Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sinä, joka et laita lapsellesi säänmukaisia vaatteita ikinä mukaan! Miten sinua pitäisi kohdella?

Vierailija

Olen päiväkodissa töissä. Ryhmässäni on lapsi, jolla on todella harvoin säänmukaiset vaatteet mukana. Oikeasti harvoin, en liioittele. Sää vaihtelee Suomessa aika paljon, eikä tänään voi varmasti ennustaa huomisen säätä. 

Vanhemmille on yritetty sanoa nätisti, on annettu lappu, on annettu ohjeellinen lämpötiloihin sidottu kuvallinen pukemisopas (!), on iltapäivällä sanottu lapsen paistuneen/palelleen/kastuneen, on laitettu varavaatteita (jotka on unohdettu palauttaa). Mikään ei auta, ei mikään.

Parin viime viikon aikana on ollut aamuisin jo pakkasta. Vanhemmille on sanottu, että lapsella on oltava lämmintä mukana, koska pelkällä takilla ja ohulla tuulihousuilla ei pärjää, jos alla on vain yksi kerros vaatetta. No, kahden viikon marmatuksen tuloksena lapsella oli tänään paksu toppahaalari, jonka alla villahaalari ja kaksi kerrosta vaatetta. Päässä toppapipo, käsissä toppahanskat ja jaloissa talvisaappaat. Ulkona asteita +12.

Mitä voi tehdä? Kysyn oikeita neuvoja. Te, joilla pukeminen tuntuu olevan hukassa ja päiväkodista tulee usein noottia, miten toivoisitte päiväkodin puuttuvan tähän? Kyse on lapsesta, ei teistä, eikä meistä. Lapsesta, jolla on vääränlaiset vaatteet ulkoiluun. Lapsesta, jolle tulee kylmä tai kuuma. Lapsesta, joka kastuu, eikä varavaatteita ole. 

Kommentit (14)

Vierailija

Olla pakottamatta sitä lasta ulos. Minusta Suomen säissä ulkoileminen on muutenkin ainakin 8 kk vuodesta sairasta hommaa, jolla ei pitäisi aikuisia eikä lapsia rääkätä.

Vierailija

Meillä on sään mukaiset vaatteet mukana, mutta jos niitä ei muista ripustaa naulakkoon roikkumaan kukaan päiväkodissa ei tajua ottaa niitä lapsen repusta. Ootko kattonu?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Tällä lapsella on lokero aina tyhjä päivän päätteeksi. Aamulla tullaan ulkovaatteissa (jonkinlaisissa) ja repusta löytyy jotain lisää. Lapsi tuodaan aamulla sisälle, eikä meillä ole aikaa lähteä vanhemman kanssa eteiseen katsomaan yhdessä reppua ja neuvomaan, mitä sieltä puuttuu. 

Yhtenä päivänä vanhemmat olivat melkein onnistuneet vaatetuksessa. Kaikki oli tiptop, jopa kurahousut varalta mukana, mutta pipoa ei ollut ollenkaan. Ei minkäänlaista hattua, eikä edes huppua haalarissa. Eikä meillä täiden takia lainata kenenkään pipoja koskaan. Olin yksin, joten en voinut jäädä koko ryhmän kanssa sisälle yhden pipottoman kanssa. Oltiin +8 asteessa ulkona ilman pipoa. Sanoin hakevalle vanhemmalle tästä, mutta asia ei näyttänyt olevan hirveän kiinnostava. Eihän sillä itselläänkään ollut pipoa päässä.. 

ap

Tämä olisi ihan ok, jos vanhemmat palkkaisivat lapselleen oman hoitajan. Mutta koska lapsi ei ole ryhmän ainut lapsi, ulos on mentävä.

ap

Vierailija

Olin myös reilu vuosi sitten lastenhoitajana (viimeinen harjoittelu ennen valmistumista) ryhmässä, jossa yhdellä lapsella oli todella harvoin säänmukaiset vaatteet. Oli joulukuu, lunta ja pakkasta oli pihalla. Kyseessä oli n. vuoden ikäinen lapsi. Päiväkodilla onneksi oli varavaatteita sen verran, että niistä saatiin sitten ulos mentäessä vähän jotain lisää sinne haalarin alle. Vanhempien mielestä riitti hyvin kun oli pitkähihainen paita ja housut. Villasukkiakin usein lainattiin varavaatteista tälle lapselle. Hanskat oli niin onnettomat, että tippuivat joka välissä pois. Vanhemmille tästä yritettiin puhua, mutta heidän mielestään lapsella oli ihan riittävästi vaatetta.

Vierailija

No aika outoa, mutta miksi sille lapselle pitäisi laittaa se villahaalari sinne alle? Ettekö voi jättää sitä pois? Mutta ei kai sille mitään voi, jos äiti ei vaan osaa. Meillä joskus ollut huonot vaatteet, yleensä enemmän liian lämmintä, koska aamulla on ollut kylmä ja myöhemmin lämmin. Tosin päiväkotikin olisi voinut tajuta jättää sen fleecen laittamatta sinne alle tai ottaa pipon pois kokonaan, koska lapsen tukka on ihan märkä ja aurinko paistaa. (Varsinkin kevättalvella tätä ongelmaa, kun voi olla lunta, mutta aurinko paistaa niin, ettei pipoa tarvi. Joskus päiväkoti on taas hävittänyt kurahanskat ja syyttänyt meitä, kun ei ole ollut. Vähän nolosti kyllä sitten sanoneet, että löytyikin ne hanskat kuivauskaapista. Minä kun en automaattisesti voi tietää, jos kurahanskat on hävinneet.

Kirjoittamasi äiti vaikuttaa kyllä aika avuttomalta. Ottaisin puheeksi ja kysyisin. Sano vaikka, että laita ne kaikki mukaan jos ei osaa päättää.

Vierailija

No eikö tuo ole lastensuojeluasia, jos lapsella ei ole tarpeeksi vaatteita, eikä vanhemmat välitä vaikka sanoo? Jotain häikkää perheessä jos ei lapsen vointi tuon vertaa kiinnosta.

Vierailija

Oikeasta vaatetuksesta huolehtiminen on yhtä olennaista kuin lapsen ruokkiminen. Eli eikö lastensuojeluilmoitus olisi paikallaan, mikäli vanhemmat eivät niin perusasiasta kuin säänmukaisesta pukeutumisesta osaa huolehtia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

No aika outoa, mutta miksi sille lapselle pitäisi laittaa se villahaalari sinne alle? Ettekö voi jättää sitä pois? Mutta ei kai sille mitään voi, jos äiti ei vaan osaa. Meillä joskus ollut huonot vaatteet, yleensä enemmän liian lämmintä, koska aamulla on ollut kylmä ja myöhemmin lämmin. Tosin päiväkotikin olisi voinut tajuta jättää sen fleecen laittamatta sinne alle tai ottaa pipon pois kokonaan, koska lapsen tukka on ihan märkä ja aurinko paistaa. (Varsinkin kevättalvella tätä ongelmaa, kun voi olla lunta, mutta aurinko paistaa niin, ettei pipoa tarvi. Joskus päiväkoti on taas hävittänyt kurahanskat ja syyttänyt meitä, kun ei ole ollut. Vähän nolosti kyllä sitten sanoneet, että löytyikin ne hanskat kuivauskaapista. Minä kun en automaattisesti voi tietää, jos kurahanskat on hävinneet.

Kirjoittamasi äiti vaikuttaa kyllä aika avuttomalta. Ottaisin puheeksi ja kysyisin. Sano vaikka, että laita ne kaikki mukaan jos ei osaa päättää.

Lapsi tuli siis tänään suoraan pihalle noissa vaatteissa. Eihän me nyt oltaisi laitettu niitä, hyvänen aika. 

Tiedän, että hyvin usein vanhemmilla ja päiväkodin työntekijöillä on eriäviä mielipiteitä lapsen vaatetuksesta. Ollaan eri mieltä siitä, millaisissa varusteissa lapsi pärjää. Yksikin äiti puki lastaan jatkuvasti liian vähiin vaatteisiin ja moitti meitä siitä, että lapsella oli aina kotimatkan jälkeen hirveä hiki, kun oli lähdetty suoraan päiväkodin pihalta. Tyttö vaan oli päiväkodissa sellainen ei-juoksija, joka mieluiten istui hiekkalaatikolla tai keinui paikoillaan. Kotimatka taas oli pari kilometriä juoksemista, joten tottakai tuli kuuma niissä istumisvaatteissa. 

Vanhemmat voivat myös olla kuuma- tai kylmäverisempiä kuin omat lapsensa. Minä palelen helposti, mutta tyttäreni hikoilee kylmässäkin.

ap

Vierailija

Kyllä minä varaisin aikaa vanhempien kanssa, istuisin alas ja kertoisin, että tämä on nyt ihan todellinen ongelma. Perustelisin, miksi pitää olla riittävästi varavaatteita, miksi pitää olla säänmukainen varustus - vääntäisin rautalangasta. Kertoisin, että ei tarvitse olla uusinta uutta, mutta riittävän puhdasta ja ehjää pitää olla. Kertoisin, että asia on niin vakava, että olen valmis ottamaan yhteyttä perhetyöntekijöihin (neuvolan tai lastensuojelun, oma valinta), joilta saa tarvittaessa apua arjenhallinnan tilanteisiin. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:.

No siinä tapauksessa. Ja tosta pipo asiasta. Meidän lapsella ollut siis jo hakiessa ihan märkä tukka ja sen nähnyt kasvoista, kun olen ottanut pipon pois päiväkodin pihalla. Ihan talvella eikä ollut mikään erityisen kuuma pipo. Tai laitettu ulos kevätkengissä, kun ulkona sataa vettä ja kävellään siitä suoraan kotiin. Kerran odotti kevätvaatteissa katoksessa vesisateessa ja mentiin siitä suoraan sisälle vaihtamaan sadevaatteet ja saappaat, koska kävellän 2km kotiin ja sen hoitaja kyllä tiesi. Kyllä ne hoitajatkin osaa kummallisia vaatevalintoja keksiä.

Toki tämä kuvailemasi äiti vaikuttaa avuttomalta. Minä olen helposti vilustuva ja lapsi paljon liikkuva ja sietää paremmin kylmyyttä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä varaisin aikaa vanhempien kanssa, istuisin alas ja kertoisin, että tämä on nyt ihan todellinen ongelma. Perustelisin, miksi pitää olla riittävästi varavaatteita, miksi pitää olla säänmukainen varustus - vääntäisin rautalangasta. Kertoisin, että ei tarvitse olla uusinta uutta, mutta riittävän puhdasta ja ehjää pitää olla. Kertoisin, että asia on niin vakava, että olen valmis ottamaan yhteyttä perhetyöntekijöihin (neuvolan tai lastensuojelun, oma valinta), joilta saa tarvittaessa apua arjenhallinnan tilanteisiin. 

Miten lastensuojelu saa vanhemmat pukemaan lapselle asianmukaiset vaatteet? En kysy sarkastisesti, vaan ihan oikeasti olen kiinnostunut. Tuleeko joku aamulla katsomaan, että lapselle puetaan tarpeeksi tai tarpeeksi vähän vaatteita, vai kirjaako päiväkoti vaatetuksen ylös ja luovuttaa eteenpäin? 

Mietin vain sitä, että jos tuon lapsen vanhemmilla on vain sellainen käsitys, että päiväkoti nipottaa ja kun lapsi muuten voi hyvin, niin eihän tässä mitään ongelmaa ole. Onko silloin päiväkoti vastaan vanhemmat?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sään mukaiset vaatteet mukana, mutta jos niitä ei muista ripustaa naulakkoon roikkumaan kukaan päiväkodissa ei tajua ottaa niitä lapsen repusta. Ootko kattonu?

Tällä lapsella on lokero aina tyhjä päivän päätteeksi. Aamulla tullaan ulkovaatteissa (jonkinlaisissa) ja repusta löytyy jotain lisää. Lapsi tuodaan aamulla sisälle, eikä meillä ole aikaa lähteä vanhemman kanssa eteiseen katsomaan yhdessä reppua ja neuvomaan, mitä sieltä puuttuu. 

Yhtenä päivänä vanhemmat olivat melkein onnistuneet vaatetuksessa. Kaikki oli tiptop, jopa kurahousut varalta mukana, mutta pipoa ei ollut ollenkaan. Ei minkäänlaista hattua, eikä edes huppua haalarissa. Eikä meillä täiden takia lainata kenenkään pipoja koskaan. Olin yksin, joten en voinut jäädä koko ryhmän kanssa sisälle yhden pipottoman kanssa. Oltiin +8 asteessa ulkona ilman pipoa. Sanoin hakevalle vanhemmalle tästä, mutta asia ei näyttänyt olevan hirveän kiinnostava. Eihän sillä itselläänkään ollut pipoa päässä.. 

ap

No +8 asteessa pärjää kyllä ilman pipoa, jos ei tuule. Minä tarvin pipon vaan tuulisella säällä tai pakkasella. Varsinkin jos on paksu tukka pärjää ilman pipoakin. Tosin laitan aina mukaan lapselle, koska muillakin on vaikka tietäisin, ettei sitä tarvi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä varaisin aikaa vanhempien kanssa, istuisin alas ja kertoisin, että tämä on nyt ihan todellinen ongelma. Perustelisin, miksi pitää olla riittävästi varavaatteita, miksi pitää olla säänmukainen varustus - vääntäisin rautalangasta. Kertoisin, että ei tarvitse olla uusinta uutta, mutta riittävän puhdasta ja ehjää pitää olla. Kertoisin, että asia on niin vakava, että olen valmis ottamaan yhteyttä perhetyöntekijöihin (neuvolan tai lastensuojelun, oma valinta), joilta saa tarvittaessa apua arjenhallinnan tilanteisiin. 

Miten lastensuojelu saa vanhemmat pukemaan lapselle asianmukaiset vaatteet? En kysy sarkastisesti, vaan ihan oikeasti olen kiinnostunut. Tuleeko joku aamulla katsomaan, että lapselle puetaan tarpeeksi tai tarpeeksi vähän vaatteita, vai kirjaako päiväkoti vaatetuksen ylös ja luovuttaa eteenpäin? 

Mietin vain sitä, että jos tuon lapsen vanhemmilla on vain sellainen käsitys, että päiväkoti nipottaa ja kun lapsi muuten voi hyvin, niin eihän tässä mitään ongelmaa ole. Onko silloin päiväkoti vastaan vanhemmat?

Olen työskennellyt sekä päiväkodissa että perhetyöntekijänä. Kyllä normaali vanhempi alkaa muutaman sanomisen jälkeen päiväkotiinkin tuomaan asiallisia varusteita. Voi hän olla harmissaan ja voi olla sitä mieltä, että tarpeetonta on, voi riisua lapsilta "ylimääräiset" varusteet heti hakiessa, voi osoittaa mieltään päiväkodille. Mutta tuo ne kamat, mitä päikkärissä tarvitaan. Perhetyöntekijän kanssa voidaan yhdessä katsoa, mitä varusteita lapsella on, mitä kannattaa olla, mitä vielä tarvitaan, minkälaisella kelillä käytetään mitäkin, minkälaista kannattaa ostaa, mihin riittää varat, miten varusteita huolletaan jne. Kuten sanottu, normaaliperhe selviää näistä asioista itsenäisesti viimeistään parin sanomisen jälkeen, mutta on myös niitä perheitä, jotka oikeasti tarvitsevat apua näissäkin asioissa. /10 kirjoittaja

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat