SYYS04VÄEN viikonloppu

Perjantai löytyy täältä

http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=6418606&p=&mpage=3&tmode=…



No joo. Saa nähdä, menikö leveäks. Mies asennutti kait tähän eilen uuden selaimen, joten saa nähdä, miten tähän opin. Ensin mua tympi, mutta voi olla ihan hyväkin.



Pari päivää on vietetty esikoisen 6v -synttäreitä. Siks en oo tänne ehtiny. Iltaisin oon kyllä silmät ristissä pinoja selannu.



Toivottavasti eiliset iltamenot suju kivasti ja väki on muutenki vielä nukkumassa, kun ei pinoa näkyny.



Kovasti oon koittanu liikkeitä kuulostella, mutta kun ei tunnu niin ei. Tiistaina on rakenneultra, joten sielläpä selviää, miten asiat on ja onko istukka vain kerta kaikkiaan niin edessä, etä vaimentaa noin hyvin. Mutta olen puhunut itelleni, että miks maha yhä kasvais ja liitokset tekis tilaa, jos asiat ei ois hyvin. No, ei tässä onneksi enää monta päivää tarvi odottaa asian selviämistä.



Pekka on nykyään niin vahdittava. Koko ajan kiipeämässä jonnekin ja löytää kaikenlaista mielenkiintoista, kuten kaukosäätimiä, cd-levyjä, videokasetteja , tusseja, liimaa.....Ja nyt kun synttäreitä valmisteltiin yhden aika meni Pekkaa vahtiessa. Varsinainen vilpertti. Ja isoveljen rakennussarjat kiinostais tietysti kovin.



Ei tahdo kyllä käsittää, että esikoinen täytti jo kuusi vuotta. Kyllä tämä aika menee niin nopeasti. Syksyllä sitten esikouluun, joka sattumalta siirtyyki tuohon meidän lähikoululle.



Tänään tukee mun siskon väki ehkä käymään ja illalla mennään miehen veljen synttäreille. Huomista ei oo vielä suunniteltu.



Hyvää viikonloppua kaikille!



T: Varsin omanapainen T@hti, kun ei nyt muutakaan muistanu

Mies hoiti yön typyä ja nyt nukkuu..arvasin et nii se menee et sen täytyy sit aamusta saaada nukkuu!!!Mies herää arkisin seiskalta ja tyhmyyttää menee nukkuu vast yhen aikaa...



No mä nukuin 1-6,harvinainen pätkä..Sain eilen uuden puhelimen ni meni siks myöhäseks :-/ Sit ei heti tullu uni ja sit herätti poika ja kasilta tuli poka herättää et menee kakalle....Sillo heräs typyki,mies vaihto sen vaipan ja meni nukkuu....



Mutta se veden juonti typyllä...vaatii sitä monta kertaa yössä,mutta ku mies nukku typyn kanssa 2kertaa oli pyytäny peittoo ei muuta!!!Kasii asti nukku ja sillonkaa ei vaatinu vellii niinku multa alkaa jo pyytää 7maissa....Je HETI ku typy näki mut alko huutaa vettä,vettä!!!!!!Olen siis typylle vesiautomaatti...mies on viel ens yön typyn kans et näkee miten menee!!!



KErppu:sitä avaavaa käytettii ku typyl oli flunssanjälkeinen yskä,se helpotti et ei yskiny koko yötä,sen jälkee ei ole tarvittu,eikä yskitty.



Nyt täytyy aamupalalle ja sit lähen Itiksee :-)



Nekku kulta tule terveeksi!!!!!



jatu

minäkin aamunpinossa wau! Nyttynen heräsi jo 7.10 ja isompi 8 aikaan. Onneksi menin nukkuun itsekin ajoissa ennen kymmentä. Edessä on kova urakka laittaa valokuvat albumiin, tilasin viime vuoden kuvat ja niitä oli melkein 500 kpl, hehe, ei voi pojat ainakaan valittaa ettei oo kuvia otettu!



Teidän muiden asioista oon valitettavasti aika pihalla kuin lumiukko. Täytynee päivän mittaan pinoja selailla ja palata asiaan.



Pakkasta pitelee, tympii jo tää kylmyys kyun ei viitsi uloskaan muka lähtee. Lenkille haluttaisi mutta en viitsi poikia palelluttaa viimassa ja muutaman sadan metrin lenkki ei oikein auta asiaa. Painon kanssa jumin, aloitin kirjoittaan pointseja ylös, joskos se tästä sitten.



Nyt miettiin lounasruokaa ja sopan keittoon.

Ihanaa viikonloppua mamit ja taaperot, mulla on ollut ikävä teitä!

Tuttis

Koomapotilas on palannut takaisin. Sairastuin siis ihan kunnolla. Eilen oli jo hiukan parempi olo. Ja tänään vielä eilistäkin parempi eli hyvin menee jo. Mies joutui olemaan jopa yhden päivän poissa töistä kun ei musta ollut kuin hytisemään peiton alla.



Tässäpä tärkeimmät omat kuulumiset :) Nyt saan rauhassa täällä nauttia aamukahvia ja lukea pinoja joita en ole lukenut sitten tiistain(ko) .. Hui.



T@hti, pian varmasti alat liikkeitä tuntemaan! Ja hyvä että rakenneultra on pian, niin ei tarvitse sitten murehtia yhtään pidempään. Ja ihanaahan on aina nähdä kun pieni kehittyy :)



Hipsulle tsemppiä G:n tekoon.



Ja jotain muutakin oli mutta mitä ihmettä ... Alkaako jo dementia iskeä tässä iässä.



Ai niin, jos luin oikein ja ymmärsin vielä :) Niin Saanamariako on pääsemässä toukokuussa New Yorkiin?? Oih, olen todella oikeasti kateellinen!! Sinne olisi mahtava päästä joskus.



Ayap, yritän laittaa sen sähköpostin Ynikselle nyt viikonlopun aikana, niin pääsen minäkin tapaamiseen :) Tulisin oikein mielelläni, olisi kiva saada naamat nimimerkeille (niin, ja ne nimetkin...). Mutta mulla ei ole anonyymiä s.postiosoitetta eli en uskalla tähän laittaa. Ynis taitaa vaan nyt olla reissun päällä eli ei ehdi päivittää listoja vähään aikaan ..? Mutta jos mä saisin edes sen verran tietää tässä, että mitä päivää / ajankohtaa olette ajatelleet. Niin osaan varautua vähäsen.



Jaahas, kahvi lopussa. Täytyy hakea lisää ja mennä Hesarin pariin. Ai niin siitäkin täällä oli puhetta. Meille tulee joka päivä ko. lehti. Mies on armottoman addikti siihen. Itse en ehdi juurikaan arkisin sitä kuin vilkuilemaan. Mutta viikonloppuisin yritän kahlata la-su-lehdet tarkemmin läpi kun tyttö viihtyy isänsä kanssa. En kyllä varmaan ihan ilman lehteä osaisi olla.



Voikaa kaikki hyvin!!



Alli

eli tuttavallisesti viikonloppua.



Verta vuotaa nenästä, mutta nyt onneksi öisin nukuttaa. Kohtuulliset raskausoireet siis.



Illalla väsytti tavallista enemmän, oli aika raskasta lasketella Poikasen kanssa, kun oma kunto on laskenut ihan pohjalukemiin kotipihan myötä. Ei se alastulo, mutta ylösmeno. Ei otettu hissilippua ja niinpä roikuttiin sellaisessa liukkaassa nailonköydessä, joka luisti jos ei pitänyt kaikin voimin kiinni. Rinteet oli Porvoossa huisin hyvässä kunnossa, olis huvittanut käydä päästelemässä muutama kunnon mäki, mutta kun ei ollut sitä lippua.



Ohjelmassa tänään siivous loppuun, jonka aikana lapset painuu miehen kanssa pihalle. Ah. Päätin myös ottaa omaa aikaa, on sen verran kyllästynyt olo, että akkuja on ladattava. Vaikea vaan päättää mitä haluais tehdä, kun sais tehdä mitä vain...



Ollaan täällä selvitetty pari päivää parisuhdekiemuroita. Mutkikasta tämä yhteiselo, varsinkin se yhteiselo. Nimittäin näkemys siitä, mitkä asiat ovat yhdessä päätettäviä ja mitkä eivät. Kuten monesti palstallakin puhuttu, samat ongelmat toistuvat eri elämäntilanteissa. Välillä tuntuu, että tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja ryhtyä kostoksi mököttämään. Siitä tuli vaan niin paha olo, että sain ainakin oman kantani sanottua. Nyt jään odottamaan, miten siemenet kasvavat eli menikö joku osa jakeluun vai onko maa liian kivistä.



Luin aiheesta kiinnostavan kirjan. Sen pointti oli, että jotkut asiat ovat siemeniä. Ne on istutettava ja eikä kasvua voi vauhdittaa tuijottamalla siementä tiiviisti. Sen sijaan siemen hoitaa oman osuutensa, jos sitä kastellaan, lannoitetaan ja hoidetaan.

Minä tulkitsin kirjaa niin, että jotkut parisuhdekiistat ovat sellaisia. Istutan siemenen, kun sanon, että en jaksa enää hoitaa kaikkea epäsiistiyttä tai haluan keskustella hankinnoista etukäteen, vaikka olisinkin eri mieltä niiden tarpeellisuudesta miehen kanssa. Sen jälkeen on odotettava kasvua.



Kastelu ja lannoitus ovat rakastamista ja kunnioittamista. Siitä saattaa seurata siemenen kasvu, eli mies huomaa haluavansa tehdä minulle mieliksi ja muistaa pyyntöni. Jotkut asiat (siemenet) ovat vaikeampia kasvatettavia, niitä pitää hoitaa enemmän. Toiset siemenet saattavat pudota liian kiviseen maahan eikä kasvua seuraa. Kiemuroiden keskellä yritin muistaa, että heittämällä kuokan maahan en ainakaan saa kasvua aikaan ja joskus on vain jaksettava kuokkia enemmän vaikka se turhauttaakin.



Toinen sen kirjan helmi oli ajatus, että parisuhteessa emme ole toistemme kiusaksi tarkoitettuja. Ne kohdat, mitkä aiheuttavat hankausta ja kiistoja, ovat myös mahdollisuuksia harjoitella oman mielipiteen ilmaisua ja sopimista. Jokainen pohjamutia myöten sovittu kiista tekee meidät tutummaksi toisillemme ja siten myös rakkaammiksi. Amen.



YKÄ-parisuhdekerholainen poistuu arkisiin siivoushommiin.



Kukkuu

Mies lähti kauppaan ja apteekkiin, Nea unilla. Yö oli kamala, Nea tuli eilen kipeäksi. Ihmeteltiin, kun oli niin kiukkuinen, mut illalla olikin räkää joka paikka täynnä. Sanoin yöllä, et ei ole järkeä molempien valvoa, kun Nea minuutin välein itkeskeli (mielessä oli Mimmuli mielessä..). Sovittiin, et valvotaan vuorotellen, mut mies antoikin mun nukkua aamuun asti, ihanaa.



Nea on koko päivän itkeskellyt, ei oo suostunut syömään, kuumetta ei ole, mut kurkku varmaan kipeä. Ei oo koskaan näin itkuinen ollut. Mut tähän mennessä on tosi vähällä päässyt sairauksien suhteen, kun ei oo koskaan vielä ollut edes yskää, eikä kovaa kuumetta mistään tulehduksista puhumattakaan. Saa nähdä miten nyt käy, kun kovin on kipeän oloinen. Aiemmin antanut laittaa supon, nyt pinnistää vastaan ja kirkuu :-( Mies ostaa suun kautta annettavaa lääkettä, mut tappelu siitäkin varmaan tulee... Nyt pitää kannella kovasti sylissä pientä, kun on huono olla, mut jaksaa välillä leikkiä. Kirjoja luetaan tuntikaupalla ja Nea osaa kertoa kirjoissa esiintyvät kaiken maailman eläimet, esineet ja jutut. Uusin juttu nukkeleikissä on nuken laittaminen kapaloon ja sit Nea hyssyttää nukkea sylissä shh shh shh. Suloinen :-)



T@hti, kiva et pääset pian ultraan, niin mielikin varmaan huojentuu. Varmasti kaikki on hyvin, kun masukin suurenee :) Mulla oli myös istukka etuseinämässä ja stressakin koko raskauden, kun liikkeitä ei niin paljon tuntunut, ymmärrän siis huolehtimisesi. Ajattelin aina, et helpompi olisi olla, jos olisi liikkuvainen vauva, joka potkisi kunnolla.



Mimmu, rankalta kuulostaa valvomiset, mutta kyllä se rytmi varmaan pikku hiljaa alkaa muotoutumaan. Kovasti voimia ja ihania ristiäisiä!



Kukkuu, toivottavasti siemenet alkaa itämään! :-) Toivottavasti keksit mukavaa tekemistä omalle ajalle!



Mulla alkaa nimittäin mökkihöperyys iskeä, kun miehen selän takia en oo minnekään päässyt. Ja sitten kun tässä koko aika ollaan aamusta iltaan yhdessä, niin välillä ilmapiiri kireänä..pitäis varmaan itsekin alkaa siemeniä istuttelemaan! Melkein kuukauden mies ollut sairiksella jo. Ens to pitäis mennä töihin. Huomenna sain jo luvan lähtee opiskelukavereita tapaamaan, yks ystävä ois tullu miehen avuks tänne Nea nostelemaan, mut nyt en kyl voi lähteä, kun Nea tossa kunnossa...harmittaa :-/



Alli, kivaa jos pääset tapaamiseen, se on suunniteltu 10.3. klo 10-14 ois varattu Perhoon kabinetti (lapset mukaan) syötäväksi salaattililounas, suklaakakku ja kahvi/tee! :-)



Hipsulle voimia! Kyllä sä valmistut! :-)



Kerppu, voi Sassaa...



En muista muuta, pitäs aina kirjottaa ylös, et mitä piti kommentoida! Mukavaa lauantaita!



Enkeli1 ja Nea

Arvatkaas mitä? Meidän typy osaa kuin osaakin nukahtaa itsekseen! Kolmen päivän opettelun jälkeen riitti äsken se, että vein pinnikseen makaamaan ja köllöttelin itse huoneen toisella seinustalla vuodesohvalla. Typy lauleli unilaulunsa, lopuksi etsi pupun kainaloonsa ja nukahti. Tähän meni 10 min! Pari kertaa vilkaisi sohvalle päin, muun ajan oli selin minuunpäin. Kohta voi varmaan kokeilla sitäkin, ettei oo enää samassa huoneessa. * hymy korvissa isällä ja äidillä *



Mies lähti Paloheinään hiihtämään ja itse vaan olla ihmettelen täällä, kun on ihan hiljaista. Typy varmaan herää just, on jo 1h15min nukkunut. Sitten tuleekin kaveri käymään, ruskettuneena Goan reissun jäljiltä. Milloinkohan me seuraavan kerran päästään reissuun? Ensi kesänä aateltiin vaan kotimaanmatkailla, varsinkin JOS mies saa sen uuden työpaikan eikä lomaa oo kuin viikko-pari ehkä. Mullekaan ei kerry kuin 10 pvää lomaa, mutta onneksi on lisäksi noita päivystysvapaita muutama päivä.



No nyt heräs, lyhyeksi jäi tarinointi...

Tänään on sitten raivottu ja itketty. Ei Sini, vaan minä. Hormoonit taitavat taas sekoittaa pään. Saan paljon melua tyhjästä.. Täytyy ajatella positiivisesti. Tässä menee enää vuosi näiden hormoonien heitellessä. Sitten lopettelenkin imetystä ja tiedän että kun olen huonolla tuulella olen huonolla tuulella, kunnollisista syistä. Täytyy vain toivoa että mies pysyy rinnalla sen aikaa.. No onneksi en sentään aina ole tälläinen.



Mies ja Sini lähtivät miehen siskon synttäreille. Jäin kotiin, väsyttää, vaikka yön sainkin kohtuullisesti nukuttua. Sain tänään sairaalakassin pakattua ja tehtyä listan niistä tavaroista, mitä ei voi vielä laukkuun laittaa. Laitin valkoisetkin potkarit kassiin, jos mutuni sukupuolesta ei osukaan oikeaan.



[color=02090]Tean Typylle ja tietenkin koko perheelle onnittelut Typyn nukahtamistaidon oppimisesta! :-)[/color]



Mimmulle jaksuja ristiäisten valmisteluihin. Ihan hengästytti lukea minkälaista touhua teidän huushollissa on vauvan, paaperon ja koirien kanssa. No pian olen samassa veneessä.. Kääk!



Enkelin Nealle paranemisia. Älähän ota ennakkoasennetta, ettei Nea huolisi lääkettä suun kautta. Meillä ei Panadol-pulloa eikä ruiskua, saa näytttää Sinille jollei sitä myös hänelle anna. Tulee luokse juosten jos ne vehkeet näkee ja huutaa kuin jalopeura jollei lääkettä saa. Nam, nam kuuluu kun pullonsa näkee. Toivottavasti teilläkin sujuisi lääkkeen otto hyvin. :-)



Saamuska, Wau, viikko laatuaikaa ja vielä Nykissä!!!!



T@hti, liikkeistä huolissaan, niin minäkin olin. Tunsin liikkeet vasta rv 22 tästä toisesta. Muutenkin tämä ollut masukkina paljon rauhallisempi ja helläpotkuisempi. Saivat minua neuvolassa ja lääkärissä rauhoitella että on ihan ok kun liikkeet vain tuntuvat. Sinin mahatouhut kun ottivat tuskallisen kipeää, etenkin iltaisin. Luulin että kaikki vauvat ovat samanlaisia liikkeissään. No minulla ei ole kyllä kokemusta kuin vasta kahdesta masukista ja tästäkään ei vielä tiedä minkälainen ihminen sieltä nyt ulos tulee... Tsemppiä! Onneksi pääset ultraan pian.



Jatun typylle yöjanon hiipumista!



Tuttis, intoa valokuvien laittoon! Meillä digikamera ollut 1.5v ja yhtäkään kuvaa ei olla vielä teetetty.. Aika urakka olisi edessä..



Kukkuu jutteli taas niin hyvin parisuhteesta ja sen hoitamisesta. Nyt vain täytyisi yritttää sisäistää nämä viisaat sanat ja saada ne siirrettyä arjen tohinaan mukaan. Täytyy ainakin yrittää. Mutta miten sitä miehelle tulee välillä sanottua asiat ilman minkäänlaista suodatinta??? Eihän asioita tuo hyvälle ystävällekään tai esim. työkaverille samalla tavalla esiin kuin aviomiehelle. Kyllähän sitä on eri mieltä asioista välillä työkavereidenkin kanssa ja silloin asiat käsitellään asiallisesti halki, poikki ja pinoon. Miksi parisuhteessa usein itsehillintä ja sanojen valikointitaito ei toimikaan pattitilanteessa??? Miettii hän ja ottaa tämän taas henkisen kasvun paikkana..



Lila75 rv 37+2 ja Sini

mutta tämä oli ihan pakko linkittää. Ihan älyttömiä kommentteja raskausuutisiin. http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=6412614&p=&mpage=1&tmode=…

Kukkuulle taas kiitos hyvästä parisuhde-kirjoituksesta. Meilläkin tänään ollut miehen kanssa hyviä keskusteluja :) Ei suurempia ongelmia mutta muutoin on hyvä aika ajoin pohdiskella missä tässä arjessa mennään. Ja niitä siemeniä kylvää, ainahan jotakin on kuitenkin missä toivoo uusia ituja ja kasvu(stoj)a.



Lila, voimia kovasti loppuaikaan! Kyllä ne hormonit heittelee täälläkin välillä, vaikka en raskaana ole tai imetä enää. Luulenpa, että miehet ovat jo tottuneita näihin myrskyihin. Itsellä vaan tuppaa olemaan tympeä olo noiden myrskykohtausten jälkeen mutta ... Sellaista se vain joskus on. Ihana varmaan oli pakata pikkuruisia potkuhousuja :)



Enkelin Nealle pikaista paranemista. Toivottavasti lääkkeistä on apua. Ja kiitos tiedoista tapaamiseen liittyen! Olen takuulla tulossa tytön kanssa :) Laitoin ajan jo ylös. Tarkemmat ohjeet paikan päälle saan varmaan sitten s.postissa. Siis kun en ole ihan varma tuosta paikasta, että tiedänkö oikein. Sitä kannattanee kuitenkin tiedustella tosiaan s.postissa. Ihanaa nähdä ainakin osaa tästä porukasta (innolla jo odottelen!).



Mies tuli juuri treeneistä. Mä taidan mennä vähän vielä lepäilemään sohvalle. Vaikka tunnen oloni jo melko terveeksi, on väsy päällä vielä. Kun mies oli vielä 3 tuntia treenaamassa ja mä yritin sen ajan juosta neiti-elohopean perässä ulkona, alkoi jo vähän keuhkoputkistoissa tuntua. Neiti nukkui muuten tänäänkin 1 h 15 min päikkärit, jo 3. päivä näin :( Ei kiva .... Tahtoo takaisin päivät jolloin tyttö nukkui 2-3 tuntia.



Alli

parisuhdehommissa. Tulkaahan sieltä kuokkimasta!



Ankkikselle onnittelut haastattelukutsusta. Hienoa. Toivotaan, että hoitojärjestelyt vielä lutviutuvat.



Oma aika siirtyi huomiseen, ihan hyvästä syystä. Käytiin pullakahveilla lasten kanssa ja mies nautti tänään tyhjästä kodista. Huomenaamuna sitten hiihtämään kälyn kanssa. Ihquu.



Maha oli kasvanut sen verran, että muistin juuri, etten ehdottomasti halua synnyttää enää koskaan. Vielä on toivoa, jos istukka olisikin edessä eikä tarttisi. Maanantaina tuomio eli ultra. T@hdelle sanomani piti, että olen tuntenut potkuja ehkä tän viikon ja nekin alhaalla kylkiä kohti.



K

Kotona on niiiiin ihanaa taas olla.



Reissu oli hurjan kiireinen, jännittävä, ohjelmoitu ja liikuttava, joten eilen en ehtinyt ikävöidä lain. Yöllä pyörin sängyssä sitten ja mietin kaikkea mahdollista. En millään tavalla huomannut, että olin syönyt nukahtamislääkkeen. (Tämä siis tiedoksi hänelle jollekin, joka muinoin pohti lääkkeen tehoa. Ei siis ole ainakaan minun kohdalla mikään hetipaikalla tajun pois vievä.) Taisin jonkin tunnin torkkuakin.



Kotipuolessa kaikki mallillaan. Ukkokullat olivat pärjänneet, tosin Pönksyn yö oli melko levoton, muttei kuitenkaan ollut valvonut pidempiä pätkiä. Pieni mies ei suuremmin reagoinut paluuseeni. Käväisi sylissä ja paineli kattiloidensa luo. Eli kaikki kunnossa. Suukkoakaan en saanut, kun Pönksy on jo pari kuukautta ollut pusulakossa. Vompatti (pehmolelu) on meidän perheen ainoa jäsen, joka saa suukkoja.



Nekulle pikaista tervehtymistä! Enkeli, me vaihdoimme supot Pamoliin, kun suppoilu alkoi olla pojasta liian epämukavaa. Nykyisin käytämme vain hyvin harvoin Burana-suppoja kipusuppoina, kun Pamol ei auta. Banksunmakuisen Pamolin voi liuottaa teelusikalliseen vettä ja ainakin Pönksy ottaa sen vastaan suu apposen ammollaan.



Luulen, että meidän parisuhdekasvi elää lepovaiheessa. Ei kasvun kuhinaa, muttei kuihtumistakaan. Jospa kevätaurinko tekisi kohta taas taikojaan, niin ehtisimme joskus puhkeamaan taas huumaavaan kukkaisloistoon :)

Voi Kukkuu, ryhdytkö mun parisuhdetukihenkilöksi? Se on ihan helppoa, lähetät vaan tekstarina, juuri oikealla hetkellä, järkeviä sanojasi. Tänään olen lähinnä repinyt maasta irti kauniit taimet ja vähän isommatkin kasvit. En oikeen ymmärrä, mikä vaivaa, tänäänkin olen saannut päteä töissä ja viettänyt hurmaavan luisteluretken Otson kanssa. Hyvä päivä näin periaatteessa, mutta joku mättää :(.



Otso oli siis ekaa kertaa luistelemassa. Koska hän on äitin poika, mukaa piti pakata myös eväät :). Tähän saatoi vaikutta se, että ostin hänelle aivan ihanan Myyrä (se tsekkiläinen piirroshahmo) eväsboxin. Välillä luisteltiin (mikä sujui paremmin kuin osasin arvata) ja sitten piti ottaa evästä. Meillä oli tosi onnistunut reissu. Pieneen ne on tyytyväisiä :).



Tea, hienoa, että teillä nukutus sujuu noin hyvin.



Mimmulle kovasti voimia arkeen ja juhlaan.



Keilin: milloin mennään kattomaan joku muuvi?



Meillä ei ole tänään ollut aikuisille lainkaan kunnon ruokaan ja se kostautuu sillä, että koko ajan on nälkä. Syömään siis.



Heihei.



Pile

Tommy Hellsten kirjoittaa parisuhteesta kirjassaan Vanhemmuus-vastuullista vallankäyttöä mielestäni jotenkin lohdullisesti. Tässä taannoin sitä mieheni kanssa tavasimme ja koimme jotenkin hyvin kirjoitetuksi.



Hellstenin mukaan rakastaminen parisuhteessa merkitsee ennen kaikkea sitä että suostuu yhdessä toisen kanssa kasvuprosessiin. Kasvussa on kyse hioutumisessa toisiamme vasten ja luonnollisesti se tekee välillä kovin kipeää. Kipu ei ole kuitenkaan merkki siitä että suhde ei toimi, vaan etenemme kohti olemuksemme syvimpiä kerrostumia. Ytimeemme meno, se mitä todella olemme, kestää koko elämän.



Kasvu tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja jokaisen parisuhteen takana on nähtävä tämä matkasuunnitelma.Se on perspektiivi, joka antaa voimia pysyä suhteessa, vaikka siinä aika ajoin tuntuu pahalta. Kestävässä vuorovaikutussuhteessa ulotumme toinen toisissamme aina vain syvemmälle ja lähestymme rakastettavuuttamme sitä mukaa kun suostumme kohtaamaan matkalla olevia esteitä. Esteet muodostuvat siitä, mikä osoittaa meille, ettemme ole rakastettavia ja juuri näitä esteitä kohtaamme pitkässä parisuhteessa. Pitkäkestoinen parisuhde herättää henkiin haavoja, joita olemme saaneet niiden ihmisten käsissä, joissa ei ole rakkautta. Heidän kätensä ovat vakuuttaneet meidät siitä, ettemme ole rakastettavia.



Kestävä suhde vetää esiin olemuksemme kaikkein salatuimmatkin asiat ja se siinä vaikeaa onkin. Mitä syvemmälle vuorovaikutussuhde toisen kanssa alkaa ulottua, sitä suurempia pimeyksiä persoonallisuudessamme kohtaamme.



Nämä edellä mainitut asiat olivat minulle jotenkin ajatuksia herättäviä ja sillä jotenkin pystyin itselleni selittämään sen, miksi toisinaan olen mieheni seurassa niin hirveä. Olen joskus huutanut, että tällainen minä olen, näin hirveä, itseppäs olet minut valinnut. Nyt on helppo ajatella, että testasin miestäni, jos olen näin rasittava, hankala,kamala, rakastatko sittenkin?



Itselleni avioliittomme on ensimmäinen pidempi suhde ja välillä oma käyttäytyminen on oikeasti säikäyttänyt, miten voin olla niin kammottava?Mutta on helpottavaa olla kammottava, kun tietää että se toinen puoli on täynnä rakkautta, luottamusta, iloa ja syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta.



Tällä viikolla olen ollut kummallisen alakuloinen (menkat ja väsy ja huoli pienestä), mutta illalla olen saanut miehelleni todeta, että ainut mikä ei tänään ärsyttänyt, olit sinä. Se on tuntunut hyvälle. Meidän puutarhassa on siis tällä hetkellä hyvä kasvualusta ja uusia kukintojakin aluillaan. Mukavaa syksyisen rankkasateen jälkeen.



Tällaista ajatuksenvirtaa vain tuohon parisuhteessa ärsyyntymisteemaan. Nyt sen rakkaan kainaloon, pieni uniongelmainen ehkä saattaa jopa jo nukkua:)



Aavis ja Motti

Olipa hyviä pointteja tuossa Aaviksenkin kirjoituksessa. Mutta niinhän se on, että meissä aina asuu kaksi puolta. Ei ole olemassa hyvää jos ei ole olemassa pahaa ja toisinpäin.



Olenkin miettinyt, että hyvän parisuhteen tunnistaa siitäkin, että uskaltaa olla juuri se mikä on, kaikessa laajuudessaan. Siis klisee mutta tarkoitan, että uskaltaa näyttää myös sitä ala-arvoista ja kamalaakin mitä itsessä on (ja toisaalta ottaa sitä myös toiselta vastaan), luottaen kuitenkin että toinen pysyy rinnalla tietäen että on olemassa muutakin. Ihan samalla tavalla kuin pieni lapsikin uskaltaa uhmata vanhempiaan, turvassa saa näyttää ikävänkin tunteensa voiman.



Mä en osaa kyllä koskaan niin hienosti ilmaista itseäni kuin jotkut täällä mutta toivottavasti ymmärsitte edes vähän mihin mä yritin tähdätä :)



Öitä



Alli

Äh, siis en tarkoittanut edellisellä kuitenkaan sitä että mitä tahansa täytyy ottaa vastaan parisuhteessa tai mitä tahansa saa näyttää parisuhteessa. Siis esim. henkinen ja fyysinen väkivalta ei ollut minun mielessäni kun kirjoitin tuota äskeistä. Mutta ehkä tajusitte sen kuitenkin :)



Koska kyllä minäkin välillä olen pelästynyt itseäni että kuinka kammottava olen ja juuri tuota testausta mitä Aaviskin kirjoitti, että " näin kamala olen, rakastatko silti" .



Ja nyt on tämän naisen nukkumaanmeno todellakin käsillä!



Alli

eiliset ajatukset kirjasta Pekka Hämäläinen: Rohkeuden voima, (kirjan nimeä en jaksa nousta tarkastamaan). Sunnuntain kunniaksi mainittakoon, että siemenistä puhutaan myös Jeesuksen vertauksissa.



