sektioidut! revittiinkö teidän sängystä kävelemään pitkin osastoa?

Mitä nopeammin nousee ja lähtee liikkeelle, sitä nopeammin toipuu. 

Ikävää, mutta totta.

No lääkkeitä san varmasti tuota buranaa enemmän, mutta suunnitellun sektion jälkeen samana iltana kirjaimellisesti pakotettiin omille jaloille. Mikä oli mielestäni hyvä asia, vaikka hurjan kipeää olikin. Ei se kävely niin kipeää tehnyt vaan se ylösnousu.

Ehkäisee laskimoveritulppien syntymistä. Itse olin teholla leikkauksen jälkeen (ei sektio) ja mulle ainakin piikitettiin Klexanet mahaan sen takia etten voinut enkä saanut nousta sängystä. Tukisukat oli jalassa koko ajan samasta syystä. Tehon jälkeen siirtyminen valvontaosastolle, jossa myös ehdoton vuodelepopakko eikä niitten "miljoonien" piuhojen ja tippaletkujen keskeltä nyt muutenkaan olisi päässyt minnekään.

No ei ole:) ainakaan Jorvissa ja NKL:llä, jossa mulle on mun sektiot tehty (3kpl). Toki toivotaan, että ylös noustaisiin mahdollisimman pian, sillä makaamaan jääminen lisää tulehdusriskiä. Mutta kipulääkitys oli cocktail panadolia ja buranaa (eikä mitään 400mg todellakaan), vuorotellen. Hoitsut kävi niitä tuomassa ja vielä muisttivat kun unohdin ne ottaa. Kun kipua ei ole, jaksaa liikkua ja siis paranee nopeammin, ja käsitykseni mukaan maidon tuotantokin lähtee paremmin käyntiin, kun kroppa ei ole kivun takia stressitilassa. Kaikkien, varsinkin tuoreen äidin, etu.

Mutta siis pystyyn olen noussut jokaisen sektion jälkeen viimeistään 6h päästä.

Mulle tehtiin kiireellinen sektio illalla ja aamulla kävelin teholle tapaamaan lastani ensimmäisen kerran. Hoitajat olivat sitä mieltä, että voisivat työntää minut sinne sängyllä tai pyörätuolilla, mutta koin vointini niin hyväksi, että kävelin. Lääkityksiä oli kohdallaan, oli kipupumppu ja useita pillereitä.

En saanut nähdä vauvoja ennen kuin itse menin hakemaan kansliasta. Harmi, että puudute tehosi pitkään ja hartaasti, verenhukan vuoksi hemoglobiini laski alas ja huimaukselta en saanut käveltyä kuin juuri ja juuri vessaan ekana vuorokautena. Vauvoilla oli ikää melkein 2 vrk ennen kuin sain heidät vierelle. Hoitajat oli olettaneet aina vuoron vaihtuessa, että olin imettänyt - siksi antoivat aina "lisämaitoa" nälkäisille. Kun pyysin jonkun tuomaan vauvat huoneeseen, oli vastaus aina sama eli tulevat, kun itse jaksat hakea.

Mulle tehtiin suunniteltu sektio aamuyöstä, ekan päivän makasin sängyssä mutta tokana päivänä piti lähteä liikkeelle. Kipulääkityksenä oli kipupumppu, mutta muistan kuinka silti ne ekat askeleet olivat tuskaa ja teki mieli vaan luovuttaa ja alkaa itkemään. Mutta sitten helpotti ja kävelin hetken päästä jo ihan normaalisti.

Kyllä se oli puoli vuorokautta sektiosta kun hoitaja nosti sängystä kävelemään edes vessareissun. Lääkitys gramman panadol. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle tehtiin suunniteltu sektio aamuyöstä, ekan päivän makasin sängyssä mutta tokana päivänä piti lähteä liikkeelle. Kipulääkityksenä oli kipupumppu, mutta muistan kuinka silti ne ekat askeleet olivat tuskaa ja teki mieli vaan luovuttaa ja alkaa itkemään. Mutta sitten helpotti ja kävelin hetken päästä jo ihan normaalisti.

Mitä hittoa mä sekoilen, siis KIIREELLINEN sektio tehtiin :D

Vierailija kirjoitti:

Ehkäisee laskimoveritulppien syntymistä. Itse olin teholla leikkauksen jälkeen (ei sektio) ja mulle ainakin piikitettiin Klexanet mahaan sen takia etten voinut enkä saanut nousta sängystä. Tukisukat oli jalassa koko ajan samasta syystä. Tehon jälkeen siirtyminen valvontaosastolle, jossa myös ehdoton vuodelepopakko eikä niitten "miljoonien" piuhojen ja tippaletkujen keskeltä nyt muutenkaan olisi päässyt minnekään.

juu minulla oli myös ne mahapistokset,  joka ilta sen pari viikkoa minkä osastolla olin.. auts! tukisukkia taas en muista, ihan tavalliset sairaalan "makkarasukat" minulla mielestäni oli.

Ap

Eikös ne potkilähestulkoon  joka leikkauksen jälkeen sängystä ylös, ei vain sektion? Toki poikkeuksiakin on mutta esim. umpilisäkkeen poisto, laparoskooppiset leikkaukset jne. 

Mulle tehtiin hätäsektio ja seuraavana päivänä olis pitäny lähteä kävelemään. Nousin sängystä ja tipahdin lattialle, enpä kävelly vaan sain verta. Hb 78.

kiitoksia  kaikille vastanneille :) ystävilläni on ollut juurikin sellaista ,että Burana naamaan eikä mitään vahvempaa  suostuta antamaan. ja kävellä on pitänyt vaikka miten sattuu tai huippaa.. kuulostaa kamalan brutaalilta :D

itse ei voi edes kuvitella, kun sai hemmetin tuhdit mömmöt ja kehotettiin pyytämään lisää kun siltä tuntuu..   normaalilla osastollakin saimme huonekaverin kanssa jotain sellaista lääkettä oranssista (?) öhh.... putkesta.  annettiinko se nyt suuhun liuoksena vai mitä. no, kuitenkin, vahvempaa lääkettä josta huonekaveri kieltäytyi kun tuli kuulemma "humalainen olo".  noilla mentiin.

ja lopulta en saanut enää mitään, koska pärjäsin ilman.

Ap

Jep, ekana päivänä ylös.

on ne vähän muuttuneet ajat, 90 luvulla kärrättiin ylös "vasta" seuraavana päivänä, nuorimmaisen kanssa muutama tunti leikkauksesta. kysyinkin ensin että häh? ylös? vessaan ja minkä armeijan kanssa muka pakotat? verenhukan vuoksi meinasin tietty pökrätä vessaan sellaisen sisarhentovalkoisen kanssa mutta tuntui että toivuin aika hyvin jälkimmäisestä vaikka ikää oli tullut. nyt oli äsken toinenkin iso leikkaus ja siksi olin ihan tsempillä yrittämässä pystyyn heti kun vain pääsin. 

kipulääkkeitä saa piikkiä persiiseen tai taplettia naamaan ihan kun vaan pyytää, kipu ei edistä toipumista mutta ei niitä piikkejä tietysti ylettömiä aikoja anneta, pari pv ja sitten maximissaan buranalle.

Minulle tehtiin kiireellinen sektio ja kuusi tuntia myöhemmin nousin sängystä. Lapsi vietiin teholle joten motivaatio päästä liikkeelle oli kova. Kätilö vai hoitaja sanoi että itse pitää kävellä vessaan ja takaisin jotta saan luvan lähteä miehen kärrättäväksi vauvan luo. Kipeää tekija tuntui että maha repeää mutta selvisin. :D

Mulle tehtiin vatsan avoleikkaus (ei sektio vaan puhjennut umpisuoli), leikkaus tehtiin illalla klo 22 aikaan, yön sain levätä ja heti aamulla käskettiin ylös ja kävelemään... eli taitaa olla käytäntö sama kaikkien leikkausten kohdalla.

Minut tuli 1990-luvulla nuori komea miesfysioterapeutti kiskomaan ylös muutama tunti sektion jälkeen. Yritin inttää vastaan, että olet tullut liian aikaisin kun vasta tuotiin heräämöstä tänne, mutta ei auttanut. Eihän siinä monta askelta voinut ottaa, mutta oikeasti toivuin paljon nopeammin kun edellisestä, jolloin jouduin makaamaan ainakin puoli vuorokautta.

Lääkitys ei tosiaan ollut mitään panado+burana vaan jotain huumelääkettä, jota ei vaikuttanut kipuun mitään vaan teki pään sekavaksi, eli liikkumisen entistä vaikeammaksi.

Joku aiemmin leikattu oli kertonut litalginin auttavan, ja siitä oli eniten apua.

Kyllä minutkin kammettiin hyvin nopeasti ylös, mutta ei se ollut "repimistä". Kaksi kätilöä oli molemmin puolin tukemassa käsivarsista ja ystävällisen kannustavasti rohkaisivat kävelemään sängyn ympäri. Minut vietiin myös vessaan pissalle. Minäkin olin lakananvalkoinen naamasta. Jo ennen sektiota oli  anemia ja jostain syystä en saanut lisäverta, vaikka raja oli alle sen, jossa pitäisi lisäverta saada. Jos nyt muistan oikein, niin Hb oli jotakuinkin 90.  Tottakai verenhukka teki vielä heikomman olon.

Se mikä oli kurjaa, oli se, että henkilöllä, joka toi leikkauksen jälkeisen ensimmäisen välipalan, oli henkilökohtainen huono päivä. Onko laitosapulainen virallinen termi ko. henkilölle... no joka tapauksessa hän paukkasi kuin myrsky huoneeseen ja huusi, että tämä ei ole mikään täysihoitola - nyt äidit ylös ja ottakaa ne pöydät siihen eteenne. Tuohon mennessä en siis ollut vielä liikahtanutkaan leikkauksen jälkeen ja olin aivan pöpperössä. Minua ei ollut edes neuvottu, miten noustaan turvallisesti ylös. Huoneessa me kaikki olimme samana aamuna sektiolla synnyttäneitä äitejä. Pääsin istumaan sängynreunalle, mutta meinasin kupsahtaa samaa vauhtia nurin lattialle. Toinen apulainen sai minusta kiinni.

Ainakin kättärin tutustumiskäynnillä kätilö pontevasti heti tuleville synnyttäjille teroitti että synnytys ei sitten ole sairaus, joten sektioidutkin hakevat itse omat ruokansa.