Kerronko itkun syyn poikaystävälleni?

En harrastanut samalla tavalla irtosuhteita enkä varsinkaan vanhempien miesten kanssa, mutta muuten voin samaistua tilanteeseesi. Koen samanlaisia tuntemuksia itse asiassa juuri nyt, ja mietin olisiko liikunnan lisäämisellä jonkinlaista vaikutusta näihin sekaviin tunnelmiin. - Peppi 

Vierailija kirjoitti:

Tuolle yhdelle kommentoijalle haluaisin sanoa, että en kirjoittanut olevani uhri. Sen asian voi jokainen sitten itse nähdä miten haluaa kirjoittamani perusteella.

Olisi kuitenkin kuva kuulla vähän tarkemmin, minkä näet pahimpana tekonani miesten hyväksikäytössäni?

Ap

Älä nyt trollilta mitään perusteluja pyydä, hyvä ihminen.

En ole terapeutti, vaan käytän maalaisjärkeä. Se että olet nykyään itkuherkkä, kun sinua kohdellaan hyvin, osoittaa, että ympärillesi rakentama suojakuori on rapautumassa. Se on mielestäni suuri luottamuksen osoitus, että voit itkeä miesystäväsi nähden. Sieltä lapsuuden kokemuksista kaikki juontaa juurensa. Oletko kertonut nykyiselle miesystävällesi, mitä olet lapsena kokenut? Jos et, niin voisi olla paikallaan kertoa, niin hän osaisi suhtautua sinuun ymmärtäväisesti. Ole terapiassa avoin ja rehellinen, niin saat apua eheytymiseesi.

Yäk miten oksettava ihminen Onneksi et ole kaverini.

Minusta nämä ongelmaiset ihmiset on vähän kuin alkoholistit, menevät suhteesta toiseen tuhoamalla kaiken aiheuttaen pelkkää kärsimystä ja meidän muiden tehtävä on sääliä ja ymmärtää näitä ihmisiä loputtomiin.

Hienoa, että olet päättänyt hakea apua edes nyt, se ei kuitenkaan tee minun mielestä yhtään hyväksyttävää aikaisemmista touhuistasi, olet aiheuttanut paljon pahaa oloa muille.

Kovia olet kokenut. Itselläni samantyypppinen tausta.

Toivottavasti terapia auttaa sinua, minua ei. En mitenkään pysty vieraalle ihmiselle kertomaan asioistani siten, mitä onnistunut terapia edellyttäisi. Vielä vähemmän missään vertaistukiryhmissä.

Nykyiselle miesystävälleni olen taustastani pääpiirteissään kertonut, mutten mitään yksityiskohtia. Enkä tunne siihen tarvettakaan.

Minulla on siis menneisyydessä paljon tosi ikäviä asioita, joista en tule ikinä puhumaan kenellekään. Vanhemmiten olen kuitenkin kokenut helpottavana ajatuksen, ettei minun tarvitsekaan.

Niinkin yksinkertainen ajatus kuin "ole armollinen itsellesi" helpottaa oloani. Menneet on menneitä. Minulla on ihana miesystävä ja kaksi upeaa lasta. Keskityn elämääni nyt ja tulevaisuuteen.

Sinulla on uusi parisuhde, mielestäni sinun kannattaa kertoa miesystävällesi menneisyydestäsi sen verran ja siinä tahdissa, kuin koet sen tarpeelliseksi. En kuitenkaan ottaisi kertomisesta mitään stressiä. Helpommin tietenkin sanottu kuin tehty. Tsemppiä!

Mielestäni voit jo kertoa asiasta. Ehkä tällaisen itkukohtauksen jälkeen voit todeta, että sulla on ollut aika rankkoja kokemuksia ja ajattelet että miehen olisi hyvä tietää, mutta pelkäät että pelästytät hänet. Mutta anna miehen itse valita haluaako kuulla enemmän vielä

Joistakin kommenteista tulee olo, että annoin sellaisen kuvan että minulla olisi ollut valtavasti suhteita eri miesten kanssa?Tai että olisin ollu kaikille paha! Näin ei ole, itseasiassa ihmettelin usein kavereitani, jotka harrastivat irtosuhteita, minulle se tarkoitti samaa, kuin mennä vapaaehtoisesti hyväksikäytetyksi. Ei tullut mieleenkään, että nainen sellaisesta voisi jotain saada (eikä se tunnu siltä vieläkään).

Ekat humalat aiheuttivat kuitenkin todella inhottavan seksikokemuksen, en minä siinä kyllä ketään hyväksiköyttänyt kun minut juotettiin lähes tiedottomaan tilaan ja sitten tapahtui mitö tapahtui, sitä en halua varmaan koskaan ääneen sanoa. Ehkä jonkinlaista itsetuhoisuuttakin minulla oli, koska taisin ajaa tahallaan itseäni tilanteisiin joissa oli riskejä -liftailua yöllä kännissä yms.

Nuorena minulla oli myös suhde, jossa olin ihan hyvä poikakaverilleni. Hän tosin hakkasi ja petti minua, joten suhde loppui vuodessa. Toinenkin seurusteluviritys kaatui siihen, että mies petti luottamukseni.

Se, mitö kirjoitin "typeristä miehistä" baareissa, oli minulle tosiaan vaan sitä, että join ilmaiset viinat ja häivyin yksin kotiin.

Kuten sanottu, se viha purkautui vasta ex-aviomieheni kanssa, koska (surullista ja ikävän ristiriitaista) hänen kanssaan koettu turvallisuus kai jotenkin antoi tunteiden tulla liian vapaasti ulos.

Vierailija kirjoitti:

Yäk miten oksettava ihminen Onneksi et ole kaverini.

Miten ihmeessä voit olla asiasta niin varma? Lue aloitustekstin ensimmäisen kappaleen loppuvirke. Jos sinulla on iloinen, hauska ja positiivinen ystävä, se saatan olla minä. Ei tää mun stoori ole sellainen, jolla viihdytän kavereitani.

Ap

Mä neuvoisin sua AP kaikella rakkaudella istuttamaan sen sun miehesi alas ja kertomaan niin yksityiskohtaisesti kuin suinkin pystyt kaiken mitä on tapahtunut. Hänellä riittää varmasti sulateltavaa tuossa kaikessa, mutta jokaisen elämä on ollut enemmän tai vähemmän huonoja juttuja täynnä.

Uskon, että autenttisuus toista kohtaan varsinkin parisuhteessa on äärimmäisen tärkeää. Ethän sinä voi koskaan ajatella, että tuo mies rakastaa sinua täysin, jos sinulla on Itsellesi tärkeitä tapahtumia kertomattomina salaisuuksen kaapissasi.

Uskon, että autenttisuus on nyt erittäin tärkeää teillä, varsinkin, koska suhteesi seksiin saattaa olla "vääristynyt" tai vain erilainen kuin monella muulla. On tärkeää voida pystyä sanomaan miehelle, milloin joku tuntuu (syystä tai toisesta) pahalta, ja mikä taas tuntuisi hyvältä. Kun miehesi tietäisi taustasi täysin ja olisi mukana siinä eheytymisprosessissa olisi hänen helppoa ymmärtää, jos et vaikkapa joskus haluakkaan halata tai läheisyyttä ollenkaan kun taas jonain päivänä puhkut intohimoa jne.. 

Hän tietäisi missä mennään. Uskon, ettet tule koskaan eheytymään täysin, ellei seksuaalinen Minäsi herää eheytymään myös. Ikävä kyllä, kaikki nuo hirveät kokemuksesi ovat liittyneet seksiin ja kaikki nuo uudet seksikokemuksesi saivat alkunsa seksillä - milläs muullakaan. Mutta parasta on, että voit saada aivan äärimmäisen läheisen ja puhtaan suhteen rakastamaasi miehen kanssa, ehkä jopa läheisemmän ja valheettomamman kuin mitä olisit saanut ilman kaikkia kokemuksiasi. Autenttisuus olkoon se  avainsana sinulle<3. 

Siis seurusteletko nyt pojan vai miehen kanssa, vai kahden eri ihmisen kanssa?

Kovin nuorelle en kertoisi menneitä kokemuksiani. Ja yleensäkään kaikkea ei tarvitse juuri sille omalle kumppanille kertoa juurta jaksaen. Mieluummin ammatti-ihmiselle.

Kiitos kaikista vastauksistanne, tosi hyviä ajatuksia ja kommentteja monella, mahtavaa että joku hakusi nähdä ja tuoda esiin jopa hyviä puolia minusta/tilanteesta. Se on kyllä todella paljon vieraalta ihmiseltä vieraalle <3

Varmasti jollain tapaa haluan asiaa tuoda esiin tässä uudessa suhteessa. Varmaan aika yleisellä tasolla tulee puhuttua, tuskin kukaan haluaa kuulla että "varattu kaksi kertaa ikäiseni mies nussi mua pari vuotta ja mä vaan annoin sen tapahtua koska mulle on ennenkin tehty pahaa". Ymmärtääkö mies edes sellaista? Että sitä helposti ajautuu juuri sellaiseen mikä satuttaa, toistaa kaavaa?

Joku heitti hyvän pointin, että terapeutiltakin voisi kysellä, miten asiaa kannattaisi suhteessa tuoda esiin.

Ehkä mun pelko on se, että uusi suhde jatkuu, koska se mahdollistaa miehen seksin saannin jatkossakin, mutta että aidosti se ei mua enää halua. Toi on varmaan se voimakkain pakkoajatus aina mun takaraivossa, että kykenenkö uskomaan että millään muulla on lopulta mitään väliä.

Ap

Hei, itku on "ase". Olen oppinut sen " viisaammalta".

Säälipisteitä siis itkuillasi keräilet? Tapahan se tietenkin on tuokin elää parisuhteessa.. Mites meinasit lapselle selvittää itkusi? Valehtelemalla? Onnea vain jatkoon, ei käy kateeksi.

Vierailija kirjoitti:

Säälipisteitä siis itkuillasi keräilet? Tapahan se tietenkin on tuokin elää parisuhteessa.. Mites meinasit lapselle selvittää itkusi? Valehtelemalla? Onnea vain jatkoon, ei käy kateeksi.

Puhutaanko me nyt samasta asiasta ollenkaan? Minulla on siis aika tuore suhde, joten ymmärrät varmaan, että suhde on oikein ihana ja tärkeä minulle. Se perustuu mukavaan yhdessä oloon, päivittäiseen toisen huomioimiseen ja hyvään huumoriin. Ja tietenkin seksiin. Läheisyys vaan puskee minusta välillä esiin itkun. Taistelen viimeiseen asti ja sitten se vaan tulee. En minä sillä mitään hae!

Lapseni ei ole vieressä tällaisina läheisyyden hetkinä, joten hänelle sitä ei tarvitse selitellä. Mitä tulee muuten tunteisiin, niin kyllä minä lapsen aikana olen nauranut, mutta joskus myös itkenyt. Vinkkinä sinullekin: Lapselle voi ihan hyvin kertoa, että äiti on nyt surullinen, mutta se menee kyllä ohi, joskus on vaan hetkiä että itkettää. Se riittää lapselle ihan hyvin, ikätaso on tietenkin hyvä huomioida.

Ap

Kylläpäs kuulosti otokselta omasta elämästä. Itse olin lakannut ajattelemasta kokemaani pahaa kunnes toinen raskaus nosti kaikki asiat pala palalta unien kautta muistiin hajuja ja värejä myöten. Olin niin ahdistunut ja en halunnut mennä iltaisin nukkumaan ettei tarvitsisi herätä aamulla uuteen pahaan muistoon ja hirveän häpeän tunteeseen että päätin ottaa asian neuvolassa puheeksi. Ennen neuvolaan lähtöä kerroin miehelleni lapsuusajan hyväksikäytöstä ja kysyin että sopiiko hänelle että pyydän apua. Asia oli miehelleni ok ja kannusti avun hakemiseen mutta hän ei halua tietää asiasta yhtään enempää. Neuvolassa minut ohjattiin heti psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle ja sielä tuli käytyä pari vuotta asioita miettimässä, alussa useammin. Mieheni mahdollisti kaikki käyntini hoitamalla lapsiamme jotta pääsin juttelemaan mutta ei koskaan halua tietää kokemastani enempää koska hän on puolisoni ja tukijani muttei terapeuttini. Itse ajattelen että elämäni oli tuolloin tarpeeksi turvallista että alitajuntani syötti nuo vaikeat asiat kohdattavaksi ja minulla oli silloin voimavaroja alkaa käsitellä asioita. Tällaiset asiathan pitää itse oivaltaa ja terapeutin tai sairaanhoitajan pitää kuunnella ja esittää kysymyksiä jotta saat itse ahaa-elämyksiä, ketään ei voi terapioida terveeksi vaan työ on tehtävä asiakkaan ihan itse. Ensimmäinen askel on antaa itselleen anteeksi ja todeta ettei hyväksikäyttö ole milloinkaan lapsen vika.