Poika on kuin isänsä...

ja minä en tahdo kestää sitä millään ilveellä. Olen eronnut lasten isästä yhdeksän vuotta sitten mustasukkaisuuden ja vahtimisen, sekä sen vuoksi että oli juovuksissa väkivaltainen. Lapset ovat saaneet pitää yhteyttä isäänsä, mutta ovat kyllä kuulleet ja nähneet siellä kaikenlaista välillä.

Nyt poika on 17 ja muistuttaa isäänsä sekä ulkonäöltään että puheiltaan ja maneereiltaan. Ja että se voi ottaa koville! Tuntuu että kun pojan kanssa vääntää arjen asioista (ja vääntämistä piisaa) niin ihan tulee sellainen vastenmielisyys itselle, kun on kuin isänsä. Millä ihmeellä saisin kliksautettua pääni "oikeaan" asentoon. Nämä tunteet ovat vain voimistuneet pojan kasvaessa ja miehistyessä. Tytön kanssa ei tämmöisiä tunteita nouse pintaan.