Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia, kun puoliso/kumppani hylkää sairastumisen tai vammautumisen takia
22.11.2015 |
Kertokaa kokemuksianne ja miten selvisitte? Mikä oli puolison syy käytökselleen? Miltä elämä näyttää nyt?
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika usein naiset jättää miehen kun mies sairastuu alkoholismiin. Eivät ole tukena, vaan syyllistävät.
Alkoholistia ei kenenkään tarvitse sietää. Ihan sama onko sairaus tai ei. Narkkikset ja alkolistit voisi puoliso jättää saman tien enkä yhtään moittisi, päinvastoin. Valitettavasti useimmat naiset hyysäävät alkoholistipuolisoaan niin kauan että pilaavat sekä omansa että lastensakin elämän.
mikä ihme on alkolisti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs tuttava jätti vaimonsa, kun raskautumisongelmien takia.
Nyt hänellä uusi nainen ja lapsia.
No tämä nyt on ihan normaalia. Jos haluaa lapsia eikä puoliso voi niitä saada, silloin etsii puolison joka voi saada lapsia.
Kyllä tuo minusta aika julmaa on kun yhdessä niitä lapsia on kuitenkin usein toivottu ja kun selviää, että toinen onkin "viallinen" eikä kykenekään saamaan lapsia niin heitetään kylmästi roskiin ja otetaan uusi. Minä en pystyisi hylkäämään rakastamaani ihmistä asian vuoksi jolle hän ei itse mahda mitään. Kohdattaisiin pettymys yhdessä. Lapseton elämä ei ole arvotonta, vaikka pettymys voi aluksi suuri ollakin.
Minulla oli suuria fyysisiä kipuja aiheuttava sairaus, joka kahden vuoden sairaalajärjestelmän kanssa tappelun jälkeen (vähän harvinaisempi sairaus ja Suomessa ei osattu hoitaa heti) johti leikkaukseen, joka johti vielä kahden vuoden toipumiseen. Nyt olen onneksi vihdoin täysin terve.
Miesystävä tuki alussa. Leikkauksen jälkeen olin puoli vuotta kaikkein huonoimmassa kunnossa ja kipulääkkeet kanssa sekoittivat päätä niin että en ollut kaikkein fiksuimmillani (ystävät ovat kuvanneet että ajatukseni oli selkeästi hitaampi ja itsekin sen tajusin). Olin myös todella väsynyt ja en jaksnut olla enää koko ajan positiivinen. Niin sitten mies jätti sanomalla että "Et ole enää se sama iloinen tyttö johon hän rakastui" Tuntui epäreilulta silloin ja tuntuu epäreilulta nyt. Ei kukaan ole iloinen kun on kipeä.
Typerintä tuossa oli juuri se, että leikkauksesta toipumisprosessi oli kesken ja juuri tuon jälkeen pahimman jälkeen olo alkoi vähiten parantua. Olen tosiaan nykyään täysin terve ja ollut useita vuosia, en joudu käyttämään mitään lääkityksiä ja kas kummaa, nykyään oma positiivinen itseni. Ymmärrän kyllä että on vaikeaa vuosia olla toisen rinnalla kun toinen on kipeä, mutta silti uskon että jos tilanne olisi olut toistepäin, olisin pysynyt mieheni rinnalla. Lisäksi tuntui että olin sairauden kanssa aika yksin sen ajan kun hän oli rinnallani, kun juttelin tunteistani siihen liittyen hän koitti nopeasti vaihtaa aina keskustelunaihetta.
Mies oli myös muuten itse myös näitä miesflunssa -sairastajia, joka mietti pitäisikö mennä lääkäriin jos oli vähän lämpöä. Äitinsä soitti aikuiselle pojalleen lääkäriajan yksityiselle kun poika vielä asui kotona muutman vuoden lukion jälkeen (aloimme seurustelun lukiossa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä ihmiset osaavat olla ilkeitä...
En kyllä ymmärrä miten joku voi hylätä sairauden takia. Avioliitossahan pitäisi olla myötä-ja vastoinkäymisissä. Ehkä se on eri juttu jos on elänyt pumpulissa koko elämäsnä. Itse olen jo valmiiksi sairas, joten en pienestä hätkähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholistia ei kenenkään tarvitse kannatella.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholistia ei kenenkään tarvitse kannatella.
siihenkin on apua saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairastuin bibolaaseen mieliala häiriöön vaimo jätti, kun menetin taudin takia työni, niin uusikin vaimo jätti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholistia ei kenenkään tarvitse kannatella.
siihenkin on apua saatavilla.
Onkin apua saatavilla, mutta entä jos ei halua ottaa apua vastaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin joskus 70-luvulla lehtiartikkelin miehestä,nuohoojasta,joka putosi katolta.Halvaantui ja joutui vuodehoidettavaksi.Järki pelasi ja pystyi keskustelemaan.Vaimo erosi,no tietysti lapset jäivät vaimolle,eihän mies niitä olisi voinutkaan hoitaa.Mutta vaimo lakkasi tuomasta lapsia miehen luo,vaikka tämä oli siis keskustelukuntoinen ja täysipäinen.Oli vedonnut siihen,että lapsille tulee traumoja,kun näkevät isän siinä kunnossa.Parempi kun unohtavat kokonaan.Muistan,kuinka itkin kun luin artikkelia.Olin nuori tyttö silloin,haastattelussa isän tuska oli ylitsepääsemätön.Kuinka vihasin sitä naista.En tiedä,miten jatkossa kävi.Lapsetkinovat jo yli nelikymppisiä,en tiedä elääkö isä enää.Ex-vaimolla on vissiin kivaa.
Hyi helvetti millaisia ihmisiä. Näissä tapauksissa ei mitään aitoa rakkautta ole alunperin ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan omakohtaisesti en ole tuota kokenut, mutta tunnen miehen, joka jätti ensimmäisen vaimonsa tämän sairastuttua hyvin vakavasti. Tarkemmin sanoen mies etsi ensin uuden, terveen naisen ja lähti vasta sitten. Kymmenvuotiaat lapset jäivät äitinsä luo ja kävivät muutaman kerran lomalla isänsä luona, mutta olivat koko loman ajan pahasti heitteillä. Isäänsä ei kiinnostanut.
Nainen parani pikkuhiljaa ja oli monta vuotta yksinään, mutta löysi lopulta itselleen kumppanin.
Syy miehen käytökseen oli se, että hän ei kertakaikkiaan sietänyt sairaita ihmisiä näköpiirissään, ei edes niitä, joilla oli päänsärky tai muuta ei-tarttuvaa. Itse hän oli oscar-tasoinen miesflunssan potija.
Olisi kyllä paikallaan joka vuosi jakaa Oscarit myös parhaimmille miesflunssan potijoille. Jokainen miesflunssan saanut on Oscarinsa ansainnut.
Kaikkein hauskinta tässä on että miehet olisivat aidosti iloisia pystistään, eivätkä osaisi itse pitää sitä nolona millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholistia ei kenenkään tarvitse kannatella.
siihenkin on apua saatavilla.
Mutta mitäs teet jos alkoholisti ei huoli mitään apua?
Oma äitini sairastui alkoholismiin kun olin teini. Isäni yrittii auttaa ja saada hoitoon, mutta kun itsessä ei näe mitään vikaa niin ei se sinne suostunut menemään. Pakattiin kimpsut ja kampsut ja muutettiin pois. Alkoholismia ei kenenkään pitäisi joutua katselemaan.
Nimim. tytär, joka on soittanut äidilleen 7 kertaa ambulanssin ja joka kerta pelännyt että selviääkö äiti enää
Hän sairastui paksunsuolen syöpään eikä halunnut olla vaivoiksi, joten jätti minut.
On nyt parantunut ja elää uuden naisen kanssa uutta elämäänsä. Minä ihmettelen miten tässä näin kävi.
Ei (onneksi) omaa kokemusta. Sairastan syöpää, joten seuraan syöpäpalstaa.
Huolestuttavan monen naisen mies on jättänyt heidät (ja lapset) ja lähtenyt lätkimään, kun nainen on saanut syöpädiagnoosin.
Todella moni nainen huolehtii vakavasti sairaista miehistään, jotka ovat syöpäpotilaita.
Kyllä, tunnen palstalla rummutettua MIESVIHAA lukiessani viestejä sairauden vuoksi hylätyistä naisista - ja ihailen naisia, jotka huolehtivat myös sairaista puolisoistaan.
Siis oikeasti jättää syöpään sairastuneen?
Jos parisuhde ottaa enemmän kuin antaa, lopetan parisuhteen. Sairaus itsessään ei yleensä tällaiseen johda, mutta sairaista ihmisistä voi tulla katkeria tai ikäviä. En ole valmis huonoon suhteeseen siksi, että toinen on sairas.