Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Onko sinulla sielu?

Vierailija

Siis tunnetko, että sinulla on sielu? Miltä se tuntuu? Mikä osa se sinusta on, ja millainen olisit ilman sitä?

Minä en osaa ajatella, että minulla olisi sielu, enkä oikein ymmärrä mikä se on. Minulla on toki persoonallisuus, muistoja, tunteita ja opittuja taitoja. Mutta ne kaikki katoavat, kun kuolen, eikä minusta jää mitään tajuntaa jäljelle.

Aikaisemmin joku täällä väitti, että sielu on yhtä kuin omatunto, mutta hän oli tainnut käsittää jotakin ihan väärin. (Omatunto minulla kyllä on.)

Kommentit (8)

Käyttäjä104
Seuraa 
Liittynyt18.10.2015

Ei minulla ole sielua. Minä olen sielu. Minulla, sielulla, henkisellä olennolla, on mieli ja ruumis, ei toisinpäin. Minun todellinen ikuinen olemukseni on valinnut ilmetä tässä ulottuvuudessa, ajassa ja paikassa, nyt jonkin aikaa tällaisen ruumiin ja mielen muodossa, jotka minulla nyt on. Se voi myös ilmetä muina muotoina, tai olla olemassa puhtaasti henkisenä Jumalan yksilöllistymänä, ilman ajallista muotoa.

Sielu, minun todellinen olemukseni, Jumala (sillä sielu on Jumala toiminnassa, Jumala ilmenneenä) on jotain muuta kuin persoonallisuus. Se on tila, jossa persoonallisuus ilmenee. Se on tila, jossa ajatukset ja ruumis ilmenevät, jossa koko maailma ilmenee. Se on avaruus, se on nykyhetken ääretön tila. Se ihminen, jota nimelläni kutsutaan, on siinä vain yksi kohde, samoin kuin ikkunasta näkemäni puu. Tämän syvimmän olemuksen tasolla olen ikuinen: tietoisuus tai tila josta kaikki syntyy ja johon kaikki katoaa on aina. Mutta ihmisen nimimerkillä Käyttäjä104 muoto, ruumis ja ajatukset ja tunteet, kyllä katoavat ajallaan, ja nousee toisia muotoja. Iankaikkisuuden tuntemista on tuntea itsensä ruumiin ja mielen tuolla puolen. 

Eikä nämä ole ensi sijaisesti uskon asioita. Ihminen voi omaksua ihan mitä tahansa uskomuksia sielusta, mutta niin kauan kuin ne ovat vain mielen uskomuksia, ei niillä ole paljoakaan merkitystä elämälle. Sielu, ihmisen sisin olemus, Minä olen: se on jotain mikä pitää tuntea, jos sitä kaipaa, ei jotain mistä pitää tietää oikein, uskoa oikein. Mieli ei koskaan voi käsittää sitä, ei määritellä sitä. Mutta jos mieli on hiljaa, ihminen voi löytää sen mitä on mielen tuolla puolen.

Kosmos

Ei ole sielua ei.

Mutta entä jos miljoonien vuosien päästä sattuman kautta samat atomit ja vielä silmiltä piilossa olevat partikkelit, joita minussa on nyt, järjestäytyvät tismalleen samalla tavalla uudestaan. Saanko tietoisuuteni takaisin?

Kaiken kiertokulku, se on jännä juttu se.

Vierailija

Minäkin ajattelen, että jokainen ihminen on kuolematon sielu. Ruumis on vain kuori sielulle ja muistot, kokemukset ja persoonallisuus ovat vain tähän fyysiseen elämään liittyvää oheistuotetta. Ehkä tänne jotain on tultu oppimaan niiden kautta, mutta ne eivät kuulu sieluun. Vaikka ajattelen näin, keskityn kuitenkin arkikohtaamisissa ihan siihen toisten persoonaan, käytökseen ja konkreettiseen olemukseen, asioihin, jotka voi nähdä ja osoittaa todeksi. Ehkä jopa koko todellisuus on vain illuusiota (ja onkin siinä mielessä, että hyvin moni asia perustuu todella pinnallisille ja jopa tyhjänpäiväisille arvoille), mutta siihen ajatukseen liiallinen uppoutuminen ei voi olla kovin terveellistä. ;)

Käyttäjä104
Seuraa 
Liittynyt18.10.2015

Vierailija kirjoitti:
Vaikka ajattelen näin, keskityn kuitenkin arkikohtaamisissa ihan siihen toisten persoonaan, käytökseen ja konkreettiseen olemukseen, asioihin, jotka voi nähdä ja osoittaa todeksi. Ehkä jopa koko todellisuus on vain illuusiota (ja onkin siinä mielessä, että hyvin moni asia perustuu todella pinnallisille ja jopa tyhjänpäiväisille arvoille), mutta siihen ajatukseen liiallinen uppoutuminen ei voi olla kovin terveellistä. ;)

Tämä ei sitten ole millään tapaa kritiikkiä sinun kirjoitukseesi, lainaan sitä vain koska se sai pohtimaan sitä miten itse  koen nämä asiat, muotoilemaan sen vastaukseksi :)

Minulle ehkä itsen syvimmän tason ymmärtämisessä hienointa on juuri se miten se vaikuttaa toisten olentojen kohtaamiseen. Sielu nimittäin ei ole joku täydellinen yksilöllisyys, ei ole toisistaan täysin erillistä minun sieluani ja sinun sieluasi, vaan on yksi ja sama Minä ilmenneenä lukemattomissa muodoissa. Kun kohtaan toisen, olen toki tietoinen itsestäni ajallisen ilmenemän tasolla, samoin toisen ilmenemästä ruumiina ja persoonallisuutena, mutta samaan aikaan konkreettisesti koen, että me olemme sama Henki tai Sielu tai Itse ilmenneenä. Me olemme saman puun oksia, raamatullista kielikuvaa käyttääkseni. Tämä tekee esim. toisen satuttamisesta ja vahingoittamisesta varsin mahdotonta: minä satuttaisin itseäni jos satuttaisin toista, sillä molemmat me olemme samaa Itseä. 

Aistein aistitun todellisuuden illuusioluonne on jotain, mikä on itselleni hyvin tärkeää arjessani. Ymmärrettävästä syystä moni pelkää sellaisen mahdollisuudenkin ajattelua, koska se näyttäisi vievän pois pohjan koko olemassaololta ja syöksevän hallitsemattomaan kaaokseen ja hulluuteen. Jokaisen, joka löytää tämän harhanomaisuuden, on pakko kohdata ihmismielen sitä vastaan tuntema kuoleman ja hulluuden pelko. Lopulta todellisuus on kuitenkin paljon vähemmän pelottava kuin se mitä ihmiset todellisuudeksi kutsuvat. Se on ikuinen, katoamaton, vailla pahaa, se on taivasten valtakunta meidän keskellämme. Ihmiset ehdollistumisineen näkevät sen vain kuin mustien lasien läpi, vääristyneenä. Kollektiivisten harhojen läpi näkemisen takana ei olekaan tyhjyys ja kaaos, vaan ikuisen rauhan valtakunta. Ja se, miten illuusioiden maailma reagoi siihen, joka näkee illuusioiden läpi, on toisinaan varsin mielenkiintoista. Joku voi sanoa kokevansa ihmeellistä rauhaa tai jopa parantuneensa sairaudesta, mutta se joka "paransi", ei tiedä mitään sellaisesta, sillä hän näki koko ajan ikuisen Jumalan lapsen vailla mitään sairautta tai puutetta.

Vierailija

Suomalainen ihminen ei yleensä mieti henkimaailman asioita. Se, mitä näkyy, on olemassa. Evoluutiota ei hyväksy kolmasosa meistä, ja yksi syy on varmasti se, kun sitä ei kukaan nähnyt.

USA:ssa on vähän samanlainen meininki, vähän pahemmaksi päässyt vain.

Vierailija

Jos on, niin en minä ainakaan tunne sellaista. Minä tiedän että on mieli ja ruumis, mutta käsittääkseni sielusta puhutaan näistä erillisenä jotenkin syvempänä itsen tasona.

Vierailija

On. Se on sellainen asia, jonka olemassalon huomaa parhaiten äärimmäisissä tunne-elämyksissä. Jos ihminen toteuttaa omaa elämäntehtävää hän toimii sielustaan. Sielu on jotain enemmän kuin persoona ja saattaa kuoleman jälkeen siirtyä toiseen ruumiiseen, mutta ei ole kuitenkaan ikuinen.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat