Curling-isä ja uusperhe

h

Olemme harkitsemassa yhteenmuuttoa mieheni kanssa. Yhdessä olemme olleet muutaman vuoden ja meillä menee hyvin. Lapset viihtyvät keskenään ja oikein jo odottavat, että muuttaisimme yhteen, mutta pessimistisenä tiedän että yhteenottoja tulee. En ole ensimmäistä kertaa perustamassa uusperhettä, joten ehkä siksikin tämä pelottaa jonkin verran.

Tämä mieheni, lastensa isä, on aikamoinen curling vanhempi ja minä taas olen ihan päinvastainen tapaus. Minun lapset tekee, touhuaa ja jo ihan oma-aloitteisestikin jo auttavat minua kotitöissä. Miehen lapset makaa, pelaa ja kiukuttelee jos eivät saa mitä haluavat. Mies siivoaa heidän huoneet, mies tekee kaiken valmiiksi vaikka minä ja pari ystäväämme olemme ihan suoraan sanoneet että älä tee noin! Mies se sen kun tekee. Ei kuulemma osaa muuta. Haluaa lapsilleen parasta. No tottakai, mutta miten uusavuttomia lapsista tuleekaan, jos mies siloittelee kaikki esteet heidän tieltään. Lasten äiti taitaa olla samanlainen kuin minä, hän antaa lapsille vastuuta, joten tiedän että lapset oikeasti pystyvät siihen mutta eivät tietenkään isän luona koska ei tarvitse. Fiksuja penskoja :)

Se yhteenmuutto. Voi apua, selviänkö MINÄ siitä? Kestänkö katsoa sitä touhua. Mies on sanonut että yrittää päästä eroon tavastaan ja haluaa siinä myös minun apua. Mutta hei, aikuinen mies, pitäisi pystyä tuohon myös ilman minua. Se on se juttu, sen haluaisin nähdä että hän selviää ilman minua. Ja yritän miettiä myös sitäkin että enhän nyt minäkään voi mennä sinne latelemaan miten muka pitää elää. Aikamoisia kompromisseja.

Mutta mikään muu ei pelota, kuin se että meillä on niin erilaiset kasvatustavat.

Kommentit (4)

Vierailija

No todennäköisesti ei kauheasti kasvatustapa muutu. Ja sinä et voi olla vastuussa miehen lasten kasvatuksesta, se rooli ei sinulle kuulu. 

Vierailija

Ei vastuussa yksin, mutta aikuisena saman perheen jäsenenä vastuussa kuitenkin. Meillä kaikilla aikuisilla on vastuu lapsista, oli ne omia tai toisen omia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat