Miten lakata huutamasta ja raivoamasta lapsille?

Vierailija

Niin huono omatunto aina! En vain jaksa tuota uhmaa ja kitinää ja sorrun huutamaan. Vihaan itseäni. Lapsuudenkotonani huudettiin paljon, vannoin etten tee samaa itse ja tässä ollaan. Jos jollain on oikeasti hyviä vinkkejä niin kertokaa?

Sivut

Kommentit (19)

Vierailija

Sama juttu. Nyt oon vähän skarpannut syyllistämällä itseäni sillä, että pilaan lastenkin elämän. Ja ajattelemalla myös sitä, että ne lapset kyllä vastaavat mulle samalla tavalla kuin itse käyttäydyn.

Vierailija

Olla parempi ihminen? Tehdä itselleen mielekkäitä asioita, olla rakastava ihminen. Tiedostaa omat virheet ja menneisyys. Olla aikuinen. Mennä itseensä.

Vierailija

Päätä, päätä ja päätä. Pidä suu kiinni silloin kun suututtaa. Mene toiseen huoneeseen, huuda vaikka kylppärissä pyyhkeeseen. Ihminen voi kouluttaa itsensä olemaan huutamatta. Tiedosta kuinka turhaa, naurettavaa ja negatiivista huutaminen on, ja päätä ettet enää tee sitä. Keskity.

Vierailija

Tämä ei ole koskaan ollut näin vaikeaa. Tällä hetkellä on vain niin paljon stressiä ja olen lähes kokonaan yksin vastuussa kaikesta, mies tekee pitkää päivää. Huomaan että pinna on olemattoman lyhyt. Nyt on pakko tsempata. Pakko. Jos en huomenna huudan ostan karkkipussin itselle.

Vierailija

Kokeile ottaa lapsi syliin kun hän raivoaa. Kokeile mitä tapahtuu. Meilläkin uhmaikäinen ja joskus väsyneenä palaa pinna ja korotan ääneni, mutta kokemuksesta tiedän, että parhaiten uhma taittuu kun lapsen ottaa syliin ja pitää hyvänä.

Vierailija

Täällä kanssa yksi huutaja. Välillä itsekin yllätyn, kun kuulen huutavani vittusaatanaa kaksivuotiaalleni. Ihan järkyttävää! Saa kyllä luvan loppua tämä. Vaan miten?

Ja syynä tähän on siis stressistä johtuva lyhyt pinna (hoidan itse kodin ja lapset, lastenhoitoapua en saa keneltäkään), lapsuuden kodissa huudettiin myös. Poikani on äärimmäisen temperamenttinen, samoin kuin minäkin.

Vierailija

Kun meidän lapsen uhma oli pahimmillaan ja minä huusin väsyneenä, niin otettiin käyttöön tarrasysteemi: lapsi sai tarran joka päivältä, jona ei purrut/lyönyt/sylkenyt, ja minä sain rastin kalenteriin joka päivältä, jona en huutanut lapselle. Seitsemästä rastista minäkin sain tarran :)

Vierailija

Itsekin huusin aikanaan lapsille, kun olin väsynyt. Jossain vaiheessa tajusin, ettei siitä ole mitään hyötyä. Ei yhtään mitään hyötyä. Kaikille tuli vain paha mieli. Sitä mietin ja huutaminen vain loppui. Sen jälkeen elämä on ollut muutenkin leppoisampaa, kun olen alkanut ottaa elämässä tulevat pienet jutut niiden vaatimalla arvolla. Turha hermostua jostain pikkujutuista. Toki vieläkin joskus hermostun, mutta nyt enemmän paasaan lähinnä teineille, huutanut en ole vuosiin mistään asiasta. Mietin sitäkin, että miltä musta tuntuisi, jos mulle jokaisesta pikkujutusta joku huutaisi. Ei se ainakaan lisäisi mun yhteistyöhalukkuutta.

Vierailija

Mieti, miksi huudat. Mitä saat aikaan huutamalla? Huomaa - et ainakaan sitä, mitä haluaisit.

Siksi kannattaa ennakoida tilanteet niin, että lapset eivät aiheuta sitä, mikä saisi sinut huutamaan. Se mammojen vihaama päivärytmi auttaa ihmeen pitkälle: lapsille ruokaa, kuiva vaippa/potatus ja lepoa oikeaan aikaan. Silloin ei synny tilanteita, joissa sinä vaivut lapsen asteelle.

Vierailija

Ymmärrän huutajaäitejä. Minusta ei pitänyt koskaan tulla sellaista, vielä esikoisen kanssa olin juuri sellainen tuomitsija, joka paheksuin jos joku äiti jossain pimahti. Sitten syntyi toinen lapsi, kaikki paska elämässä sattui kaatumaan juuri niihin muutamaan kuukauteen lapsen syntymän ajalle eikä juuri siitä parantunut sen jälkeenkään. Olin ihan loppu, ja toinen lapsi oli syntymästään asti tällainen huutaja, joka veti kilarit joka asiasta, jonka uhma alkoi jo 1-vuotiaana ja joka ei siis vieläkään ole loppunut. Ja minustakin tuli huutaja ja kiroilija. Koska liika on liikaa.

Ongelma on, että huuto auttaa, se on nopein tapa ratkaista tyhjänpäiväiset ristiriidat jotka johtuu ihan vaan lapsen iästä ja siitä että lapsi inhoaa siirtymiä ja monta muutakin asiaa. Kun lapsi vetää aamulla megaraivarit siitä, että pitää lähteä hoitoon, voin yrittää toki lohduttaa häntä. Jolloin kilari kestää tunnin ja päiväkotimatkalla hän heittäytyy pyörätielle metrin välein säälimään itseään ja menee itku silmässä päiväkotiin, vetäen vielä jonkun loppunäytöksen käsienpesusta kun ollaan päästy perille. Tai voin karjaista hänelle, että et saatana ala temputtaan siinä, jolloin lapsi näytösomaisesti rääkyy sen vartin. Ja on sen jälkeen hyvällä tuulella ja kipittää nätisti käsi kädessä päikkyyn ja tottelee. 

Minä haluan vaan, että se huuto ja venkoilu loppuu, sitä on tullut koko lapsen eliniän ajan ihan liikaa ihan joka ikinen päivä. Huuto lopettaa sen. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän huutajaäitejä. Minusta ei pitänyt koskaan tulla sellaista, vielä esikoisen kanssa olin juuri sellainen tuomitsija, joka paheksuin jos joku äiti jossain pimahti. Sitten syntyi toinen lapsi, kaikki paska elämässä sattui kaatumaan juuri niihin muutamaan kuukauteen lapsen syntymän ajalle eikä juuri siitä parantunut sen jälkeenkään. Olin ihan loppu, ja toinen lapsi oli syntymästään asti tällainen huutaja, joka veti kilarit joka asiasta, jonka uhma alkoi jo 1-vuotiaana ja joka ei siis vieläkään ole loppunut. Ja minustakin tuli huutaja ja kiroilija. Koska liika on liikaa.

Ongelma on, että huuto auttaa, se on nopein tapa ratkaista tyhjänpäiväiset ristiriidat jotka johtuu ihan vaan lapsen iästä ja siitä että lapsi inhoaa siirtymiä ja monta muutakin asiaa. Kun lapsi vetää aamulla megaraivarit siitä, että pitää lähteä hoitoon, voin yrittää toki lohduttaa häntä. Jolloin kilari kestää tunnin ja päiväkotimatkalla hän heittäytyy pyörätielle metrin välein säälimään itseään ja menee itku silmässä päiväkotiin, vetäen vielä jonkun loppunäytöksen käsienpesusta kun ollaan päästy perille. Tai voin karjaista hänelle, että et saatana ala temputtaan siinä, jolloin lapsi näytösomaisesti rääkyy sen vartin. Ja on sen jälkeen hyvällä tuulella ja kipittää nätisti käsi kädessä päikkyyn ja tottelee. 

Minä haluan vaan, että se huuto ja venkoilu loppuu, sitä on tullut koko lapsen eliniän ajan ihan liikaa ihan joka ikinen päivä. Huuto lopettaa sen. 

Ei tarvitse huutaa ollenkaan. Riittää, että päätät, ettet jatka huutamista. Ne hommat hoituu aivan yhtä lailla ilmankin. Ja olin ennen huutaja-äiti, satunnaisesti yhä. Nykyisin näen paljon vaivaa, että arki sujuisi huutamatta. Palkintona lapsi on rauhallinen ja luottavainen. Koska sen huudon seuraukset näkyvät myöhemmin, lapsen turvallisuudentunteessa ja miellyttämisenhalussa, viimeistään sitten alakouluiässä. En halua lapsistani tahdottomonia sätkynukkeja, jotka pelkäävät ja miellyttävät sen takia muita. Niintule käymään, tiedän sen omasta kokemuksestani. Huutaminen särkee jotakin pysyvästi, varsinkin jos se on jatkuvaa.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat