IL: Kadonnut Nela löydettiin kuolleena
Kommentit (624)
Etsintöjä järjestänyt kirjoittaa:
"Voisin miehekkäästi todeta operaation päättyneen odotettuun lopputulokseen.
Ruumis on pussissa, median saaneen haluamansa hirttopuuta myöden ja elämän jatkuvan. Ei - ei, jos nojaat puuhun johon nuori monelle rakas ja tärkeä ihminen on sielunsa synkkyydesssään päättänyt päivänsä, et ole ihminen jos et pysähdy ja vajoa mittaasi syvemmälle peruskallioon. Vaikka puolikkaita ruumita olen maailmalla työskennellessäni nähnyt, en silti ole immuuni sille kärsimykselle mitä tälläinen tragedia omaisilleen aiheuttaa. Sille empatian kokemiselle ei pitäisi olla immuuni yhdenkään ihmisen tässä sairaassa rahan ahneessa maailmassa. Olen helvetin kyllästynyt ihmisiin, jotka kääntävät katseensa toisten kärsimykselle. Olen todistanut kuinka onnettomuudessa uhrien auttamisen sijaan jokainen tienkulkija ohjaa ruosteisen kotteronsa uhrien ohitse moottoritiellä, vain ehtiäkseen elämään tuottoisaa elämäänsä. Puolisoni on palkkaan katsomatta valinnut hoitaa sairaita ja elvyttää lapsia kuin aikuisia siellä minne sinutkin todennäköisesti vielä viedään. Meilahden koruttomalla pöydällä lääkärin käskiessä lopettaa elvytyksen omaisten huoritellessa "miehensä tappanutta hoitajaa" rakkaani tulee vuoronsa jälkeen kyynelehtien kotiin ja olen hänestä helvetin paljon ylpeämpi, kuin olisin yhdestäkään toimitusjohtajan aparaatista, joka kertoisi riistäneensä taas suuren summan rahaa heikkolahjaisilta ennen työpäivänsä päättämistä.
Jumala Suomea ja Sauli Niinistöä siunatkoon sairaassa tilanteessamme. Muistakaa tahoillanne erityisesti Nelan omaisia, sillä olen nähnyt vierestä myös omaisen epätoivoisen ratkaisun vastaavassa tilanteessa.
Jarkko Hyöppönen"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ryssittelyllä (monikos suomalainen tavis niitäkään oikeasti arjessa erottaa, joten varmasti monesti kohdannut) ja maahanmuuttajavastaisuuden nousulla yhteydessä maan "tiukkaan taloustilanteeseen" (= pikemminkin yleiseen ilmapiiriin) ei ollut osuutta asiaan.
(Vaikka veikkaan, että yhtenä vaikkakin ehkä pienenä osatekijänä oli.)
Mitä ihmettä. Naine oli tsekkiläinen (tosi mukavia btw.) Miten joku siitä ryssän saa? Ihan sama kun sanoisi turkkilaisia neekereiksi...
Mitä vittua te trollit alapeukutatte= Katsokaa kartasta missä Tsekki on saatanan apinat. Venäläisiä siellä nähtykään. Mua alkaa oikeesti jo vituttamaan tää joka paikkaan sylkeminen.
Kyllä ainakin 1968 on siellä nähty miehittäjiä.
Kyllä, ja yleisesti ottaen tsekit vihaavat venäläisiä vielä enemmän kuin suomalaiset. Heillä kun on omakohtaista kokemusta venäläisvallan alla elämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika selvästi on rivien välistä luettavissa että on itsemurha ja nimenomaan hirttäytyminen. Kuva löytöpaikasta jossa rinne ja vahva puu, facebook-kirjoitus, sanavalinnat "mänty, josta Nela löytyi..."
Mutta jos on selvästi hirttäytynyt, niin mihin tarvitaan kuolinsyytutkinta?
Jos se olikin tapaturma, pudonnut ja tarttunut repusta tai hupusta puuhun ja kuristunut.
Naru kaulassa ja toinen pää männynoksassa?
Kukaan ei ole tuollaista narujuttua vahvistanut. En sulkisi vieläkään tapaturman mahdollisuutta pois.
Etsintäpartion tyyppi kyllä kirjoitti hirttopuusta.
Mistä sä sen tiedät? Kuulit kun joku kaverin kaverin kaveri kertoi ja joku kirjoitti sen nettiin?
Luin kyllä alkuperäisestä lähteestä. Saattoihan se tietysti olla joku hakkeri, mutta tuskinpa vain. En oikein ymmärrä, mikä tarve joillakin on kieltää tosiasioita. Ei ne itsemurhat ja hirttäytymiset sillä tavalla ainakaan vähene.
Mistä alkuperäisestä lähteestä? Poliisin tiedoistako?
Vierailija kirjoitti:
Työnantajahan näköjään antoi lausuntoja jo etsintöjen alku vaiheessa ja torppasi aviomiehen epäilyt työperäisestä stressistä, kun ei ylitöitäkään ollut POIKKEUKSELLISEN paljon:
"Myöhemmin tällä viikolla Utkin kuitenkin arvioi, että Utkina saattoi kärsiä työhön liittyvästä stressistä.
Me2wen toimitusjohtaja Petri Tuomela on ollut ajatuksesta yllättynyt, sillä yrityksellä on mennyt viime aikoina hyvin, eikä Utkinallekaan ollut kertynyt ylitöitä poikkeuksellisen paljon.
– Mikään ei ole viitannut siihen. Työyhteisössä ei ole millään tavalla huomattu, että Nelalla olisi ollut paha olla. Puheet stressistä ovat tulleet täysin yllätyksenä, Tuomela sanoi MTV Uutisten haastattelussa."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/27-vuotias-nela-mystisesti-k...
Oliko Nea työpaikkakiusattu tai huomiotta työpaikallaan jätetty?
Hän teki itsemurhan hirttäytymällä :(
IltaSanomat saisi lopettaa tällasen jatkuvan kirjoittelun jostain kadonneesta. Ahdistavaa lukea joka päivä Nelasta, hänestä tuli jo melkein tuttu ihminen. Ennen nettiä ei tarvinnut tietää kaikkea maailman asioita ja oli enemmän mielenrauhaakin.

Ei, vaan etsintäpartion tyypin facebook-päivityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Kuka on Jarkko Hyppönen?
Hyöppönen on vapaaehtoisia etsintöjä organisoinut henkilö.

Saako hän paljastaa yksityiskohtia tutkimuksista? Entäs omaisten oikeus yksityisyyteen ja heidän tunteensa ja kunniansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajahan näköjään antoi lausuntoja jo etsintöjen alku vaiheessa ja torppasi aviomiehen epäilyt työperäisestä stressistä, kun ei ylitöitäkään ollut POIKKEUKSELLISEN paljon:
"Myöhemmin tällä viikolla Utkin kuitenkin arvioi, että Utkina saattoi kärsiä työhön liittyvästä stressistä.
Me2wen toimitusjohtaja Petri Tuomela on ollut ajatuksesta yllättynyt, sillä yrityksellä on mennyt viime aikoina hyvin, eikä Utkinallekaan ollut kertynyt ylitöitä poikkeuksellisen paljon.
– Mikään ei ole viitannut siihen. Työyhteisössä ei ole millään tavalla huomattu, että Nelalla olisi ollut paha olla. Puheet stressistä ovat tulleet täysin yllätyksenä, Tuomela sanoi MTV Uutisten haastattelussa."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/27-vuotias-nela-mystisesti-k...
Oliko Nea työpaikkakiusattu tai huomiotta työpaikallaan jätetty?
En oikein sellaista usko. Mutta kummastuttaahan se, jos henkilöstörekrytointiin? keskittyneen yrityksen johto on pihalla alaisten työkuormituksesta. Mikäli siis työstressiä oli. Ja muistaakseni myös muut ystävät aviomiehen lisäksi ovat kertoneet, että otti paineita töistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika selvästi on rivien välistä luettavissa että on itsemurha ja nimenomaan hirttäytyminen. Kuva löytöpaikasta jossa rinne ja vahva puu, facebook-kirjoitus, sanavalinnat "mänty, josta Nela löytyi..."
Mutta jos on selvästi hirttäytynyt, niin mihin tarvitaan kuolinsyytutkinta?
Jos se olikin tapaturma, pudonnut ja tarttunut repusta tai hupusta puuhun ja kuristunut.
Naru kaulassa ja toinen pää männynoksassa?
Lähde?
Tiedotusvälineet. Kyseinen puu ja oksa on esitetty tiedotusvälineissä olleissa kuvissa ja videoissa. Ruumista ja köyttä niissä ei silloin tietenkään enää ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on Jarkko Hyppönen?
Hyöppönen on vapaaehtoisia etsintöjä organisoinut henkilö.
Niin mutta kuka on Hyppönen?
Vähän lähteny toi Hyöppönen sooloilemaan nyt...
:( Mielummin ajattelisin että hän oli liukastunut tai pudonnut. Voihan se tietysti olla että aivokasvain painoi ja aiheutti kauheat päänsäryt.
Jos Suomessa oli niin kauheaa, miksei hän vaan lähtenyt takaisin Tsekkeihin, vaikka äidin luo?
Onko sellaista sukunimeä edes olemassa kuin Hyöppönen?? Luulin että kirjoitusvirhe?

No kun ei. Osti mansikkaleivoksia ja narua, meni metsään ja hirtti itsensä. Surullinen tapaus.
Masentunut ja ahdistunut ihminen ei kykene ajattelemaan oikein rationaalisesti vaan on sellaisessa tunnetilassa että ei pysty näkemään muuta ratkaisua kuin elämänsä lopettaminen. Taustoja ja syitä emme sen paremmin tiedä ja tunne.
Vierailija kirjoitti:
Onko sellaista sukunimeä edes olemassa kuin Hyöppönen?? Luulin että kirjoitusvirhe?
http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1
20 kpl Hyöppösiä löytyy. Kirjoitusvirheeltähän tuo nimi todellakin vaikuttaa, mutta on silti oikea nimi.
Vierailija kirjoitti:
IltaSanomat saisi lopettaa tällasen jatkuvan kirjoittelun jostain kadonneesta. Ahdistavaa lukea joka päivä Nelasta, hänestä tuli jo melkein tuttu ihminen. Ennen nettiä ei tarvinnut tietää kaikkea maailman asioita ja oli enemmän mielenrauhaakin.
Eihän sinun niitä ole pakko lukea. Tälle palstallekin olet tullut ihan omasta tahdostasi.
Koska paljastuis että se oli mielikuvitusmaa. Ei Suomi ole mitenkään poikkeuksellisen ja sairaan rasistinen maa. Ei ole maata jossa ei rasismia olisi, sitä on kaikkialla. Joka muuta väittää ei tiedä asiasta mitään vaan elää jossain kuplassa.