Lue keskustelun säännöt.
Ongelmaa parisuhteessa: uupumus, pettäminen ja mustasukkaisuus
07.11.2015 |
Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa 12 vuotta ja sitä ennen seurustelimme pari vuotta. Äitini sairastui pari vuotta sitten ja samaan aikaan töissä oli kauheasti stressiä. Olin aivan poikki ja mieheni joutui siitä myös kärsimään. Mieheni päätti helpottaa oloaan lyhyellä sivusuhteella, josta sain tietää noin kuukausi suhteen päättymisen jälkeen yhteiseltä tutulta. Mies siis esitti olevansa tukenani mutta samaan aikaan haki lohtua toiselta naiselta.
Tästä on siis aikaa noin kaksi vuotta, mutta parisuhteemme ei ole vieläkään palautunut ennalleen. Meillä ei ole ollut seksiä kahteen vuoteen, koska joka kerta yrittäessämme minulle tulee kamala ahdistus tuosta pettämisestä enkä voi ajatella muuta kuin sitä ja homma jää kesken.
Äitini on parantunut sairaudestaan ainakin toistaiseksi ja minä olen saanut paremman työpaikan, joten ne pari vuotta sitten elämäämme sotkevat asiat ovat järjestyneet ja niiltä osin elämän pitäisi mennä hyvin.
En halua erota miehestäni eikä hänkään minusta. Miehen mielestä meillä varmaankin menee seksiä lukuunottamatta ihan hyvin, mutta minä en pääse mustasukkaisuudesta eroon. Meidän molempien facebookin ja sähköpostin salasanat on talletettu yhteiselle tietokoneellemme, joten pääsen lukemaan miehen keskusteluja. Niin kauan kuin meillä on sähköposti ja facebooktunnukset olleet, ne on talletettu koneelle, enkä koskaan ole kokenut tarvetta lukea näitä mieheni viestejä. En tiedä, lukeeko hän minun, mutta niissä ei ole mitään ihmeellistä, joten lukekoot tahtoessaan. Mieheni ei tiedä, että luen hänen viestejään, en tiedä osaako kuitenkin epäillä, että näin saattaisin tehdä.
Tällä hetkellä viesteissä ei ole mitään uskottomuuteen viittaavaa, mutta nyt olen alkanut lukea myös vanhempia viestejä usean vuoden takaa, jolloin meillä ei edes pitänyt olla mitään ongelmia, seksiä oli paljon, kävimme paljon ulkona ja ainakin minä olin erittäin tyytyväinen suhteeseemme. Näin esimerkiksi keskustelun minulle tuntemattoman naisen kanssa, jossa hän avautuu pahasta mielestään minun tekemiä päätöksiäni koskien enkä voi olla ajattelematta, onko hän pettänyt minua hänenkin kanssaan. Mieheni vannoi kaksi vuotta sitten olleen suhteen paljastuessa, ettei koskaan ole tehnyt mitään vastaavaa eikä aio tulevaisuudessakaan tehdä, mutta koska hän kuitenkin petti ja eli valheessa silloin, en voi olla miettimättä, mikä olisi estänyt tekemästä sitä silloin. Miksi ei olisi silloin voinut kertoa minulle, että asia vaivaa ja olisimme voineet tehdä muutoksen siihen?
Mieheni on jollain tavalla äärimmäisen lapsellinen ja raukkamainen, kun ei osaa sanoa, mitä tahtoo, vaan muitakin elämän asioita ratkaisee kiertelemällä. Hänellä on ollut psykologisia ongelmia nuoruudessa ja ymmärrän, että parisuhteessa eläminen ja asioiden hoitaminen minulle normaalilla tavalla ei välttämättä ole hänelle normaalia, mutta olemme kuitenkin tunteneet pitkään, joten luulisin, että olisi oppinut jo ainakin minun kanssani olemaan rehellinen.
Lapsellisuudesta kertoo myös se, että hän leveili tällä sivusuhteellaan tälle yhteiselle tuttavallemme, yrittäen ilmeisesti näyttää kovikselta. Onneksi tämä tuttu oli järkevä ihminen, ymmärsi tilanteen ja kertoi minulle miehestäni.
Minua on myös alkanut vaivata, voiko hänellä olla jotain muitakin keskusteluohjelmia toisten naisten kanssa juttelemiseen. Hänellä on whatsapp ja ainakin vielä tähän asti olen onnistunut pitämään näppini erossa siitä ja tekstiviesteistä. Mutta voisiko olla myös jokin puhelinsovellus, joka ei näytä keskusteluohjelmalta minun silmiini ja siellä voisi jutella jonkun kanssa, jos vaikka epäileekin, että luen hänen viestejään. Voisiko töissä olla jokun chattiohjelma, jolla pitää salaa yhteyttä johonkin.
Tuntuu vaikealta käsittää, että silloin, kun olin aivan pohjalla ja meillä oli parin kuukauden seksitön aika, ei kestänyt ja haki sitä muualta, mutta nyt kun seksiä ei ole ollut kahteen vuoteen, hän kestäisikin sitä ihan ongelmitta.
En tiedä, mikä ajatus tämän viestin kirjoittamisessa oli. Nyt tuntuu, ettei tästä ollut mitään hyötyä. Julkaisen tämän kuitenkin, jos jollakin olisi vaikka jotain vinkkiä tilanteeseen. Painotan siis, että emme tahdo erota. Välillä kuitenkin tuntuu, että se olisi helpompaa, niin ei tarvitsisi jatkuvasti vahtia ja epäillä toista.
Kommentit (50)
Ap kuinka kauan jaksat paskaa suhdetta? Toinen osapuoli ei tosiaankaan kuulosta aikuiselta. Mitä itse saat tosta suhteesta muuta kuin ahdistusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap kuinka kauan jaksat paskaa suhdetta? Toinen osapuoli ei tosiaankaan kuulosta aikuiselta. Mitä itse saat tosta suhteesta muuta kuin ahdistusta?
Pyytäisin huomioimaan, että kirjoituksissani on mainittu vain muutama asia miehestäni. Se, että hänellä on mielenterveysongelmia ja että hän on monessa suhteessa lapsellinen, ei tarkoita sitä, että hän on ainoastaan niitä kahta asiaa. Meillä on paljon hyviä vuosia takana (toivottavasti vielä edessäkin!!), paljon rakkautta ja paljon onnellisuutta. Mies on ollut monessa asiassa tukenani ja olen niin monessa elämäni vaiheessa saanut olla äärimmäisen onnellinen siitä, että minulla on hänet. Meissä on paljon samanlaista ja olemme saaneet myös kasvaa yhdessä. En tietenkään kirjoita näistä tänne, koska tekstistä tulisi äärettömän pitkä, eivätkä ne nyt välttämättä tähän minun mustasukkaisuusongelmaani mitenkään auttaisikaan.
Yleensäkin on hyvä keskustelupalstalla huomioida se, ettei mistään viestistä koskaan tule selville koko totuus :)
Teistä mieheni sivusuhde taitaa kuulostaa pahemmalta kuin miltä se minusta tuntuu. Minä ymmärrän, että hänelle oli äärimmäisen hankalaa se aika, jolloin minullakin oli hankalaa. Mieheni on saanut elämässään kokea monta läheisen itsemurhaa, joten varmasti pelkäsi minun tekevän myös niin, koska olin niin paskana. Se, että mies päätti hakea lohtua pettämällä, on lapsellista ja äärimmäisen väärin, mutta hän sai sillä hetkellä lohtua siitä ja se auttoi häntä jaksamaan. Todennäköisesti seksi oli siinä pieni osa siitä hyödystä, mitä sivusuhteesta sai. Olin vihainen miehelle, en ole enää. Olen tavallani antanut anteeksi, mutta en ole unohtanut. Siitä, että en ole unohtanut, kumpuaa tämä mustasukkaisuuteni. Jostain tulee myös todella suuri pelko siitä, että mies tekee sen uudelleen ja että mies on tehnyt aiemminkin. Mitään todisteita tästä ei ole, mutta jostain syystä väkisin yritän niitä etsiä.
Anteeksi antaminen ja toisen tekojen ymmärtäminen on mielestäni eri asia kuin niiden ajattelemisen lopettaminen. Anteeksi antaminen tarkoittaa, että olen päättänyt hänen kanssaan jatkaa ja yrittää selvittää tämän ongelman, ei sitä, että se tapahtuisi päivässä, kuukaudessa, vuodessa tai kahdessa.
Jos mieheni pettäisi uudelleen, hakisimme avioeroa. Jos minä pettäisin, hakisimme avioeroa.
ap
Menkää pariterapiaan ja mene yksilöterapiaan, jollet jo käy..
Vierailija kirjoitti:
Menkää pariterapiaan ja mene yksilöterapiaan, jollet jo käy..
Minä en käy terapiassa, mies käy. Osaatko kertoa, mitä hyötyä yksilöterapiasta olisi, jos olisimme myös pariterapiassa? Toisaalta asioiden puhuminen ulkopuolisen kanssa tuntuu ahdistavalta, mutta toisaalta nyt alkaa tuntua myös siltä, että jumitamme paikallaan ja ainoa tapa keskustella ilman, että tarvitsee pelätä toisen reaktioita, on keskustelemalla ammattilaisen kanssa. Luulen siis, että ennen pitkää tuohon pariterapiaan tulemme menemään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuinka kauan jaksat paskaa suhdetta? Toinen osapuoli ei tosiaankaan kuulosta aikuiselta. Mitä itse saat tosta suhteesta muuta kuin ahdistusta?
Pyytäisin huomioimaan, että kirjoituksissani on mainittu vain muutama asia miehestäni. Se, että hänellä on mielenterveysongelmia ja että hän on monessa suhteessa lapsellinen, ei tarkoita sitä, että hän on ainoastaan niitä kahta asiaa. Meillä on paljon hyviä vuosia takana (toivottavasti vielä edessäkin!!), paljon rakkautta ja paljon onnellisuutta. Mies on ollut monessa asiassa tukenani ja olen niin monessa elämäni vaiheessa saanut olla äärimmäisen onnellinen siitä, että minulla on hänet. Meissä on paljon samanlaista ja olemme saaneet myös kasvaa yhdessä. En tietenkään kirjoita näistä tänne, koska tekstistä tulisi äärettömän pitkä, eivätkä ne nyt välttämättä tähän minun mustasukkaisuusongelmaani mitenkään auttaisikaan.
Yleensäkin on hyvä keskustelupalstalla huomioida se, ettei mistään viestistä koskaan tule selville koko totuus :)
Teistä mieheni sivusuhde taitaa kuulostaa pahemmalta kuin miltä se minusta tuntuu. Minä ymmärrän, että hänelle oli äärimmäisen hankalaa se aika, jolloin minullakin oli hankalaa. Mieheni on saanut elämässään kokea monta läheisen itsemurhaa, joten varmasti pelkäsi minun tekevän myös niin, koska olin niin paskana. Se, että mies päätti hakea lohtua pettämällä, on lapsellista ja äärimmäisen väärin, mutta hän sai sillä hetkellä lohtua siitä ja se auttoi häntä jaksamaan. Todennäköisesti seksi oli siinä pieni osa siitä hyödystä, mitä sivusuhteesta sai. Olin vihainen miehelle, en ole enää. Olen tavallani antanut anteeksi, mutta en ole unohtanut. Siitä, että en ole unohtanut, kumpuaa tämä mustasukkaisuuteni. Jostain tulee myös todella suuri pelko siitä, että mies tekee sen uudelleen ja että mies on tehnyt aiemminkin. Mitään todisteita tästä ei ole, mutta jostain syystä väkisin yritän niitä etsiä.
Anteeksi antaminen ja toisen tekojen ymmärtäminen on mielestäni eri asia kuin niiden ajattelemisen lopettaminen. Anteeksi antaminen tarkoittaa, että olen päättänyt hänen kanssaan jatkaa ja yrittää selvittää tämän ongelman, ei sitä, että se tapahtuisi päivässä, kuukaudessa, vuodessa tai kahdessa.
Jos mieheni pettäisi uudelleen, hakisimme avioeroa. Jos minä pettäisin, hakisimme avioeroa.
ap
Sun mustasukkaisuus on peräisin siitä pettämisestä. Miten sä voit sen yksin ratkaista. Et oo sitä yksin aiheuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää pariterapiaan ja mene yksilöterapiaan, jollet jo käy..
Minä en käy terapiassa, mies käy. Osaatko kertoa, mitä hyötyä yksilöterapiasta olisi, jos olisimme myös pariterapiassa? Toisaalta asioiden puhuminen ulkopuolisen kanssa tuntuu ahdistavalta, mutta toisaalta nyt alkaa tuntua myös siltä, että jumitamme paikallaan ja ainoa tapa keskustella ilman, että tarvitsee pelätä toisen reaktioita, on keskustelemalla ammattilaisen kanssa. Luulen siis, että ennen pitkää tuohon pariterapiaan tulemme menemään.
ap
Yksilöterapiassa saisit omaa itsetuntoa paremmaksi, keskityttyä omiin tunteisiisi ilman, että se kuormittaa parisuhdettasi. Pariterapiassa voisitte opetella avointa ja rakentavaa vuorovaikutusta. Olen kokenut pettämisen, eron ja yhteenpaluun. Kävin itse terapiassa ja yhdessä pariterapiassa. Pariterapia ei korvaa yksilöterapiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää pariterapiaan ja mene yksilöterapiaan, jollet jo käy..
Minä en käy terapiassa, mies käy. Osaatko kertoa, mitä hyötyä yksilöterapiasta olisi, jos olisimme myös pariterapiassa? Toisaalta asioiden puhuminen ulkopuolisen kanssa tuntuu ahdistavalta, mutta toisaalta nyt alkaa tuntua myös siltä, että jumitamme paikallaan ja ainoa tapa keskustella ilman, että tarvitsee pelätä toisen reaktioita, on keskustelemalla ammattilaisen kanssa. Luulen siis, että ennen pitkää tuohon pariterapiaan tulemme menemään.
ap
Yksilöterapiassa saisit omaa itsetuntoa paremmaksi, keskityttyä omiin tunteisiisi ilman, että se kuormittaa parisuhdettasi. Pariterapiassa voisitte opetella avointa ja rakentavaa vuorovaikutusta. Olen kokenut pettämisen, eron ja yhteenpaluun. Kävin itse terapiassa ja yhdessä pariterapiassa. Pariterapia ei korvaa yksilöterapiaa.
Kiitos vastauksesta! Mä olen tosiaan luullut, että pariterapia riittäisi. Luulen, että kokeilemme sitä pariterapiaa ja siellähän terapeutti osaa sitten arvioida, kuinka tarpeen on mennä vielä yksilöterapiaankin. Miehellä tuskin on mitään pariterapiaa vastaan, kun on koko elämänsä erilaisia mielenterveyspalveluita käyttänyt. Minua tuo yksilöterapia-ajatus ei ylimääräisen ajanviejän takia houkuttele, mutta ei tässä toisaalta oikein ole ketään muutakaan kenelle voisin tuntemuksistani kertoa. Miehelle tietysti pitäisi opetella kertomaan, mutta varmasti joku ulkopuolinen olisi hyvä. Minulla on kyllä hyviä ystäviä, eli ei mieheni ainoa keskustelukontakti minulle ole, mutta tämä on vähän tällainen asia, josta on vaikea puhua, kun yleisesti kaikki ovat sitä mieltä, että pettämisestä voi seurata ainoastaan avioero ja jos jää suhteeseen pettäjän kanssa, on tyhmä. Harvan on vaikea käsittää, etteivät kaikki välttämättä halua erota, vaikka toinen tekisi virheen. Ehkä se yksilöterapia siihen voisi auttaa, mutta täytyy nyt ensin katsoa, olisiko siitä pariterapiasta mitään apua. Voi apua, mua jännittää jutella siitä miehen kanssa. Se menee varmaan ihan hajalle kun tajuaa, miten huono mun on olla :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelläni oli sivusuhde useamman vuoden ajan. Suhde loppui, kun sain asiasta tietää. Päätimme jatkaa avioliittoamme "määräaikaisesti". Ensin mentiin kuukausi kerrallaan, sitten puolen vuoden jaksoissa ja nyt viiden vuoden kuluttua olemme edelleen naimisissa.
Ensimmäinen puoli vuotta oli hirveää aikaa, en syönyt enkä nukkunut kunnolla, olin todella ahdistunut. Kävimme molemmat erikseen muutaman kerran keskustelemassa ulkopuolisen kanssa tilanteesta.
Hoksasin, että olen ainoastaan itse vastuussa omasta onnellisuudestani. Ellen pystyisi olemaan onnellinen mieheni kanssa, eroaisin. Mikään pakko ei ollut olla yhdessä. Päätin myös, että menneet ovat menneitä. Annoin miehelleni anteeksi. En nosta vanhoja asioita esiin missään tilanteessa. En myöskään ole mustasukkainen. Epäileminen veisi hirveästi voimia. Eikä loppupeleissä ketään ihmistä voi omistaa. Jos mieheni uudelleen ihastuu/rakastuu toiseen naiseen, hän saa jatkaa elämäänsä ilman minua. Huomaan kyllä ajan kanssa, jos näin käy. Nyt olen onnellinen ja tyytyväinen ettemme eronneet. Tähän tilanteeseen pääseminen on vaatinut paljon henkistä kasvua ja itsetutkiskelua.
Menkää pariterapiaan, ette pysty tuota tilannetta muuten avaamaan. Seksiä tarvitsette myös. Ellei tilanne näillä konstein vuodessa helpota, erotkaa.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni oli sivusuhde useamman vuoden ajan. Suhde loppui, kun sain asiasta tietää. Päätimme jatkaa avioliittoamme "määräaikaisesti". Ensin mentiin kuukausi kerrallaan, sitten puolen vuoden jaksoissa ja nyt viiden vuoden kuluttua olemme edelleen naimisissa.
Ensimmäinen puoli vuotta oli hirveää aikaa, en syönyt enkä nukkunut kunnolla, olin todella ahdistunut. Kävimme molemmat erikseen muutaman kerran keskustelemassa ulkopuolisen kanssa tilanteesta.
Hoksasin, että olen ainoastaan itse vastuussa omasta onnellisuudestani. Ellen pystyisi olemaan onnellinen mieheni kanssa, eroaisin. Mikään pakko ei ollut olla yhdessä. Päätin myös, että menneet ovat menneitä. Annoin miehelleni anteeksi. En nosta vanhoja asioita esiin missään tilanteessa. En myöskään ole mustasukkainen. Epäileminen veisi hirveästi voimia. Eikä loppupeleissä ketään ihmistä voi omistaa. Jos mieheni uudelleen ihastuu/rakastuu toiseen naiseen, hän saa jatkaa elämäänsä ilman minua. Huomaan kyllä ajan kanssa, jos näin käy. Nyt olen onnellinen ja tyytyväinen ettemme eronneet. Tähän tilanteeseen pääseminen on vaatinut paljon henkistä kasvua ja itsetutkiskelua.
Menkää pariterapiaan, ette pysty tuota tilannetta muuten avaamaan. Seksiä tarvitsette myös. Ellei tilanne näillä konstein vuodessa helpota, erotkaa.
Kiitos kokemusten jakamisesta! Mukava kuulla, että olet onnellinen kokemustesi jälkeen. Tuo on mielestäni myös ehdottoman tärkeää, ettei anteeksi annettua nosteta esille sen jälkeen, kun se on käsitelty. Esimerkiksi jos riitelemme, en voi loppuelämääni vedota siihen, että hän on enemmän syyllinen, koska petti. Se ei johda mihinkään.
Kummallista, että juuri kerroit teidän jatkaneen suhdetta pätkissä ja nyt määräät minun suhteelleni vuoden rajan. En usko, että vuoden päästä elämämme on yhtä onnellista kuin aikaisemmin. Onnellisia päiviä meillä on nytkin, suurin osa päivistä. En silti sanoisi noin, että vuoden päästä erotaan. Voihan meille tulla vaikka jo viikon päästä sellainen olo, ettei kannata jatkaa, jos vaikka jotakin tapahtuu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää pariterapiaan ja mene yksilöterapiaan, jollet jo käy..
Minä en käy terapiassa, mies käy. Osaatko kertoa, mitä hyötyä yksilöterapiasta olisi, jos olisimme myös pariterapiassa? Toisaalta asioiden puhuminen ulkopuolisen kanssa tuntuu ahdistavalta, mutta toisaalta nyt alkaa tuntua myös siltä, että jumitamme paikallaan ja ainoa tapa keskustella ilman, että tarvitsee pelätä toisen reaktioita, on keskustelemalla ammattilaisen kanssa. Luulen siis, että ennen pitkää tuohon pariterapiaan tulemme menemään.
ap
Yksilöterapiassa saisit omaa itsetuntoa paremmaksi, keskityttyä omiin tunteisiisi ilman, että se kuormittaa parisuhdettasi. Pariterapiassa voisitte opetella avointa ja rakentavaa vuorovaikutusta. Olen kokenut pettämisen, eron ja yhteenpaluun. Kävin itse terapiassa ja yhdessä pariterapiassa. Pariterapia ei korvaa yksilöterapiaa.
Kiitos vastauksesta! Mä olen tosiaan luullut, että pariterapia riittäisi. Luulen, että kokeilemme sitä pariterapiaa ja siellähän terapeutti osaa sitten arvioida, kuinka tarpeen on mennä vielä yksilöterapiaankin. Miehellä tuskin on mitään pariterapiaa vastaan, kun on koko elämänsä erilaisia mielenterveyspalveluita käyttänyt. Minua tuo yksilöterapia-ajatus ei ylimääräisen ajanviejän takia houkuttele, mutta ei tässä toisaalta oikein ole ketään muutakaan kenelle voisin tuntemuksistani kertoa. Miehelle tietysti pitäisi opetella kertomaan, mutta varmasti joku ulkopuolinen olisi hyvä. Minulla on kyllä hyviä ystäviä, eli ei mieheni ainoa keskustelukontakti minulle ole, mutta tämä on vähän tällainen asia, josta on vaikea puhua, kun yleisesti kaikki ovat sitä mieltä, että pettämisestä voi seurata ainoastaan avioero ja jos jää suhteeseen pettäjän kanssa, on tyhmä. Harvan on vaikea käsittää, etteivät kaikki välttämättä halua erota, vaikka toinen tekisi virheen. Ehkä se yksilöterapia siihen voisi auttaa, mutta täytyy nyt ensin katsoa, olisiko siitä pariterapiasta mitään apua. Voi apua, mua jännittää jutella siitä miehen kanssa. Se menee varmaan ihan hajalle kun tajuaa, miten huono mun on olla :(
ap
Se hyöty siitä yksilöterapiasta on, että saa jauhaa asioista niin kauan kun on tarve. Pettämisestä on vaikea keskustella ystävien kanssa, koska se on niin tuomittava teko. Vaikka ihmiset tekevät virheitä ja usein pettäminen on epätoivoinen yritys ratkaista oman itsen ja parisuhteen ongelmia. Siitä voi päästä yli, mutta se vaatii määrätietoista työtä molemmilta itsensä ja parisuhteen kanssa. Jokainen tietää itse kannattaako suhdetta jatkaa tai yrittää jatkaa.
Ap. Ymmärrätkö, syy pettämiseen sun paha olo ym.= tekosyy! Se olis tapahtunut kumminkin. Jos rakastaa toista, haluaa oikeasti olla toisen tukena eikä hae itselleen voimia toisen sängystä. Toi mitä kerroit teidän elämästä tänäpäivänä, samaa mieltä kuin moni jo sanonut. Miks tuhlaat elämäsi parhaimpia vuosia?
Lue aloitukses uudestaan niin ehkä huomaat, mies on loukannut sua enemmän kuin tajuatkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitin, että ellei terapia ja aktiivinen tilanteen läpikäyminen helpota oloasi vuodessa, tuskin pidempi aikakaan enää auttaa. Tilanteenne kuulostaa toisaalta sen verran haasteelliselta, että muutamassa kuukaudessa tuskin ihmeitä luottamuspulan suhteen tapahtuu. Kaikkea hyvää teille yhdessä tai erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää pariterapiaan ja mene yksilöterapiaan, jollet jo käy..
Minä en käy terapiassa, mies käy. Osaatko kertoa, mitä hyötyä yksilöterapiasta olisi, jos olisimme myös pariterapiassa? Toisaalta asioiden puhuminen ulkopuolisen kanssa tuntuu ahdistavalta, mutta toisaalta nyt alkaa tuntua myös siltä, että jumitamme paikallaan ja ainoa tapa keskustella ilman, että tarvitsee pelätä toisen reaktioita, on keskustelemalla ammattilaisen kanssa. Luulen siis, että ennen pitkää tuohon pariterapiaan tulemme menemään.
ap
Yksilöterapiassa saisit omaa itsetuntoa paremmaksi, keskityttyä omiin tunteisiisi ilman, että se kuormittaa parisuhdettasi. Pariterapiassa voisitte opetella avointa ja rakentavaa vuorovaikutusta. Olen kokenut pettämisen, eron ja yhteenpaluun. Kävin itse terapiassa ja yhdessä pariterapiassa. Pariterapia ei korvaa yksilöterapiaa.
