Vaikuttaako sektio äidin kiintymykseen?

Olen lapseeni todella kiintynyt, eikä maailmassa ole mitään mulle tärkeämpää. Vaikea on kuvitella, että alateitse synnyttäneenä voisin olla enemmän vielä kiintyneempi nelivuotiaaseeni.



En mitenkään päin voi uskoa tuollaisiin tutkimuksiin ja väitteisiin: näillä kahdella asialla ei ole yhteyttä.

Minusta kysymys on ihan yhtä hullu kuin että vaikuttaako äidin hiustenväri kiintymykseen?



Ja onhan noita tutkimuksia tehty aiheesta jos toisestakin... Kuitenkin kriittisyys niiden lukemiseen on jokaisen oma oikeus ja velvollisuus!

Varsinkin kun suurin osa sektioista on kiireellisiä ja hätäsektioita. Ei pelkosektioita, saati sitten mitään ns. " mukavuussektioita" , mitä ne sitten lienevätkin (urbaanilegendoja).



Oma kokemus on, että en sektioäitinä tuntenut HETI suurta kiintymystä lasta kohtaan. Takana oli traumaattinen synnytys ja raskausajan loppupuolen komplikaatioit. Toisaalta hoidin lapseni siitä huolimatta hyvin, imetin mm. 2 kuukautta tissit verillä, ihan kirjaimellisesti, kunnes ruvet alkoivat parantumaan. Niin paljon olin silti valmis lapseni eteen tekemään, ja haastan kenet tahansa alatieäidin kokeilemaan samaa. Suuri rakkaus lasta kohtaan alkoi tunnepuolella myöhemmin, muutaman kuukauden päästä synnytyksestä. Silti uskon, että lapseni eka vuosi olisi tuskin voinut mennä paremmin. Lapsi oli tyytyväinen ja hymyileväinen, erittäin helppo lapsi. Ja on vieläkin.

Esikoinen syntyi alateitse ja kuopukset sektiolla ja ihan kaikkia rakastin jo kun vielä vatsassa asustelivat ja kun ensikerran näin, niin suunnaton äidinrakkaus oli kyllä heti valmiina. Kaikkien kohdalla.

vaikea aihe ja vaatii rohkeutta tunnistaa ja tunnustaa tällaisia asioita. Rakkaus ja kiintymys voi olla suurempaa ja voimakkaampaa sellaisilla, jotka joutuvat sen eteen tekemään töitä. Joten kysymykseni taustalla ei ollut ajatus sektiolla synnyttäneiden äitien kiintymyssuhteen vähättelystä. googlettamalla toki saan eteeni monia tutkimuksia (niin ja muitakin kuin Porvoossa painettuja :) ) ja voin todeta, että yhteys kiintymysshteen vaikeuksiin ja sektioon on todettu. Olin vaan kiinnostunut henkilökohtaisista kokemuksista.



Tästä tulee mieleeni myös toinen aihe, josta olen kummastellen täältä joskus lukenut. Nimittäin sellaisten äitien itsepuolustelut, joilta ei imetys ole jostain syystä onnistunut. Se, että joutuu taistelemaan ja käymään läpi vaikeita asioista, tekee ihmisestä taatusti vahvemman. ja henkisesti kasvanut, vahvempi äiti on taatusti valmiimpi ja kypsempi äiti kuin jos kyseinen ihminen ei tällaisia vaikeuksia äitiydessään olisi kohdannut. Surullista kuitenkin, jos ihminen ei uskalla kohdata ja tunnustaa vaikeita asioita vaan on niiden suhteen puolustuskannalla ja hyökkäävä. silloin tuskin mitään kasvamista on tapahtunut ja mahdolliset kipeät tunteet todella voivat haitata kiintymyssuhdetta esim tehden äidistä ylisuojelevan.



T. ap

äidin ja vauvan kiintymyssuhde on herkkä ja monivivahteinen asia. Siihen vaikuttaa moni asia. Raskausajan sujumisella lienee oma vaikutuksensa, äidin ja vauvan temperamentit vaikuttavat, äidin muu elämäntilanne vaikuttaa, isällä ja mahdollisilla sisaruksilla on oma vahva vaikutuksensa... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Tottakai siis myös synnytystapa voi vaikuttaa kiintymyssuhteen laatuun, mutta on erittäin harhaanjohtavaa ja suoraan sanottuna typerää vetää kovin suoria ja yksinkertaisia johtopäätöksiä minkään yksittäisen tekijän vaikutuksesta.



Itelläni takana sekä sektio että pari alatiesynnytystä. Enkä omalta kohdaltani osaa arvioida synnytysten vaikutusta kiintymykseen.

ja sanoisin kyllä melkein toisin päin, kyllä sektion jälkeen se äidinrakkaus toimi humahti päälle heti ja ihan eri intensiteetillä kuin synnytyksen jälkeen. Olin niin väsynyt, poikki ja kipeä niin henkisesti kuin fyysisestikin synnytyksen jälkeen, lapsen nähtyäni halusin vain nukkua ja levätä, toki äidinrakkaus leimahti silloinkin, mutta oikeastaan vasta joskus toisena tai kolmantena päivänä, kun olin jotenkuten selvinnyt siitä synnytyshelvetistä. Toisen, suunnitellun sektion jälkeen kaikki oli heti helppoa ja yksinkertaista ja itsestäänselvää.

... kaivannutkaan, vaan kokemuksia.



tässä yksi. mulla synnytys pitkittyi ja päätyi lopulta sektioon. synnytyksen aikana jo paljon ennen sektiopäätöstä mulle oli käynyt lapsen hyvinvointi yhdentekeväksi asiaksi. halusin kuolla, jotta kivut loppuisivat.



ennen synnytyksen alkamista sikiö oli minulle hyvin tärkeä ja toivoin vain, että hän voisi syntyä elävänä. mulla ei ollut mitään ongelmia raskausaikana, mutta pelkäsin että jotain tapahtuisi; tämä mielestäni normaalia. sen sijaan on mielestäni edelleen (2v synnytyksestä) erikoista, että näkemykseni asioista voivat muuttua päälaelleen parin vuorokauden supistelujen ja valvomisen jälkeen.



koin synnytyksen omasta mielestäni traumaattisena. lapseen en kokenut erityistä kiintymystä synnytyksen jälkeen, vaan hoidin häntä lähinnä velvollisuudentunnosta. kiintymys muodostui ensimmäisten viikkojen aikana, samalla kun itse pääsin vähän parempaan kuntoon.



eli en tiedä aiheuttaako sektio vähempää kiintymystä, mutta traumaattinen synnytyskokemus kyllä. siitä taisi mainita lääkärikin, kun tapasi mut synnytyksen jälkeen sellasessa tilassa että sanan ' synnytys' mainitseminen sai mut itkemään vuolaasti.



ajan kanssa synnytys ei aiheuta enää aivan yhtä voimakkaita tunteita, mutta en kyllä ole myöskään aivan sinut asian kanssa.



lapseen sen sijaan olen kiintynyt täpönä. :)

Oma lapseni lähti sektion jälkeen lastenosastolle ja itse menin eri osastolle. Pakko myöntää, että vauvan kasvot näyttivät jotenkin vierailta, kun vasta parin vuorokauden kuluttua ensimmäisen kerran näin lapseni. Imetys ihme kyllä onnistui heti ongelmitta, vaikka vauva oli sitä ennen saanut jo viikon maitonsa nenämahaletkulla tai pullosta. Elämäni oli tuolloin muutoinkin tosi rankkaa. Hoidin lasta rutiininomaisesti. Hoitoviettiä siis oli, mutta äidinvaistoihin uskalsin luottaa vasta myöhemmin. Nyt kun lapsi on leikki-ikäinen, on rakkauden tunne lapseen hurjan vahva. Kai äidiksikin sitten kasvetaan.

ja repesinkin todella pahasti. Muistan elävästi sen tunteen että kun poikani vatsan päälle sain, ajattelin että eikö joku muu nyt voisi tämän hoitaa kun minä jo oman osuuteni tein. Ensimmäinen lapsi siis ja tuntui että olin niin pihalla koko sairaalassa olemisen ajan että kiintymyssuhde alkoi kehittyä vasta kotiinpaluun jälkeen.

Kuopus syntyi suunnitellulla sektiolla juuri ed. mainittujen repeämien takia ja kun hänet hetkeksi syliini sain, oli tunne aivan mahtava. Kyyneleet vain vierivät poskilleni ja tuntui kuin olisi sydäntä revitty rinnasta kun en häntä nähnyt kuin vasta parin tunnin kuluttua osastolla.

Molemmat lapset ovat tänä päivänä tasan yhtä rakkaita mutta alku oli ensimmäisen kohdalla hankalampi kuin toisen. Luulenpa että kiintymyssuhteen voimakkuuteen vaikuttaa useampi tekijä kuin pelkkä synnytystapa.

väitöskirja painettu PORVOOSSA ;=)

ja itse olin niin huonossa kunnossa etten päässyt sinne kahteen päivään käymään, vain kuvan sain yöpöydälle viereeni. Meni siinä kyllä hetki ennen kuin pystyimme mitään kiintymyssidettä alkaa luomaan.

Tänä päivänä ei eroa tietenkään enää ole.

Vierailija:

väitöskirja painettu PORVOOSSA ;=)

Esikoiselta tosin rinnat meni verille heti kättelyssä, kolmisen viikkoa meni että ruvet paranivat kokonaan eikä imetys enää sattunut. Sen jälkeen imetys luisti mallikkaasti 6kk täysimetystä ja 1v5kk osittain.



Molemmat toki näyttivät hassulle sektion jälkeen ekan kerran kun heidät näin (näyttivät heti), mutta luulen että joka tapauksessa olisivat näyttäneet hassulta uusia, ennen näkemättömiä ihmisiähän he olivat. Äidinrakkaus vyöryi yli kuitenkin välittömästi, kun päästiin omaan oloomme osastolle ja pientä pääsin tutkimaan tarkemmin.

Eli sektio ei sinänsä hidasta kiintymyssuhdetta vaan se, että sektiot on usein kiireellisiä ja hätäsektioita ja silloin se on juuri traumaattinen SYNNYTYS kokonaisuudessaan joka sen oletetun kiintymyssuhteen huononemisen aiheuttaa. Eli onnistunut sektio on parempi tässä suhteessa kuin epäonnistunut alatiesynnytys. Ja tosiaan suurin osa sektioistahan on juuri näitä jossa jotain menee pieneen synnytyksessä.

päätyi sektioon. Mulla oli TODELLA voimakas suojeluvaisto heti lasta kohtaan, koska mun mielestä sairaalan lääkärit oli tyrineet koko synnytysyrityksen ja kun lapsi sitten leikattiin ulos, mulle tuli ihan valtavan voimakas suojeluvaisto lasta kohtaan, pelkäsin, että lääkärit tyrii sen hoidonkin kanssa jotain. Rakkaus ja suojeluvaisto eivät kehittyneet pikkuhiljaa, vaan leimahtivat kuin tuli heti kun vauva leikattiin ulos. Teki mieli jo repiä niiltä lääkäreiltä se siinä käsistä, että älkää koskeko siihen ettette tyri senkin kanssa jotain niin kuin olivat mun kans synnytyssalissa tyrineet.

Lapsi tuntui aluksi vieraalta, mutta nyt hän on kaikkeni. Ajattelen aina, että lapsista juuri hänet pelastaisin palavasta talosta ensimmäisenä.

Ei vaikuta. Kysyin itse asiaa kerran lääkäriltä, kun tuttavapiirissä tästä kiisteltiin. Lääkäri sanoi, että kyseessä on uskomus. Hänen ja kollegoiden kokemusten mukaan tällä ei ole merkitystä ns. kiintymykseen (miten se sitten lienee onkin).



Hänen näkemyksensä oli, että pikemminkin traumaattinen alatiesynnytys vaikuttaa kiintymykseen, jos se on osaltaan aiheuttamassa äidin masennusta tai vaurioittaa äitiä niin, että kipuja on pitkään.

Ensimmäinen syntyi kiireellisellä sektiolla. Kyllä se kiintymyssuhde riippuu ihan muista asioista kuin synnytystavasta.