Vauva itkee kaiken hereilläoloaikansa

Onko kenelläkään ollut hyvin vaativaa vauvaa? Miten selvisitte, ja missä vaiheessa helpotti - vai helpottiko?

Elämästämme on tullut viime viikkoina ja kuukausina todella raskasta. Meillä on vauva, noin kuukauden ennenaikaisena ja hieman pienikokoisena syntynyt nyt 5,5 kk poika. Ekat 3 kk meni ihan kohtuullisesti, vaikka vauva ei oppinut imemään rinnasta tehokkaasti ja olen siksi joutunut pumppaamaan hänelle maidot pulloon. Vaikka yöllä vauva heräsi tuon 3-4 kk ajan 2-3 tunnin välein syömään, oli hän kuitenkin syöttöjen välit tyytyväinen. Nukkui tai pötkötti lattialla rauhallisena.

3 kk kun tuli täyteen niin alkoivat asiat pikku hiljaa vaikeutumaan. Vauva itkee valehtelematta KAIKEN valveillaoloaikansa. Mikään ei auta: ei syli, ei syöminen, ei vaipanvaihto, ei kantelu, ei rattaissa työntely, ei leikkiminen, ei sitteri. Rintarepussa saa raivarit. Tässä välissä yöt ehtivät pienen hetken olla hyviä, mikä tarkoitti, että vauva söi klo 23, 03 ja 06. Nyt viime viikot yötkin ovat olleet rikkonaisia. Herää monta kertaa tunnissa, mutta nälästä ei ole kyse, sillä jaksaa syödä vain klo 23 ja 03. Siinäkin kai yksi syöttö liikaa, koska aamulla ei jaksaisi syödä ollenkaan.

Syöminen onkin sitten muutenkin vaikeaa. Aloitimme kiinteät neuvolan ohjeiden ja oman mutun mukaan 4 kk iässä. Soseita, puuroa, velliä - kaikkia menee hyvin. Vaan mitään ei enää suostuisi juomaan. Luulin, että pisti vaan stopin äidinmaidolle, jota olen tarjonnut sekä tuoreena, pakastettuna, paljaaltaan ja soseella tuunattuna. Mutta ei. Myöskään velli tai korvike ei maistu - paitsi yöllä unissa.

Olen täysin uupunut! Päivällä ei pysty tekemään mitään vauvan ollessa hereillä, kun aina sama show alkaa. Mikään ei näytä tehoavan tyynnyttelyksi. Vauva huutaa, kunnes simahtaa. Ja ne unet kestävät max 45 min.

Neuvolan ja lastenlääkärin mukaan kyse on vain haastavasta temperamentista. Mitään merkkejä allergioista tai korvatulehduksista ei ole. Hampaita on tietysti varmaan pian tulossa, samoin pari päivää sitten saimme viitos-, pneumokokki ja rota-rokotteet. Nämä varmaan pahentavat tilannetta, mutta ongelman ydin on mielestäni vauvan jatkuva levottomuus. Ei osaa vielä kunnolla liikkua, ja se harmittaa.

Meillä on kotona ihan kauhea tunnelma koko ajan. Isoveli on myös uupunut itkuun. Onneksi hän on osan viikosta hoidossa. Sekin harmittaa: olisin halunnut pitää isoveljen kotona, mutta näin haastavan vauvan kanssa emme pysty tekemään isoveljen kanssa mitään tai juurikaan käymään missään. Aamut ovat pahimpia. Yleensä vauva ei suostu syömään, ja syömistä pitää kokeilla useampaan kertaan. Aamutoimet ovat rankkoja, koska vauva ei viihdy vaan huutaa omien aamutoimien sekä veljen ja minun valmistautuessa.En enää suoriudu yksin, vaan mies joutuu laittamaan isoveljen kuntoon, muuten joutuisin heräämään ennen kuutta, että ehtisimme hoitoon.

Olen yhden hieman temperamenttisen esikoisen vauva-ajasta selviytynyt ihan hyvin, samoin vauvan ensimmäiset kuukaudet olivat ihan tavallista vauva-arkea. Esikoinen on hieman sähikäinen, mutta osaamme käsitellä häntä niin, että arki on hänen kanssaan ihan normaalia. Eli kyse ei ole siitä, että olisimme tottuneet helppoon elämään liiaksi.

Nyt tunnen itseni ihan surkeaksi äidiksi kaikin tavoin: en osaa pitää vauvaa tyytyväisenä, ja kaikki energia menee vauvaan. En ehdi tai suoraan sanottuna enää jaksakaan puuhastella isomman kanssa. Koti on kaaoksessa, parisuhdeaikaa emme pysty tai jaksa ottaa. Synnytyksen jälkeen mielialat olivat ihan hyvät, nyt tilanne alkaa jo masentaakin. Mieheni joutuu keskittymään esikoiseen, jotta esikoinen saisi tarvitsemaansa huomiota. Eli olen vauvalle aika lailla yksinhuoltajana (sori yksinhuoltajat, tiedän, että te olette ihan aidosti yksin).

Tietysti rakastan myös kuopusta, mutta viime aikoina on käynyt mielessä, että oliko toinen lapsi virhe. En vaan osannut kuvitella, minkälaista arki olisi näin vaativan vauvan kanssa. Elämä on kuin koliikkivauvan kanssa, mutta sillä erotuksella, että koliikkiaika meillä jo meni ja tämä "koliikki" ei ilmeisesti helpota ajan kanssa. Pelottaa, että miten jaksamme, jos vauvasta kehittyy hyvin vaativa taapero ja lapsi.

Neuvolassa ei osata auttaa. Terkka vaan aina kauhistelee vauvan itkua, ja ihmettelee, että miten jaksan. Kysyivät tarvitsemmeko keskusteluapua tai kotiapua. Vaan eipä nekään tätä itkua pois vie.