Kiitos vastauksesta! Mä olen tosiaan luullut, että pariterapia riittäisi. Luulen, että kokeilemme sitä pariterapiaa ja siellähän terapeutti osaa sitten arvioida, kuinka tarpeen on mennä vielä yksilöterapiaankin. Miehellä tuskin on mitään pariterapiaa vastaan, kun on koko elämänsä erilaisia mielenterveyspalveluita käyttänyt. Minua tuo yksilöterapia-ajatus ei ylimääräisen ajanviejän takia houkuttele, mutta ei tässä toisaalta oikein ole ketään muutakaan kenelle voisin tuntemuksistani kertoa. Miehelle tietysti pitäisi opetella kertomaan, mutta varmasti joku ulkopuolinen olisi hyvä. Minulla on kyllä hyviä ystäviä, eli ei mieheni ainoa keskustelukontakti minulle ole, mutta tämä on vähän tällainen asia, josta on vaikea puhua, kun yleisesti kaikki ovat sitä mieltä, että pettämisestä voi seurata ainoastaan avioero ja jos jää suhteeseen pettäjän kanssa, on tyhmä. Harvan on vaikea käsittää, etteivät kaikki välttämättä halua erota, vaikka toinen tekisi virheen. Ehkä se yksilöterapia siihen voisi auttaa, mutta täytyy nyt ensin katsoa, olisiko siitä pariterapiasta mitään apua. Voi apua, mua jännittää jutella siitä miehen kanssa. Se menee varmaan ihan hajalle kun tajuaa, miten huono mun on olla :(
ap
Se hyöty siitä yksilöterapiasta on, että saa jauhaa asioista niin kauan kun on tarve. Pettämisestä on vaikea keskustella ystävien kanssa, koska se on niin tuomittava teko. Vaikka ihmiset tekevät virheitä ja usein pettäminen on epätoivoinen yritys ratkaista oman itsen ja parisuhteen ongelmia. Siitä voi päästä yli, mutta se vaatii määrätietoista työtä molemmilta itsensä ja parisuhteen kanssa. Jokainen tietää itse kannattaako suhdetta jatkaa tai yrittää jatkaa.
Totta, olet oikeassa. Minusta kyllä tuntuu myös siltä, että minun olisi saatava jauhaa tästä myös miehelleni niin kauan kuin on tarve. Hän on sanonut, että ottaa vastuun teoistaan ja kärsii seuraukset, joten kyllähän siihen vastuun ottamiseen kuuluu siitä puhuminen. Häntä varmasti myös itseään helpottaisi siitä puhua. Tuntuu vaikealta, että puhuisimme siitä vain kerran viikossa terapiassa ja terapiajakson jälkeen unohtaisimme ikuisuuksiksi. En sano, että haluaisin tästä puhua päivittäin seuraavan kymmenen vuoden ajan, mutta kyllä hyvässä suhteessa pitää pystyä puhumaan asiasta kuin asiasta jos tahtoo. On meillä aiemminkin ollut ongelmia, joista olemme puhuneet ja puhumallahan ne asiat selviää. Tämä nyt on jotenkin vain ylitsepääsemätön ongelma, jotta kumpikaan saisi sanotuksi mitään.
Ehkä muutama käynti pariterapiassa voisi toimia sysäyksenä ja jos se helpottaisi, voisimme yrittää pärjätä ilman ja tarvittaessa palata takaisin terapiaan. Tuntuu jotenkin todella vieraannuttavalta, että puhuisin vain terapeutille. Luulen, että jos sinne yksilöterapiaankin vielä päädyn, tulen kertomaan kaiken siellä puhutun miehelleni, jotta hän tietää missä mennään. Hän ei kerro minulle mitään terapiakäynneistään, enkä aio pyytääkään, sillä hänen on tehtävä se omasta tahdostaan, mutta kyllä minua helpottaisi tietää, mitä hän siellä juttelee. Eikä vain mustasukkaisuuteni takia, vaan myös sen, että tietäisin, mitä hänen päässään liikkuu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap. Ymmärrätkö, syy pettämiseen sun paha olo ym.= tekosyy! Se olis tapahtunut kumminkin. Jos rakastaa toista, haluaa oikeasti olla toisen tukena eikä hae itselleen voimia toisen sängystä. Toi mitä kerroit teidän elämästä tänäpäivänä, samaa mieltä kuin moni jo sanonut. Miks tuhlaat elämäsi parhaimpia vuosia?
Lue aloitukses uudestaan niin ehkä huomaat, mies on loukannut sua enemmän kuin tajuatkaan.
Onko pettämiseen ikinä mitään syytä, joka ei olisi tekosyy? Ei mieheni ole ajatellut, että "lopultakin on tilaisuus pettää, olenkin odottanut tätä jo kymmenen vuotta", vaan vilpittömästi uskon siihen, että hän on ollut aivan ymmällään tilanteesta, joka silloin oli päällä eikä hän osannut muulla tavalla käsitellä tunteitaan. Hän ei tule samanlaisesta ympäristöstä kuin sinä ja minä eikä hän ole saanut oppia käsittelemään tunteita sillä tavalla kuin me olemme jo lapsena saaneet.
Kysyt, miksi tuhlaan elämääni parhaimpina vuosina. Minä voisin kysyä, miksi jättäisin elämäni parhaimpina vuosina. Uskon, että tässä on mies, jonka kanssa tulemme vielä perustamaan perheen ja jatkamaan yhdessä pitkään. Jos nyt jättäisin mieheni, tulisin sitä aivan varmasti katumaan ja silloin saattaisi olla myöhäistä palata yhteen, jolloin kaikki hyvä aika elämässämme olisi mennyt aivan hukkaan. Kyllä jokaisen parisuhteeseen sitoutuneen täytyy yrittää kaikkensa ennen kuin heittää elämänsä hukkaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää pariterapiaan ja mene yksilöterapiaan, jollet jo käy..
Minä en käy terapiassa, mies käy. Osaatko kertoa, mitä hyötyä yksilöterapiasta olisi, jos olisimme myös pariterapiassa? Toisaalta asioiden puhuminen ulkopuolisen kanssa tuntuu ahdistavalta, mutta toisaalta nyt alkaa tuntua myös siltä, että jumitamme paikallaan ja ainoa tapa keskustella ilman, että tarvitsee pelätä toisen reaktioita, on keskustelemalla ammattilaisen kanssa. Luulen siis, että ennen pitkää tuohon pariterapiaan tulemme menemään.
ap
Yksilöterapiassa saisit omaa itsetuntoa paremmaksi, keskityttyä omiin tunteisiisi ilman, että se kuormittaa parisuhdettasi. Pariterapiassa voisitte opetella avointa ja rakentavaa vuorovaikutusta. Olen kokenut pettämisen, eron ja yhteenpaluun. Kävin itse terapiassa ja yhdessä pariterapiassa. Pariterapia ei korvaa yksilöterapiaa.
Kiitos vastauksesta! Mä olen tosiaan luullut, että pariterapia riittäisi. Luulen, että kokeilemme sitä pariterapiaa ja siellähän terapeutti osaa sitten arvioida, kuinka tarpeen on mennä vielä yksilöterapiaankin. Miehellä tuskin on mitään pariterapiaa vastaan, kun on koko elämänsä erilaisia mielenterveyspalveluita käyttänyt. Minua tuo yksilöterapia-ajatus ei ylimääräisen ajanviejän takia houkuttele, mutta ei tässä toisaalta oikein ole ketään muutakaan kenelle voisin tuntemuksistani kertoa. Miehelle tietysti pitäisi opetella kertomaan, mutta varmasti joku ulkopuolinen olisi hyvä. Minulla on kyllä hyviä ystäviä, eli ei mieheni ainoa keskustelukontakti minulle ole, mutta tämä on vähän tällainen asia, josta on vaikea puhua, kun yleisesti kaikki ovat sitä mieltä, että pettämisestä voi seurata ainoastaan avioero ja jos jää suhteeseen pettäjän kanssa, on tyhmä. Harvan on vaikea käsittää, etteivät kaikki välttämättä halua erota, vaikka toinen tekisi virheen. Ehkä se yksilöterapia siihen voisi auttaa, mutta täytyy nyt ensin katsoa, olisiko siitä pariterapiasta mitään apua. Voi apua, mua jännittää jutella siitä miehen kanssa. Se menee varmaan ihan hajalle kun tajuaa, miten huono mun on olla :(
ap
Se hyöty siitä yksilöterapiasta on, että saa jauhaa asioista niin kauan kun on tarve. Pettämisestä on vaikea keskustella ystävien kanssa, koska se on niin tuomittava teko. Vaikka ihmiset tekevät virheitä ja usein pettäminen on epätoivoinen yritys ratkaista oman itsen ja parisuhteen ongelmia. Siitä voi päästä yli, mutta se vaatii määrätietoista työtä molemmilta itsensä ja parisuhteen kanssa. Jokainen tietää itse kannattaako suhdetta jatkaa tai yrittää jatkaa.
Totta, olet oikeassa. Minusta kyllä tuntuu myös siltä, että minun olisi saatava jauhaa tästä myös miehelleni niin kauan kuin on tarve. Hän on sanonut, että ottaa vastuun teoistaan ja kärsii seuraukset, joten kyllähän siihen vastuun ottamiseen kuuluu siitä puhuminen. Häntä varmasti myös itseään helpottaisi siitä puhua. Tuntuu vaikealta, että puhuisimme siitä vain kerran viikossa terapiassa ja terapiajakson jälkeen unohtaisimme ikuisuuksiksi. En sano, että haluaisin tästä puhua päivittäin seuraavan kymmenen vuoden ajan, mutta kyllä hyvässä suhteessa pitää pystyä puhumaan asiasta kuin asiasta jos tahtoo. On meillä aiemminkin ollut ongelmia, joista olemme puhuneet ja puhumallahan ne asiat selviää. Tämä nyt on jotenkin vain ylitsepääsemätön ongelma, jotta kumpikaan saisi sanotuksi mitään.
Ehkä muutama käynti pariterapiassa voisi toimia sysäyksenä ja jos se helpottaisi, voisimme yrittää pärjätä ilman ja tarvittaessa palata takaisin terapiaan. Tuntuu jotenkin todella vieraannuttavalta, että puhuisin vain terapeutille. Luulen, että jos sinne yksilöterapiaankin vielä päädyn, tulen kertomaan kaiken siellä puhutun miehelleni, jotta hän tietää missä mennään. Hän ei kerro minulle mitään terapiakäynneistään, enkä aio pyytääkään, sillä hänen on tehtävä se omasta tahdostaan, mutta kyllä minua helpottaisi tietää, mitä hän siellä juttelee. Eikä vain mustasukkaisuuteni takia, vaan myös sen, että tietäisin, mitä hänen päässään liikkuu.
ap
Niin, se että antaa anteeksi pettämisen, ei silti tarkoita sitä, ettei siitä olisi paha olo. Tai ettei saisi puhua siitä, että on paha olo asiasta. Tottakai tasa-arvoisessa parisuhteessa pitää voida kertoa, että nyt on kyllä helvetin huono olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää pariterapiaan ja mene yksilöterapiaan, jollet jo käy..
Voi apua, mua jännittää jutella siitä miehen kanssa. Se menee varmaan ihan hajalle kun tajuaa, miten huono mun on olla :(
ap
Ap, jokainen mies hajoaa kahden vuoden vatvomisen jälkeen. Oli heikko tai ei. Kyllä sun mies tietää kuinka huono sun on olla. Näytät sen hänelle esim. joka kerta kun hän haluaisi rakastella sinua.
Kun kerran olet antanut miehellesi mahdollisuuden jatkaa parisuhdetta kanssasi pettämisen jälkeen, niin anna nyt hyvänen aika hänen yrittää.
Sinä olet teistä se, joka nyt tarvitsee apua. Ei sinun miehesi (vaikka häntä lapselliseksi kutsutkin ja siirrät teidän nykyisiä ongelmia hänen nimiinsä.)
19
Ap, sinä haluat mieheltäsi jonkun pyhän lupauksen, ettei hän ikinä koskaan petä sinua enää. Hän voi painostuksesi alla sinulle sellaisen antaa, mutta tiedät ihan yhtä hyvin kuin minäkin, ettei sillä ole loppupeleissä mitään merkitystä. Sellainen lupaus on epäinhimillinen. Tässä on nyt pointti se, että sinun täytyy oppia elämään epävarmuuden kanssa samoin kuin me kaikki muutkin tässä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinä haluat mieheltäsi jonkun pyhän lupauksen, ettei hän ikinä koskaan petä sinua enää. Hän voi painostuksesi alla sinulle sellaisen antaa, mutta tiedät ihan yhtä hyvin kuin minäkin, ettei sillä ole loppupeleissä mitään merkitystä. Sellainen lupaus on epäinhimillinen. Tässä on nyt pointti se, että sinun täytyy oppia elämään epävarmuuden kanssa samoin kuin me kaikki muutkin tässä maailmassa.
Eikä tarvii. Minkäarvoinen tommonen suhde muka on, jossa saa pelätä joka päivä, että toinen pettää?
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinä haluat mieheltäsi jonkun pyhän lupauksen, ettei hän ikinä koskaan petä sinua enää. Hän voi painostuksesi alla sinulle sellaisen antaa, mutta tiedät ihan yhtä hyvin kuin minäkin, ettei sillä ole loppupeleissä mitään merkitystä. Sellainen lupaus on epäinhimillinen. Tässä on nyt pointti se, että sinun täytyy oppia elämään epävarmuuden kanssa samoin kuin me kaikki muutkin tässä maailmassa.
Viestisi viimeinen lause tuntuu hämmentävältä. Ei minulla ennen mieheni pettämistä ole koskaan ollut mitään epävarmuutta siitä, onko hän uskollinen vai ei. Kuulostat siltä kuin olettaisit kaikkien koko ajan ajattelevan, että koska tahansa saattaa joutua petetyksi. En minä ainakaan tuollaisessa suhteessa tahtoisi elää. Jos loppuelämäksi sitoutuu toiseen ihmiseen ja hankkii lapsiakin siihen luottaen, että perhe pysyy kasassa, täytyy pystyä elämään niin, ettei tarvitse edes miettiä, pettääkö puoliso. Tiedän seurustelumme alkuajoilta mieheni nukkuneen toisen naisen kanssa mökkijuhlissa, joissa ei ollut tarpeeksi sänkyjä, eikä minulla tullut mieleenkään, että voisi pettää. Jos nyt olisi samanlainen tilanne, tulisin hulluksi kun en voisi olla ajattelematta, että on pettänyt. Haluan päästä siihen tilanteeseen, ettei tarvitse epäillä ja mitä tahansa mies sanoo, voin siihen luottaa. Sitä en usko, että saavutamme vuodessa tai kahdessa, mutta siihen pyrin ja vasta kun siihen päästään, voimme alkaa miettiä esimerkiksi lasten hankkimista.
ap
Sinun olisi pitänyt saada tukea vaikeassa tilanteessasi, mutta mitä hän teki - paneskeli muualla ja leveili vielä kavereilleen! Ansaitset parempaa! Toivottavasti ymmärrät vinkin...