Laskin kuinka moni on Facebook-kuvansa vaihtanut
Heitä on tällä hetkellä 25% kavereistani. Eikä voi sanoa, että heitä yhdistäisi "tekopyhyys" tai halu olla "tiedostava kaupunkilainen", mitä täällä nyt onkaan heitelty. He ovat opettajia, lastentarhaopettajia, hoitajia, muusikoita, kirjailijoita, duunareita, esimiehiä. Asuvat ihan ympäri Suomea, maalla tai kaupungissa.
Ihan kaikenalsia ihmisiä.
Pystyttekö te jotenkin profiloimaan oman ystäväpiirinne ihmiset, joilla on se tricolori-tunnus??
Kommentit (56)
No, katsotaanpa. Yksi on sairaseläkeläinen mies, yksi on parikymppinen nainen joka ei saanut tänä vuonna opiskelupaikkaa ja on nyt siivoojana, yksi on rikas mutta yksinäinen keski-ikäinen nainen, kaksi naispuolista opiskelukaveriani iältään 21-23, yksi alakoulun naispuolinen luokkakaveri joka on kaupan kassa, kaksi lähihoitajaa, yksi työtön teiniäiti, yksi 14-vuotias poika naapurista.
Mitä nopeasti katselin, niin omista kavereista varmaan jokaisella oli myös sateenkaarikuva, aika moni osallistui presidentinvaalien alla Haavisto-hypetykseen ja mitä näitä nyt muita on ollut. Kertoo enemmän siitä, että he ottavat kantaa asioihin tuolla tavalla.
Tekopyhät. Mitä joku fb-profiilikuva muka auttaa? Paitsi ehkä sen kuvan muuttajan mielestä se korostaa hänen omaa empaattisuuttaan verrattuna muihin.
Teitä näyttää kuitenkin vaivaavan asia melko lailla. Yritätte kategorisoida kuvan vaihtavat, jonnekin ihme kastiin. Säälittävää.
Ei sen kuvan ole tarkoitus mitään auttaa. Se on vain ilmaus kollektiivisesta surusta ja osanotosta, siitä että ajatukset ovat tragediassa.
"Siis katsokaa kuinka hyvä ihminen olen!!!!1"
Vierailija kirjoitti:
tyhmät
Onko sinulla paljon tyhmiä kavereita? "Kerro minulle millaisia ystäväsi ovat, niin minä kerron millainen sinä olet" sanoo vanha ajatelmakin.
En keksi mitään yhdistävää tekijää. Mukana on yhtälailla korkeasti koulutettuja, tiedostavia ja aktiivisia, kuin kouluttamattomia "ei-äänestäviä". Miehiä ja naisia. Heteroita ja homoja.
Vierailija kirjoitti:
"Siis katsokaa kuinka hyvä ihminen olen!!!!1"
Mieluummin niin päin kuin toisin päin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nopeasti katselin, niin omista kavereista varmaan jokaisella oli myös sateenkaarikuva
Mikä sateenkaari? Tarkoitatko trikolori, vai puhutko jostain Haaviston vaalien aikaisesta sateenkaari hypetyksestä.
Mun etusivu on aivan täynnä Pariisia.
Noista iso enemmistö on korkeakoulutettuja, joukkoon mahtuu politiikantutkijaa, lääkäriä, opettajaa, markkinointi-ihmistä jne.
Yksi yhdistävä tekijä: oikeastaan kaikki ulkomailla asuvat kaverit ovat vaihtaneet kuvan ja jakaneet muutenkin kuvia, uustia ja kuvia rakennuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Siis katsokaa kuinka hyvä ihminen olen!!!!1"
Mieluummin niin päin kuin toisin päin.
Kuinka muistit niitä yli 200 venäläistä, jotka kuoli lentokoneen räjähdettyä?
Voi kiesus sentään. Eikö se riitä että homojen pääkaupungissa vedetään kaupungintalo värikkääksi, pitääkö vielä jokaisen kynnellekykenevän pelleillä asialla? Sama kuin joku j'est suis charlie tms. Jotain rajaa sille tekopyhyydelle.
Vierailija kirjoitti:
Mun etusivu on aivan täynnä Pariisia.
Noista iso enemmistö on korkeakoulutettuja, joukkoon mahtuu politiikantutkijaa, lääkäriä, opettajaa, markkinointi-ihmistä jne.
Yksi yhdistävä tekijä: oikeastaan kaikki ulkomailla asuvat kaverit ovat vaihtaneet kuvan ja jakaneet muutenkin kuvia, uustia ja kuvia rakennuksista.
No kyllä on sitten typerää porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nopeasti katselin, niin omista kavereista varmaan jokaisella oli myös sateenkaarikuva
Ranskan lippu on trikolori, eikä mikään (gay) sateenkaari.
Kyllä sairaalansiivoja & vellinjakaja oli eka
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nopeasti katselin, niin omista kavereista varmaan jokaisella oli myös sateenkaarikuva
Ranskan lippu on trikolori, eikä mikään (gay) sateenkaari.
Nii varmaan tässä tarkoitettiin sitä, kun taia - arvoista avioliittolakia kannatettiin vaihtamalla profiilikuva sateenkaareksi...
Mullakin FB täyttynyt trikoloreista. On professoria, tutkijaa, lähihoitajaa, työtöntä, asiantuntijaa, myyjää, markkinoijaa, kotiäitiä, johtajaa, eläinlääkäriä, muusikko-tuottajaa, rauhanturvaajaa. Porukkaa laidasta laitaan.
Täh? Miten joku voi edes ajatella, että tuossa profiilikuvan vaihtamisessa olisi jotain väärää? MIKÄ siinä ärsyttää?
tyhmät