Seksikumppaneiden määrä

Vierailija

Hei! En tiedä onko tämä tyhmä kysymys, mutta minulla on ollut viimeisen kahden vuoden aikana 10 seksikumppania. Osa näistä on ollut tapailua,osa yhden illan juttuja ja osa seksikumppaneita, joiden kanssa olen harrastanut suojaamatonta seksiä. Niistä kolme on oli ulkomaalaisia ja loput olivat suomalaisi

Varsinainen kysymys siis on, että kuinka todennäköistä on että olisin saanut joiltain näistä esimerkiksi HIV:en? Ei sitten tarvitse sanoa että mene testeihin, koska olen menossa testaamaan kaikki taudit.

Sivut

Kommentit (37)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kuinka voi olla niin varma että todennäköisyys on 19%? Ainakaan mitään oireita minulla ei ole ollut.

No jos kysyt niin vastaan. Ei tietenkään ole mitään varmuutta, arvion heitin.

Vierailija

Kiinnostaisi tietää kuinka olet ehtinyt sekstaamaan vuoden aikana 5 henkilön kanssa. Sehän tarkoittaa että uusi kumppani melkein kahden kuukauden välein, ja se kuulostaa todella kiivaalta tahdilta.

Vierailija

Hiv, varsinkaan sen eurooppalainen tyyppi, ei tartu kovin helposti. Naiseen miehestä hieman helpommin kuin toisin päin, mutta ei helposti kummallekaan. Hyvä on silti testata aina suhteen päätyttyä, oli suhde millainen hyvänsä. Eli jokaisen seksikumppanin välissä kolmen kuukauden odotus, sitten testiin ja sitten taas uutta seuraa etsimään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
5 henkilöä vuoden aikana ei ole edes mielestäni paljon.

Oho. On kyllä ihme sekstailijoita. Miten on edes mahdollista joutua sänkyyn niin useasti? En osaa käsittää...

Tuohonhan ehtii jo vaikka viikossa.

Vierailija

Ei sulla mitään HIViä ole, eikä muutakaan. Herpes voi olla, mutta sen välttäminen on melkein mahdotonta.

Mahdollisuus saada HIV on todella todella pieni. HIV on vieläkin lähes kokonaan narkkarien ja homojen tauti.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 henkilöä vuoden aikana ei ole edes mielestäni paljon.

Oho. On kyllä ihme sekstailijoita. Miten on edes mahdollista joutua sänkyyn niin useasti? En osaa käsittää...

Tuohonhan ehtii jo vaikka viikossa.

Jokainen nainen ehtii, promille miehistä.

Vierailija

Ei HIV ole narkkareiden ja homojen tauti pelkästään. Luin joskus wikipediasta että tauti tarttuu todennäköisemmin veren kuin muiden ruumiin eritteiden kautta. Ja mm. todennäköisyys tartuntaan on emätinyhdynnässä n. 0,01-0,03. En tiedä voiko wikipediaan luottaa tässä asiassa...mutta ei siltikään kannata sekstata ilman kumia.

Ne marginaaliset verensiirtotapaukset kun jättää pois, niin narkkareiden ja homojen taudista on kyse.

Ja tietysti kannattaa sekstata ilman kumia. Kysymyksessä on maailman suurin nautinto.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat