Järkeä pyrkiä enää opiskelemaan logopediaa? Vastailkaahan! :)
Huhuu kaikki logopedian opiskelijat ja puheterapeutit!
Tilanne on tämä:
Olen 27. Kävin lukion, ja sain ylioppilaslakin vuonna 2008. Kirjoitusten ja todistuksen keskiarvot heikohkot. EEMC (englanti, ruotsi, äidinkieli, terveystieto), ka. muistaakseni vähän alle 8,0.
Mainittakoon, että lukio-opintoni menivät pieleen masennuksen ja kroonisen fyysisen sairauden tähden, joista jälkimmäistä podin vielä vuoteen 2014, kunnes vihdoin sairauteni ymmärrettiin ja hoidettiin oikein ja saavutin hoitotasapainon. Masennus on täysin mennyttä elämää ja liittyi senaikaisiin olosuhteisiin.
Haaveenani on aina ollut yliopisto ja itsenäinen opiskelu/työskentely. Päättely- ja visualisointikykyni ovat hyvät, ja koen erityistä kiinnostusta ihmiskehoa ja sen toimintaa kohtaan. Tietoisuus, aivot, ja aivovauriot ovat yksi lempiaiheistani. Olen siis lukenut etukäteen jo esim. TBI:sta, afasioista, dysfasiasta, neurodegeneratiivisista sairauksista, ja yleisesti ottaen ihmisen anatomiasta. Olen ihan huvikseni tässä pohtinut aihealueitakin mahdollista gradua varten. Motivaationi on siis korkealla.
Ongelmani ja huoleni onkin se, että viime opinnoistani on jo hyvin kauan aikaa. Olen ollut sairaana 6 vuotta tekemättä mitään, kouluaikojani en myöskään varsinaisesti muistele lämmöllä kiusaamisen tähden.
Yliopistoon hakemisessa minua arveluttavat kirjoitusteni arvosanojen ja keskiarvoni lisäksi pitkä "välivuoteni", ikäni, pääsykokeet, opiskelujen väitetty vaativuus, ja muodollisen sosialisoimisen määrä.
Kertokaapa hyvät ihmiset, otetaanko tämän ikäistä enää opiskelemaankaan? Onko siitä valintatilanteessa haittaa, että olen ollut sairas ja joutilas?
Entä ovatko arvosanani riittämättömät?
Kuinka pahaa pilkunviilausta pääsykokeet ovat?
Mikä opiskelusta tekee vaikeaa (en ymmärrä)? Opiskellaanko tällä alalla paljon matematiikkaa (esim. tilastotiede)? Millaisella tahdilla edetään, ylikuormittuvatko opiskelijat helposti?
Onko muiden opiskelijoiden kanssa sosialisoiminen sanomaton sääntö eli katsotaanko sellaista pahalla, jos ei oikein osallistu mihinkään ylimääräisiin illanistujaisiin tai small talkiin? Onko porukka kilpailuhenkistä?
Osaavatko opettajat opettaa paremmin kuin lukiossa (pohtivammin, innostavammin, juurta jaksaen)?
Näihin kysymyksiin odotan kiitollisena vastaustanne, te kaikki asiasta vähänkin tietävät!
Kommentit (29)
Ap, ala nyt vain mennä systemaattisesti päämäärääsi kohti. Olet ihan hyvässä iässä, olet alasta kiinnostunut, et ole sosiaalisestikaan estynyt, vaan ainoastaan pidättyväinen avautumaan henkilökohtaisesta elämästäsi (mikä on ihan ok, eikä vaikuta soveltuvuuteen alalla). Sinusta tulee akateeminen, alasi asiantuntija, ei mikään hölöttäjä kahvipöydässä, joten älä kanna siitä puolesta huolta. Ne jotka haluavat osallistua opiskelijarientoihin, osallistuvat niihin, mutta ovathan monet perheellisiä, pienten lasten vanhempia jne., eivätkä siis todellakaan kaikki ole mukana noissa illanvietoissa ym. Rohkeasti ja määrätietoisesti nyt toteuttamaan suunnitelmaasi!
Ja ne riennot on vapaaehtoisia, ei kaikki osallistu kuitenkaan. Osalla esim. Perhe, jonka vuoksi illat kotona. Ja osalla oma harrastus tms.
Vierailija kirjoitti:
Alapeukutan sinua, koska mielestäni kirjoituksistasi huokuu jonkinlainen katkeruus suoraan yliopistosta meneviä kohtaan. Nehän kaikki on niitä sosiaalisia laudatur-oppilaita, joilla on valokuvamuisti ja jotka ilmeisesti vain sen takia pärjäävät opinnoissaan.
Ja minä alapeukutin lisäksi siksi, että tunnut halveksivan ihmisiä, jotka ovat yrittäneet tutustua sinuun harjoittelupaikassa. Monet harjoittelijat kokevat jäävänsä työyhteisön ulkopuolelle ja nyt sinä koet tuskaa kun sinut on pyydetty jonnekin! Perheistä juoruaminen sen sijaan on asia, johon pitää puuttua jos sellaiseen törmää.
Opettajien "taso" on yliopistossa ihan samalla tavalla kirjava kuin muuallakin. Se mikä muuttuu on muiden opiskelijoiden motivaatio.
Oletko sellainen, joka arvottaa ja ylentää itseään muita alentamalla? Ja vaan oma tapa olla on se oikea? Se on luontaantyöntävää.
Onpas varsin kummallista tulkintaa.
Voin kyllä vakuuttaa, että en tunne katkeruutta ketään tai mitään kohtaan saati tarvetta ylentää itseäni. Olen joutunut elämässäni aika paljon nöyrtymään ja kokemaan, eivätkä noin viheliäiset tuntemukset muutenkaan kuulu niihin, joita haluaisin itsessäni viljellä.
Jos minä jotakin olen, niin huolestunut omista mahdollisuuksistani pääsykoetilanteessa, koska paikalla on todennäköisesti paljon hyvin fiksua ja motivoitunutta porukkaa. En ymmärrä mitä tekemistä sillä on katkeruuden kanssa. Sehän on vain tosiasia, jonka maalailin toki hieman humoristisen liioitellusti.
Olen aina valmis vastaamaan ystävälliseen hymyyn ja kohteliaisiin, rajoja kunnioittaviin tervehdyksiin, mutta en uteluun, kehuskeluun ja ajattelemattomaan juoruiluun, mitä kohtasin noissa aiemmin mainituissa taukotiloissa harva se päivä ja minkä ymmärrän myös olevan valitettavan yleistä, kuten piilotetun kilpailuhenkisyydenkin.
Ei minulla vain ole mitään halua puhua miehestäni, harrastuksistani tai vapaaehtoisesta lapsettomuudestani työkavereiden kanssa. En ole heitä voinut valita eivätkä he minua. Avaudun vain harvoille, harvoin. Sama koskee saunomista ja illallisten viettoja. Voin olla varautunut, mutta aina kohtelias.
Hyvä, että sinä vierailija tarkensit vaativuuden johtuvan mm. laajoista opintokokonaisuuksista ja hyvin tiukoista aikatauluista!
Kukapa pitäisi kiireestä, mutta en oikeastaan usko, että kokisin ajoittaista ns. vapaa-ajan puuttumistakaan kovin ongelmallisena. Opiskeluhan voi mennä ihan hyvin vapaa-ajasta, kunhan nyt saa nukuttua ja syötyä riittävästi, se on ainoa ehto. Harrastuksiahan voi radikaalistikin karsia muutaman vuoden ajaksi paljon tärkeämmän opiskelun tieltä.
En nytkään näe kavereitani kuin harvoin ja tuskin se tarve tulevaisuudessakaan tulee kovin kasvamaan. "Perheeni" taasen käsittää vain avokkini, ja vaikka hän rakas ja tärkeä tietysti onkin, opiskelut menisivät edelle. En pitäisi muuttoa toiseen kaupunkiin ollenkaan pahana, kyllä sitä myöhemminkin ehtii kotia leikkiä. :)
Hae ihmeessä opiskelemaan! Olen ensimmäisen vuoden logopedian opiskelija ja yritän tässä vastailla kysymyksiisi.
Ihan ensimmäisenä osui silmään että haaveenasi on itsenäinen opiskelu. En tiedä miten tarkoitit tuon, mutta logopedia on ala jossa kyseinen haaveesi jää kyllä toteutumatta. Opiskelijoille laaditaan lukujärjestys aina lukukaudeksi kerrallaan ja monilla kursseilla on 80% läsnäolopakko, lisäksi paljon mm. ryhmätöitä ja esityksiä.
En osaa sanoa miten paljon 6 välivuotta vaikuttavat. Voi olla, että haastattelussa saatetaan kysyä asiasta, mutta uskon että tärkeintä on oikea asenne ja motivaatio, jota sinulla näyttää löytyvän oikein hyvin. Ketään ei pitäisi valinnassa syrjiä elämässä sattuneiden asioiden takia vaan nykyhetki ja tulevaisuudennäkymät merkitsevät enemmän. Haastatteluosuus on myös tämänhetkisten tietojeni mukaan mahdollisesti poistumassa joistakin yliopistoista.
Logopedian kirjallisen valintakokeen voi läpäistä yhteispisteillä (yo-arvosanat + pääsykoe) tai pelkillä pääsykoepisteillä. Minulla on paljon huonommat lukiopaperit kuin sinulla ja silti pääsin ensimmäisellä yrittämällä. Yleensäkin yliopistoissa on pääsykoekiintiöt eli huonoillakin papereilla on mahdollisuus päästä sisään.
Ikää ei kannata miettiä. Minun vuosikurssillani ikähaarukka ulottuu 18-vuotiaista lähemmäs 40-vuotiaisiin. Opiskelijoita on eri elämäntilanteista: on suoraan lukiosta tulleita, niitä kenellä on jo jokin tutkinto sekä perheellisiä ihmisiä.
Sosiaalistuminen on kaksipiippuinen juttu: jos sinulle ei ole tärkeää tutustua nopeasti ja tiiviisti opiskelutovereihin, tapahtumista ja bileistä pois jääminen ei haittaa. En ole huomannut sellaista katsottavan pahalla, sillä opiskelukaverit kyllä ymmärtävät jos joku haluaa keskittyä opiskeluun ja valmistumiseen eikä biletykseen ja kavereihin. Ehkä sellaista katsotaan kummeksuen jos ei osoita mitään aikomusta edes luennoilla tutustua luokkakavereihin, koska logopedian opiskelu tapahtuu niin kiinteästi oman vuosikurssin kesken ja sisältää melko paljon pari- ja ryhmätöitä. Yksinäinen susi-meininki voi siis osoittautua hankalaksi, joten kannattaa tsempata itseään edes vähän small-talkaamaan ja hymyilemään. Kilpailuhenkisyydestä en osaa sanoa, riippuu varmaan ihmisestä. Olen kyllä havainnut sellaista, että logopediaa opiskelee monet hyvin lukiossa menestyneet.
Logopedian opiskelu ON kuormittavaa moniin muihin aloihin verrattuna, se on fakta. Opintopisteiden määrään nähden työtä on paljon ja tahti on tiukka, eikä oman mielen mukaan menemisen mahdollisuutta juurikaan ole. Yhteen kurssiin saattaa kuulua luentopäiväkirjan teko jokaisen luennon jälkeen, ryhmätyö, esitelmä sekä tentti. Luennon alussa laskettiin, että tämä vastaa työmäärältään kolmen viikon kokopäivätyötä (7-8h päivässä). Matematiikkaa on muistaakseni kandivaiheessa kaksi kurssia (tilastotiedettä). Itse olen surkea matematiikassa mutta en viitsi murehtia noista kursseista, eiköhän ne läpi mene.
Pääsykokeet ovat melkoista pilkunviilausta. Olen tosin kuullut juttua, että pääsykoe muuttuisi tänä vuonna. Ensi kevään pääsykokeesta julkaistaan tietoa luultavasti marraskuun aikana.
Opetuksen laatu riippuu luennoitsijasta, jotkut esittävät opetettavan asian mielenkiintoisesti ja eläväisesti ja toisaalta myös kuivia ja puuduttavia luennoitsijoita löytyy.
Toivottavasti tämä paketti auttoi sinua. Kuulostaa että olet erittäin kiinnostunut ja motivoitunut alasta joten suosittelen lämpimästi hakemaan. Opiskelujen rankkuudesta huolimatta se on mielenkiintoista ja käytännön harjoittelut asiakkaiden kanssa alkavat jo toisen vuoden syksyllä. Tsemppiä jos päätät hakea alalle!
Tänne minä vielä eksyin kurkkaamaan, erittäin hyvä vastaus oli sinulta tullut, kiitän siitä. :)
Itsenäisellä opiskelulla tarkoitin ehkä sellaista, että pääasiassa saa lukea ja oivaltaa itse omassa rauhassaan eikä tarvitse istua niin kauheasti tunneilla, kuten vaikka peruskoulussa ja lukiossa tarvitsi. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että logopediassa lukujärjestys annetaan oikeastaan valmiina, läsnäolopakkoa on suhteellisen paljon ja opiskelu vaatii tiivistä ryhmätyöskentelyäkin.
En kauheasti tuosta ryhmätyöskentelystä ole välittänyt, mutta jospa se olisi erilaista sitten yliopistossa. Itse asiassa valmiin lukujärjestyksen katsoisin hyödyksi enkä haitaksi, koska siinä joka tapauksessa yhdistyvät kaikki itseäni kiinnostavat opintoaineet, jotka mielelläni valitsisin muutenkin. Lisäksi säästyisin sumplimisen vaivalta, ja saisin heti selkeän rakenteen opintoihin.
On oikeastaan ihana kuulla, että logopediaa opiskelee noinkin ikäjakaumaltaan kirjava joukko! Tämä tieto helpotti suuresti, sillä erityinen pelkoni on ollut se, että en sulautuisi muiden paljon nuorempien opiskelijoiden joukkoon. Jotenkin myös kokisin ehkä helpommaksi hieman vanhempien opiskelijoiden kanssa lähentymisen ja sellaistenkin, jotka eivät liioin käytä alkoholia tai biletä ihmeemmin.
No joo. Kiitti vielä kerran pitkästä selvennyksestä ja kannustuksesta! Pitääpä tässä alkaa tarkkailla tuota pääsykokeen mahdollista muuttumistakin. :)
Alapeukutan sinua, koska mielestäni kirjoituksistasi huokuu jonkinlainen katkeruus suoraan yliopistosta meneviä kohtaan. Nehän kaikki on niitä sosiaalisia laudatur-oppilaita, joilla on valokuvamuisti ja jotka ilmeisesti vain sen takia pärjäävät opinnoissaan.
Miten tuo ikäsi olisi miinustekijä, kun ei pääsykokeissa anneta pisteitä siitä, minkä ikäinen on? Jos et pääse, se ei johdu väärästä iästä tai välivuosista vaan siitä, ettet osannut tarpeeksi.
Yliopisto-opinnoista tekee yleensä vaikeaa se, että tietoa pitää omaksua niin nopeaa tahtia. Tenttikirjat saattavat olla useita satoja sivuja (monesti kirjoja ei edes riitä kirjastosta kaikille kurssilaisille) ja kurssitehtävät saattavat olla laajoja ja hyvin aikaa vieviä. Varsinkin jos opiskelijalla on muutakin elämää, kuten harrastuksia tai perhettä, ei luentojen ulkopuolinen aika välttämättä yksinkertaisesti riitä, mikäli haluaa edetä siinä vauhdissa, kuin se yliopistossa on suotavaa ja saavuttaa vielä hyvä arvosanoja.