Lue keskustelun säännöt.
sektioidut! revittiinkö teidän sängystä kävelemään pitkin osastoa?
27.10.2015 |
minut on siis myös sektioitu, mutta se oli hätäsektio nukutuksessa ja olin kolme päivää teholla sänkyyn sidottuna (no ei nyt kirjaimellisesti .D) ja vahvasti lääkittynä.. kun pääsin normiosastolle, ei liikkuminen edes tehnyt kovin tiukkaa.
olen kuitenkin parilta ystävältä, joille tehtiin suunniteltu sektio kuullut kauhutarinoita miten annetaan yksi burana ja pistetään kävelemään ympäriinsä :O
voiko tuo oikeasti olla totta?
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys ei tosiaan ollut mitään panado+burana vaan jotain huumelääkettä, jota ei vaikuttanut kipuun mitään vaan teki pään sekavaksi, eli liikkumisen entistä vaikeammaksi.
2002 ja 2005 Jorvissa sekä 2007 NKL leikkurissa saadun morfiinin jälkeen lääkitys oli: 1g panadolia 3x pvässä ja 800mg burana 3x pvässä.. Eli oli kyllä burana + panadol, mutta ei mitään reseptivapaata kamaa.
Toi on kyllä niin tehoton lääkecocktail leikkauskipuihin ettei tosikaan. 1g parasetomoli on reseptivapaata, vahvempi ibuprofeeni ei.
Jaa, kyllä tuo mulla auttoi, kun muutama vuosi sitten poistettiin kohtu, munasarjat ja umppari. Leikkausviilto on häpyliitoksesta viitisen senttiä navan yläpuolelle, eli sektioviiltoakin jatkettiin vielä melkoisesti. Silti lääkityksenä oli ibuprofeeni ja parasetamoli ja hyvin auttoi. Alkuun oli kyllä kipupumppu (vajaat kaksi vuorokautta, jonka jälkeen passitettiin kotiin!)
Mulla ei ole kyllä koskaan auttanut ja paljon on leikattu etenkin vatsan alueelta niin laparotomisesti kuin laparoskooppisesti mutta niin me vain ollaan erilaisia ja toisilla vaan on matalampi kipukynnys kuin toisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi suunniteltua sektiota tehty tyksissä. Molemmissa mulla oli kipupumppu. Samana päivänä leikkauksesta pyrittiin nousemaan pystyyn ja kävelemään. Ekassa sektiossa keikahdin lattialle, kun yritin kävellä ja yritettiin ehkä 4 tunnin päästä uudestaan. En mä kokenut mitenkään negatiivisena tuota nopeata sängystä nousua. Sitten kun jalat kantaa vessaan asti, niin saa katetrin pois, siitä vähitellen kipupumpun pois, lääkkeet kehiin ja sitten pääsee vihdoin suihkuun ja hoitajamaan vauvaa normaalisti. Hyvä vaan että hoputtavat.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän ne väkisin tosiaan kiskoi ylös, vaikka yritin viivytellä. Pitää kuulemma nousta, ettei tule veritulppaa. Tuli vain mieleen, että entäs ne leikkauspotilaat ja muut, jotka ei nouse sängystä päiväkausiin. Ohennetaanko niillä verta, vai? Pelotti nousta, kun tuntui, että haava repeää. Varmaan repesikin, koska vuosienkin jälkeen siinä tuntuu kipua. Eikö sitä veritulppaa voisi ehkäistä sängyssä jalkoja jumppaamalla? Muistan kyllä, että leikkaushaavan kanssa sängyltä nouseminen sattui ihan törkeästi, mutta kyllähän sen kivun nyt sisulla sieti, ettei se sietämätöntä sentään ollut. Maalaisjärjellä ajatellen varhainen vuoteesta ylösponnistaminen tuntui siltä, että revitään turhaan haavaa. Kipu on yleensä varoitus jostakin, ja ihmisellä on luontainen taipumus välttää kipua.
En suotunut syömään kovin vahvoja lääkkeitä, vaikka hoitajat toruivat kovasti, että pitää syödä. Ajattelin sitä vastasyntynyttä vauvaa, jota imetin, mutta voihan tosiaan olla, ettei sillä lääkemäärällä olisi äidinmaitoon juuri mitään vaikutusta. Maidon nousua kipu ei ainakaan itselläni estänyt.
Kyllä vain. Itse sain Klexanea ja jouduin pitämään tukisukkia kun oli kielto nousta sängystä.
Näitä lueskellessa ihmettelee, miksi joku haluaa pelkosektion.
Vierailija kirjoitti:
Näitä lueskellessa ihmettelee, miksi joku haluaa pelkosektion.
Eh, en mä "halunnut" pelkosektiota, vaan pelkäsin niin paljon synnytystä, halusin sektion.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tehtiin kiireellinen sektio puoleltapäivin. Seuraavana päivänä houkuteltiin nousenaan vessakäynnille. Pakko ei ollut. Just ja just pääsinbsen 5 m.
Ei pistetty, ymmärsin oman etuni ja lähdin kävelemään. Kotona ei ollut varaa makoilla. Viides raskaus meni hätäsektioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, samana iltana ylös, ei ollut kivuliasta
Ihmetyttää tuollainen kipulääkityksen panttaaminen! Ihmisen toipumista ei mitenkään edistä, jos leikkauskipua ei hoideta kunnolla. Päinvastoin, se hyväksi oleva liikkumaan lähteminenkin viivästyy ja vaikeutuu jos leikatulla on sietämättömät kivut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kyllä pelkäsin tulevaa sektiota paljon enemmän kuin alatiesynnytyksiä.
Ekana päivänä ylös.
Aamulla sektio, illalla rullattiin pyörätuolissa pesulle. Sinne meinasin pyörtyä, mutta jo seuraavana aamuna kun sektiosta oli kulunut vuorokausi ylös ja liikkeelle. Mulla oli kipupumppu (ei muita lääkkeitä), mikä riitti mainiosti. Toipuminen sujui hyvin ja liikkeelle lähtö helpottui päivä päivältä.
Mutta siitä hartiapistosta (hermokipu mikä lie) en sanokaan sitten mitään... Siis se kipu, mikä aiheutuu kun sisäelimien väliin jää ilmaa (?). Kipu oli sanoinkuvaamaton. Aiheutti pahoinvointia, tuskaa. Ei ollut itku kaukana. Sen takia en meinannut ylös päästä sängystä. En sektiohaavan takia. Onneksi sain siihen sitten oman lääkkeen. Siihen ei kipupumppu auttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mut leikattiin illalla klo 22, ja seuraavana iltapäivänä otettiin tipat ja kanyylit pois, n klo 16 ja hoipuin heti suihkuun. Ruoka tuotiin illalla vielä huoneseen, mutta kävelin ja hoidin vauvaa. Seuraavan aamuna menin kysymään apua kansliasta työntäen vauvan sänkyä, kun lapsi itki oudosti (eka lapsi). Hoitaja kutsui lääkärin paikalle, ja sitten lapsi vietiin hengitysvaikeuksien takia Lastenklinikalle. Mut vietiin pyörätuolilla mukana käytävää pitkin, olin siis Naikkarilla. Ja tuotiin pois. Myöhemin pääsin menemään lapsen luo, mutta itse piti kävellä. Ihan hyvin meni, seinästä kiinni välillä, mut kummasti vointi koheni nopsaan, kun useamman kerran tunnelia pitkin kuljin. Kipulääkkeitä sain niin paljon kuin tarvitsin, ja hoitajilla oli aikaa myös mun tukemiseen epävarmuuden päivinä. Suuri kiitos heille. Henkilöäkunta lastenklinikalla oli aivan ihanaa.
Ei mua pakotettu vaan päinvastoin vähän esteltiin kun halusin vähän liiankin nopeasti nousta ylös. Jokatapauksessa, sektio oli aamulla ja illalla kävin jo vessassa. Hoitaja/kätilö tuli kuitenkin varuilta oven taakse mukaan.
Mutta tuo liikkuminen kyllä edistää toipumista. Eikä se itse liikkuminen tuntunut pahalta, vaan itsensä istumaan kampeaminen sängystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, saako takapuolesta revenneet alatiesynnyttäjät sitten vaan maata visusti paikallaan vaikka monta päivää? Siinä vaiheessa kun itse sektioituna läksin vauvan kanssa kotiin, niin samaan aikaan alateitsesynnyttänyt huonetoverini hiiviskeli hitaasti kyyryssä seinästä kiinni pitäen vessaan...
sektion jälkeen ylös heti kun jalat kantaa ja välittömästi vaihtamaan itse lakanoita ja hoitamaan kaksosvauvoja nukkumatta, kivuista viis, niitä ei äiti saa tuntea.
Pienemmän leikkauksen jälkeen samalla osastolla ollaan hyvin ystävällisiä, auttavaisia, huolehditaan siitä että muistathan levätä, tuodaan kaikki eteen, vaihdetaan lakanat ja vaikka mitä, tuota ystävällisyyttä samoilta ihmisiltä lapsien syntymän yhteydessä enää tosiaankaan kokenut vaan suhtautuminen muuttui lähes vihamieliseksi.
Sektio on yksi suurimpia leikkauksia josta ei kuitenkaan saa toipua kuten muista suurista leikkauksista.
Minulle tehtiin hätäsektio, siirrettiin viisi litraa verta, olin nukutettuna kolme päivää, osastolla ei sanottu mitään liikkumisesta. Päinvastoin olisivat halunneet pitää katetrin paikoillaan mutta halusin itse heti nousta pytylle. Minulla on ollut aiemmin ongelmia pissaamisen kanssa katetroinnin jälkeen, joten halusin heti yrittää pissata itse. Kaksi hoitajaa vahti, kun nousin sängystä.
Vierailija kirjoitti:
No, saako takapuolesta revenneet alatiesynnyttäjät sitten vaan maata visusti paikallaan vaikka monta päivää? Siinä vaiheessa kun itse sektioituna läksin vauvan kanssa kotiin, niin samaan aikaan alateitsesynnyttänyt huonetoverini hiiviskeli hitaasti kyyryssä seinästä kiinni pitäen vessaan...
Kävikö kateeksi vai ootko muuten vain kylmä ja empatiakyvytön ihminen?
Mielenkiinnosta kysyn: siirrettiinkö vauvalle sektion jälkeen bakteerikantaa emättimestä? Kuulostanee hullulta, mutta tällainen tutkimus on meneillään. Vauva saa ensimmäisen ja tärkeimmän mikrobiomin synnytyskanavasta. Sektiossa tämä jää puutteelliseksi, jolloin puutteellinen mikrobiomi voi altistaa mm autoimmuunisairauksille myöhemmällä iällä.
Ekalla kerralla vähän niinkun unohdettiin sänkyyn, että kun alkuillasta lapsi syntyi, niin pääsin muistaakseni vasta seuraavana päivänä puolen päivän aikaan ylös sängystä. Hirveää se ylösnousu kyllä oli, mutta sitten oli ihana käydä suihkussa jne. Kipulääkkeistä ikävä kyllä pihisteltiin (kätilöopisto) ja olin tosi kipeä koko sairaalassa olon ajan, ja vielä pitkään kotonakin.
Toisella kerralla sain pahan kohtutulehduksen vielä kaupan päälle ja olin useamman päivän enemmän tai vähemmän sängyssä. Kävin kyllä vessassa itse ja näin, mutta kun hoitaja meinasi pakottaa minut kävelemään lastenosastolle katsomaan vauvaa, niin multa meni taju. Ei uskonut kun sanoin, etten oikeasti jaksa. Kipeä olin toisellakin kerralla, mutta tajusin itse pyytää aika lailla reilummin lääkkeitä ja toivuin nopeammin.
Kyllähän ne väkisin tosiaan kiskoi ylös, vaikka yritin viivytellä. Pitää kuulemma nousta, ettei tule veritulppaa. Tuli vain mieleen, että entäs ne leikkauspotilaat ja muut, jotka ei nouse sängystä päiväkausiin. Ohennetaanko niillä verta, vai? Pelotti nousta, kun tuntui, että haava repeää. Varmaan repesikin, koska vuosienkin jälkeen siinä tuntuu kipua. Eikö sitä veritulppaa voisi ehkäistä sängyssä jalkoja jumppaamalla? Muistan kyllä, että leikkaushaavan kanssa sängyltä nouseminen sattui ihan törkeästi, mutta kyllähän sen kivun nyt sisulla sieti, ettei se sietämätöntä sentään ollut. Maalaisjärjellä ajatellen varhainen vuoteesta ylösponnistaminen tuntui siltä, että revitään turhaan haavaa. Kipu on yleensä varoitus jostakin, ja ihmisellä on luontainen taipumus välttää kipua.
En suotunut syömään kovin vahvoja lääkkeitä, vaikka hoitajat toruivat kovasti, että pitää syödä. Ajattelin sitä vastasyntynyttä vauvaa, jota imetin, mutta voihan tosiaan olla, ettei sillä lääkemäärällä olisi äidinmaitoon juuri mitään vaikutusta. Maidon nousua kipu ei ainakaan itselläni estänyt.