Mietin pienessä mielessäni viestinnän vaikeutta. Minähän tiedän, koska testaan rakastaako mies silloinkin, kun olen kamala. Kun mies testaa, voisiko se olla se miehen epäsiisteys tai oikeastaan erilainen siisteyskäsitys? Että tehtäväni olisikin viestiä " rakastan sinua, en hylkää, vaikket ole tässä kuten minä toivon" ja sanoisinkin asian minä-viestein? Minä olen väsynyt ja yrittänyt liikaa. Tarvitsen lepoa. Rakastan sinua kovasti. En haluaisi olla kiukkuinen sotkusta rakkaalleni, kuitenkin olen, koska siisteys on minulle tärkeää. Ja se siemen olisi istutettu?



Aaviksen kirjoitukseen viisivuotiaan lapsen äidin huomio. Hellstenin " haavat, jotka ovat tulleet ihmisten kanssa, jotka eivät rakasta" , tarkoittaa minulle ikävä kyllä minua itseäni. Tässä en tietenkään tarkoita fyysisiä haavoja, mutta henkisiä haavoja joudun toteamaan aiheuttaneeni jo nyt.



Niin mielelläni kuin olisinkin vain täydellinen, rakastava äiti ja hyvä ja rakentava, en kuitenkaan siihen pysty. Olen inhottava, epärakentava, kiukkuinen, epäoikeudenmukainen ja liian vaativa. Ainoa, mikä tässä lohduttaa, on ajatus, ettei meidän kuulu ollakaan täydellisiä. Jokainen lapsi joutuu kasvamaan omien haavojensa kanssa. Silti haluan tehdä äitinä parhaani ja kitkeä niitä huonoja tapoja pois, mitkä mahdollisia ovat.



Lilan ja Piletyksen eilisiin heräsi kanssa ajatuksia. Nimittäin olen jo pidempään miettinyt, että kukin tarvitsee näitä parisuhdepohdintoja omiin kohtiinsa. (ylläri!!) Minun ongelmani ei koskaan ole ollut liika sanominen, vaan oikeastaan sanon liian harvoin ja vasta kun asiat alkavat olla hyvin, hyvin vaikeita. Sitten kyllä murtuvatkin kaikki padot.



Oma opinkohtani on sanoa ennen kuin tuntuu liian pahalta, silloin, kun vielä voin sanoa jotenkin rakentavasti enkä vyöryttää vuoden paineita kerralla miehen päälle. Se on ehkä vähän toinen ongelma kuin se, että sanoo tulisesti kun siltä tuntuu. Voisin kuvitella, että asiat eivät kerry samalla tavalla kun niistä sanoo kun sanottaa.



Siitä päivän gallup: Mikä on sinun opettelemisen paikkasi parisuhteessa? Se kohta, mitä et vielä osaa, jota saat harjoitella miehesi kanssa?



Kukkuu

Kiva, nyt tiedän mitä pohdin tarkemmin kun kohta lähden tästä imuroimaan :) Kiitos Kukkuu.



Mutta pakko mun on kuitenkin vastata tähän jo nyt, tähän gallupiin minkä Kukkuu esitti. Koska tiedän heti sen missä kohden tämä mamma tarvitsee kehitystä.



Liittyy täälläkin vuorovaikutukseen (yllättäen ...). Toisin kuin Kukkuu, mun vaikeuteni taas on se, että lähden oitis vyöryttämään tunteitani. Sanon liiankin nopeasti, liian kärkkäästi, liian harkitsemattomasti. Ja aiheutan mielipahaa. Nipotan turhasta. En osaa sanoa aina niin kovin rakentavasti. Tyylini on että tunne vyöyryy ensin minusta ulos harkitsemattomina sanoina, sitten hiukan myöhemmin kadun käytöstäni ja lähden vasta siinä kohden tarkemmin sanojani miettien etenemään. Sanon siis ensin, mietin vasta sitten.



Ja tämä minun kasvun paikkani on, löytää uusia keinoja hallita tunne ennenkuin se ryöpsähtää - ja löytää parempi tapa ilmaista se tunne. Kysymys yleensä on ns. pahasta tunteesta. Se onkin hassua miksi minun on niin vaikea ilmaista negatiivisia tuntemuksia. Eli jos vielä tarkennan että negatiivisten tunteiden hallitumpi ilmaisu. Tavoitteena se, että niistä voisi jatkaa keskustelua rakentavassa mielessä - ei siis kiukkuamista, kimittämistä ja tyynyjen paiskomista. Enkä sitäpaitsi halua muuttua tulevaisuudessa mäkättäväksi ämmäksi!



Koska kuitenkin taas mielestäni minun voimavarani on tuo tunnepuoli. Ja jos ilmaisen negatiiviset tunteeni spontaanisti, ilmaisen toisaalta myös ne positiivisetkin tunteeni hyvin spontaanisti.



Ja vielä hassua on se, että esim. työyhteisössä tai muiden läsnäollessa en tunteitteni kanssa noin räisky. Mies on se, jonka läsnäollessa räiskyn. Ja tässä mä mietin juuri sitä, että koen varmaankin oloni niin turvalliseksi tässä suhteessa, että uskallan räiskyä :)



Lähden tässä miettimään siis tarkemmin vielä tätä vuorovaikutus-hommaa. Miten siis käytännössä tässä voisi edetä, hmmm...



Nyt imurin varteen, moi!



Alli

Onpas täällä syvällisiä pohdintoja. Noihin en yllä ikinä mutta viisaita olette kyllä pohtineet.



JOtenkin on taas ollut niin saamaton olo, etten ole palstallekaan saanut mitään kirjoitettua. Eilen illlalla olin töissä ja en melkein olis ehtinytkään kirjoittaa.



Eilen taas mini-miehen pää kolisi. Voi kamala, kuinkahan paljon se kestää tuo pääkoppa? Onska on jo tovin aikaa noussut alimpaan keittiön laatikkoon seisomaan. Juu, vaarallistahan se on. Mä olen laittanut aina keittiön tuolin selän taa, ettei kävis, kuten eilen kävi. Istui laatikon reunalla ja kaatui siitä selälleen. Minä kuulin kolauksen vessaan ja nousin siltä istumalta kirjaimellisesti apuun. Siis ei se poika yksin keittiössä ollut vaan isänsä kanssa. No, ei kai siinä mitenkään käynyt, säikähti vaan. Mutta pieni huoli oli puserossa kun lähdin töihin.



Innokkaana kokeiltiin Lidlin housuvaippoja, kun teippivaipat ovat hyviä päiväsaikaan ja ovat halpoja. Yöllä ei kyllä housuvaippoja enää käytetä, siis Lidlin. Toinen kerta kun vuotaa. Onni heräs jo 6.30 ja ajattelin ottaa viekkuun nukkumaan mutta sepäs olikin kainaloita myöten pissaassa. Eli ei muuta kuin ylös, oli mun vuoro nousta. Onneksi mies ei osaa nukkua pitkään ja heräs jo puoli 8 aikaan;)



Jotenkin Onnista huomas, että oli tyytyväinen, kun molemmat vanhemmat oli aamulla kotona. Esitti taas omia esityksiään ja ulkonakin oli niin reipas eikä känkkäränkkäillyt ollenkaan.



Nenästä valuu taas räkä Onkalla. Toivottavasti ei mikään paha nuha tule. Johtuuko siitä vai mistä mutta lounasta ei syönyt juuri ollenkaan.



Onko tässä väessä ketään kovaa penkkiurheilijaa? Nämä olympialaiset on kyllä sellaiset kisat, joita pitää tuijottaa silmä kovana. Kyllä eilenkin sydän hakkasi jännityksestä kun yhdistetyn hiihtoa katsoin. Ja mies ei voi ymmärtää mua. Se on semmonen anti-penkkiurheilija, ettei voi uskoa miehestä sellaista:)



Puhumisen vaikeus. Se on se mun kompastuskivi elämässä yleensäkin. No ehkä jossain vaiheessa seurustelua puhuin vapautuneemmin asioista miehen kanssa, siis näistä syvällisistä jutuista. Mutta nyt se takkuaa.



T-P

Ulkoiltu ollaan pari tuntia, hoidettu eläimet yhdessä ja kohta lähdetään sunnuntai ajelulle ja kyläreissulle miehen kummivanhempien luokse. Jos niin voi sanoa, ovat he ehdottomia suosikki ihmisiäni ja ihailen suunnattomasti heidän parisuhdetta, joka tuntuu toimivan niin monella tasolla vielä 30 vuoden jälkeenkin, hellyyttä näytetään koko ajan. Heidän liitostaan tuntuu puuttuvan sellainen usein nähty vuosikymmeniä yhdessä olleiden ihmisten kypsyminen ja tympääntyminen toiseen, vai olenko ainut jonka parisuhde esimerkit lähipiirissä ovat sellaisia? Yritänkin kovasti selvittää, mikä on miehen kummien salaisuus!:)



Täytyy todeta, että jos haluaa itselleen huonon omantunnon (jo nyt), niin silloin Hellsten on oikea teos. Paljon mietittävää kirja herätti ja itse sodin ajatuksissani aluksi vastaan tuota haavoitusteemaa kohtaan. Tämä siksi, että pohdittuani asiaa, tajusin myös että kyllä olen parisuhteessa myös käsitellyt niitä haavoja, joita olen vanhempieni kautta saanut kokea. Vaikkakin koen että vanhempani ovat olleet riittävän hyviä, on joissain paikoissa mennyt överiksi. Äitilläni on edelleen tapana tuputtaa liikaa omia päämääriään, välillä niistä on joutunut irtautumaan todella kipeästi.



Alli kirjoitti paljon sitä samaa, mikä on myös minun ongelmani.Negatiivisten tunteiden esille tuonti aivan sumeilematta. Mies on aivan erilainen ja alkuun hän loukkaantuikin enemmän, kuin minä sanoillani tarkoitin. Korjaan aina jäljestäpäin mitä tarkoitin. Nyt kun olemme jo jonkin aikaa hioutuneet toisiamme vasten, ei asiat ole koskaan keskustelematta, koska näemme niin selvästi toistemme naamasta mikä vaivaa ja kysymme sitä myös.



Olen myös yrittänyt pidemmän aikaa opetella tuota mitä Kukkuu kirjoitti. Sanoa asioita teemalla Minä tunnen, minusta tuntuu. Eikä niin että Sinä olet ja Sinä teet. Se muuten toimii ja itsellekin tulee parempi olo, kun sanomisissa on se alkuperäinen tunne mukana. Heh, kunpa sen vaan Aina muistaisi!



Äh, jatkaisin vielä, mutta pienellä meni totaalisesti hermot. Tapahtuu usein nykyään.



Aavis ja Motti