Etäsuhteessa tai osittaisessa sellaisessa elävät, nyt tsemppiä! :(

Vierailija

Jouduin tänään jäämään töistä kuumeen takia pois, ja juuri tällä hetkellä kaikki seinät tuntuvat kaatuvan rymisten niskaan. En jaksa, en vain jaksa enkä kestä enää!

Olen 29-vuotias nainen onnellisessa parisuhteessa. Onnellisessa siinä mielessä, että rakastan miestäni enemmän kuin mitään koko maailmassa. Me kuulumme yhteen. Takana on muutama vuosi, ja toivottavasti koko elämä edessä. Mutta... mieheni on ammatissa, jonka vuoksi hän on viikkokausia, pisimmillään yli kuukauden, kerrallaan poissa kotoa, ulkomailla. Näin on ollut koko suhteemme ajan, ja olen sen jo alkujaan hyväksynyt, kun aloimme seurustella ja muutimme yhteen.

Aluksi tällainen elämä oli jotenkin hauskaakin, vaikka erossaoleminen oli vaikeaa. Minulla oli aikaa panostaa työhön, ystäviin ja harrastuksiin, ja pitkät erossaoloajat saavat arvostamaan toista enemmän, kun hän on paikalla. Mutta nyt parin vuoden jälkeen tuntuu että miehen jokainen lähtö tekee minut surullisen lisäksi jotenkin kylmäksi. Ei kylmäksi häntä kohtaan, mutta tunnen jotain katkeruutta koko tilannetta kohtaan. Tunnen, että minua kohdellaan väärin, kun joudun olemaan niin paljon yksin. Käytännössä yhteenlaskettuna lähes puolet vuodesta!

Meillä ei ole lapsia, mutta lähitulevaisuuden suunnitelmiin lastenhankinta kuuluu. Epäilen vaan vahvasti omaa jaksamistani. Miten voisin huolehtia lapsesta/lapsista yksin, kun en kuitenkaan halua uhrata esimerkiksi omaa uraani mieheni uran vuoksi.

Tämä yksinolo on kamalaa. Kamalaa. Tietenkin on Skypet ja muut yhteydenpitokeinot, mutta yksin olen silti. Ystäväpariskuntien tapaaminen on mahdottoman vaikeaa, tunnen itseni pieneksi ja surkeaksi, ja jotenkin ehkä sen lyhyemmän tikun vetäneeksi, kun muilla on miehensä aina luonaan, ja minä olen aina vain yksin :(

Kohtalontovereita?

Kommentit (4)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä, saman ikäinen mies täällä. Etäsuhteessa naisen kanssa. En tiedä, kuinka kauan jaksan :(

Ettet vain olisi oma mieheni ;) No, tuskin. Tsemppiä sinullekin!

ap

Vierailija

Minulla on myös etäsuhde, olosuhteet ovat surkeat. En tiedä voimmeko edes koskaan asua yhdessä, välimatkaa on noin 500km. Näemme viikonloppuisin silloin kun se on mahdollista. Tsemppiä ap, tiedän miltä se tuntuu. Meillä on myös yhteinen lapsi... :/

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös etäsuhde, olosuhteet ovat surkeat. En tiedä voimmeko edes koskaan asua yhdessä, välimatkaa on noin 500km. Näemme viikonloppuisin silloin kun se on mahdollista. Tsemppiä ap, tiedän miltä se tuntuu. Meillä on myös yhteinen lapsi... :/

En tiedä kumpi olisi parempi, sellainen rutiini että nähdään viikonloppuisin vai tämä, että ollaan erossa jopa 5 viikkoa mutta sitten toisaalta yhdessä vaikka 3 tai 4 viikkoa... Rehellisesti sanottuna en haluaisi tyytyä mihinkään tällaiseen, vaan haluaisin voida nukkua yhdessä kaikki yöt ja viettää vapaapäivätkin aina yhdessä :( En voi edes kuvitella millaista arkeni olisi lapsen kanssa, vaikka lasta kovasti toivoisin lähivuosina...

Mieheni kärsii tilanteesta ihan yhtä paljon kuin minäkin, mutta hän ei voi jäädä pysyvästi Suomeen tai ura tyssää siihen. Enkä minä vaatisi sitä häneltä ikinä. Työ on hänelle tärkeä asia, aivan kuin minullekin.

ap

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat