Miksi miehen haluttomuus on aina naisen syytä?
Tähän ajattelutapaan tuntuu törmäävän vähän turhankin usein. Usein kun nainen ihmettelee miehen haluttomuutta kysytään heti ensimmäisenä onko nainen rupsahtanut tai jotenkin muuten muuttunut ulkonäöltään niin, ettei enää miellyttäisi miestä. Jos nainen on haluton niin puhutaanko koskaan siitä, että ehkä mies ei olekaan enää haluttava? Tai ehkä siitä että mies ei välttämättä juuri välitä naisen nautinnosta seksin aikana? Harvemmin, yleensä tunnutaan ajattelevan että kyseessä on hormonit tai nainen pihtaa muuten vaan / syy on jollakin tapaa naisessa eikä miehessä itsessään.
Sekin tuntuu oudolta ettei miehen pornon katselua saisi kritisoida edes silloin kun mies mielummin runkkaa kun panee naistaan, nainen on aina ahdasmielinen tiukkapipo jos ehdottaa vaikka pornon pois jättämistä että haluja riittäisi ehkä ihan seksin harrastamiseenkin.
Jos naista ei haluta niin ihmetellään että eikö hän voisi vaan antaa vaikka ei huvittaisikaan, muuten mies voi lähteä vieraisiin. Jos miestä taas ei huvita niin naisen on syytä katsoa peiliin eikä miestä ainakaan saa painostaa, tai naista syyllistetään tilanteesta jotenkin muuten.
Vituttaa tällainen ajattelutapa, terveisin haluttoman miehen kanssa elävä jonka ulkonäkö ei ole muuttunut ollenkaan suhteen aikana.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Ja silti te miehet muserrutte, kun nainen jättää. Itkette pahimmillaan vuosikausia sen yhden teidät jättäneen exän perään. Alkoholisoidutte, kun ette kestä sinkkuelämää. Naimattomien miesten elinikä on naimissa olevia alhaisempi. Tilastollisesti valtaosa suhteista (myös avioliitot) päättyvät naisen aloitteesta.
Mutta usko toki sinä rassukka, että te miehet ette naisia halua ja tarvitse.
Toistatko ns yleisiä totuuksia vai tunnetko/tiedätkö oikeassa elämässä vastaavia tapauksia? Minä kun satun tuntemaan kavereistani/kollegoistani tusinan verran aivan päinvastaisia esimerkkejä, joilla elämä on varsin mallillaan ikisinkkuudesta tai erosta huolimatta. Ehkäpä juuri siksi he ovat päinvastaisia esimerkkejä, että edustavat sitä miestyyppiä joka hoitaa hommat himaan, eivät jää ruikuttamaan ja osaavat pitää itsestään huolta - ilman että äiti tai siippa on neuvomassa kuinka "pitää" elää.
Bonuksena +70vee "hulivilielämää" (äitini mukaan) viettänyt enoni, toki lapseton. Mutta erittäin hyväkuntoinen ja elämäniloinen seniori jolla ei ole koskaan ollut yhteistä osoitetta naisen kanssa vaikka toki suhteita on ollut. Ehkäpä juuri siksi onkin vähemmän elämäänsä kyrpiintynyt tapaus...
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet vaimosi kanssa?
Klassiset tekosyyt eli pienehköt lapset ja lainat. Eikä meillä varsinaisesti ole "oikeaa painavaa syytä" erota, sillä olemme kun satunnaisesti torailevat/muuten toisistaan piittaamattomat sisarukset.
Mutta tähän tulee muutos: ennen kuin täytän 45, otan eron. Siihen mennessä lapset ovat tarpeeksi isoja kestääkseen, kämpästä on lainaa maksettu sen verran että jää jotain käteen, olen saanut siirrettyä ulkomaiseen pankkiin kunnon summan varantoa "turvaan" ja hierottua itselleni duunin Keski-Euroopasta (tämä duunijuttu on jo menossa, rouvalle se myydään aluksi "viikot siellä/viikonloput kotona"-asiana, kunnes aika paljastaa kortit...)
