Miehen vuorovaikutus vauvan kanssa?

Ap

Meillä on mieheni kanssa 11 kk esikoinen. Minulle on tullut yllätyksenä, miten mies ei osaa näyttää tunteitaan vauvalle. Mieheni on introvertti, hiljaisempi ja rauhallisempi kuin minä ja halaa ja suukottelee minua välillä mutta yleensä minä teen aloitteen tähän ja mies kyllä vastaa hellyyteeni.

mieheni toivoi tätä lasta yhtäpalkon kuin minäkin ja hänen ehdotus oli ehkäisyn pois jättäminenkin. Hän tekee paljon töitä ja on väsynyt, käy kaupassa yms mutta tuntuu että joudun usein pyytämään hoitoapua vauvan kanssa ja vauvan kanssa touhuilu/leikkiminen ei tule itsestään eikä näytä tuottavan miehelle juuri iloa, lähinnä pitää sylissä ja hymyilee lapselle takaisin mutta ei ole oikeasti läsnä. Katselee esimerkiksi televisiota lapsi sylissä. Lapsi ymmärtää jo paljon ja tarvitsisi isäänkin puolelta vuorovaikutusta ja yrittää kovasti "jutella" isälleen mutta isä ei oikein selvästi osaa vastata tähän. Mies ei esimerkiksi puhu lapselle juuri mitään!

Tästä on tullut monet riidat aikaiseksi, jolloine hän vain vetäytyy kuoreensa eikä vastaa huoleeni.

onko muilla ollut samanlaista ja muuttuuko tämä mahdollisesti kun lapsi vähän kasvaa ja osaa puhua ja touhuta enemmän?

En olisi uskonut miehestäni tälläistä tunnekylmyyttä oman lapsen kohdalla ja olen erittäin ahdistunut tilanteesta :(

Sivut

Kommentit (29)

Vierailija

Jos yhtään lohduttaa, sulla on lapsen isä sentään läsnä. Mun lapsen isä häippäsi heti synnäriltä toisen naisen syliin ja lapsesta totesi, ettei niillä ole minkäänlaista tunne-elämää vauva- ja leikki-ikäisinä.

Varaa aika perheneuvolaan, mistä saatte asiantuntijalta neuvoja vauvan kanssa kommunikointiin. Miehellesi olisi hyvin tärkeää nyt oivaltaa nämä asiat. Hän ei vissiin ymmärrä tekevänsä hallaa lapsen psyykkiselle kehitykselle toimimalla kuten toimii.

Vierailija

Ihan normaalia käytöstä, ei mitään tunnekylmyyttä. Ihmiset pussailevat lapsia ja lässyttelevät näille ihan liian kanssa muutenkin, ihan hyvä niiden on oppia, etteivät kaikki ole samanlaisia.
Ilmeisesti sinä puhut ja pussaat niin riittävästi, ettei miehen tarvitse ruveta puristamaan itsestään luonteensa vastaista käyttäytymistä eli teeskentelyä. Lopeta siis se riidan haastaminen.

Vierailija

Älä huoli. Väsyttää isääkin? Olethan itse huomioinut isänkin, vai puuhasteletko kaikki päivät kahdestaan vauvan kanssa jättäen isän kakkostilalle? Tämä ei ollut vitsi, mieti asiaa... Leikittekö kahdestaan lapsen kanssa, annatko esimerkkiä? Nalkutatko lähes koko ajan? Miten kahdenkeskinen aika ilman vauvaa? Tuntuuko tutulta?

Vierailija

Voiko tälläinen tosiaan vaikuttaa lapsen psyykkiseen kehitykseen? :( hän saa minulta ja muilta läheisiltä paljon hellyyttä ja rakkautta. Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Oma vanhempi ei ole pienelle lapselle vain joku ihminen vaan erittäin tärkeä ihminen vuorovaikutuksen ja lapsen psyykeen kehittymisen kannalta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Voiko tälläinen tosiaan vaikuttaa lapsen psyykkiseen kehitykseen? :( hän saa minulta ja muilta läheisiltä paljon hellyyttä ja rakkautta. Ap

Voi vaikuttaa ja vaikuttaakin. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Voiko tälläinen tosiaan vaikuttaa lapsen psyykkiseen kehitykseen? :( hän saa minulta ja muilta läheisiltä paljon hellyyttä ja rakkautta. Ap

No etköhän nyt vähän liioittele? Kyllähän hän lapsen kanssa on, pitää sylissä ja hymyilee jne. Kaikki eivät vaan luonnostaan osaa sitä vauvalle lörpöttämistä , ajan kanssa luultavasti helpottaa kun lapsi osaa jo puhuakin.

Vierailija

Tottakai se vaikuttaa. Lapsen ja isän välinen suhde jää kehittymättä normaalisti. Lapsen turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne eivät toteudu miehen nykykäytöksellä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Älä huoli. Väsyttää isääkin? Olethan itse huomioinut isänkin, vai puuhasteletko kaikki päivät kahdestaan vauvan kanssa jättäen isän kakkostilalle? Tämä ei ollut vitsi, mieti asiaa... Leikittekö kahdestaan lapsen kanssa, annatko esimerkkiä? Nalkutatko lähes koko ajan? Miten kahdenkeskinen aika ilman vauvaa? Tuntuuko tutulta?

käymme sillointällöin

kahdestaan syömässä yms kun saamme hoitajan ja muutenkin olen sellainen että suukottelen ja halin paljon ohimennen arjenkeskellä myös miestäni. Pyrin olemaan nalkuttamatta mutta sitten taas asiat kasautuu ja purkaan ne miehelle mikä ei varmaan auta.

Mieheni ei halua perheneuvolaan.

Mieheni perheessä ei tietääkseni juuri ole näytetty tunteita, varmaan se vaikuttaa asiaan.. Ap

Vierailija

Ovatko mies ja lapsi koskaan kahdestaan? Ehkä juttelu ja lepertelykin tulisi helpommin kun ei ole ketään tuijottamassa. Ja kun ketään muita ei ole paikalla, niin pakkohan miehen on silloin olla kontaktissa lapseen ja viihdyttää tätä.

tosi vähän ovat olleet kun lapsella on nyt jotain eroahdistustakin päällä. Yritän nykyään lähteä käymään jossain edes tunniksi välillä etten mene heti apuun lapsen itkiessä jne.

Vierailija

Monelle miehelle vauvan kanssa touhuilu ei tule sillai luonnostaan ja monet isät on parhaimmillaan sitten kun lapsen kanssa voi touhuilla kaikkea konkreettista, esim. pelata palloa tai olla hiekkalaatikolla. Tosin kyllähän tuon ikäinen lapsi esim. pallon pyörittämisestä alkaa jo innostua? Keksi jotain tekemistä isälle ja lapselle, jos se miehelle ei tule luonnostaan. Tökkää vaikka hiekkalelut käteen ja käske ne hiekkalaatikolle.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat