Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miten ihmiset suhtautuivat, kun opit sanomaan EI

Vierailija

Mä olin ennen se kiltti ja avulias kynnysmatto. Jos olet ollut samanlainen, tiedät mistä puhun. Elin muita miellyttääkseni. Meni pitkä aika ennen kuin edes tajusin sen. Olin jopa ylpeä, kun olin niin avulias. Se vaan oli täysin yksipuolista! En koskaan pyytänyt itselleni mitään vaikka muut pyysivät kaikkea mahdollista. Tunsin hirveää syyllisyyttä jos en voinut vastata ihmisten toiveisiin. Nyt musta on tullut vahvempi, mulla on vain yksi elämä. Haluan edelleen auttaa, mutta mulla on rajat. Jotkut ihmiset tuntuu olevan vihaisia. Huomasin, etteivät jotkut "ystävät" pidä enää muuten mitään yhteyttä kun olen muutaman kerran kohteliaasti kieltäytynyt tekemästä palveluksia. Miten teillä muilla (ex)kilteillä menee? :)

Sivut

Kommentit (31)

Vierailija

Minulla on samat kokemukset. Suostuin joskus tekemään vaatijoille sellaisia palveluksia, että niitä ei yleensä uskota. Tein täyskäännöksen tässä avuliaisuusasiassa joskus reilusti kolmikymppisenä ja siitä lähtien olen elellytkin suurin piirtein ilman kavereita. Oli aika hassua katsella sitä, kuinka monta kieltäytymistä mikäkin kaverisuhde kesti. Useimmat hiipuivat jo siitä ensimmäisestä, mutta jotkut vaativat palveluksia jopa vuosia ennen kuin älysivät, että ei enää onnistu.

Vierailija

Sama kokemus. Tässä hetkellisessä välirikossa ei ollut kyse niinkään palveluksista (toki muissa yhteyksissä olin ja olen edelleen ihan tossukkaorja) vaan terveistä rajoista. Opittuani mikä on minulle hyväksi ja mikä haitaksi ja jouduttuani tilanteeseen jossa rajoista oli pakko edes jossain pitää kiinni selvitäkseen arjesta (kun toisaalla ei voinut ja silti oli pakko kestää) läheiset ihmiset vain katosivat elämästä. Ainoastaan koska sanoin suoraan etten enää halua osallistua vuosikymmeniä kestäneeseen kurassa vellomiseen jossa minun aina haluttiin olevan mukana toistuvista pyynnöistä jättää minut asian ulkopuolelle huolimatta. He eivät ilmeisesti keksineet mitä muutakaan voisin heidän elämässään olla jos en ole se päähänpotkittu enää. Nyt nämä ihmiset ovat pelailleet hiljalleen elämääni takaisin mutta en luota tippaakaan enää.

Yksinäistä on sellaisen ihmisen elämä joa lähettelee alitajuisesti signaalia että tulee mielellään hyväksikäytetyksi mutta ei siihen enää suostu.

Vierailija

Yhden sukulaisen kohdalta yhdistelmä marttyyriyttä, uhkailua, painostamista ja manipulointia kun olen suoraan kertonut koska pääsen käymään ja nämä ajankohdat ovat hänelle olleet "huonoja" (vaikka vaihtoehtoja on ollut). Muiden kohdalta ei huomattavaa eroa onneksi.

Vierailija

Täällä sama vika. Usein joustin ja autoin, laitoin aina ystävät miehen edelle.
Ystävyys oli huipussaan kunhan minä olin se joka järjesti tapaamiset, matkasi näihin tapaamsiin (asuimme eri paikkakunilla n. 50km matka) ja muutenkin kunhan pää"työ" oli minulla. Minä en saanut suuttua tai loukkaantua jos joku tekee minusta väärin. Jos mina tein saman asian -- johan sai toiset loukkaantua. Minä en saanut jäädä kotiin jos ei baari illat huvittanu, minulle jankattiin jos päätin olla selvinpäin miksi en juo. jne. Ja sama jos olisi toisin pain minun piti olla kiltisti hiljaa. Kun päätin tammikuussa 2015 että  nyt riittää. Alan enemmän miettimään itseäni ja mitä mina oikeasti haluan. Johan alkoi tulla ystävyysuhteisiin mutkia ja osaan välit katkolla täysin.

Vierailija

Mulla on aivan päinvastainen kokemus, ikävää että teillä on ollut tuollaisia ystäviä. Toivottavasti löydätte uusia ystävyyssuhteita, joista tulee varmasti parempia kun eivät pohjaudu lähtökohdiltaan hyväksikäyttöön.

Mä huomasin, että olin itse kuvitellut suurimmaksi osaksi sen, että muut odottavat minulta aina apua ja myönteisiä vastauksia. Kun lopetin kiltteyden ja opettelin sanomaan ei, ystävät suhtautuivatkin aivan normaalisti. Yhden ystävän menetin, mutta se suhde olikin lähinnä terapiasuhde, jossa minä kuuntelin toisen ongelmia saamatta mitään takaisin. Ei ole ikävä.

Aluksi käytin paljon tekosyitä, valehtelin että minulla on vieraita tai olen kipeä. Pikkuhiljaa päätin päästä siitäkin eroon, ja aloin sanoa suoraan etten jaksa tai ei huvita. Se oli vapauttavaa! Samaan syssyyn opettelin myös itse pyytämään apua. Nykyisin läheiset ystävyyssuhteet on aika tasapainoisia avun antamisen ja saamisen suhteen. Paras ystävä sanoi, että on iloinen siitä että voi auttaa minua vuorostaan ja häpesi ennen, kun mä en ikinä pyytänyt apua ja hän joutui pyytämään aika usein apua minulta.

Vierailija

Sain töissä ylennyksen kun tajusin, että mun tehtävä ei ole miellyttää kaikkia vaan hoitaa hommat tehdyksi ja vahtia tulokseen pääsyä kivana olemisen sijaan. Myös yksityiselämä selkeytyi. :) t. edelleen kiva mutta ei liian kiltti

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Yhden sukulaisen kohdalta yhdistelmä marttyyriyttä, uhkailua, painostamista ja manipulointia kun olen suoraan kertonut koska pääsen käymään ja nämä ajankohdat ovat hänelle olleet "huonoja" (vaikka vaihtoehtoja on ollut). Muiden kohdalta ei huomattavaa eroa onneksi.

Miksi alapeukku?

Vierailija

Hyvä että olet oppinut pois liiasta kilttiydestä. Usko pois, siinä ei ole mitään hyvää. Et voi kiillottaa kruunua sillä että olet tehnyt ihmisille palveluksia, koska se ei ole ollut edes aitoa. En ymmärrä yläpeukkuja tällaisessa avauksessa. EI:n sanominen pitäisi kuulua jokaisen ihmisen taitoihin ja on todella huolestuttavaa jos se pitää aikuisena opetella. Itse en kyllä tuolla kehuskelisi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hyvä että olet oppinut pois liiasta kilttiydestä. Usko pois, siinä ei ole mitään hyvää. Et voi kiillottaa kruunua sillä että olet tehnyt ihmisille palveluksia, koska se ei ole ollut edes aitoa. En ymmärrä yläpeukkuja tällaisessa avauksessa. EI:n sanominen pitäisi kuulua jokaisen ihmisen taitoihin ja on todella huolestuttavaa jos se pitää aikuisena opetella. Itse en kyllä tuolla kehuskelisi.

Kai sä käsität, että osa meistä on kasvatettu koko lapsuus ja teini-ikä vain miellyttämään toisia ja "ei" oli kirosana, josta rankaistiin?

Ja minä voin sanoa olevani ihan helvetin ylpeä, että en ole enää muiden hyväksikäytettävissä oleva liian kiltti ihminen, vaan nykyisin kykenen puolustamaan omia oikeuksiani ja kertomaan haluanko oikeasti tehdä jotain vai en. Sitä iloa ja ylpeyttä ei kukaan minulta vie ;)

Vierailija

Mä en ymmärrä millaisista palveluksista te puhutte. Mitä ystävänne teiltä oikein vaativat? Mä en tunnista tuollaisia tilanteita ollenkaan. Toisaalta eipä minulla ole kovin paljon ystäviäkään :)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Te jotka ette ole osanneet sanoa ei, niin oletteko olleet myös lapsena kilttejä ja tottelevaisia?

Kyllä, sairaalloisen.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat