Keskusteluterapia - tuntuu ettei kuunnella?

joku 40v

Sen enempää taustoja availematta.... Käyn keskustelemassa kerran viikossa psyk.hoitajalla (välillä tietysti psykiatri vai mikä se oli, paikalla).

Kesti kauan, että ylipäänsä opin avautumaan (hidasta edelleen). Tuntuu kuitenkin, ettei minua "uskota"! Kaikki mitä sanon, niin väitetään vastaan, tai no ei siis väitellä, mutta ymmärrätte varmaan:

Kerron jotakin, esim, miten toimin/reagoin, niin vastaus on aina mitätöinti, tyyliin "kaikillahan meillä on joskus...", "jos se vaan johtuu siitä, että...",

Tuntuu, että minua ei "uskota", ei tee mieli enää mennäkään kohta juttelemaan.

Olen nyt vasta alkanut ymmärtää itseäni ja käytöstäni, ja viimein kun haen apua, niin "tyrmätään" sen takia kun "diagnoosin hakeminen on MUOTIA"!?? ja"mitä sinä tekisit sillä tiedolla jos sen saisitkin"? MITÄ W...?

Juu, näin minulle sanottiin /enkä ollut edes tiennyt että diagnoosin haku on muotia, huh, huh... Jos virallisella puolella suhtaudutaan näin, niin en ihmettele ihmisten haluttomuutta hakea apua?

Kommentit (11)

Vierailija

MInullekin on sanottu "tuntuu siltä, että diagnoosi olisi sinulle tärkeä. Miksi tahtoisit sellaisen kuulla?"- Kun sanoin, että ymmärtäisin sen kautta itseäni ja reagointiani paremmin, terapeutti nyökytteli ymmärtävänsä, koska olen muutenkin sellainen ihminen, joka lähestyy asioita tietopohjan kautta. "Ehkä sinä joitakin määritelmiä voisitkin täyttää, mutta nyt ei diagnoosia ole. Reagointisi on normaalia, kun on tapahtunut niin paljon niin kauan aikaa".

Loppujen lopuksi minua itseänikin huojensi se, ettei tarvinnut lokeroida minkään nimikkeen alle ja leimata itseään miksikään. Se jätti avoimeksi oven, että voinki olla ihan terve ihminen.

En usko että terapeuttisi vähättelee sinua, hän yrittää saada näkemään,  että asioita tapahtuu muillekin eikä sen tarvitse merkitä mitään poikkeavaa, mitään sairautta.

Vierailija

Olisi tietysti järkevää, että ihmiset edes tietäisivät missä he käyvät "hoidossa" ja yleensä minkä vuoksi. On erikseen terapia ja kuvaamasi avohoitokäynnit. Ei se ajatusten ja avautumisen kyseenalaistaminen vaarallista ole. Yleisesti olen sitä mieltä, että koko käsite avautuminen on tyhjä.

Vierailija

Mutta tuo on ihan totta, että sitä diagnoosista ei ole mitään hyötyä, ellei sitä tarvita lääkityksen ja muun hoidon määräämiseen. Päinvastoin, liian "aikaisin" annettu diagnoosi voi johtaa siihen että ihminen itse sovittaa itsensä ko. diagnoosin muottiin, vaikkei hän tosiasiassa olisi sitä, ja ilman diagnoosia pystyisi paranemaan ihan vaan ajan kuluessa ja ehkä keskustelu/terapia-avulla täysin apua tarvitsemattomaksi. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Olisi tietysti järkevää, että ihmiset edes tietäisivät missä he käyvät "hoidossa" ja yleensä minkä vuoksi. On erikseen terapia ja kuvaamasi avohoitokäynnit. Ei se ajatusten ja avautumisen kyseenalaistaminen vaarallista ole. Yleisesti olen sitä mieltä, että koko käsite avautuminen on tyhjä.

Niinpä. Nuo avohoitokäynnit on minusta aika turhia. Vaikeasti masentuneena aikanaan olen niidenkin kanssa joutunut tekemisiin. Ne on lähinnä lässytystä, joilla yritetään jotain ihmiskontaktia ja seurantaa tarjota sitä tarvitsevalle, ei todellakaan mitään terapiaa. Harmi kun sitä oikeaa terapiaa on niin vaikea saada tässä maassa. Itse sain vasta, kun vanhempani maksoivat sen yksityisellä, ja mulle lääkkeiden lopetus ja terapia oli (pitkä ja hidas) tie ylös masennuksesta.

Nöyryyttävä yksityiskohta noista avohoitokäynneistä minkä vieläkin muistan, on että kun ekaa kertaa menin sinne, siellä oli 2 miespuolista rotevaa hoitajaa juttelevan naishoitaajan lisäksi, ilmeisesti että jos minä hullu alan riehumaan, minut voidaan rauhoittaa. Näin silti, vaikken ole eläissäni ollut väkivaltainen, enkä silloin masentuneena olisi edes jaksanut vaikka olisin halunnut. 

Vierailija

Ehkä se keskustelukumppani yrittää vaivihkaa kertoa sinulle, että ne juttusi eivät ole uniikkeja ja kauhistuttavia ja järisyttäviä vaan ihan normaaleja. Niitä tapahtuu kaikille, mutta sinä olet valinnut sen, että reagoit niihin liian syvällisesti ja kehittelet päässäsi kaikenlaisia "salaliittoteoioita".

Vierailija

Sama kokemus. Lopetin kokonaan mielenterveyshoitajalla käynnin tuosta syystä. Käynnit olivat turhaa paskanjauhantaa, koska hoitaja ei kuunnellut ollenkaan mitä sanoin ja vähätteli kaikkea. Myös lääkäri oli todella ylimielinen ja tuhahteli äänekkäästi melkein aina kun suuni avasin. Lähdin pois koko polilta, mutta nyt joudun selviämään omillani. Ei Suomessa läheskään aina saa hyvää hoitoa.

Vierailija

Tiedän tunteen, kun hoitajan kanssa ei natsaa.

Minä käyn myös juttelemassa kerran viikkoon. Puoli vuotta tätä jo kestänyt, eikä homma edisty yhtään - masennuksen ja syömisongelmien jo laannuttua tahdoin vielä käydä asioita läpi, jotta voin viimeinkin todeta olevani terve. Koen siis elämäni olevan (ja olleen jo pidemmän aikaa) hyvällä tolalla, ja olen ilmaissut kiitokset avunannosta ja kertonut, että tämä taitaa olla tässä. Hoitaja kuitenkin kaivelee menneisyydestä juttuja,jotka väittää minulle olevan vielä ongelmaa aiheuttavia, enkä kuulemma ole vielä valmis itsenäiseen elämään ja olen kai tunnevammainen. Jaa. Kerron avoimesti, mitä mieltä olen hänen kaivelemistaan asioista, etteivät ne enää minulla mieleen tupsahtele tai haittaa elämää ja mitä olen tapahtumista oppinut - hän mitätöi kaiken sanomani ja väittää minun yhäkin esim harkitsevan itsemurhaa. Häh?

Ei nyt ihan samankaltainen tilanne, mutta kuitenkin. Kävin aiemmin toisella ihmisellä, henkilökemiat eivät pelittäneet. Nyt sitten tällaista ihme lyttäämistä, ihan kuin en voisi olla onnellinen, ihan kuin minut olisi hänen silmissään luotu kulkemaan onnettomana? En ymmärrä.

ap

En ole lokeroimassa itseäni mihinkään, enkä erityishuomiota hakemassa.

Haluaisin tietoa, MIKSI toimin näin/niin, SEKÄ diagnoosin, jonka voisin tarpeenvaatiessa ottaa esille, ellei minua muuten "uskota".

En tiedä, osaanko kirjoitaa ymmärrettävästi tämän asian?

Olisi helpotus, kun olisi se diagnoosi. Ei tarvitsisi enää "todistella" asiaa. Olisi jatkossakin helpompi toimia. Olen tällainen, enkä kykene kaikkeen, mihin "normaalit" ihmiset.

Vierailija

Miksi muka et olisi normaali ihminen? Entä jos et olekaan ainutlaatuinen lumihiutale? Se olisi varmasti pettymys.

Mikä sitten olet omasta mielestäsi? Mihin tarvitset erivapauksia tai erityishuomiota?

Vierailija

Minä puoleastani olen saanut paljon apua, koko elämäni haltuun. Se on vienyt monta vuotta, mutta valmista alkaa tulla. Olen voinut perääntyä asioista, joiden käsittely on ollut vielä jossakin vaiheessa liian aikaista, mutta olen saanut edetä silloin kun on tuntunut siltä, että pitää päästä eteenpäin.

Melkein jokaisen istunnon olen itkenyt, mutta lähtenyt pois aina silmät pyyhittyinä. Ei ole ollut kivaa. on tehnyt todella pahaa, ole ollut ahdistunut ja uneton, saanut välllä lääkkeitä että selviän seuravatkin päivät. Välillä on pelottanut tulla takaisin, välillä en ole halunnut mennä ollenkaan. Olen kertonut niistä fiiliksistä, kun niitä usein on kysytty "miltä tuntui viime kerran jälkeen, miltä tuntui ajatus tulla tänään". Vastaukseni ovat auttaneet ohjaamaan vauhtia oikeaan suuntaan.

Eikä minua ole pakotettu puhumaan mistään, mistä en pysty. Ne asiat ovat auennet sitten myöhemmin, ajan kanssa.

Nyt ei ole unettomuutta, painajaisia, ahdistusta, itsetuhoisuutta, itsesyytöksiä. En liu'u erilaisiin persoonan osiin huomaamattani, ei ole dissosiaatiokokemuksia. En tarvitse unilääkkeitä, masennuslääkkeitä, ahdistuslääkkeitä. Ei ole paniikkioireita.

1

Vierailija

Mun hoitaja koittaa koko ajan kääntää puheen lapsuuteen ja alan jo itse epäillä muistojani onnellisesta lapsuudesta. Tuntuu muutenkin et hän ohjailee puhetta haluamaansa suuntaan jotenkin manipuloiden :D....

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat