Nyt en tiedä mitä tehdä

Surullinen

Yritin taas eilen keskustella mieheni kanssa. Koen, että meillä on parisuhteessa pahoja ongelmia, on ollut jo parin vuoden ajan. Lyhyesti sanottuna mies ei juurikaan puhu minulle, ei juurikaan kuuntele, seksiä on tosi harvoin. Kommunikointi takkuaa, asiat eivät suju, kun mies jättää aika paljon asioita kertomatta minulle (siis sellaisia arkipäivän elämään liittyviä käytännön asioita). Miehen mielestä meillä ei ole ongelmia, koska hän ei ole mitään ongelmia huomannut. Ainoa, jolla on ongelmia, on kuulemma minä.

Lisäksi sanoin miehelleni, että minusta ei tunnu mukavalta, kun hänen äitinsä ja siskonsa aina kommentoivat lastemme kokoa ja ulkonäköä tyyliin "voi kamala kun tuo Matti on pitkä" ja "onko tuolle Pirkolle taas tullut painoa lisää" jne. Toinen lapsista on jo sen verran vanha, että alkaa jo ymmärtää mitä kommentit tarkoittavat. Ihan asiallisesti mielestäni sanoin, mutta mies vain alkoi vähättelemään, että ainako minun pitää tehdä numero kaikesta ja ei hänen perheensä mitään pahaa tarkoita. Mies ei edes kysynyt, mikä minusta tuntuu asiassa pahalta, alkoi vain meuhkaamaan että hänen perhettään ei tarvitse haukkua. Ja mies nimenomaan puhui äidistään ja siskoistaan perheenä, tiedä sitten mitä oma vaimo ja lapset ovat hänen mielestään ovat.

Keskusteluyhteyttä miehen kanssa ei enää tunnu löytyvän millään keinoin. Eilenkin sanoin miehelle, että nyt kyllä täytyisi keskustella näistä asioista, niin mies tokaisee vain että keskustele sitten. Itse ei ota millään tavalla osaa keskusteluun, kun ei kuulemma ole mitään sanottavaa.

Eilen minulta sitten meni lopulta hermot ja annoin kaiken tulla ulos. Mies vain totesi, että eihän sun kanssa edes pysty keskustelemaan, kun vaan rää'yt siinä. Ja aamulla miehen elämä jatkui kuin ennenkin, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mä en jaksa enää tällaista elämää, enkä tiedä mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Koen, että olen jo yrittänyt parhaani, mutta mikään ei saa tilannetta muuttumaan.

Kommentit (7)

Vierailija

Voisi olla minun kirjoittama teksti! Aikoinaan kyllästyin tuohon samanlaiseen tilanteeseen ja muutin lapsemme kanssa pois. Asuimme muutaman vuoden näin, olimme siis perhe muuten, mutta asuimme vain erillämme. Näin 3 vuotta. Mies sai ylipuhuttua minut takaisin ja vonkaamalla vonkasi toisen lapsen. Lapsen synnyttyä kaikki jäi minun kontolleni, miehen työpäivät ja harrastukset lisääntyivät. Nyt olen katsellut tätä tilannetta useamman vuoden, mikään ei ole muuttunut, miehen kanssa ei voi keskustella mistään, vika tietenkin miehen milestä on minussa. Mies ei halua erota, kuulemma olisi ihan turhaa sellainen. Tottakai, joutuisi itse pesemään pyykkinsä eikä muukaan palvelu enää pelaisi. Olen kahden vaiheilla eron kanssa, sillä erossa jäisin totaali yh:ksi ja apuja ei ole mistään päin saatavissa. 

Vierailija

Sivuhuomiona, etkö voisi sanoa suoraan anopille ja kälylle että toivot, ettei lasten ulkonäköä kommentoitaisi varsinkaan heidän kuultensa?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Sivuhuomiona, etkö voisi sanoa suoraan anopille ja kälylle että toivot, ettei lasten ulkonäköä kommentoitaisi varsinkaan heidän kuultensa?

Minä muuten tein näin, eli sanoin anopille, ettei tarvitse puuttua aikuisten lastensa elämään, käskin katkaista viimeinkin napanuoran! Tämä siis kun asuimme erillämme miehen kanssa, olen siis tuo, kuka vastasi ap:lle ylempänä. Anoppi lopetti ainaisen vi**uilunsa. Sitä en tiedä, kertoiko miehelleni sanomiset. 

Vierailija

Miehesi kuuluisi puolustaa vaimoaan ja lapsiaan kaikilta ulkopuolelta tulevilta loukkaavilta kommenteilta. Eikö hän uskalla sanoa äidilleen ja siskoilleen? Eikö hän ole katkaissut napanuoraansa? Säätelevätkö äiti ja siskot miehesi elämää? Onko äidissä ja siskoissa enemmän menetettävää, kuin omassa vaimossa ja lapsissa, jos mies aukaisi suunsa?

Lapset muistavat hyvinkin pienestä lähtien puheet ja teot. Ulkomuotoon liittyvät negatiiviset kommentit satuttavat paljon, mutta jos on kyse normaalin pituuskasvun ääneen huomioimisesta, ei siinä mitään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Voisi olla minun kirjoittama teksti! Aikoinaan kyllästyin tuohon samanlaiseen tilanteeseen ja muutin lapsemme kanssa pois. Asuimme muutaman vuoden näin, olimme siis perhe muuten, mutta asuimme vain erillämme. Näin 3 vuotta. Mies sai ylipuhuttua minut takaisin ja vonkaamalla vonkasi toisen lapsen. Lapsen synnyttyä kaikki jäi minun kontolleni, miehen työpäivät ja harrastukset lisääntyivät. Nyt olen katsellut tätä tilannetta useamman vuoden, mikään ei ole muuttunut, miehen kanssa ei voi keskustella mistään, vika tietenkin miehen milestä on minussa. Mies ei halua erota, kuulemma olisi ihan turhaa sellainen. Tottakai, joutuisi itse pesemään pyykkinsä eikä muukaan palvelu enää pelaisi. Olen kahden vaiheilla eron kanssa, sillä erossa jäisin totaali yh:ksi ja apuja ei ole mistään päin saatavissa. 

Avioeroa minäkin olen miettinyt monesti, mutta jotenkin ei vain ole toteutunut käytännön tasolla. Ajattelen, tai ainakin kuvittelen, että mies rakastaa lapsiaan enkä haluaisi rikkoa lapsilta kotia. Ja sitten on nämä käytännön asiat; rahat, asuminen ja lasten iltahoidon järjestäminen - olen varma, ettei mieheltä paljon apua heruisi eron jälkeen näihin käytännön asioihin.

Mies kyllä jossakin vaiheessa piti meitäkin perheenä, mutta toisen lapsen jälkeen alkoi tuo ihmeellinen oman suvun jalustalle nostaminen. Napanuora kai sitten kasvoi hänellä takaisin kiinni.

Jotenkin vain tuntuu, etten kelpaa miehelle enää missään asiassa. Mies oli risteilyllä vanhempiensa ja siskojensa+näiden miesten kanssa. Minua ei mies eikä kukaan muukaan pyytänyt mukaan, vähän tuntui pahalta tuollainen. Miehelle ehdotin, että voitaisko mennä joskus kahdestaan risteilylle, niin vastaus oli että voithan sä mennä yksin. Tarjoutui sentään maksamaan matkan. Että jotain kai on vialla, jos mies mieluummin viettää aikaa ja matkustelee vanhempiensa+siskojensa kanssa  kuin oman vaimon ja lastensa kanssa.

Anopin kanssa tuskin kannattaa yrittää puhua, kun muutenkin haukkuu aina kaikki ihmiset ja arvostelee, niin tuskin mitään hyödyttäisi. Onneksi ei kauheasti ole meidän lasten kanssa tekemisissä, anoppi lähinnä keskittyy hoitamaan ja ottamaan yökylään näitä miehen siskojen lapsia.

Tämä alkaa jo kuulostaa katkeran ja kateellisen vaimon tilitykseltä, mutta näin ne asiat ovat ainakin minun näkökulmastani.

ap

Vierailija

Tunnusta totuus: se ei nyt vaan riitä, että SINÄ teet parhaasi. Sehän merkitsee sitä, että ei kenenkään muun tarvitse tehdä paljonkaan, kun sinä olet siinä se, joka vastaat kaikesta, huolehdit, olet paras.

Ymmärrän oikein hyvin tunteesi, kun koet olevasi ulkopuolinen. Jos / kun sinua ei pyydetä mukaan, on vaan järjestettävä itse itselleen jotain kivaa. Minua harmittaa nykyään jo miehenkin puolesta, kun häntäkään ei enää pyydetä mukaan sellaisiin, joissa ollaan yleensä puolison kanssa kun minut jätetään niistä bileistä ulos, häitä ja hautajaisia ym. perhejuhlia lukuunottamatta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tunnusta totuus: se ei nyt vaan riitä, että SINÄ teet parhaasi. Sehän merkitsee sitä, että ei kenenkään muun tarvitse tehdä paljonkaan, kun sinä olet siinä se, joka vastaat kaikesta, huolehdit, olet paras.

Ymmärrän oikein hyvin tunteesi, kun koet olevasi ulkopuolinen. Jos / kun sinua ei pyydetä mukaan, on vaan järjestettävä itse itselleen jotain kivaa. Minua harmittaa nykyään jo miehenkin puolesta, kun häntäkään ei enää pyydetä mukaan sellaisiin, joissa ollaan yleensä puolison kanssa kun minut jätetään niistä bileistä ulos, häitä ja hautajaisia ym. perhejuhlia lukuunottamatta.

 

Ai että vaimonko pitäisi järjestää itselleen jotain kivaa, kun mies mennä viilettää toisten kanssa? Vaihtoon tommonen mies pitäisi laittaa, joka ei vaimostaan tunnu piittaavan pätkän vertaa.

Ehkä ne vaimotkin voisi välillä miettiä omaa suhtautumistaan, ei se anoppi aina ole syypää kaikkeen. Kannattaisi välillä katsoa peiliin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat