäisi palvelu ostaa yrityksiltä. Eli ei olla työsuhteessa vaan yrittäijiä. Näin voitaisiin varmistaa palvelun varmuus ja laatu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei tarvitse olla mikään rakettitieteilijä tajutakseen, että jos firma tms. tekee tappiota vuodesta toiseen, niin silloin on vaan PAKKO panna osa duunareista pois muiden säästötoimien lisäksi. Mikä tässä on niin vaikeata ymmärtää? Markkina- ja rakennemuutoksille nämä toimijat ei vaan yleensä mahda yhtikäs mitään!
Sinä et taida tajuta tai tietää juuri mitään?
Postilla on ollut jo useiden vuosien ajan toistuvia yt-neuvotteluja ja sen myötä irtisanomisia.
Nyt on kyse siitä, että työnantaja haluaa uusilla työehtopimuksilla tehdä väestä ihan oikeaa orjatyövoimaa. Voit käydä itse PAU:n sivuilta lukemassa ehdotettuja työehtojen heikennyksiä, ovat todella karua luettavaa. Olen aivan varma, että sinäkään et suostuisi niihin. Jos väität vastaan, ole hyvä ja perustele kunnolla.
Kyse on myös siitä, että mikäli nämä heikennykset nyt menevät läpi, on ensi syksynä sinunkin alasi vaarassa, mikäli olet palkansaaja.
IMF on juuri kehottanut Suomen hallitusta muuttamaan talouspolitiikkaansa, eli ehdottivat, että leikkauksia ja säästöjä ei tehtäisi, vaan panostettaisiin talouskasvuun. Talouskasvua ei saada aikaiseksi heikentämällä suomalaisten jo ennestään heikkoa ostovoimaa. Sillä vain tapetaan kotimarkkinat.
Japani muuten toimii toisin, siellä hallitus nostaa minimipalkkatasoa, jotta saadaan ostovoimaa lisää kannattamaan kotimarkkinoita...
Suomen valtionvelka on suhteessa muihin kehittyneisiin Euroopan valtioihin huomattavasti pienempi. Meitä pelotellaan Euroopan Komission ohjauksella, mutta Ranska on ollut ohjauksessa jo vuodesta 2009 lähtien. Mikään ei ole siellä muuttunut ja aina kahden vuoden välein komissio toteaa, että Ranska ei ole syistä jos toisistakin kyennyt toteuttamaan sovittuja asioita. Ja taas pamahti lisäaikaa.
Kotimarkkinoilla ja kotimarkkinoilla on eroa.
Japanilaisia on 127 miljoonaa, suomalaisia 5,5 miljoonaa.
Suomi on voimakkaasti ulkomaankaupasta riippuvainen maa.
Posti on vaikeuksissa, koska postin palveluita ei tarvita enää niin kuin ennen.

No mutta kun; se postin perus kirjejakelu on sitä kaikkein tuottavinta toimintaa. Rahat menee jonnekin Venäjän projekteihin.
http://www.posti.fi/tiedotteet/2015/20151102_q3.html
Tammi-syyskuussa:
"Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä heikkeni Postipalveluissa 5,7 (7,5) miljoonaan euroon, Itella Venäjällä -1,4 (2,7) miljoonaan euroon ja OpusCapitassa 4,2 (5,1) miljoonaan euroon. Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä parani Paketti- ja logistiikkapalveluissa 2,1 (-6,8) miljoonaan euroon."
Elikkäs postin jakelu 5,7 m€ voittoa, pakettien jakelu 2,1 m€ voittoa. Venäjän 1,4m€ tappiota.

Kotimarkkinoiden koolla ei ole merkitystä. Vai oletko sitä mieltä, että meiltä saa rauhassa konkurssien myötä hävitä monta pk-yritystä ja niiden myötä työpaikkoja?
Pk-yritykset ovat Suomen suurin työllistäjä. Työttömiksi joutuvien kulut rapsahtavat valtion niskaan entisten lisäksi kasvattaen omalta osaltaan kestävyysvajettamme.
Kyllä, Posti on hyvä esimerkki alasta, johon digitalisaation on vaikuttanut voimakkaasti. EU:n direktiivin mukaan meidän tulee kuitenkin turvata kaikille suomalaisille asuinpaikasta riippumatta postinjakelu viitenä päivänä viikossa.
Posti avattiin kilpailulle jo 1994. Huonon, eli osaamattoman johtamisen takia se on nyt tässä tilanteessa. Huonot johtajat yrittävät kalliiden mokailujensa jälkeen (Viro, Venäjä, Postista Itella, Itellasta Posti jne.) nyt sitä helpointa keinoa, eli pienentää jo ennestään pientä palkkaa saavien tuloja, mutta myös muita työehtoja.
Nämä huonot johtajat nauttivat itse suurempaa palkkaa kuin esim. hallituksemme jäsenet. Kuviossa ei ole kaikki kohdallaan, todellakaan.
Huono johtajuus on Suomen suurin ongelma, niin valtiolla, hallituksessa kuin yksityisen sektorin yrityksissäkin.
Tästä syystä suomalaisilla johtajilla ei ole kysyntää ulkomailla ja Suomeenkin palkataan johtajia ulkomailta pelastamaan mitä pelastettavissa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei tarvitse olla mikään rakettitieteilijä tajutakseen, että jos firma tms. tekee tappiota vuodesta toiseen, niin silloin on vaan PAKKO panna osa duunareista pois muiden säästötoimien lisäksi. Mikä tässä on niin vaikeata ymmärtää? Markkina- ja rakennemuutoksille nämä toimijat ei vaan yleensä mahda yhtikäs mitään!
No mutta kun; se postin perus kirjejakelu on sitä kaikkein tuottavinta toimintaa. Rahat menee jonnekin Venäjän projekteihin.
http://www.posti.fi/tiedotteet/2015/20151102_q3.html
Tammi-syyskuussa:
"Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä heikkeni Postipalveluissa 5,7 (7,5) miljoonaan euroon, Itella Venäjällä -1,4 (2,7) miljoonaan euroon ja OpusCapitassa 4,2 (5,1) miljoonaan euroon. Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä parani Paketti- ja logistiikkapalveluissa 2,1 (-6,8) miljoonaan euroon."
Elikkäs postin jakelu 5,7 m€ voittoa, pakettien jakelu 2,1 m€ voittoa. Venäjän 1,4m€ tappiota.
Tappioita aiheuttaneet kertaluontoisesti Venäjän toiminnot 7,6 m€, sekä kiinteistökaupat 8,5 m€. Onko tämä postinjakajan vika jonka palkkaa pienennetään vai johtajien mokat mitä ei saa sanoa ääneen.
"Liiketulosta rasittivat kertaluonteiset erät -11,8 (-14,1) miljoonaa euroa, johon sisältyy -7,6 miljoonaa euroa arvonalentumistappioita Venäjällä sekä 22.4.2015 toteutettuun kiinteistökauppaan liittyvä myyntivoiton oikaisu -8,5 miljoonaa."
Onneksi sai hoidettua asiani postitse ennen joulua. Tästä eteenpäin pärjään sähköisillä palveluilla.