Eskari-ikäinen ja " reviirin" laajuus, yksin liikkuminen jne

Meillä on tyttö eskarissa, ja en anna hänen käydä yksin kuin läheisessä leikkipuistossa/pulkkamäessä. Matkaa sinne on huikeat 100m eikä yhtään tien ylitystä.



Naapurissa saa käydä leikkimässä mutta naapurit asuvatkin ihan vieressä, eli ei tarvitse edes poistua omalta pihalta.



Esikoisen on meillä nyt ekaluokkalainen ja vaikea on päästää häntäkään mihinkään! En esim. päästä kiskalle jonne olisi matkaa 500m, enkä edes koulumatkaa anna kulkea yksin, 2.9km vaan vien itse pojan aina. Parille kaverille saa kulkea yksin, matkaa heille noin 400m ja kaksi tien ylitystä matkalla.



Mua ainakin hirvittää kun monet koululaiseni kaverit lusmuavat iltapäivät ihan vapaasti missä lystäävät. Osa suhailee pyörillä jne..Ehkä olen liian suojeleva mutta parempi niin kuin että antaa mennä ihan överiksi! Kyllä ne vielä kerkeää kulkemaan tuolla kylillä.

sen etuoikeutettuna olemisena:Minä voin ja saan huolehtia lapsistamme ja he saavat rauhalliseen tahtiin kulkea kohti itsenäisyyttä.Ei ole mitään kiirettä reviirin suurentamiseen. Ja kauppoihin ei ole tuon ikäisenä vielä mitään asiaa omin päin(meidän perhetilanteessa). Tämän voin kotiäitinä tarjota lapsilleeni. Lapset saavat sen tunnen, että välitetään ja samalla nyt suuremmista lapsista huomaa, miten he vieläkin ilmoittelevat, missä tai minne ovat menossa( eli ottavat meidät vanhemmat huomioon).

Olen huomannut saman kuin ap, että meilläpäinkin jotkut esikouluikäiset lapset saavat liikkua aika vapaasti, ei sentään kaupassa yksin käydä, mutta eivät vanhemmat läheskään aina tiedä missä lapset liikkuvat.

Meillä esikouluikäinen poikamme saa käydä muutaman kaverin luona yksin, matkaa 100-300m. Aina kun poika lähtee, niin on kysyttävä kotona, kuten myös kyläilyihin aina lupa. Lisäksi on muutama muu kaveri 300-500m päässä ja heille ei vielä saa mennä yksin, kesällä taidetaan harjoitella (näille kavereille matka lähes yhtä turvallinen, mutta ei ole sitten meiltä parinkymmenen askeleen liikkumisella nähtävissä/kuultavissa). Nyt kun poika liikkuu kavereilla, niin melkein kuulen heidät ja pienellä piipahduksella kotipihan nurkasta näen lapset.

Pojalla on nyt aika lähellä olevat rajat liikkumisessa. Läpiajoautotietä alueellamme ei saa ylittää/mennä sen toiselle puolelle (autotien rajoitus on 30km/h), tulee ajankohtaiseksi vasta koulumatkalla, kaverit onneksi asuvat samalla puolella tietä. Ne tiet millä poika saa liikkua on päättyviä pihoihin loppuvia teitä (ovat vielä lyhyitä ja autojen nopeus pieni) ja kävelyreittejä ja jalkakäytäviä.

Itse tykkään tästä tavasta. Minä haluan tietää missä poika liikkuu ja haluan myös että poika viettää aikaa kotonakin, ei koko ajan jossain kodin ulkopuolella. Tosin meillä poika saa liikkua varmasti jonkin verran vapaammin kuin joillain muilla. Mutta ei läheskään niin vapaasti kun sitten jotkut. Ainoa ongelma tässä on että meillä lapset jotka saavat liikkua vapaammin, voivat myös luoda paremmin kaverisuhteita ja tosiaan luuhaavat kylästä toiseen. Meillä siis poika on selkeästi altavastaajana noissa kaverisuhteissa sellaiseen nähden joka saa liikkua ja kyläillä vapaasti. Tämä ei sitten ole niin kiva asia.

Mianni:

Eli, kuinka paljon esikouluikäisenne saavat liikkua yksin? Kuinka pitkiä matkoja, millaisten teiden ylityksiä jne?

Jotenkin on alkanut tuntua, että olenko ihan liian ylisuojeleva, kun toisten samanikäiset kulkevat itsekseen suunnilleen ympäri kyliä.

Meillä poika saa käydä yksin yhden kaverin luona, joka asuu n. 200m päässä. Matka sellainen, että tien vierustaa kävelee n. 150m ja sitten jalkakäytävää sen 50m. Sitten pitää ylittää tie, jossa kulkee ehkä 5-10 autoa tunnissa ja nopeusrajoitus on 50.

Poika haluaisi myös toisen kaverin luo mennä yksin, mutta en ole päästänyt, koska siinä on yksi todella vilkkaan tien ylitys ja suojatie vielä pahassa paikassa näkyvyyden kannalta. Muuta tämän alueen eskarilaiset (tai oikeammin jo 5v lähtien) saavat yksin mennä senkin tien yli.

Lisäksi suurin osa 6-7v saa käydä yksin lähikaupassa, jonne n. kilometri matkaa ja juuri tuon pahan tien yli pitää mennä & pari muutakin tien ylitystä.

Olen myös tosi tarkka siitä, että tiedän koko ajan missä poika on, eli saa mennä vain yhden kaverin luo kerrallaan, eikä " kiertää talosta taloon" kuten suurin osa muista.

Miten teillä muilla??

valvonnassa. Ulos pääsee kyllä odottamaan ulko-ovelle (kerrostalo), mutta esim. viereiseen puistoon ei ole päästetty yksin. Autotie olisi ylitettävä ja läheiselle varastolle kulkee isoja rekkoja ja roska-autot kääntyilevät pihassa varsin rivakkaan tahtiin.

Itse olisin jo valmis vähän löysäämään, mutta meillä mies on vielä huolekkaampi.

Meidänkin eskaripoika on yksin/kavereiden kanssa ainoastaan kotipihassa, eikä hän ole sen pitemmälle halunnutkaan. Hän on aina ollut varovainen luonne ja nyt tarkoituksena olisi hieman rohkaista häntä kulkemaan esim. 200 metrin päässä olevalle luistinradalle yksin (rauhallinen lähiö, jalkakäytävä, nopeusrajoitus 40 km/h, ei tien ylitystä).



Asumme järven rannalla ja on sovittu, ettei rannalle mennä yksin ja voin todella luottaa poikaani sekä 4-vuotiaaseen pikkuveljeen. Samoin eskari on järven rannalla ja piha ei ole aidattu eli kyllä rantaan pääsee, jos haluaa, mutta on sovittu, ettei mennä ilman aikuisia. Ja se on selvää, ettei kauppaan ole yksin asiaa. Voin antaa tehtävän käydä ostamassa esim. jäätelöpaketti ja antaa pojan mennä yksin kauppaan, mutta odottelen tietysti kaupan ovella.



Jotenkin vaan tuntuu, että itse oli eskari-ikäisenä paljon itsenäisempi, olin 70-luvun ns. avainkaulalapsi, itse sinne eskariin lähdettiin kellon mukaan ja itse tultiin kotiin, iltapäivä sujui kavereiden kanssa yleensä juuri minun lapsuuden kodissani (meillä taisi olla eniten tilaa: olin ainut lapsi ja suuri asunto). En muista kärsineeni ollenkaan kyseisestä ajasta. Ekaluokkalaisena sain yksinkin käydä bussilla keskustassa ja ilman muuta kulkea koulumatkat kävellen yksin, ei olisi tullut muuta mieleenkään.



Nyt tuntuu, että eskarilaisiakin pidetään niin pieninä, että vanhempien on tuotava lapsi eskan ovelle ja haettava sieltä, mutta kaipa maailma

on muuttunut. Mutta kyllä sitä miettii, milloin lapsi saa itsenäistyä kulkemaan yksin.

tyttö siis eskari-ikäinen mutta asumme Saksassa ja tyttö nyt ekalla. Saa käydä viikonloppusin hakemassa leipomosta (300 metriä) aamusämpylät. Menee kouluun ja tulee sieltä yksin koulubussilla.



Isän kanssa aamulla kävelevät pysäkille ja päivällä tulee sitten yksin kotiin. (Minä olen kotona pienten lasten kanssa.) Pysäkille on matkaa noin 200 metriä ja siinä on yksi ihan pieni tienylitys, nopeusrajotus 30 km/h ja vähän autoja.



Tyttö saa olla yksin kotona pieniä aikoja, siis tunnin molemmin puolin. On yksin kun minä käyn ulkona pienten kanssa, saa rauhassa tehdä läksyjä. Joskus ei jaksa lähteä kauppaan niin jää kotiin.



Yksin saa mennä muutamalle leikkipaikalle, pisimmälle matkaa ehkä 700 metriä. Siinä on kaksi pientä tienylitystä.

Meillä on aika turvallinen kotiympäristö, kaverit löytyvät naapurista saman kadun varrelta, ja katu on vielä ns. umpitie eli ei läpikulkuliikennettä. Nyt kuitenkin kouluunmeno lähestyy ja jo vuoden kuluttua tähän aikaan ekaluokkaisten pitää kulkea ilman saattajaa iltapäiväkerhoon, jonne on matkaa, kadunylityksiä jne. Alan kummasti ymmärtää niitä, jotka ostavat kännyköitä jo aivan pienillekin koululaisille, turvallisuusaspekti on kyllä lyömätön. Lisäksi urhean pienen 6-vuotiaan käsittämätön fiksu toiminta kamalassa kaivoturmassa on todella avannut silmäni sille, että väistämättä edessä on meilläkin monenlaisten asioiden opettelu, mm. toiminta hätätilanteessa. Ehkäpä alamme laajentaa reviiriä kevään tullen harjoitellen yksin liikkumista, joka sentään on vielä aika simppeli juttu verrattuna siihen, että mennään kaveriporukassa esim. pyörillä, jolloin keskittymiskyky on varmasti huonompi kuin yksin rauhassa kulkiessa. Olen ollut varmasti aivan ylisuojelevainen, eipä tarvitse ajatella kuin omaa lapsuutta maalla, maatilalla, ja niitä kaikkia huippuvaarallisia leikkipaikkoja, joita meillä siellä oli, minulla itselläni ainakin oli paljon enemmän vapautta kuin mitä itse osaan antaa, mutta toisaalta eletään kyllä aivan eri maailmassa. Hmmm...ehkäpä seuraava synttärilahja voisi olla jonkinlainen walkietalkie-radiopuhelin, huvi ja hyöty yhdistyy ja saa perheen isäkin uuden lelun ; )

Olen myös miettinyt olenko jotenkin liian tiukka äiti kun olen seurannut joidenkin pojan eskarikavereiden liikkumista (tuntuvat olevan muuten nimen omaan tyttöjä nämä meidän eskarissa olevat vapaasti liikkuvat jos se nyt on mitenkään olennainen tieto)



Juuri vastaavaa että kaupassa n. kilometrin päässä käydään yksin, meille tulee säännöllisesti pari tyttöä ovikelloa jotka asuvat reilun puolen kilometrin soittamaan ja pyytämään poikaamme ulos. No. usein siinä käy sitten niin että hetken viihtyvät meidän pihassa mutta pian jatkavat muualle ja poikamme jää omalle pihalle itsekseen kun häntä en kaveriporukassa enkä yksin liikkumaan päästä.

Syksyllä jotkut saivat pyöräilläkin autoteillä yksin.



Jokainen tekee nämä ratkaisut toki omista lähtökohdistaan.

Mutta itse uskon että poikamme ehtii kyllä vielä itsenäistyä ja oppii liikkumaan itsekseenkin vaikka ei nyt eskarivuonna vielä yksin kylillä viilettäisi.

Toki se rajoittaa jonkin verran kyläilyjä kun pitää aina miettiä niin että pääsee kahden pikkusisaruksen kanssa saattamaan, mutta kyllä pojalle silti on vileä kavereita ja kyläpaikkoja tuntunut riittävän vaikka ei joka päivä kyläilyyn mahdolisuus olekaan niin kuin näillä jotka saavat yksin liikkua.

Onhan se aikamoista tasapainoilua lapsen itsenäistymisen seuraaminen ja tukeminen... Mutta itse niin ikään jonkin verran ehkä ylisuojelevana olen kyllä sitäkin mieltä, että niin paljon on vaaroja ihan arkielämässä, että parasta on kuitenkin suojella pieniä. Kukas sen sitten tekee, jos emme me vanhemmat??



Joku sanoi, että ennen vanhaan lapset olivat itsenäisempiä. Se on totta, joskin asia ei ole minusta ihan yksiselitteinen - minä myös olin 70-luvulla " avainkaulalapsi" ja samoin kävin eskarissakin jo yksin. Mutta tämä on monipiippuinen juttu. Maailmahan ON muuttunut, ei siitä pääse mihnkään. Autotkin ovat isompia ja yhä turvallisempia = sisällä olijoille, eli niillä pääsee lujempaa eikä vauhti tunnu samalta kuin vanhassa Ladassa. ;-) Autoja on myös paljon enemmän kuin ennen.



Mutta liikenteen vaarojakin enemmän on yhteiskunta muuttunut. Kuinka monia meistä ylipäänsä esim. kuskattiin autolla paikasta toiseen yhtä paljon kuin ennen?? Jos jokin harrastus oli, niin kyllä sinne aika usein mentiin ihan itse loikkaamaalla fillarin selkään... Eikä ne harrastukset olleet ihan niin tavallisiakaan. Monenko äiti sai olla kotona edes pikkusisarusten kanssa?? Ei ollut hoitovapaita... Kotiäidit olivat luksusta. Maaseudulla äidit olivat " kotona" tekemässä maataloustöitä - ei heillä ollut mahdollsuuksia kesken navettatöiden tms. lähteä kuskailemaan lapsia kouluun ja takaisin.



Ja yksi asia, mikä on minusta hirmun tärkeä, on se, että yhteiskuntarakenne on kovasti muuttunut. Ei ole ihan pelkkää nostalgiaa ja huokailua se, että yhteisöllisyys ei ole ihan samanlaista kuin ennen. Meilläkin oli talkkari ja jollain tavalla aina tiesi, että viime kädessä sen puoleen voi kääntyä, jos ketään muuta ei ollut saatavilla... ;-) Ei käy nykyisten huoltoyhtiöiden aikana...



Lapsia tulee " pidettyä pumpulissa" enemmän ja eri tavalla kuin ennen. Ja ihan puolivahingossa - sellaista elämä on nykyään. Eikä mitenkään voi silloin ajatella, että noin vain heidän täytettyään 6v heistä tulee itsenäisiä tien kulkijoita. En nyt siis todellakaan kritisoi lastensa " kuskaajia" , kunhan totean, että nykypäivä on erilainen. Tosin itsehän voisimme asiaan vaikuttaa...



Itse ajattelen, että " aika aikaansa kutakin" . Kyllä sitä ehtii itsenäistyä. Tärkeintä varmaan olisi nykylapsille tuo harjoittelu, kuten monet ajattelevat tehdäkin, ja tekevät. Ei sieltä auton takapenkin turvaistuimesta opi jalankulkusääntöjä! ;-) Ja siitä se pikku hiljaa lähtee. En oikein voi uskoa, että lapsi jää kokonaan ilman kavereita vain siksi, että oman kodin säännöt ovat erilaiset. Liekaa voi sitten pidentää pikkuhiljaa ajan kanssa, kyllä ne kaverit takaisin tulevat.



Ja vielä ajattelen niinkin, ja myönnän yleistäväni karkeasti, että ovatko ne ikätoverit, jotka " saavat vapaasti kulkea ympäri kyliä" välttämättä edes parasta mahdollista seuraa...?? Haluatteko kuitenkaan edes, että omanne " kulkisi myös ympäri kyliä" ?! Itse en ainakaan haluaisi...

ketju päässy menemään ohi... mutta selvis sekin sitten kun joku sanoi että oli vanhaa nostanut... :)



mutta siis meillä näin:



Asumme keskustassa. Tyttö sai eskariaikana kulkea yksin lähinnä vain pihalle (asumme siis puutalossa) ja yhden tien ylityksen (pihatie) puistoon ja pulkkamäkeen. Samalla pustoalueella on kaksi leikkipusitoa, joista lähempi siis näkyy pihaltamme... kauemmalle sai mennä vasta eskarin keväänä. Lähimpään kauppaan on noin 200 metriä ja siinä ei ole yhtään tienylitystä... paitsi siis tämä sama pihatie. Siellä tytär sai asioida jo eskariaikana ja hyvin pärjäsi ja mielellään kävi. 5-vuotiaanakin kävi, mutta silloin vain yhdessä 9-vuotiaan serkun kanssa. Parin kaverin luo on saanut mennä itsekseen, asuvat samalla puistoalueella kuin mekin eli muutama 10 metriä ja ei tienylityksiä.



Koululaisena saa kulkea yksin kouluun, johon noin 100 metriä ja ei muita tienylityksiä kuin se pihatie. Saa mennä kotoota yksin urheiluseuralle jonne noin 300 metriä ja pari tienylitystä, joissa liikennevalot ja sopimuksen mukaan on saanut tulla/mennä jonnekin muuallekin... esim. mua vastaan salille tai kavereiden kanssa luistinkentälle. Lähinnä nyt eka luokan joulun jälkeen on näitä muita matkoja saanut kulkea itsekseen. On kyllä tosi tarkka liikenteessä... joskus olen salaa seurannut... :)



mutta meilläkään ei koskaan mennä mihinkään niin että äiti ei tiedä. Jos esim. menee ulos leikkimään ja sieltä päättäkin siirtyä kaverille niin pitää kysyä aina lupa.



Pyöräillä ei todellakaan saa yksin. Eikä saa mennä yksin ostoskeskukseen tai kaupungille pyörimään. Myllyssä on joskus saanut mennä omia teitä serkkunsa tai kaverinsa kanssa, kun on ollut kännykät mukana ja itse olen kierrellyt vaikkapa vaatekaupoissa.

Itse asiassa nuo vapaasti kylillä liikkuvien kaverien seuraa juuri meillä aikoinaan " ei niin vapaasti liikkuva" pojalle kyllä oli. Koska he saivat liikkua ja pääsivät hakemaan poikaamme. Samoin nämä vapaasti liikkuvat pääsivät leikkimään muille. Eli heille löytyi seuraa kun pääsivät sitä hakemaan ja he pyörivät meillä usein. Ja ne kaverit jotka eivät päässeet niin liikkumaan näkivät lähinnä vain näitä liikkuvia kavereita.



Minusta nämä vapaasti liikkuvat kaverit eivät olleetkaan ehkä parasta seuraa, mutta heitä meillä juuri näkyi (paitsi mitä välillä laitoin heidät kotiinsa, mutta en oikein osannut sanoakaan pojallemme ettei voi leikkiä näiden kavereiden kanssa/valita siis kavereita pojan puolesta). Lisäksi nämä kylillä kiertävät kaverit ehtivät muillekin kylään. Tuntui että täyttivät monen lapsen kaveritarpeen. Mielelläni olisin sopinut näiden muiden lasten vanhempien kanssa jotka eivät saaneet niin liikkua keskinäisiä leikkimisiä, mutta jäivät sitten auttamatta vähemmälle, kun nämä " liikkuvat" lapset olivat jo joka puolella leikkimässä. Lisäksi pienempien sisarusten kanssa isomman roudaaminen ei ollut kovin helppoa ja kaikkien vanhempien kanssa sopiminen ei ollut helppoa ja välillä tuntui että olen vaivana kun yritän sopia lapselle seuraa (en todellakaan vain kehdannut viedä jos pojat olivat sopineet, vaan halusin varmistaa asian vanhemmilta tai en viitsinyt joka toinen päivä soitella että tulisiko teidän poika meille leikkimään). Eli sitten näkyi eniten näitä " pitkin kyliä liikkuvia" lapsia.



Nyt kun tuosta ap:n viestistä ja omasta kirjoituksestani on aikaa. Meillä poika on jo ekalla koulussa ja reviiri on jo vähän laajentunut (nyt 500m suuntaansa, kouluunkin tuo matka). Pikkuhiljaa on vapaa-aikana kaveripiirissä tapahtunut jotain muutoksia. Nyt nämä vähemmän liikkuvatkin pääsevät enemmän näkemään toisiaan. Siitä huolimatta nämä esikouluaikana muodostetut kaverisuhteet näyttävät pitävän pintansa ja ne koululaiset jotka eivät saaneet liikkua (ja eivät välttämättä vieläkään saa liikkua niin vapaasti) niin vapaasti ovat edelleen paljon näiden paljon vapaammin liikkuvien lasten kanssa paljon tekemisissä. Eli seuraksi on valikoitunut juuri nämä vapasti liikkuvat. Mutta eiköhän tässä pikkuhiljaa tule vielä muutoksia kun lapset pääsevät paremmin samalle viivalle tuon liikkumisen suhteen, tosin sitten on edelleen perheissä erilaisia sääntöjä.



Ja nyt uutena asiana kavereiden väliseen kanssakäymiseen tuntuu tulleen puhelin. Ne keillä on puhelin soittelevat seuraa niistä joilla on puhelin, ei viitsitä enää niin lähteä hakemaan toista ulos. Ne keillä ei ole puhelinta, niille ei tietenkään soitella ja heitä haetaan vasta lopuksi ulos kun viitsitään ja jos ei saada muuta seuraa.



Mutta ei tietenkään kavereiden perheiden sääntöjen mukaan voi oman lapsensa sääntöjä sovittaa. Silti itseeni kyllä vaikuttaa tuo että miten toisilla tehdään ja peilaan tarvittaessa omia sääntöjä noihin muiden tapoihin (kun mietin olenkohan itse ihan oikeassa), mutta tietenkin huomioiden että jokainen lapsi on erilainen, jopa saman perheen sisällä voi olla ettei kaikilla lapsilla ole samassa iässä samoja vapauksia. Kuitenkin lapsi varmaan omaksuu oman perheen ajatusmaailman ja eiköhän se vaikuta lapseen pidemmällä aikavälillä ja seurakin sitten valikoidu ehkä (siis toivon) sen mukaan.

Eli tiettyjen kavereiden luokse sai mennä yksin - matkan varrella muutama 2 tienylitystä (rauhalliset talojen keskellä olevat tiet). Meillä oli kaksi isoa tietä, jotka toimivat kätevänä rajana koska niitä ei saanut ylittää. Kesällä sai pari kertaa käydä ostamassa jätskit läheiseltä huoltsikalta 5v. vanhemman naapurin tytön kanssa - ja sehän oli tosi hienoa =)



Musta pitää olla homma hanskassa, mutta kyllä jonkun verran pitää sitä kulkemistakin harjoitella ennen kouluun menoa - valitettavasti =)

Asumme pikkukaupungin laidalla rauhallisella asuinalueella. Lähimpään uimarantaan on vajaa 200 metriä, sinne pojalla ei ole yksin asiaa. Hän saa kulkea yksin lähinnä kaverilleen saman päättyvän kadun toiseen päähän ja sitten meillä oli viime pyöräilykaudella sovittu lenkki jossa hän sai käydä ajelemassa, matkaa kotiin oli maksimissaan 200 metriä.



Pikkuhiljaa reviiriä pitäisi alkaa laajentamaan, että kulkeminen kouluun ensi syksynä onnistuisi ilman ongelmia. Koulumatkaa tulee olemaan noin kilomteri. Matka on aika turvallinen, kevyenliikenteen väylää pitkin koulun lähelle ja yksi tien ylitys korotettua suojatietä myöten. Yksin liikkumista ajattelimme harjoitella yhdessä isovanhempien kanssa, poika haluaisi kävellä yksin matkan heidän luokseen. Matkaa sinne on 900 metriä. Soitamme pojan lähtiessä ja sieltä soitetaan meille kun poika on perillä. Sillä matkalla on kaksi tienylitystä ja nopeusrajoitus koko matkalla 40km/h.



Meidän lähin kauppa on iso automarketti, en usko että poika pääsee vielä vähään aikaan seikkailemaan sinne suunnalle. Parkkipaikka on sen verran pelottava aikusellekin ;)

Oma lapseni menee ensi syksynä eskariin eikä liiku nykyisin vielä lainkaan kotipihan ulkopuolella, vaikka asummekin rauhallisella omakotialueella. Isojen siskojen kanssa lapsukainen sen sijaan liikkuu läheiseen mummilaan ja leikkipuistoihin. Tiukkaa linjaa aion pitää eskariaikanakin, ekaluokkalainenkin on vielä aika pieni ja turvaton liikenteessä.



Olen sitä mieltä, että lapset on parempi pitää tiiviisti kodin ja vanhempien valvonnassa mieluummin hiukan liian pitkään kuin päästää irti liian varhain. Vastuuta voi antaa ja opettaa pienille (koululaisillekin) muullakin tavoin kuin antamalla näiden vapaasti liehua pitkin naapurustoa. Samaan tapaan olen kasvattanut isotkin tyttöni (12- ja kohta 15-vuotiaat). He ovat kasvaneet vuosien mittaan siihen, että menemisiin on saatava lupa, niistä on sovittava ja sopimuksista pidettävä kiinni niin liikkumisten kuin muutenkin ajankäytön ja tekemisten suhteen. Uskon, että osittain sen vuoksi teini-ikäistenkin liikkeet ja ajankäyttö ovat varsin hyvin vielä hallinnassa, vaikka asummekin ison kaupungin keskusta-alueella.