Lue keskustelun säännöt.
Kerronko itkun syyn poikaystävälleni?
15.11.2015 |
Olen 35-vuotias nainen. Minua luonnehdittaisiin varmaan useimmiten hauskaksi, iloiseksi ja ulospäinsuuntautuneeksi naiseksi. Historiani on kuitenkin aika värikäs.
Ala-aste ikäisenä jouduin seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Jokin esti minua kertomasta asiaa kellekään. Ehkä pelkäsin eniten sitä, että äiti moittisi minua. Ylä-asteikäisenä aloin oireilla psyykkisesti, kasvatin aika vahvan ja räväkän ulkokuoren suojellakseni itseäni, mutta samalla koin uupumusta, minulla oli pakkoneuroottista käyttäytymistä ja haaveilin paluusta lapsuuden leikkeihin.
Ensimmäiset humalakokeilut ajoivat minut todella vastuuttomiin ja sairaisiin seksikokeiluihin. Ravintolaelämä veti luokseen jo 16-vuotiaana ja illan pääteemana minulla oli ulkonäköäni ja provosoivasti esiintuomaani seksuaalisuuttani hyödyntäen nauttia miesten typeryydestä. Ilmainen viina virtasi. Sain kiksit siitä kuinka miehet menivät sekaisin minusta, etenkin ne minua reilusti vamhemmat miehet. Oman ikäisiäni en koskaan vilkuillutkaan sillä silmällä. Minusta he olivat kakaroita.
Ajauduin suhteeseen itseäni kaksikymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa. Leikimme rakkaussuhdetta, minä sain ihmisen joka piti minusta "huolta": hommasi asunnon, antoi rahaa, piti kännissä pitääkseen minut tyytyväisenä. Kävi nussimassa tai otatti suihin, yleensä antoi rahaa ja lähti sitten vaimonsa luo. Tätä kesti kaksi vuotta, kunnes sain tarpeekseni.
Tapasin aviomieheni joka niin ikään oli minua reilusti vanhempi. Hän oli ensimmäinen joka tuntui kiltiltä ja turvalliselta, siihen halusin jäädä. Menimme naimisiin. Häneen sitten purin miesvihaani, seksuaalista traumaani, raivoani miesten haluja kohtaan. Jos hän teki jonkin "virheen" , olin suuttumuksesta sekaisin. Jos hän halusi minua liikaa, moitin häntä. Jos hän ei pannut minua, olin raivona. Olin mustasukkainen exille, kauniille naisille televisiossa, kaikelle. Olin kontrolloiva, en luottanut. Normaali hellyys oli minulle vaikeaa. Emme koskaan suudelleet, koska en pystynyt, vaikka eniten kaipasin juuri hellyyttä ja läheisyyttä. Vonkasin huomiota, mutta en osannut itse koskettaa, silittää, mennä kainaloon. Käytökseni rauhoittui vuosien myötä ja lapsen saaminen eheytti ja kasvatti minua paljon. Eroon tuo liitto luonnollisesti päättyi ja hyvä niin. Nyt ensimmäistä kertaa kohtaan yksin murtuneen minäni, masentuneen mieleni, itkuherkkyyteni, sekavat tunteeni. En ole terve enkä ehjä mutta nyt minä vihdoin alan aktiivisesti tehdä jotain asialle.
Minulla on nyt uusi suhde, joka on kestänyt muutaman kuukauden. Mies on rauhallinen, koen hänet melko turvalliseksi ja luotettavaksi. Yritän muistaa ettei ole pyhimyksiä ja paholaisia, on lähinnä vaan inhimillisiä ihmisiä. Läheisyys ja hellyys aiheuttaa minussa valtavia itkukohtauksia. En ymmärrä mistä ne tulevat, muttatavallaan tajuan, että käyn läpi jotain muutosta ja kasvamista. Heittäytyminen ja luottamus on vaikeaa, orgasmia en voi kuvitellakaan saavani, siihen tosin vaikuttanee myös masennuslääkitys. Mies suhtautuu hellällä hiljaisuudella itkuuni, mutta ei sano eikä kysy mitään. En tiedä, pitäisikö historiaani jotenkin avata? Mahtaako se edes kiinnostaa? Voiko se muuttaa kaiken huonompaan suuntaan? Meillä on kuitenkin paljon huumoria ja naurua suhteessamme myös.
Onko se seksuaalinen hyväksikäyttö, mikä on kaiken pahan alku ja juuri? Miksi minusta tuli tällainen?
Kiitos, että sain avautua jonnekin. En tietenkään mitään vastauksia odota ventovierailta, mutta ehkä joitain ajatuksia kuitenkin heräsi? Tai haluatko jakaa oman kokemuksesi?
Kommentit (36)
Voi että mitä olet joutunut kokemaan :(
Suosittelen ammattiauttajaa eli hyvää terapeuttia. Aloita vaikka omakin luota. Tai mene psykiatrille, joka kirjoittaa lausunnon kelaan ja teet itsekin hakemuksen, niin saat terapiaan korvattavuuden Kelasta. Toki jos olet varakas, niin käy omin varoin. Joka tapauksessa sun on syytä aloittaa pitkä terapia. Kyllä sä "eheydyt". Sulla on oikeus olla onnellinen ja nauttia normaalisti hellyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hirveen pitkä stoori ei jaksa lukee
Eli olet käyttänyt itse miehiä hyväksesi , ja koet olevasi uhri?
Hakeudu nyt oikeasti hoitoon.
Aika sama stoori itselläni. 10 vuotta terapiaa myös välissä, ei vaan mitään apua. Tai kait se puhuminen tiettyyn pisteeseen jotain antoi. Osaan pitää asiat sisälläni vaan entistä paremmin. Harmi ettei suomessa traumapotilaat saa kunnon apua. Psykedeeliterapia voisi olla ainut, jolla tällaiseen mieleen voisi murtautua muutoksia tekemään.
Tuolle yhdelle kommentoijalle haluaisin sanoa, että en kirjoittanut olevani uhri. Sen asian voi jokainen sitten itse nähdä miten haluaa kirjoittamani perusteella.
Olisi kuitenkin kuva kuulla vähän tarkemmin, minkä näet pahimpana tekonani miesten hyväksikäytössäni? Sekö että join ilmaiset viinat mutta painuin yksin kotiin sammumaan? Vai kenties aviomieheni joka sai kohtuuttomasti vihaa niskaansa? Itse säälin tässä tarinassani häntä kaikkein eniten.
Terapian olen muuten vastikään aloittanut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt oli sen verta pitkä teksti etten jaksanut lukea. Kannattaa kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi.
Tarkoitus oli että ehkä tää kolahtaisi sellaiseen ihmiseen jolla samantapaista taustaa / oireilua .
Anteeksi liian pitkä teksti! Kirjotan puhelimella niin ei pääse jäsentää / tiivistää / muokkaamaan tekstiä niin hyvin :(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietääkö ex-mies yhtään tosta sun menneisyydestä?
Eihän toi nyt ole mitenkään pitkä tarina. Hyvin kirjoitettu niin jaksoi helposti lukea lävitse :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No hyvän tähden, se joka ei jaksa lukea, voi jättää kokonaan kommentoimattakin! Ihan kaikkea kun ei voi nykyihmisen odottamilla yhden lauseen tiivistyksillä sanoa. Mutta aloittajalle ei voi muuta neuvoa, kuin että pyrkii saamaan kaiken hyödyn aloittamastaan terapiasta, ja poikaystävän kanssa olisi hyvä jutella avoimesti, jos oikeasti avoimen ja toimivan suhteen haluaa. Lisäksi olen sitä mieltä, että todellakin se seksuaalinen hyväksikäyttö on kaiken pahan alku ja juuri, mutta sen jälkeen päälle on ehtinyt kasaantua paljon muutakin pahaa, joka täytyy selvittää ja käydä läpi.
Kyllä hän pääpiirteittäin tietää. Yritin välillä selittää, miksi reagoin kuten reagoin. Mutta mulla oli väärä ajatus siinä taustalla. Odotin kai että hän rakastaa mut ehjäksi, tukee ja ymmärtää. Niin vihaista naista on kuitenkin aika haasteellista ymmärtää...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuolle yhdelle kommentoijalle haluaisin sanoa, että en kirjoittanut olevani uhri. Sen asian voi jokainen sitten itse nähdä miten haluaa kirjoittamani perusteella.
Olisi kuitenkin kuva kuulla vähän tarkemmin, minkä näet pahimpana tekonani miesten hyväksikäytössäni? Sekö että join ilmaiset viinat mutta painuin yksin kotiin sammumaan? Vai kenties aviomieheni joka sai kohtuuttomasti vihaa niskaansa? Itse säälin tässä tarinassani häntä kaikkein eniten.
Terapian olen muuten vastikään aloittanut.
Ap
Tekstisi perusteella olet ollut kusipää kaikkia miehiä kohtaan. Mikä siinä on epäselvää? Mies
Hyppää korkealta, se vaikuttaa hyvältä ratkaisulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva teksti. Miehelle kannattais vähän ehkä puhua, ikäänkuin kokeilla kepillä jäätä, että onko avautumisesta jotain iloa vai onko hyvä näin.
13, no onko tuo nyt ihme? Mieti, ala-asteikäisenä lapsena on hyväksikäytetty, eikä ole saanut mitään apua siihen tuskaan.
Suosittelisin suhteessa avoimuutta. Itse olen kertonut vastaavasta niile joiden kanssa suhdetta on voinut pitää vakavampana kuin tapailuna tai seksisuhteena. En ole joutunut katumaan kertomista.
Toivotaan, että saat apua ongelmiisi. Sääliksi käy niitä miehiä jotka ovat sinun ongelmien takia suhteissa kärsineet. Ehkä joku anteeksipyyntö olisi paikallaan, en tiedä ymmärrätkö sinä, että se ei ole ollut niiden miesten vika joihin olet kaiken pahan olosi ja ongelmasi purkanut.
Toivottavasti et jatka tämän uuden miehen kanssa pahaa oloasi taas purkamaan ja jos näin käy sinun olisi parempi olla yksin kunnes saat ongelmasi ja pääkoppasi kuntoon.
Rankka historia sulla. En oikein osaa sanoa muuta, kuin että olet selkeästi kaikesta hämmennyksestä huolimatta ymmärtänyt tosi paljon ja osannut käsitellä näitä asioita. Tekstisi oli tosi selkeä. Varmaan terapia auttaa sua nyt ymmärtämään yksityiskohtia ja tutkimaan niitä torjuttuja tunteita, ja terapia tulee varmasti sopimaan sulle ihan hyvin. Se on pitkä matka, vielä vuodessakaan ei välttämättä tunne muutosta (nimimerkillä 5 vuotta terapiaa takana, loppua ei näy) mutta hiljalleen sitä asiat avautuu. Nyt tehtäväsi on hyväksyä mitä on tapahtunut, kun et sitä enää voi muuttaakaan.
Olet vissiin ihan fiksu ja syvällinen tyyppi. Moni olisi varmaan hajonnut kesken matkaa, realiteetit sumentuneet. Sinä olet vielä voimissasi ja sulla on ymmärrys omasta taustastasi. Tiedät miksi olet tehnyt mitä teit. Olet paremmalla puolella. Niin kauan kuin on tietoisuus, reaktiot ja vitutus, olet paremmalla puolella. Kun niitä ei enää ole, alkaa olla vaarallista. Sullakin varmaan nämä lukot on alkaneet vasta tässä aikuisiällä avautua; nuorena silloin olit lukossa, torjuit kaiken?
Voi että, kirjoitit todella hyvin. Luulin että taustallasi on jo pidempi terapia, niin hyvin osaat hahmottaa asioitasi! Tosi hyvä että olet terapiaan päässyt. Kysypä terapeutiltasi, kuinka tuoda esille asiaa miehellesi ja missä vaiheessa se kannattaa tehdä.
Itselläni ei hyväksikäyttötaustaa, mutta muita rankkoja kokemuksia. Seksuaalisuuteni on myös ristiriitaista ja siihen sekoittuu vihaa ja aggressiivisuutta, johon en pääse oikein käsiksi. Uuden kumppanin kanssa on tullut ongelmia, koska on tottunut tyyniin ja järkeviin naisiin ja hänen on vaikea kestää aaltoiluani äärettömän herkän pikkutytön ja aggressiivisen voimakastahtoisen aikuisen naisen välillä. Suurimman osan ajasta olen "normaali", mutta kriittiset tai stressaavat tilanteet heittävät minut jompaan kumpaan laitaan.
Mies tietää minusta kaiken, valitsin tämän avoimen linjan heti alussa. Ymmärrän kuitenkin että hyväksikäyttö jättää ihan omanlaiset arpensa. Mutta kuten tiedät, se ei ole Sinun syysi eikä häpeäsi.
Myös minä menin tämän suhteen alussa aivan pirstaleiksi nimenomaan hellyydestä ja läheisyydestä, edelleen sen vastaanottaminen on välillä vaikeaa koska se tekee niin suojattomaksi. Uskon, että pidemmän päälle rohkeus kuitenkin kannattaa.
Itse olen muuten pohtinut, missä määrin minussa on epävakaan persoonan piirteitä. Lue siitä, jos haluat, vaikka itsensä ylenmääräiseen diagnosointiin en muuten kannustamaan...
Olisi varmaan ihan hyvä hakea ammattiapua.