Miksi jotkut pitävät yhteyttä aiempiin seurustelukumppaneihin?
Soitellaan, viestitellään ja ehkä tavataankin? Eihän tuollaiseen voi luottaa ollenkaan, jos aiemmat vielä kuvioissa. Jos lapsi tai lapsia on aiemmasta suhteesta, niin silloin tietysti hyvä olla joku asiallinen yhteys, mutta muuten vaikea ymmärtää. Olen tullut joskus jätetyksi ja olen jättänyt itse, mutta kummassakaan tapauksessa ei ole tarpeen ollut jatkaa yhteyksiä.
Kommentit (84)
Saa suvaitsevaisuuden sädekehän päänsä päälle, vaikka oikeastihan sitä harmia tehdään niille uusille kumppaneille.
Ehkä he haluavat roikkua vanhassa elämässään ja uskotella itselleen vanhojen hoitojen olleen ystäviä. Ehkä muita ystäviä ei ole? Tai sitten he eivät uskalla tehdä irtiottoa, he ovat läheisriippuvaisia ja heikkoja, omasta mielestään kuitenkin vahvoja ja hyviä ihmisiä, joilla riittää sydäntä vanhoille hoidoillekin.
No jos vaikka lapsia?tai vaikka niinkin villi juttu ,että on ystävä eksän kanssa?ja miten siinä hallaa tekee uudelle kumppanille.eikös se mustasukkasuus ole sen uuden kumppanin ongelma?
Kyllä mä ainakin yhden entisen poikaystävän kanssa juttelen silloin tällöin puhelimessa. Puhutaan mm. sen parisuhdeongelmista ja muutenkin vaihdellaan kuulumisia, vaikkei olla 4 vuoteen nähty.
Mulla useimmat entiset seurustelukumppanit on tosi mahtavia tyyppejä, mutta joskus vaan huomaa ettei hommat tule toimimaan ja sitten on yhdessä keskusteltu ja sovittu että ei enää olla yhdessä. Miksi pitäisi sen vuoksi katkoa kaikki yhteydet? Nykyisin parin vuoden takaisen exän kanssa on juteltu kaikki kummankin treffikumppaneista, enkä ymmärrä miksei voitaisi. Ja nähdään pari-kolme kertaa vuodessa jos satun käymäään paikkakunnalla jossa nykyisin asuu. Periaatteessa voisin varmaan olla luonaan yötäkin, mutta sitä ei ole kyllä tullut kokeiltua.
Musta olisi tosi outoa, että oon esim. 7 vuoden ajan jakanut elämäni, ajatukseni, asuntoni jne. jonkun kanssa ja joku kaunis päivä katkaista yhteys "seinään". Toki sitä alkaa pikkuhiljaa irtaantumaan, rakentamaan sitä ihkaomaa elämää ja arkea, mutta ei mikään ihme jos välillä haluaa siitä entisestä elämänkumppanistakin kuulla. Kyllä se yhteys siitä sitten omalla kohdallani koko ajan on aina vähentynyt..
No huh huh. Mun mielestä se kertoo ihmisestä enemmän, että ei voi olla tekemisissä - ehkä on jotenkin hankala, riitaisa. Mä oon ollut tekemisissä eksieni kanssa, mutta se on jäänyt. Yhden mun ystävän paras ystävä on hänen eksänsä. Ja montakohan eksää laskin erään toisen hyvän ystäväni häistä - olisko ollut kolme ainakin. Hänen pitkäaikaisin ex-seurustelukumppaninsa istui mun vieressäni.
Mä taas en ymmärrä, miten on ylipäänsä voinut olla yhdessä sellaisen kusipään kanssa, joka pitää heivata hevon helvettiin eron jälkeen. Mun kaikki exät on olleet ja ovat edelleen hyviä tyyppejä, en kai mä muuten niiden kanssa olisi edes ollut. Meidän yhteiselämä ei vain syystä tai toisesta toiminut, mutta ei se tee niistä mitään paskiaisia siltikään. Tietysti meitä kiinnostaa edelleen toistemme ajatukset ja elämä, miksei kiinnostaisi? Tosi lapsellista ajattelua muutamilla täällä.
En ymmärrä miksi vähänkään pidemmän parisuhteen päättyessä pitäisi välit katkaista kokonaan. Se henkilö josta vielä aiemmin piti kuin hullu puurosta, muuttuu nyt yllättäen täysin vastenmieliseksi ja sellaiseksi ihmiseksi jonka kanssa ei halua olla missään tekemisissä? Parisuhde ei ehkä toiminut, mutta kaverina tilanne voi olla toinen.
t. Olen edelleen väleissä yhtä vaille kaikkien exien kanssa.
Heh, no 2 mun viimeisintä exää opiskeli samassa paikassa ja meillä oli aika lailla sama kaveripiiri joten pakostakin on oltu tekemisissä. Kun erosta on kulunut tarpeeksi aikaa, ei se enää ole kiusallista kun hommat on hoidettu asiallisesti, ei ole ollut pettämistä jne. Kertaakaan ei ole vanha suola janottanut eikä exiltäkään mitään sen suuntaista viestiä ole tullut.
No me ollaan eksän kanssa edelleen parhaita ystäviä. Ei muuta. Erottu ollaan yli kolme vuotta sitten. Jos tuo on tulevaisuudessa ongelma kumppanilleni niin sit saa kumppani mennä, en ala luopumaan ystävistäni kenenkään takia.
Enemmän mua epäilyttäisi, jos olisi niin vahvat tunteet exää kohtaan, ettei pystyisi normaalina ihmisenä siihen suhtautumaan. Miksi pitäisi alkaa vihata tai menettää täysin mielenkiinto ihmiseen, jota on rakastanut ja jonka kanssa jakanut elämänsä?
Vierailija kirjoitti:
No jos vaikka lapsia?tai vaikka niinkin villi juttu ,että on ystävä eksän kanssa?ja miten siinä hallaa tekee uudelle kumppanille.eikös se mustasukkasuus ole sen uuden kumppanin ongelma?
Kaikki ei tykkää lutkailusta. Jotkut jopa haluavat odottaa avioliittoon ja sinä raahaat kotiini esitellen entisiä panojasi?
Mäkään en ymmärrä miten joku pystyy pysymään ystävinä vielä eron jälkeen. Mielipiteeni varmaan tosin johtuu siitä, että vaikka mun ainut "pitkän suhteen eksä" heti eron jälkeen olikin ihan normaali ja keskusteltiin silloin tällöin (ja hän hoiti välillä koiraani kun sitä oli ikävä), muuttui mun uuden miehen myötä todella mustasukkaiseksi ja stalkkaavaksi tyypiksi. Erosta oli tuossa vaiheessa melkein vuosi. Hyväntahtoisena annoin koirani vielä hoitoon kun olin juuri alkanut tapailla nykyistä miestäni, enkä meinannut saada sitä enää takaisin... Koira saatiin kotiin ja Sen jälkeen en ole yhteyttä pitänyt.
Tapailemanikin miehet ovat suhteen loppuessa vaan jääneet taakse. Mulla on kyllä useampi miespuolinen ystävä, mutta en varmaan kykenisi normaaliin ystävyyteen jos taustalla olisi jotain romanttista.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän mua epäilyttäisi, jos olisi niin vahvat tunteet exää kohtaan, ettei pystyisi normaalina ihmisenä siihen suhtautumaan. Miksi pitäisi alkaa vihata tai menettää täysin mielenkiinto ihmiseen, jota on rakastanut ja jonka kanssa jakanut elämänsä?
Valehtelu? Lupauksiensa pettäminen?
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en ymmärrä, miten on ylipäänsä voinut olla yhdessä sellaisen kusipään kanssa, joka pitää heivata hevon helvettiin eron jälkeen. Mun kaikki exät on olleet ja ovat edelleen hyviä tyyppejä, en kai mä muuten niiden kanssa olisi edes ollut. Meidän yhteiselämä ei vain syystä tai toisesta toiminut, mutta ei se tee niistä mitään paskiaisia siltikään. Tietysti meitä kiinnostaa edelleen toistemme ajatukset ja elämä, miksei kiinnostaisi? Tosi lapsellista ajattelua muutamilla täällä.
Mä en taas ymmärrä tätä lutkailua. Jos ne kerran on niin hyviä tyyppejä, niin miksi ette sitten jaa loppuelämäänne niiden kanssa?

Ystävyys = lutkailua :-D
Etkä sä tunne ketään muita hyviä tyyppejä kuin sen, kenen kanssa parhaillaan seurustelet? Ja sekin muuttuu paskiaiseksi heti kun eroatte?

Ei tässä sitä kysytty. Vaan sitä, että kun te kerran seurustelette huipputyyppien kanssa, niin miksi pitää lutkailla ja lähteä etsimään uutta.
Jos se on kerran huipputyyppi, niin eikö sen kanssa voi jakaa elämäänsä?
Tuliko loskat suuhun, kun hiljeni?
Koska ne on umpihulluja.