Vierailija kirjoitti:
Alkoholistit ja syrjäytyneet kuolevat keskimääräistä nuorempina ja onnistuvat pääsemään naimisiin keskimääräistä harvemmin. Avioliitto ei siis miehen elinikää pidennä, vaan surkeat elintavat estävät sekä avioitumisen että pitkän elämän. Tämä koskee toki vain osaa naimattomista miehistä, mutta riittävän suurta osaa laskeakseen naimattomien keskimääräistä elinikää.
Täsmälleen näin, rumasti sanottuna kyseessä on vain raaka luonnonvalinta eikä mitään muuta. Heikko/itsekuriton mies ei saa naista eikä osaa katsoa itsensä perään.
Parisuhteen autuutta ylistäville (naisille) tosin hieman vaikea asia ymmärtää.
Aivan samalla tavalla naisen haluttomuus on aina miehen syytä.
Kaikki vain syyttelee muita, eikä itse tee asian eteen mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ole sukupuolikysymys, turha koittaa tehdä siitä sellaista. Ihan yhtälailla naisten haluttomuudesta puhuttaessa saa aina kuulla ne peruslitaniat: mies tekee liian vähän kotitöitä, mies ei ole tarpeeksi lasten kanssa, mies ei huomioi naista tarpeeksi tai oikealla tavalla, mies on päästänyt itsensä plösähtämään jne. Se nyt vain on inhimillistä etsiä ensimmäiseksi sitä syytä muista, kuin itsestään.
Varmasti kuulee noita selityksiä paljon, en sitä kiellä. Mutta uskallan väittää että edelleen miesten haluttomuus halutaan enemmänkin vaan lakaista maton alle, ja naisten haluttomuudesta saa valittaa niin paljon kuin sielu sietää. Edelleen stereotypia on se, että suhteessa nainen on nalkuttava pihtaaja. Monien lehtien palstoillakin naisia neuvotaan olemaan saatavilla kun miestä haluttaa, mutta mieheltä on hyväksyttävää kieltäytyä, jos ei itse halua paneskella. Pitää vaan ymmärtää.
Jos et tiennyt, niin paneskelu ei vaan yksinkertaisesti onnistu, jos miehellä ei ota eteen. Naisen saa pantavaan kuntoon liukkarilla, miestä ei, paitsi jos sitä panee toinen mies persuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholistit ja syrjäytyneet kuolevat keskimääräistä nuorempina ja onnistuvat pääsemään naimisiin keskimääräistä harvemmin. Avioliitto ei siis miehen elinikää pidennä, vaan surkeat elintavat estävät sekä avioitumisen että pitkän elämän. Tämä koskee toki vain osaa naimattomista miehistä, mutta riittävän suurta osaa laskeakseen naimattomien keskimääräistä elinikää.
Täsmälleen näin, rumasti sanottuna kyseessä on vain raaka luonnonvalinta eikä mitään muuta. Heikko/itsekuriton mies ei saa naista eikä osaa katsoa itsensä perään.
Parisuhteen autuutta ylistäville (naisille) tosin hieman vaikea asia ymmärtää.
Potaskaa. Retkumiehillä riittää naisia ja lapsia on vähän siellä sun täällä.
Yllättävän monet suomalaismiehet ovat huonoja sängyssä.
Epäsiisteys, lössähtänyt ulkonäkö ja heikko erektio. Hätkähdyttävän huono käsitys naisen anatomiasta ja klitoriksen sijainnista.
Helpompi varmaan keskittyä omaan lähiystävään eli peeenikseen ja unohtaa vaimo kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ole sukupuolikysymys, turha koittaa tehdä siitä sellaista. Ihan yhtälailla naisten haluttomuudesta puhuttaessa saa aina kuulla ne peruslitaniat: mies tekee liian vähän kotitöitä, mies ei ole tarpeeksi lasten kanssa, mies ei huomioi naista tarpeeksi tai oikealla tavalla, mies on päästänyt itsensä plösähtämään jne. Se nyt vain on inhimillistä etsiä ensimmäiseksi sitä syytä muista, kuin itsestään.
Varmasti kuulee noita selityksiä paljon, en sitä kiellä. Mutta uskallan väittää että edelleen miesten haluttomuus halutaan enemmänkin vaan lakaista maton alle, ja naisten haluttomuudesta saa valittaa niin paljon kuin sielu sietää. Edelleen stereotypia on se, että suhteessa nainen on nalkuttava pihtaaja. Monien lehtien palstoillakin naisia neuvotaan olemaan saatavilla kun miestä haluttaa, mutta mieheltä on hyväksyttävää kieltäytyä, jos ei itse halua paneskella. Pitää vaan ymmärtää.
Jos et tiennyt, niin paneskelu ei vaan yksinkertaisesti onnistu, jos miehellä ei ota eteen. Naisen saa pantavaan kuntoon liukkarilla, miestä ei, paitsi jos sitä panee toinen mies persuksiin.
Naisen voi tyydyttää myös muilla tavoin kuin peniksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet vaimosi kanssa?
Klassiset tekosyyt eli pienehköt lapset ja lainat. Eikä meillä varsinaisesti ole "oikeaa painavaa syytä" erota, sillä olemme kun satunnaisesti torailevat/muuten toisistaan piittaamattomat sisarukset.
Mutta tähän tulee muutos: ennen kuin täytän 45, otan eron. Siihen mennessä lapset ovat tarpeeksi isoja kestääkseen, kämpästä on lainaa maksettu sen verran että jää jotain käteen, olen saanut siirrettyä ulkomaiseen pankkiin kunnon summan varantoa "turvaan" ja hierottua itselleni duunin Keski-Euroopasta (tämä duunijuttu on jo menossa, rouvalle se myydään aluksi "viikot siellä/viikonloput kotona"-asiana, kunnes aika paljastaa kortit...)
Onko sinun tarkoituskin olla vaimollesi mahdollisimman v-mainen? Oletko koskaan edes rakastanut häntä lapsia tehdessäkään, jos tämänhetkinen strategiasi on räväyttää tiettyyn ikään mennessä vaimolle, että olet jo pedannut itselle eheän elämän jonnekin keski-Eurooppaan, ja että lähdet ehkä ensi viikolla?
Pelkäätkö, että vaimo suostuttelee sinut jäämään, ja että et olekaan toteuttanut hienoa suunnitelmaasi edes kuusikymppisenä?
... Vai pelkäätkö, että vaimo ei niin tee?
En ymmärrä sinua. Miksi tuhlaisit aikaa noin monta vuotta, kun voisit yhtä hyvin nyt istua alas ja todeta vaimollesi, että homma ei toimi? Tuollainen suunnitelman hiominen ja toteuttaminen varoittamatta on tosi ilkeä veto. Myös muuten lapsille: ei kukaan lapsi ole riittävän vanha siihen, että isä yhtäkkiä ilmoittaa pedanneensa koko elämän keski-Eurooppaan ja lähtee sinne varoittamatta.
Vierailija kirjoitti:
Potaskaa. Retkumiehillä riittää naisia ja lapsia on vähän siellä sun täällä.
Retkut eivät saa/ota kuitenkaan "pysyvää" naista, paneksivat pitkin poikin, dokaavat & narkkaavat ja kuolevat nuorina. Sitten joku parisuhdetilastoija tulkitsee asian siten, että jos olisivat pysyneet avioliitossa niin eläisivät pidempään. Unohtaen sen että ko tapaus voisi siinä autuaaksi tekevässä parisuhteessaan suorittaa viimeisenä tekonaan ns laajennetun itsemurhan. Johon muuten on syyllistynyt viime vuosina myös muutama parisuhteen auvossa ollut "kunnon isi"-tapauskin.
Edelleen: kannattaisi ymmärtää juurisyy silloinkin kun se on omaa ihannetta vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monet suomalaismiehet ovat huonoja sängyssä.
Epäsiisteys, lössähtänyt ulkonäkö ja heikko erektio. Hätkähdyttävän huono käsitys naisen anatomiasta ja klitoriksen sijainnista.
Helpompi varmaan keskittyä omaan lähiystävään eli peeenikseen ja unohtaa vaimo kokonaan.
Ei tarvitse vaivautua miellyttämään kun voi keskittyä itseensä. Nettipornon kera palkitsee paremmin. Jonkin verran kun tuota verrokkipohjaa on, kymmeniä naisia kaataneena ja siinä "onnellisessa" avioliitossakin olevana saatan tietää näiden asioiden vertailusta jotain.
Henry Saaresta voidaan olla montaakin mieltä, mutta yhden lauseen hän sanoi joka kannattaa muistaa: "oma käsikin on parempi kuin surkea nainen!" (tai mies) - ja siihen tämä vaan menee että oma käsi & nettiporno (tulevaisuudessa virtuaaliporno/seksirobotit) arvotetaan paremmaksi kuin oikea nainen.

Sinulle ja muille "en minä mitään naisia tarvitse" -miehille: Miksi tunnet(te) tarvetta roikkua siinä huonossa parisuhteessa ja vakuutella vauvapalstoilla, että ilman naista elämä on paljon ihanampaa? Miksi ihmeessä et(te) lähde ja ala elää sitä naisetonta elämää, vaan lykkäätte päätöstä jonnekin hamaan tulevaisuuteen hautoen mitä monimutkaisimpia salajuonia? Lapset ei ole mikään selitys: ei mies, joka aikoo kadota lastensa elämästä jonnekin Keski-Eurooppaan ole heistä koskaan piitannutkaan. Rahako on ainut motivaattori?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ole sukupuolikysymys, turha koittaa tehdä siitä sellaista. Ihan yhtälailla naisten haluttomuudesta puhuttaessa saa aina kuulla ne peruslitaniat: mies tekee liian vähän kotitöitä, mies ei ole tarpeeksi lasten kanssa, mies ei huomioi naista tarpeeksi tai oikealla tavalla, mies on päästänyt itsensä plösähtämään jne. Se nyt vain on inhimillistä etsiä ensimmäiseksi sitä syytä muista, kuin itsestään.
Varmasti kuulee noita selityksiä paljon, en sitä kiellä. Mutta uskallan väittää että edelleen miesten haluttomuus halutaan enemmänkin vaan lakaista maton alle, ja naisten haluttomuudesta saa valittaa niin paljon kuin sielu sietää. Edelleen stereotypia on se, että suhteessa nainen on nalkuttava pihtaaja. Monien lehtien palstoillakin naisia neuvotaan olemaan saatavilla kun miestä haluttaa, mutta mieheltä on hyväksyttävää kieltäytyä, jos ei itse halua paneskella. Pitää vaan ymmärtää.
Jos et tiennyt, niin paneskelu ei vaan yksinkertaisesti onnistu, jos miehellä ei ota eteen. Naisen saa pantavaan kuntoon liukkarilla, miestä ei, paitsi jos sitä panee toinen mies persuksiin.
Eli jos miestä ei haluta, niin ok, ei nyt vaan seiso eikä jaksa räpeltää. Mutta jos naista ei haluta, niin turpa kiinni ja liukkaria pilluun? Todistit juuri todeksi sen stereotypian, että naisen pitää antaa vaikka väkisin, mutta sama ei koske miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholisoidutte, kun ette kestä sinkkuelämää. Naimattomien miesten elinikä on naimissa olevia alhaisempi.
Alkoholistit ja syrjäytyneet kuolevat keskimääräistä nuorempina ja onnistuvat pääsemään naimisiin keskimääräistä harvemmin. Avioliitto ei siis miehen elinikää pidennä, vaan surkeat elintavat estävät sekä avioitumisen että pitkän elämän. Tämä koskee toki vain osaa naimattomista miehistä, mutta riittävän suurta osaa laskeakseen naimattomien keskimääräistä elinikää.
Ei. Luepa ensin niitä tutkimuksia niin käsität ettei asia ole noin yksioikoinen, vaan tosiasiassa juuri miehet hyötyvät parisuhteesta naisen kanssa. Naisilla vastaavaa efektiä EI ole.
"Pitkä ja kestävä parisuhde voi esimerkiksi merkitä taloudellista vakautta, sosiaalista tukea, ja vakaita, terveellisiä elintapoja. On myös mahdollista, että terveysseikat ja elintavat vaikuttavat siihen ketkä ylipäätään päätyvät naimisiin."
Niin, että ketkä tosiaan pitkistä parisuhteista hyötyivätkään... :D Te "itsenäiset ja naisia kaipaamattomat" miehet, aivan juu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohoho...vai että joka mies. Parin kaljan jälkeen firman saunailloissa nelikymppiset korkeakoulutetut äijät vetää sellaista itkuvirttä ettette uskoisikaan, kun aiheena on elämänsä suurin munaus eli vakituinen nainen & perheleikit.
Ei ne teille kotona myönnä sitä, arvon leidit, mutta in vino veritas tms....
Ja silti te miehet muserrutte, kun nainen jättää. Itkette pahimmillaan vuosikausia sen yhden teidät jättäneen exän perään. Alkoholisoidutte, kun ette kestä sinkkuelämää. Naimattomien miesten elinikä on naimissa olevia alhaisempi. Tilastollisesti valtaosa suhteista (myös avioliitot) päättyvät naisen aloitteesta.
Mutta usko toki sinä rassukka, että te miehet ette naisia halua ja tarvitse.
Outo logiikka. Jos mies kaipaa naiseltaan seksiä ja sitten musertuu kun tulee ero, niin mies ei naistaan kaivannut? Mutta kun naiselle ei seksi maistu (oman miehen kanssa) ja eron jälkeen ei tunnu edelleenkään missään niin nainenko miestä sitten oikeasti rakasti?
Totuus on se, että nainen on paljon pinnallisempi ja pahempi vertaimevä loinen kuin mies joka aidosti välittää kumppanistaan. Naiselle suhde on niin kauan hyvä kuin mies palvelee naisen onnea.

Sä oletkin mies ja sen takia niin helvetin tyhmä että pidät tuota outona logiikkana:)
Loppupäiväksi ja loppuviikoksi sulle tossa pohdittavaa kun et noinkaan yksinkertaista juttua ymmärrä!

Ei, kyllä sinun naisena kannattaa jättää logiikka-asiat miehille ja pitäytyä siinä tunteilussa joka teiltä naisilta onnistuu. Paljon muu ei sitten onnistukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Alkoholisoidutte, kun ette kestä sinkkuelämää. Naimattomien miesten elinikä on naimissa olevia alhaisempi.
Alkoholistit ja syrjäytyneet kuolevat keskimääräistä nuorempina ja onnistuvat pääsemään naimisiin keskimääräistä harvemmin. Avioliitto ei siis miehen elinikää pidennä, vaan surkeat elintavat estävät sekä avioitumisen että pitkän elämän. Tämä koskee toki vain osaa naimattomista miehistä, mutta riittävän suurta osaa laskeakseen naimattomien keskimääräistä elinikää.
Ei. Luepa ensin niitä tutkimuksia niin käsität ettei asia ole noin yksioikoinen, vaan tosiasiassa juuri miehet hyötyvät parisuhteesta naisen kanssa. Naisilla vastaavaa efektiä EI ole.
"Pitkä ja kestävä parisuhde voi esimerkiksi merkitä taloudellista vakautta, sosiaalista tukea, ja vakaita, terveellisiä elintapoja. On myös mahdollista, että terveysseikat ja elintavat vaikuttavat siihen ketkä ylipäätään päätyvät naimisiin."
Niin, että ketkä tosiaan pitkistä parisuhteista hyötyivätkään... :D Te "itsenäiset ja naisia kaipaamattomat" miehet, aivan juu.
Laitapa linkkiä niihin tutkimuksiin, joihin väitteesi perustuu. Viimeinen lause paljastaa, ettet oikein edes tajunnut tuon vastaamasi viestin pointtia.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Luepa ensin niitä tutkimuksia niin käsität ettei asia ole noin yksioikoinen, vaan tosiasiassa juuri miehet hyötyvät parisuhteesta naisen kanssa. Naisilla vastaavaa efektiä EI ole.
Väärin. Kannattaisi lukea niistä tutkimuksista muutakin kuin iltapäivälehtien tiivistelmät (vääristelmät).
Miksi olet vaimosi kanssa?