Minkälaiset ihmiset ovat tietoisesti lapsettomia?

idiootti

Sosioekonominen tilanne on surkea, eikä tule enää paranemaan.

Huonoa vanhemmuutta monessa polvessa - kierteen katkaisu.

Tiesin alle kouluikäisenä, etten halua lapsia. Oma lapsuuteni oli onneton ja olin niin täysin itseäni typerämpien aikuisten armoilla, etten halunnut kenellekään puolustuskyvyttömälle pienelle sitä samaa. Ei ole tullut mitään tarvetta muuttaa mieltään. Työtä en ole asettanut lasten edelle. Olen asettanut lasteni onnen oman onneni edelle ja tarjonnut heille parasta, mitä olen voinut antaa: syntymättömyyden. Koen lapsen hankkimisen äärimmäisen itsekkäänä tekona.

En minä ainakaan koskaan tietoista päätöstä lapsettomuudesta tehnyt - oikeastaan perheen perustaminen oli nuorempana suunnitelmissa, joskaan lapsen saanti ei ole koskaan tuntunut ehdottoman tärkeältä. Kävi vaan niin, että se ns. oikea löytyi vasta päälle nelikymppisenä ja vaikka lapsen kai vieläkin voisin saada, niin ei kiitos enää.

Minä

- en ole koskaan halunnut lapsia enkä osannut kuvitella itseäni äidiksi, en edes leikkinyt nukeilla pienenä

- en halua ottaa koko elämän kestävää vastuuta vahvimmalla siteellä minkä voi ihminen toiseen muodostaa

- työ on mulle tärkeintä elämässäni, enkä halua tinkiä urasta.

- kyllä, minulla oli kammottava lapsuus ja vanhempieni geeniperimä pysähtyy tältä osalta nyt evoluution kierrossa tähän; nelosen ilmaisu " olin niin täysin itseäni typerämpien aikuisten armoilla, etten halunnut kenellekään puolustuskyvyttömälle pienelle sitä samaa " kuvaa tunteitani hyvin. En myöskään ikinä voisi antaa itselleni anteeksi jos antaisin jollekulle isäni kaltaiselle ihmiselle lapsen ja tajuaisin sen liian myöhään, ts. kun lapsirassu on jo joutunut tähän maailmaan. Sitä paitsi, miten minä sen lapsen osaisin kasvattaakaan. Ja autappa jos tulisi poika, ja näkisin siinä isoisänsä piirteitä, osaisinkohan edes rakastaa sitä niinkuin se ansaitsee.

- maailma on niin kammottavan turvaton paikka joka menee koko ajan huonompaan suuntaan, ja jossa ei ruoka riitä muutenkaan, niin ei tänne halua lisää lapsia tehdä. Minun geeneissä tuskin on mitään niin erityisen hienoa, että niitä tarvitsisi säästää tuleville sukupolville.

En voi tietää, ajattelenko kolmevitosena samoin, joten eipä ole piuhoja poikki pistetty.

- uraihmiset

- luomuihmiset, jotka ei haluaa lisää saastettuttaa maailmaa ja kansoittaa maailmaa

.-jotkut ihmiset eivät siedä lasten itkua ja lasten hoitamista- eli lapsivihaajat

FIKSUT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

[quote author="Vierailija" time="10.02.2006 klo 21:55"]
Minkähän ikäisenä tuollainen päätös tehdään? Tietääkö sen jo teininä, että ei varmasti ikinä minulle lapsia? Miten sen voi yleensäkään varmasti tietää, ajatteleeko 35-vuotiaana enää samoin kuin vaikka 25-vuotiaana?

[/quote]

Lapsen tekeminen on päätös, jos kyseessä ei ole vahinko. Tekemättä jättämiseen ei välttämättä tarvita erillistä päätöstä. Lapset vain jäävät tekemättä, kun ei tunne siihen tarvetta.

Vertailun vuoksi: En minä päätä, että en hyppää laskuvarjolla. Se vain jää tekemättä, kun siihen ei ole mitään tarvetta tai halua. Elämä jatkuu päivästä toiseen ilman hyppyä.

No minäpä kerron. Olen nuori nainen, yhdessä mieheni kanssa 8 vuotta. Olen tällä hetkellä yliopistossa (vaihdoin alaa) ja töissä, tuleva ammattini on arvostettu, nykyinen ei niinkään mutta sillä ei ole minulle väliä sillä en ole uraohjus, vaikka moni väittää että lapsettomille vain työ olisi tärkeää. Nautin mieheni, kissojeni, ystävieni ja perheeni seurasta. Nautin hiljaisesta, siististä kodista tai siitä kun nautimme musiikista vaikkapa iltamyöhällä jos siltä tuntuu. Nautin kun voimme spontaanisti harrastaa seksiä milloin tahansa, sekä illoista juoden viiniä ja katsellen elokuvaa. Pidän matkustelusta ja olen aika urheilullinen. Olen nautinnonhaluinen, pidän kauniista vaatteista, lukemisesta ja mieheni kanssa keskusteluista sekä ns. väittelyistä. Rakastan itseäni älykkäämpää seuraa jotta jaksan keskustella enemmän, joskus turhauttaa uusia ihmisiä kohdatessa tietynlainen yksinkertaisuus. Minulla on kummityttö josta pidän enkä ole lapsivihaaja. Nuoresta asti jo olen ollut sitä mieltä etten halua lapsia, en usko että se tulee koskaan muuttumaan, en ole tähän mennessäkään kertaakaan ajatellut haluavani lapsen. En tiedä miksi, minusta ei vain tunnu sille että haluaisin lapsen, minulla ei ole tarvetta sillä elämäni on onnellista näin ja pidän siitä juuri tällaisena. Äitisuhteeni on ollut myös hyvä, välimme ovat lämpimät. Mielestäni lasten hankkiminen on täysin vapaaehtoista ja näin ollen ihmettelenkin kommentteja joissa sanotaan että lapsettomuus olisi itsekästä? Miten se voisi olla itsekästä, kun se ei ole keneltäkään muulta pois? Kyllä tässä maailmassa ihmisiä riittää ja mielestäni olisi hienoa, että useammat jaksaisivat käydä adoptioprosessin läpi jotta joku koditon lapsi voisi saada rakastavan perheen. Mutta toki en näe mitään negatiivista siinä että joku haluaa lapsen, itse en vain ymmärrä siihen syytä. Itse en koe raskautta, imetystä, vaippojen vaihtoa ja lapsen huutamista sellaisena asiana että ne haluaisin kokea, vaikka siihen toki kuuluu paljon muutakin.Myös vaikka tämä maailma on kaunis ja ihmeellinen, siihen kuuluu myös paljon pahaa ja en tahtoisi tuoda ihmistä tähän maailmaan joka voisi joutua kokemaan sitä pahaa, tuntisin siitä varmaan syyllisyyttä. Myöskin koen että vanhemmuus on niin vaativaa, etten sellaiseen halua ryhtyä. Liian paljon on lapsia jotka kasvatetaan ajattelemaan mustavalkoisesti, kasvatetaan vihaamaan (siirretään omat rasistiset ja homovastaiset mielipiteet lapselle), lapsia jotka kärsivät kotona vanhempien takia, lapsia jotka hylätään jnejne. Koen surua että toiset jotka tahtovat vanhemmaksi, eivät kykene tarjoamaan sitä täysin lapselle. Liian paljon olen nähnyt lasten kohtaloita jolloin lapsille on tuotettu surua.

Lapsettomia voi mollata, mutta he eivät ainakaan ole pilaamassa lasten elämää jota tekevät valitettavan monet vanhemmat. Ei mitenkään hyökkäys ketään kohtaan, vaan ihan vain fakta että ei kaikesta voi syyttää lapsettomiakaan. Ei se äitiys kuitenkaan kenenkään älykkyysosamäärääkään nosta, joten turhaa on nostaa jalustalle toisia ja mollata toisia. On paljon epäonnistuneita vanhempia, joten en nostaisi silloin kovinkaan korkealle vanhemmuutta ja sitä kautta "paremmuutta". Silloin nostan hattua kun joku osaa kasvattaa lapsen ymmärtäväiseksi, älykkääksi, empaattiseksi, omaksi mahtavaksi persoonakseen. Itse myös nautin suunnattomasti mielenkiintoisista keskusteluista enkä jaksaisi kiinnittää huomiotani 24/7 vauvaan tai lapseen joka ei kuitenkaan "mistään mitään ymmärrä" kärjistetysti. Nautin elämästäni ja odotan mielenkiinnolla mitä se tuo tullessaan, lasta en siihen kuitenkaan kaipaa. Naurettavaa olisi kutsua ihmistä itsekkääksi jos elämäntyylin valinta ei kosketa muita, saati että miksi ei saisi elää kuten tahtoo kun se ei muille tuota pahaa?

Vasta tuli tv:stä ohjelma satuhäät jossa vaimo kertoi ettei miehen väkivaltainen, rikollinen tausta ollut este ja lapsensa olivat sijaiskodissa. Kuitenkin sama nainen kammoksui homoseksuaaleja sekä heidän adoptio-oikeutta. "Teot tuomitaan", mutta miestä se ei tainnut koskea, vain homoja. Eli kun olet homoseksuaali, olet tietynlainen etkä voi tarjota rakastavaa kotia tai osata kasvattaa lapsesta yhteiskuntakelvollista yksilöä. Itsensä kuitenkin nähdään sitten parempana ihmisenä, vaikka on tuotettu tuskaa ja tehty pahoja tekoja. Tuonkaltainen yksinkertaisuus säälittää minua, kuten että ei ajatella omilla aivoilla vaan kun yksi kirja sanoo niin toinen uskoo. Kyseinen perhe ei vaikuttanut mielestäni kovinkaan älykkäiden ihmisten aikaansaamalle, saati että olisi ollut lapsille ihanan lapsuuden turvapaikka. Tässä esimerkki joka mielestäni sotii sitä ajatusta "vanhemmat ovat epäitsekkäitä ja täydellisiä ihmisiä" kohtaan.

Eiköhän meitä ihmisiä ole moneen junaan, niin vanhempia kuin lapsettomia, turhaa on niputtaa vaan yhteen muottiin. Sama kuin miettisi, millaisia ovat kaikki 170cm pitkät?

Tuntemani 35+ tahallisesti lapsettomat ovat kaikki hieman kontrollifriikkejä ja kun lapsista on puhe, suhtautuminen on varsin jähmeää ja vastahakoista (= peitellyn inhoavaa). Kurin merkitystä lasten kasvatuksessa korostetaan kovasti, järjestys on tärkeää ylipäätään. Omat harrastukset ja miehen kanssa iltaisin kuhertelu arvotetaan korkealle. Nämä ovat yhdistäviä tekijöitä tuntemissani veloissa, muuten onkin isoja eroavaisuuksia ammateissa, asumismuodossa yms.tekijöissä. 

Itse olen aina ollut se, kenen ehkä kaveripiiristäni odotettiin tekevän lapsia. Olen luonteeltani kuulemma hoivaava, rakastava ja lämmin. En myöskään itse ajatellut nuorempana etten joskus tekisi lapsia. Nyt olen liki nelikymppinen ja lapsia ei ole eikä varmasti enää tulekaan. Löysin mieheni n. 30-vuotiaana, sitä ennen oli miehiä joiden kanssa ei olisi tullut mieleenkään tehdä lapsia ja en todellakaan halunnut tehdä niitä ennenkuin olisin varma aidosta halustani. Varsinaista vauvakuumetta en ole koskaan potenut lainkaan.
Nykyinen mieheni ei taas ensi alkuun halunnut lapsia ja vaikka mieli on hänellä nyt lievästi muuttunut, niin emme ole tarkoituksellisesti yrittäneetkään tehdä lasta, minulla jo tulee ikä vastaan ja lisäksi molempia vaivanneet vakavat sairaudet (nyt jo onneksi ohi) ovat olleet osaltaan syynä siihen ettei lapsia ole tullut edes yritettyä. Mistään emme kuitenkaan tunne jääneemme paitsi, elämme onnellista elämää juuri näin. Pidän lapsista, ja itselläni on mm. kuusi kummilasta. Sanoisin että itsekkyydestä tässä ei siis ole kyse, elämä on kuljettanut tähän suuntaan. En myöskään ole missään määrin katkera tästä lapsettomuudestani, toisin kuin jotkut ihmiset ympäristössäni. Jotenkin on vaikea käsittää, minkä vuoksi tämä asia on joillekin TOISILLE näin vaikea.

Ja aina emme voi tietää, miksi joillakin ei ole lapsia. Joskus se ei ole omasta päätöksestä kiinni, vaan siitä, ettei lapsia ole syntynyt yrityksistä huolimatta. Jotkut ihmiset eivät vaan kuuluta sitä, että me ei voida saada lapsia.

Itse kuulun porukkaan, joka ei stressaa lasten saannilla. Tulee jos tulee. Jos tulee niin elämä on ihan yhtä hyvää kuin lapsettomana.

Tietysti jää jotain kokematta, mutta elämässä ei voi kokea kaikkea. Kyllä sitä elämänsisältöä on ilman lapsiakin.

En tarvi sääliä, kiitos vaan.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2013 klo 22:49"]

Tuntemani 35+ tahallisesti lapsettomat ovat kaikki hieman kontrollifriikkejä ja kun lapsista on puhe, suhtautuminen on varsin jähmeää ja vastahakoista (= peitellyn inhoavaa). Kurin merkitystä lasten kasvatuksessa korostetaan kovasti, järjestys on tärkeää ylipäätään. Omat harrastukset ja miehen kanssa iltaisin kuhertelu arvotetaan korkealle. Nämä ovat yhdistäviä tekijöitä tuntemissani veloissa, muuten onkin isoja eroavaisuuksia ammateissa, asumismuodossa yms.tekijöissä. 

[/quote]

Pakko on myöntää, että paljolti tunnistan itseni tuosta. Paitai että olen vasta 34-vuotias ja itse asiassa pidän lapsista.

minut strelisoitiin pari vuotta sitten ja sitä ennen mietin todella pitkään ja hartaasti, mitä oikeasti olen mieltä ja juuri nuo ne olivat tärkeimmät syyt, järjestys ja tietynlainen itsekeskeisyys, tykkään olla keskenäni ja enintään mieheni seurassa pidempiä aikoja putkeen. Pelkkä ajatuskin, että siinä pyörisi joku muukin koko ajan, ahdistaa. Ehkä voisin jonkun teinin ottaa, jos lapsi olisi jotenkin pakko kuvioihin ympätä, mutta ei vauvaa, ei taaperoa, ei lapsia. Ei toki myöskään muita aikuisia eikä toisaalta myöskään edes lemmikkiä.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2013 klo 23:43"]

Itse kuulun porukkaan, joka ei stressaa lasten saannilla. Tulee jos tulee. Jos tulee niin elämä on ihan yhtä hyvää kuin lapsettomana.

Tietysti jää jotain kokematta, mutta elämässä ei voi kokea kaikkea. Kyllä sitä elämänsisältöä on ilman lapsiakin.

En tarvi sääliä, kiitos vaan.

[/quote]

Ei lapsiperheellinenkään koskaan koe, millaista on mennä elämä läpi ilman lapsia, siinäkin on puolensa, kaikilla asioilla on puolensa. Kun toiset sanovat että on itsekästä, kun ei hanki lapsia, niin syntyy käsitys että he ovat epäitsekkäästi hankkineet lapsia vasten tahtoaan. Jos hankkii lapsia itsekkäästi, koska haluaa niitä, ei varmaan tulisi mieleenkään sanoa noin.

Olen lapseton, koska en ole kertaakaan kokenut elämässäni haluavani lapsia, se ei ole koskaan edes tullut mieleen. Eikä minulla ole mitään lapsia tai lapsiperheitä vastaan, tykkään lapsista ja nuorista. Luulen että minua ei ole luotu vanhemmaksi, en keksi muuta selitystä. Olen jo yli 50, minulla on ollut hyvä elämä, puolisoni on ihana ihminen ja olemme hyvin onnellisia. 

"TIETOISESTI lapsettomat"? Kaikki jotka eivät ole koomassa! =D

[quote author="Vierailija" time="04.05.2013 klo 00:48"]

"TIETOISESTI lapsettomat"? Kaikki jotka eivät ole koomassa! =D

[/quote]

kivaa huumoria

tai ehkä simppelit ja ajattelemattomat ihmiset yleensäkin, on paljon lapsettomia, jotka eivät sano asiaan mitään, ehkä turha vetää heitä tähän mukaan, menee liiallisen yleistyksen puolelle.

ns. erityislapset

Omasta mielestäni aivan tavalliset ihmisetkin voivat olla tietoisesti lapsettomia. Tiedän tällaisia ihmisiä ja aivan mukavia ja kaikin puolin tavallisia ihmisiä ovat. Ehkä lapset eivät vain ole "heidän juttunsa" ja he haluavat elää elämäänsä siten kuin itse haluavat. Toisaalta ei mun mielestä tarvi siihen olla edes mitään perusteluja, miksi ei haluaisi lapsia.