Kuinka pian eron jälkeen helpottaa (30 vuotta yhdessä)

Omalta kohdaltani voin vain sanoa, että tulihan tuokin kortti katsottua. Muutama vuosi elettiin erossa, mutta kun on yhteiset lapset ja heidän perheensä niin jatkuvasti kuitenkin oli ne tutut ympyrät. Aikuiset lapsemme eivät koskaan hyväksyneet eroamme ja sitte kun alkoi noita lapsenlapsia putkahdella, niin niinhän siinä kävi, että neljän erovuoden jälkeen palattiin uudelleen yhteen. Erossa olo vuosien aikana en päässyt irti ikävästä ja yhteisestä historiasta. Kaipasin jopa niitä riitojamme. Nyt jälkeenpäin voin vain siis todeta, että tulihan tuokin elämänvaihe koetuksi.

Ilmeisesti eroaminen pitkästäkin suhteesta on jonkin verran yleistynyt. Luin jostain naistenlehdestä, että pieni erohuippu on 60-65-vuotiaiden ryhmässä. Se, mikä jutussa hieman hämmästytti, oli se, että jutun kuuskymppisenä eronneet naiset olivat aika nopeasti löytäneet uudet kumppanit.  Ero ei näytä vanhallakaan iällä tarkoittavan yksinelämistä lopun ikää. 

Minä erosin25 vuoden liitosta. Ensimmäinen vuosi meni sumussa, toisen vuoden puolivälissä alkoi olla ote elämästä. Puoliso on vielä arjessa lähellä, mutta en kaipaa häntä puolisona. Muutos on valtava, älä yritä voida hyvin liian nopeasti. Arvosta kuitenkin hyviä hetkiä ja kirjoita fiilikset talteen. Niin voit palata niihin kun pelottaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä erosin25 vuoden liitosta. Ensimmäinen vuosi meni sumussa, toisen vuoden puolivälissä alkoi olla ote elämästä. Puoliso on vielä arjessa lähellä, mutta en kaipaa häntä puolisona. Muutos on valtava, älä yritä voida hyvin liian nopeasti. Arvosta kuitenkin hyviä hetkiä ja kirjoita fiilikset talteen. Niin voit palata niihin kun pelottaa.

Tässä erinomainen vinkki tunnepäiväkirjan pitämiseen! Muistot kultautuvat ajan saatossa ja naiset erityisesti toistaa helposti samoja virheitään oppimatta edellisestä (malliin hakee tulevaa ex-alkoholistimiestä)

Ero 20 v. jälkeen, yli puoli vuotta takana, ex yhä joka päivä mielessä. Välillä menee paremmin mutta en voi valitettavasti sanoa, että olisin irti päässyt ja uutta elämää kohti suuntaamassa.

vilkaisin puoli vuotta eron jälkeen tekemiäni päiväkirjamerkintöjä. Jotain järkevääkin siellä on, mutta suurin osa vielä tuskaa ja surua. Tuo aika tuntui silloin, kuten nytkin, pahalta unelta.

1,5 vuotta eron jälkeen aloin tapailemaan miehiä, vähän väkisin. Vuosi sen jälkeen lopetin väkisin tapailun. Yksi kaveri kulki muutaman kuukauden rinnalla, ja voin sanoa että vasta se sai ajatukset irti exästä.

Hieno että olet päätöstäsi tehnyt, se on jo suurin askel. Sitten annat aikaa itsellesi. Vaatii rohkeutta päättää erosta, itse en ole vielä noin rohkea valitettavasti. Huokaus.

Miksi naiset alunperinkään menevät naimisiin, kun hinku vieraan mulkun ottamiseen on niin iso? Ettekö voisi elää ihan vaan irtosuhteissa, ettei miesten elämiä tarvitsisi tuhoutua kasapäin?

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset alunperinkään menevät naimisiin, kun hinku vieraan mulkun ottamiseen on niin iso? Ettekö voisi elää ihan vaan irtosuhteissa, ettei miesten elämiä tarvitsisi tuhoutua kasapäin?

Joskus siitä ukosta tulee 20 vuoden jälkeen ihan eri ihminen mihin joskus tykästyi. Alkoholisoituu tai tulee muita riippuvuuksia. Ei vaan enää pysty sellaisen kanssa olemaan.

Oli iso helpotus erota ja toivuin äkkiä, koska olin prosessoinut eroa jo vuosia huonossa liitossa kunnes sain voimia lähteä. Nyt naimisissa elämäni rakkauden kanssa. 

Hyvä ei ole yhdessä, mutta ei ole hyvä yksinkään eron jälkeen, kun takana PITKÄ liitto. Uskokaa sitte tai älkää, mutta näin se vain on ainakin mun kohdallani ollut. Erostakin on jo kohta viis vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti eroaminen pitkästäkin suhteesta on jonkin verran yleistynyt. Luin jostain naistenlehdestä, että pieni erohuippu on 60-65-vuotiaiden ryhmässä. Se, mikä jutussa hieman hämmästytti, oli se, että jutun kuuskymppisenä eronneet naiset olivat aika nopeasti löytäneet uudet kumppanit.  Ero ei näytä vanhallakaan iällä tarkoittavan yksinelämistä lopun ikää. 

Mikä siinä hämmästytti?

Jossain oli sanottu, että erosta toipuminen kestää kuukauden jokaista yhdessävietettyä vuotta kohden. Voi pitää paikkansa tai sitten ei. Minulla kesti suunnilleen vuoden verran päästä irti 15-vuotisesta suhteesta.

Joku Fisherin eroseminaari voisi olla hyvä ap:lle.

Itse pääsin yli 12v suhteesta surematta päivääkään.

Aika pösilö pitää olla jos 30 vuoden jälkeen haluaa erota.

Olikohan se, että jokaista parisuhdevuotta kohden menee kuukausi eron käsittelyyn ja yhteiset lapset pidentävät tätä prosessia. 

Minä erosin 24 vuotisesta suhteesta ja päälimmäisenä oli suunnaton helpotus.. Tietysti oli monenlaista selvittelyä ja järjestämistä, mutta se  helpotus, ettei tarvitse miettiä sanojaan jatkuvasti ja selitellä tekemisiään.. ei katsoa kelloa ja juosta asioilla kuin tuulispää, ettei vain tule lorvittua liian kauan.. 

Se vapauden tunne oli tukahduttava. Sai lorvia, kun siltä  tuntui ja tehdä pitkää päivää, kun oli sen aika..ihanaa. 

En surrut, enkä kaivannut exää. Sängyssä ei ollut sen yksinäisempää kuin ennenkään, eikä kukaan tuominnut minua eroratkaisusta. 

Minä elän, oli sen hetkinen motto. Mutta sitten sen oman elämän aloittaminen ja itseensä tutustuminen vei kyllä kolme vuotta.  Oli itkua, surua ja tuskaakin, mutta eniten siitä mitä parisuhde minulta vei, terveyden, ammatin ja ystävät, niitä minä surin. Ja siihen oli kerrankin lupa ja oikeus. 

Nyt olen uudessa parisuhteessa ja aloittamassa uuden ammatin opiskelun.  Olen tutustunut sukuuni uudestaan ja etsinyt kadonneita ystäviäni. Olen onnellinen. Mutta exästä en voi sanoa samaa.. Toki hän saa mennä ja tulla kuten ennenkin, mutta se syyllinen ja kaiken sotkun siivoaja puuttuu.. Luulen, että hän edelleen kuvittelee minun palaavan..mutta me emme makaa enää vierekkäin edes kirkkomaassa.

Minä erosin 22 vuoden jälkeen. Aikamoista vuoristorataa toipuminen oli. Pikkuhiljaa ylämäkiä alkoi olla enemmän kuin ennen, ja ylämäet kestivät pitempään kuin ennen. vuoristorata kuitenkin jatkui, eli kysymys kuuluu, mikä on toipumisen mittari? Sekö, ettei enää itke joka päivä? Sekö, että ajattelee muita asioita kuin eksää? Sekö, että kiinnostuu muista miehistä? Sekö, että on onnellinen?

Kirjoitin paljon päiväkirjaa ja huomasin, että 1 v 4 kk:n kohdalla alkoi helpottaa. Ei se vielä sitä tarkoittanut, että ero olisi selvä. Kahden vuoden jälkeen aloin haluta uutta suhdetta.

Nyt erosta on viisi vuotta ja katson, että olen selvillä vesillä. Mutta en pysty sanomaan vieläkään tarkkaa päivää, en edes puolta vuotta.