Kuinka pääsen eroon turhasta itkemisestä?

Vierailija

Ensinnäkin haluan sanoa, etten ole yleisesti itkuherkkä loukkaantuessani tai pettyessäni, joskin olen siinämäärin tunteikas, että liikutun helposti kauniista asioista. Saatan siis kyynelehtiä vaikkapa elokuvan takia, mutta en kuitenkaan itke surusta/mielipahasta kavereiden nähden tai muutenkaan julkisesti. Jostain syystä parisuhteessa olen kuitenkin hyvin itkuherkkä. Esimerkiksi eilen alkoi taas kerran itkettämään se, kun yritin suukotella miestäni, eikä hän noteerannut minua lainkaan. Välillä taas alkaa itkettää, jos pyydän jotain mennyttä asiaa anteeksi. Jostain syystä turhautuminen purkautuu kovin helposti itkuna, ja joskus itkulle ei meinaa tulla loppua. Tiedän, ettei itku ole aikuinen tapa reagoida asioihin, mutta en tiedä, miten saisin tunteitani purettua. Haluaisin muuttua.

Kuinka te puratte mm. turhautumisen tunteita? 

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

Älä muutu, vaan etsi ihminen ja ihmisiä, jotka hyväksyvät sut sellaisenasi. :) Herkkyys on mielestäni paljon enemmän hieno kuin huono asia tänä päivänä.

Vierailija

Itse kamppailen myös samojen asioiden kanssa. En ole muuten itkuherkkä, mutta parisuhteessa itkettää ihan naurettavatkin jutut. Kaipaisin myös apua samaan asiaan :)

Vierailija

Ei itkemisessä ole mitään pahaa.  Itkun pidättelemisessä on ja tunteiden peittelyssä.

Itse ainakin vollotan turhautumiseni pois enkä ujostele yhtään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Älä muutu, vaan etsi ihminen ja ihmisiä, jotka hyväksyvät sut sellaisenasi. :) Herkkyys on mielestäni paljon enemmän hieno kuin huono asia tänä päivänä.

Kiitos rohkaisevasta kommentista. :) Tuntuu kuitenkin pahalta kaataa huono olo oman puolison niskaan itkemällä. Tiedän, että hänelle tulee siitä huono olo, vaikka olen yrittänyt selittää, etten tiedä muutakaan keinoa reagoida, ja ettei se ole niin "vakavaa", vain tapa purkaa tunteita. Joskus nimittäin tuntuu, etteivät sanat riitä, tai etten tule kuulluksi, ja tämä turhautuminen purkautuu itkuna. On ikävää olla itkupilli, mutta tarvitsisin jonkin keinon, jolla purkaa tunteita muulla tavoin. En vain löydä sitä. Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Itse kamppailen myös samojen asioiden kanssa. En ole muuten itkuherkkä, mutta parisuhteessa itkettää ihan naurettavatkin jutut. Kaipaisin myös apua samaan asiaan :)

"Mukavaa", etten ole ainoa saman tilanteen kanssa kamppaileva. Millaiset jutut sinua itkettävät? Ja miten kumppanisi suhtautuu itkuusi?

Minulle miesystäväni on muutaman kerran sanonut, että hän pelkää, miten tulen reagoimaan, jos oikeasti jotain kamalaa tapahtuu. Olen yrittänyt selittää, ettei asioiden kamaluudella ja itkulla ole sinänsä mitään tekemistä toistensa kanssa. Toisilla on tapa esim. suuttua, minulla taas on tapa itkeä. Ymmärrän tosin kuitenkin, että itkeminen tuntuu varmasti kuormittavalta. Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä muutu, vaan etsi ihminen ja ihmisiä, jotka hyväksyvät sut sellaisenasi. :) Herkkyys on mielestäni paljon enemmän hieno kuin huono asia tänä päivänä.

Kiitos rohkaisevasta kommentista. :) Tuntuu kuitenkin pahalta kaataa huono olo oman puolison niskaan itkemällä. Tiedän, että hänelle tulee siitä huono olo, vaikka olen yrittänyt selittää, etten tiedä muutakaan keinoa reagoida, ja ettei se ole niin "vakavaa", vain tapa purkaa tunteita. Joskus nimittäin tuntuu, etteivät sanat riitä, tai etten tule kuulluksi, ja tämä turhautuminen purkautuu itkuna. On ikävää olla itkupilli, mutta tarvitsisin jonkin keinon, jolla purkaa tunteita muulla tavoin. En vain löydä sitä. Ap

Mulla ei tulisi yhtään huono olo, jos nainen itkee. Sehän on läheisyyden tapa. On myös kaltaisiani empaattisia miehiä, jotka osaavat suhtautua tuollaiseen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä muutu, vaan etsi ihminen ja ihmisiä, jotka hyväksyvät sut sellaisenasi. :) Herkkyys on mielestäni paljon enemmän hieno kuin huono asia tänä päivänä.

Kiitos rohkaisevasta kommentista. :) Tuntuu kuitenkin pahalta kaataa huono olo oman puolison niskaan itkemällä. Tiedän, että hänelle tulee siitä huono olo, vaikka olen yrittänyt selittää, etten tiedä muutakaan keinoa reagoida, ja ettei se ole niin "vakavaa", vain tapa purkaa tunteita. Joskus nimittäin tuntuu, etteivät sanat riitä, tai etten tule kuulluksi, ja tämä turhautuminen purkautuu itkuna. On ikävää olla itkupilli, mutta tarvitsisin jonkin keinon, jolla purkaa tunteita muulla tavoin. En vain löydä sitä. Ap

Mulla ei tulisi yhtään huono olo, jos nainen itkee. Sehän on läheisyyden tapa. On myös kaltaisiani empaattisia miehiä, jotka osaavat suhtautua tuollaiseen.

Ei, vaikka itkisi muutaman kerran kuukaudessa? Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä muutu, vaan etsi ihminen ja ihmisiä, jotka hyväksyvät sut sellaisenasi. :) Herkkyys on mielestäni paljon enemmän hieno kuin huono asia tänä päivänä.

Kiitos rohkaisevasta kommentista. :) Tuntuu kuitenkin pahalta kaataa huono olo oman puolison niskaan itkemällä. Tiedän, että hänelle tulee siitä huono olo, vaikka olen yrittänyt selittää, etten tiedä muutakaan keinoa reagoida, ja ettei se ole niin "vakavaa", vain tapa purkaa tunteita. Joskus nimittäin tuntuu, etteivät sanat riitä, tai etten tule kuulluksi, ja tämä turhautuminen purkautuu itkuna. On ikävää olla itkupilli, mutta tarvitsisin jonkin keinon, jolla purkaa tunteita muulla tavoin. En vain löydä sitä. Ap

Mulla ei tulisi yhtään huono olo, jos nainen itkee. Sehän on läheisyyden tapa. On myös kaltaisiani empaattisia miehiä, jotka osaavat suhtautua tuollaiseen.

Ei, vaikka itkisi muutaman kerran kuukaudessa? Ap

Ei :) Saatan itsekin joskus vähän liikuttua naisen kanssa kahden. Ajattelen niin, että tunteita ei tarvitse hävetä, elämä on helpompaa kun ei ota niistä liikaa stressiä.

Vierailija

Haluaisinkin paljon enemmän tunteitaan rohkeasti näyttävän naisen kuin vakavan ja vakaan naisen, joka peittelee aitoja tuntemuksia. Tykkään olla se tasaisempi osapuoli, mutta ymmärrän samalla tunteellisuutta. Pidän vain rehellisenä ja läheiseen kanssakäymiseen kuuluvana, että naamiot riisutaan joskus.

Vierailija

Helpottavaa kuulla myös tuollaisia näkemyksiä. Olen itse kokenut itkemisen hyvin vaivaannuttavana juurikin mieheni suhtautumisen vuoksi. En koe itkemistä sinänsä ongelmallisena itse, sillä se helpottaa usein oloa. Toisaalta se taas on aiheuttanut viime aikoina ahdistusta (mikä taas on lisännyt itkuherkkyyttä), sillämieheni kokee itkemisen painostavana. En voi syyttää häntä tunteistaan ja toivoisinkin siksi, että löytäisin vaihtoehtoisia reaktiotapoja. Ehdotuksia otetaan vastaan. Ap

Vierailija

Ei itkemisessä mitään pahaa ole. Itse olen myös itkuherkkä, ja minä ainakin puolustan oikeuttani saada olla tällainen kuin olen. En halua kovettua tai näytellä kovempaa, olen herkkä avoimesti. 

Mun mies kyllä joskus hyväntahtoisesti mua naureskelee, kun voin liikuttua ihan hallitsemattomaan huutoitkuun esim. elokuvan lopusta. Ensimmäisen kerran hän joutui kohtaamaan tämän kun seurusteltiin, ja silloin oli tullut Pocahontas piirretty elokuva. Mentiin se katsomaan, enkä pystynyt lopussa pidättelemään itkuani, ja miehen oli vaikea uskoa etten pelleile, että olen oikeasti niin liikuttunut, jostain piirretystä :D  Mutta tosiaan mies ei halveksi ominaisuuttani tai pidä sitä pahansa, vaan jotenkin joskus koomisena.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Helpottavaa kuulla myös tuollaisia näkemyksiä. Olen itse kokenut itkemisen hyvin vaivaannuttavana juurikin mieheni suhtautumisen vuoksi. En koe itkemistä sinänsä ongelmallisena itse, sillä se helpottaa usein oloa. Toisaalta se taas on aiheuttanut viime aikoina ahdistusta (mikä taas on lisännyt itkuherkkyyttä), sillämieheni kokee itkemisen painostavana. En voi syyttää häntä tunteistaan ja toivoisinkin siksi, että löytäisin vaihtoehtoisia reaktiotapoja. Ehdotuksia otetaan vastaan. Ap

Ei sinun ap tarvitse muuttua. Sinä saat reagoida niin kuin luonnostasi teet, itkemällä kun itkettää. Miehesi täytyy oppia kestämään itkua, tai poistumaan paikalta jos ei kestä. Toki välillä voit itsekin mennä vaikka ulos kävelemään ja itkeä siellä, jos niin haluat, mutta kyllä ihmisen täytyy omassa kodissaankin itkeä saada. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Minulle miesystäväni on muutaman kerran sanonut, että hän pelkää, miten tulen reagoimaan, jos oikeasti jotain kamalaa tapahtuu. Olen yrittänyt selittää, ettei asioiden kamaluudella ja itkulla ole sinänsä mitään tekemistä toistensa kanssa. 

Näin juuri. Itse olen herkkä itkemään kauneudesta ja hyvyydestä, liikutuksesta. Lisäksi olen kiusaamismenneisyyteni takia herkkä tietynlaiselle minuun kohdistuvalle huumorille, ja voin itkeä kun tulee ne lapsuuden kiusaamiset mieleen.

Mutta muuten, kun isoista asioista on kyse, sanoisin olevani sieltä vakaimmasta päästä henkisesti. On tullut isoja suruja elämässä kohdattua ja niistä on selvitty hyvin. Mies kovasti yllättyi kun minulta kuoli yllättäen äiti, kun en ollutkaan siinä tilanteessa "itkupilli", hän kun oli pelännyt että ihan hajoan kun olen niin herkkä. Mutta en minä ole herkkä surulle tai ahdistukselle, siitä itkemään, minä itken lähinnä kun näen liikuttavaa kauneutta tai hyvyyttä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helpottavaa kuulla myös tuollaisia näkemyksiä. Olen itse kokenut itkemisen hyvin vaivaannuttavana juurikin mieheni suhtautumisen vuoksi. En koe itkemistä sinänsä ongelmallisena itse, sillä se helpottaa usein oloa. Toisaalta se taas on aiheuttanut viime aikoina ahdistusta (mikä taas on lisännyt itkuherkkyyttä), sillämieheni kokee itkemisen painostavana. En voi syyttää häntä tunteistaan ja toivoisinkin siksi, että löytäisin vaihtoehtoisia reaktiotapoja. Ehdotuksia otetaan vastaan. Ap

Ei sinun ap tarvitse muuttua. Sinä saat reagoida niin kuin luonnostasi teet, itkemällä kun itkettää. Miehesi täytyy oppia kestämään itkua, tai poistumaan paikalta jos ei kestä. Toki välillä voit itsekin mennä vaikka ulos kävelemään ja itkeä siellä, jos niin haluat, mutta kyllä ihmisen täytyy omassa kodissaankin itkeä saada. 

Kiitos sanoistasi. Joskus tuntuu vain vaikealta tietää, kuinka paljon omille tunteille saa antaa parisuhteessa tilaa ja kuinka paljon pitää taas ottaa toisen tunteet huomioon. Tarkoitan siis, että jos minua itkettää, onko minulla oikeus itkeä ja aiheuttaa sillä myös toiselle paha olo. On vielä paljon opittavaa. Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle miesystäväni on muutaman kerran sanonut, että hän pelkää, miten tulen reagoimaan, jos oikeasti jotain kamalaa tapahtuu. Olen yrittänyt selittää, ettei asioiden kamaluudella ja itkulla ole sinänsä mitään tekemistä toistensa kanssa. 

Näin juuri. Itse olen herkkä itkemään kauneudesta ja hyvyydestä, liikutuksesta. Lisäksi olen kiusaamismenneisyyteni takia herkkä tietynlaiselle minuun kohdistuvalle huumorille, ja voin itkeä kun tulee ne lapsuuden kiusaamiset mieleen.

Mutta muuten, kun isoista asioista on kyse, sanoisin olevani sieltä vakaimmasta päästä henkisesti. On tullut isoja suruja elämässä kohdattua ja niistä on selvitty hyvin. Mies kovasti yllättyi kun minulta kuoli yllättäen äiti, kun en ollutkaan siinä tilanteessa "itkupilli", hän kun oli pelännyt että ihan hajoan kun olen niin herkkä. Mutta en minä ole herkkä surulle tai ahdistukselle, siitä itkemään, minä itken lähinnä kun näen liikuttavaa kauneutta tai hyvyyttä.

Ihanaa, kun joku ymmärsi tämän pointin!  Itku ei ole minulle mikään pahanolonmittari, se on vain tapa saada huono olo purettua.

Minullakin on paljon traumoja lapsuudesta ja nuoruudesta, mm. isän alkoholismi, koulukiusaamista, entisessä suhteessa henkistä pahoinpitelyä ym. Jotkut menneistä asioista muistuttavat tilanteet saattavat laukaista ahdistavan tunteen ja sen myötä itkun, mutta olen kuitenkin sen verran sinut jo näiden asian kanssa, että tunnistan kyllä nämä tilanteet. Tiedän aina, miksi itken ja pyrin vain saamaan huonon olon pois. Ja kuten sinäkin, olen myös juurikin erittäin herkkä itkemään kaikelle kauniille ja hyvälle, se liikuttaa minua suuresti. Ap

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat