Päättäjien pitäisi kuunnella köyhyydessä eläviä lapsia

Mielipiteeni on, että monen lisää lapsia harkitsevan kannattaisi lukea köyhyyden vaikutuksia. Sen sijaan, että pusketaan taas yksi rakkauden hedelmä maailmaan, punnitaan mitä on tarjota niille lapsille, jotka jo ovat tänne tuoneet.

Muita aikuisia kehotan pohtimaan, miksi yhteiskuntamme on niin sairaalloisen kulutuskeskeinen, että lapsetkin ovat aivan aivopestyjä jo nuorella iällä arvottamaan kaikkea rahassa,

Niin pitäisi. Kuunnella tarpeet ja sijoittaa perheeseen joka kykenee ne täyttämään.

Harrastukset on tärkeä asia, ja kaikilla lapsilla pitäisi olla mahdollisuus harrastaa jotain halutessaan. Kaikki vaan maksaa nykyään, siis kaikki ohjattu toiminta jossa on muita samanikäisiä. Plus harrastusvälineet.

Toinen köyhän perheen lapselle kipeä paikka on se, ettei koskaan pääse lomilla minnekään. Yritetään kotona tappaa aikaa, mutta ei ole mitään tekemistä, kun kaverit on lomamatkoilla. Uimahallit ja muut vastaavat on suljettu heinäkuussa.  Köyhällä perheellä ei ole kesämökkiä tai edes autoa tai matkakortteja, joilla pääsisi uimarannalle. Itse muistan kesät, kun ei kertaakaan saanut edes irtojäätelöä kioskista.

Typeriltähän nuo puutteet kuulostaa, ettei voi harrastaa, ei pääse matkoille eikä saa jäätelöä, kun on suurinpiirtein jotain ruokaa kuitenkin saanut ja asua säällisesti sisätiloissa. Mutta se osattomuuden kokemus on valtava, kun ei yhtään osaa edes kuvitella, minkälaista se matkailu sitten on. Lentokoneessa lentäminen tai eri valuutan käyttö. Tai harrastaminen, joukkuessa pelaaminen ja pelireissut. Tai se kesän uutuusmaku jäätelökioskissa.

Vierailija kirjoitti:

Muita aikuisia kehotan pohtimaan, miksi yhteiskuntamme on niin sairaalloisen kulutuskeskeinen, että lapsetkin ovat aivan aivopestyjä jo nuorella iällä arvottamaan kaikkea rahassa,

Pitää muistaa se, että rahalla on ihan oikeasti yhteys lasten hyvinvointiin perheessä. Harrastukset tai vaatteet eivät ole vain pinnallisuutta, ne luovat osallisuuden kokemusta, antavat sisältöä elämään ja tukevat lapsen identiteetin kehitystä. Lapsi ei ymmärrä sitä, miksi jollain toisella on oikeus harrastaa ja kun hänellä ei ole.

Harrastukset ovat sikälikin tärkeitä, että niissä voi verkostoitua ja oppia sellaisia loppuelämän kannalta tärkeitä taitoja, joita koulussa ei välttämättä opi. Vaikkapa partiossa johtamista.

Minulla oli pienenä vain yksi halpa taideharrastus.

Aikuisen maailma koostuu merkityksellisestä työstä, elämänkatsomuksesta, syvällisistä arvoista, yhteiskuntaan vaikuttamisesta. Usein se, mitä pidämme "pinnallisena" on lastemme elämän sisältö. Heidän maailmansa koostuu trendikkäistä vaatteista, kavereista, kesän uutuus-jäätelöstä, linnamäen reissusta ja uudesta koulurepusta. Emme voi aliarvioida niiden merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisen maailma koostuu merkityksellisestä työstä, elämänkatsomuksesta, syvällisistä arvoista, yhteiskuntaan vaikuttamisesta. Usein se, mitä pidämme "pinnallisena" on lastemme elämän sisältö. Heidän maailmansa koostuu trendikkäistä vaatteista, kavereista, kesän uutuus-jäätelöstä, linnamäen reissusta ja uudesta koulurepusta. Emme voi aliarvioida niiden merkitystä.

Lapsella on niin erilainen ajantajukin. Joskus ekaluokalla yksi vuosi tuntui vielä ikuisuudelta, nykyään ne vain hujahtavat ohi. Ei vielä pienenä tajunnut, että joskus voisi opiskella rahakkaan ammatin ja lopulta päästä käsiksi kaikkeen ihanaan ja mahdottomaan.

Muutoin ihan hyvä. Lapsi ilse ei ole valinnut syntyä tänne. Ihan tasa-arvoista lapsuutta ei voi tavoitella kaiille, koska vanhemmilla pitää olla sijoittaa lapseensa.

Tusta listasta unohtui kuitenkin kaikkein tärkein  eriarvoistava seikka. Koulusta ei missään tapauksessa saisi antaa kotitehtäviä. Kaikkien kotiolot eivät yksinertaisesti ole sellaiset, että kotitehtävien teko onnistuisi.

MInusta toimeentulotukea hakeva perhe saisi päättää, minkä lapsista se pitää ja mitkä annetaan sijoitukseen. Niin tehtiin 1900-luvulla ja homma toimi. Jos perheessä ei ollut rahaa lapsista huolehtimiseen, ensisijaisesti sijoitettiin lapset sukulaisille ja sen jälkeen vieraampiin perheisiin. Näin lapset saivat harrastuksensa, hoivansa ja osuutensa yhteiskunnasta. Turha tukea perheitä, jotka tekee lapsia rahaa saadakseen.

Lasten maailma on armoton. Olen oppinut että ei saa asua huonolla alueella jos koulukaverit asuu paremmalla, ei saa käyttää halpoja vaatteita, pitää olla vanhempi viemässä joka paikkaan autolla bussi ei kelpaa jos haluaa että lasta ei kiusata jne. Näin hienosto-Espoossa.

Minulla ei ollut lapsena yhtään mitään harrastuksia, ruokaa sai vain silloin tällöin. Onneksi koulussa sai sit syödäkseen. Koko elämän tuo "huonommuus" on seurannut. Olen jo 40+. Ihan ok elämä nykyään. Itsetunto ei vain koskaan pääsyt kasvamaan. Kotona ja koulussa rääkättiin. 

Nämä joululahjakeskustelutkin on ihan absurdeja minulle. Olen itse lapseton, ehkä ihan hyvistä syistä.

Samaa mieltä.

Omassa elämässä köyhyytemme ei näkynyt muutoin kun asumalla "huonommalla" asuinalueella, harrastuksia ei ollut/ne olivat hyvin halpoja, meillä ei ollut autoa (kaupungissa, jossa sisäistä liikennettä ei ollut), äitini sai ostettua minulle tarvittavat asiat kuten talvikengät syömällä pääasiassa jotain puuroa...

Kiusaamista en kokenut, mutta sain pysyvän identiteetin ns. toisena kansalaisena elämisestä. Ei ole auttanut sekään, että kävin yliopiston ja nykyisin oman alan hommissa mukavalla palkalla, vaan aina se pelko takaisin köyhyyteen vajoamisesta kolkuttaa. Lapsia en uskalla hankkia.

Aivan. Mut mitäs sitten kun on ollu lapsia hankkiessa ja avioliitossa vielä kaikki hyvin ja sitten tullu eroa, sairastamista, työttömyyttä?  Silloinko pitäs sitten vielä luopua lapsistaan? Sehän se onkin lapsille tosi hyvä elämän eväs tulla otetuksi pois vanhemmiltaan.  MInusta aika aivoton tämä ketju. Tietysti on tärkeää että perustarpeet tulevat tyydytetyksi ja olis mahdollisuudet olla samanveroinen kaverien kanssa. Mut kyllä elämän rikkaus sitten on ihan muuta kuin ne merkkivaatteet tai lelut. Ja ne eväät millä elämässä pärjätään, tulevat muutenkin vähän syvemmältä, kuin myös se kenestä kasvaa kuinkakin fiksu. Kaikkein ratkaisevinta on vanhempien henkinen kapasiteetti. Ja sitä tuskin on siellä missä ehdotellaan tällaisia.

Ja tosiaan, vanhempien kyky rakkauteen, läheisyyteen, vanhemmuuteen. ne EIVÄT MAKSA MITÄÄN. Eikä niitä rahalla edes saa.

Yhden lapsen tuet ovatkin ihan liian pienet. En ymmärrä miksi ensimmäisestä saa vähiten rahaa kun silloinhan sitä rahaa menee eniten, mutta monen lapsen kanssa tuet ovat jo niin isot että köyhyydestä on turha edes puhua.

Paljonhan myös puhutaan yksinhuoltajien köyhyydestä.

Minäkin synnyin vanhemmille, joilla oli kummallakin vakityö ja yhteinen omistuskämppä. Viisi vuotta myöhemmin toinen vanhemmista kuoli, toinen sai potkut ja joutui terveyden romahduttavaan onnettomuuteen. Että ei aina sitä voi tietää millaisissa oloissa joutuu kasvattamaan jälkikasvunsa.

Yhteiskunnalla = meillä veronmaksajilla ei vaan ole rahaa tuohon utopiaan. Minusta ensimmäiseksi pitäisi rajoittaa syntyvyyttä; eikä ainakaan yli kahden lapsen perheitä ellei varmasti olla edes hetken aikaa keskituloisia/mahdollisuudet yhteen työssäkäyvään vähintään/perhe. Ja alle 25-vuotias on liian nuori vanhemmaksi, voisi olla vaikka että lapsilisiä ei makseta jos saa lapsen alle 25-vuotiaana; ehkäisy ja abortti ovat aina vaihtoehtoja. Julmaa mutta niiin se vaan on

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnalla = meillä veronmaksajilla ei vaan ole rahaa tuohon utopiaan. Minusta ensimmäiseksi pitäisi rajoittaa syntyvyyttä; eikä ainakaan yli kahden lapsen perheitä ellei varmasti olla edes hetken aikaa keskituloisia/mahdollisuudet yhteen työssäkäyvään vähintään/perhe. Ja alle 25-vuotias on liian nuori vanhemmaksi, voisi olla vaikka että lapsilisiä ei makseta jos saa lapsen alle 25-vuotiaana; ehkäisy ja abortti ovat aina vaihtoehtoja. Julmaa mutta niiin se vaan on

 

Itse asiassa, yhteiskunnassamme on satoja nuoria, jotka turvautuvat yhteiskunnan tukeen esimerkiksi opintojensa aikana siitä huolimatta, että nuoren vanhemmilla todellisuudessa olisi varaa nuoren tukemiseen. Jos vanhemman velvollisuus taloudelliseen tukemiseen tulisi lakisääteiseksi, ei näitä yhteiskunnan varojen kuluttajia olisi.

Lasten harrastustoimintaa tukee tälläkin hetkellä lukuisat yhdistykset ja yritykset vapaaehtoisesti. Tässä koordinoimattomassa tilassa tuki ei vain löydä niitä lapsia, jotka tukea oikeasti tarvitsisivat. Köyhien lasten vanhemmilla, eikä varsinkaan lapsilla itsellään, ole keinoja hakeutua tuen piiriin.

Laitoskierre ja pompottelu perheestä laitokseen aiheuttaa selvästi kohonneen syrjäytymisen riskin. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa veronmaksajille miljoonan. Jos lapselle tai nuorelle voitaisiin taata rakastava perhe, jonka tuki usein säilyy vielä sijoituksen jälkeenkin, voidaan syrjäytyminen välttää.